ULTRAJUOKSUKILPAILUUN VALMISTAUTUMINEN

 

VALMISTAUTUMISTA VAI VARAUTUMISTA

Ultrajuoksukilpailuun voi varautua monin tavoin, ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Jokaisen on kilpailukokemustensa kautta löydettävä itselleen sopiva tapa varautua. 

    Kestävyysurheilussa laajemmin käytössä oleva termi valmistautua on täysin filosofiani vastainen. Mihinkään ei kannata valmistautua, sensijaan kannattaa yrittää olla läsnä jokaisessa hetkessä. Odotuksesta seuraa aina pettymys, mikään ei tapahdu kuvitellulla tavalla. 

    Lukijalle suosittelen tämän tekstin lukemista loppuun, vaikkakin jo tässä vaiheessa kiusaantuisi tai kokisi olevansa mukavuusalueensa ulkopuolella. Filosofiani ei ole uskontoa ja koko ultrajuoksuni yksi keskeisistä tavoitteista on sietää mukavuusalueensa ulkopuolista elämää, tai toisella tavalla sanottuna: löytää kokonaan uusi elämäntapa.

Hyvin varautunut ultrajuoksija kestää kilometrejä. Toisin sanoen hänen kehonsa kestää kilometrejä. Toisin sanoen keho toimii kokonaisuutena päiväkausia liikkeessä. Lapsellinen ajatus kunnonajoituksesta voidaan unohtaa. Sensijaan kannattaa tuntea olevansa kunnossa. Tähän tunteeseen päästään jatkuvan, vuosikausia kestävän harjoittelun tuloksena. 

    Kannattaa myös levätä. Tässä ei lue, että kannattaa levätä kilpailuun harjoitusta kevennettäessä. Aina kannattaa levätä, kuten aina kannattaa myös juosta pari tuntia päivässä.

 

On luonnollista, että en harjoittele samalla tavalla nyt kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Miltä kuulostaisi, jos vakavalla naamalla ilmoittaisin juoksevani viisi kertaa kilometrin nopeusharjoituksen kuuden päivän ultrajuoksua varten. Tai että viimeisellä viikolla ennen kilpailua verryttelisin ensin kaksi kilometriä, sitten kiihdyttäisin kilpailuvauhtiin ja jatkaisin sitä kolme kilometriä, sitten verryttelisin kaksi kilometriä. Ei uskottavaa. Nuohan ovat esimerkiksi maratonjuoksijan tyypillisiä lajiharjotteita.

    Mikä sitten on kuuden päivän ultrajuoksijan lajiharjoite? Entä tuhannen mailin lajiharjoite?

    TÄRKEINTÄ ON OPETELLA OLEMAAN JUOKSEMATTA KILPAILUA ETUKÄTEEN.

    Kilpailua ei saa juosta harjoitellessaan etukäteen. Kilpailua ei saa juosta mielessään etukäteen, paitsi hyvin pieniä, kuviteltuja osasia, ja loppujen lopuksi nekin ovat vääriä. Mielikuvina voi opetella kohtaamaan vaikeuksia kaikessa, mutta vaikeuksia ei pidä odottaa - ne tulevat kyllä.

Luonnollisesti on ymmärrettävä mihin on ryhtymässä. Voi olla hyödyllistä juosta kilometrin kierrosta harjoituksissa, jos kilpailun rata on kilometrin pitkä. Jos aikoo juosta kilpailussa tietyn kilometrimäärän päivässä, on harjoitellessa hyvä tutustua edes puoleen siitä. Miltä se tuntuu. Miltä seuraava päivä tuntuu. Mutta loppujen lopuksi mikään ei ennakkoon tunnu samalta kuin sitten. 

    Sitten jos. 

    Joskus.

    Ehkä ei koskaan.

 

HUOMIO PÄIVITYS 1.7.

Jos luit tämän tekstin aiemmin, on kilpailun nettiseuranta tällä hetkellä epäselvä ChampionChip Eestissä tapahtuneen sairastapauksen vuoksi.

Facebookin Kauhajoen Ultrafestivaalin ryhmän julkaisun mukaan ajanotosta vastaa Alge.

Nettiseurannasta ei tätä kirjoitettaessa vielä tietoa.

(ALKUPERÄINEN TEKSTI:

Kauhajoen Ultrafestivaalia voi seurata täältä: ChampionChip Eesti

Hieman varttuneemmalle lukijakunnalle tiedoksi: ChampionChip Eesti ei ole mikään hyökkäyssivusto, vaan linkistä aukeaa kalenteri, jonka kautta erilaisia ultrajuoksuja voi seurata.)

    Kilpailussa juoksijalla on jalassaan panta, jonka siru mittaa matkan aina kun juoksija ylittää kierroksen päätteenä olevan maton radalla.

VIIKKO 25.

Ma- Saunalenkki 10,04 km - 1.13.

Ti- 8,87 km - 1.01.

Ke-To- Lepo

Pe- 11,24 km osittain polkua - 1.20. Juhannusaaton lenkki, 30 vuotta sitten kotiin syöpäsairaalasta.

La- 18,78 km - 2.10. Asvalttia.

Su- 12,18 km - 1.23. Lyhyttä kierrosta mutta ei 1,5 kilometrin kierrosta.

Yhteensä 61,1 km - 7:10

 

Minulta on usein kysytty miten kykenen pitämään pääni kasassa ennen ultrajuoksukilpailua. Harjoittelu kevenee ja aikaa ajatella vapautuu?

Olen tietenkin poikkeus, koska olen elänyt ilman kelloa jo ties kuinka kauan. Elin ilman kelloa myös työurani viisi viimeistä vuotta - pienin poikkeuksin tosin.

    Kuvassa on kaksi ruohonleikkuria. Vasemmanpuoleinen maksoi 50 markkaa käytettynä hieman yli kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt siihen tuli ensimmäinen varsinainen vika, äänenvaimentaja ruostui puhki. Aiemmin kaasuttimen ja bensiinitankin kiinnityksiä on pitänyt kunnostaa, öljyä vaihtaa ja terää terottaa. Vaihdoin vaimentimen, vanha lähti irti lämmittämällä, Wurthin boltexilla ja lyömällä metallitaltalla ja vasaralla varovasti kierteet rikki kiinnityshelasta. Uusin myös ilmansuodattimen vaahtomuovin, jonka hiiret olivat nyt syöneet lopullisesti. 

    Osat maksoivat enemmän kuin koko kone aikanaan. Osamyyjä sanoi, että ei näitä enää kukaan korjaa. Minä sanoin, että minä korjaan. Ja että en osta sähköautoa, enkä robottileikkuria.

    Oikeanpuolimmaisen leikkurin olen saanut lahjaksi uutena. Se ei ollut käynyt viiteen vuoteen. Purin kaasuttimen ja löysin tukoksen suuttimesta sekä ilmavuoto-ongelman kaasuttimen imukaulasta. Nyt kone käy moitteetta. Erotin myös kaasuvaijerin kuorestaan ja voitelin sen, sekä tietenkin puhdistin koko koneen.

    Pienkonebensa näissä on välttämättömyys. Tavallinen ei säily ja tukkii paikat.

 

Lisäksi lisäsin laituriin yhden ponttoonin. Ostaessani ponttoonia, ei myyjä löytänyt haluamaani Keskon järjestelmästä. Lopuksi selvisi, että järjestelmään se oli laitettu ponttoniksi. Ponttoonilaiturissamme etelässä on siis kahden ponttoonin lisäksi nyt myös ponttoni. Visit Finland.

 

Huolsin yhdessä Janin kanssa Elovainion Autohuollon tiloissa matkailuautomme, tapasin ystäviä ja kuuntelin laulurastasta, peippoa ja ihastelin sammakoita.

 

Grillasin kasviksia ja istuin kuistilla Kirsin kanssa.

 

Aika kuluu kuluttamattakin, ja vain täysin vapaa on ihminen, joka ymmärtää ja hyväksyy elämän olevan pelkkää kärsimystä, nauttii kärsimyksistä, sekä antaa kärsimysten mennä menojaan.