Julkisesti jotain mieltä oleminen tuntuu minusta joskus ylivoimaisen yksinäiseltä. Ihmiset ovat äärimmäisen varovaisia ottamaan julkisesti kantaa mihinkään asiaan.
Seuraan hiukan huvittuneena niitä, jotka maailmojasyleilevän positiivisuuden vallassa työntävät sosiaalisen median eri profiilinsa täyteen kivaa ja helppoa koettavaa. Sitten kun tapaan heidät, onkin naama rutussa ja ongelmia tuntuu riittävän.
Jos julkisesti esitän jonkin oman valintani, esimerkiksi lapsettomuuden, minut osa porukasta lokeroi sillä perusteella automaattisesti niin, että en pidä lapsista. Olen tehnyt lasten kanssa töitä kymmenen vuotta päätoimisesti, lapset ovat valloittavia ja heissä saattaa olla tulevaisuus, mutta itselleni en heitä halua.
Olen siis itsekäs ja haluan nauttia elämästäni vapaana? Voi olla, mutta te, joilla lapsia on, olette todennäköisesti harkiten heidät tehneet. Jos lapset aiheuttavat teille harmia tai tunnetta, että teillä ei ole omaa elämää, niin minun valintani ei ole arvostelu teitä kohtaan. Minun ei myöskään välttämättä tarvitse yhtään yrittää ymmärtää valintojanne, kuten ei teidänkään minun valintojani. Ja kliimaksi: Te ette voi tulla sanomaan minulle, että pääsisin jotenkin helpommalla ilman lapsia.
Edellämainitussa lapset olivat vain esimerkki. Roolinveto ei minua kiinnosta. Ei filttereitä kiitos.
---
Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, kävimme kotona kesken etelän kesän. Etelän kesä on ollut tähän mennessä vittumainen osittain, hirveästi hyttysiä ja sadetta sekä kylmää - tuulista.
Todennäköisesti vielä vittumaisempaa on olla työnantaja tänä päivänä. Mistä saa tekijöitä. Tekijä ei ole henkilö, joka tulee työpaikalle, on siellä ja lähtee kotiin. Tekijä on henkilö, joka tekee työpaikalla annettuja tehtäviä. Olemisen ja tekemisen ero on merkittävä.
Pohjoisen reissulla pakettiautolla jouduimme ulkopuolisten majoitus- ja ruokapalvelujen varaan. Matkailuautoillessa olemme omavaraisia. Minua ja Kirsiä pisti rajusti silmään tiettyjen palvelujen toimimattomuus.
1. Mäkipeura eli vanha kunnon Peuraesso Kemin ja Rovaniemen välillä. Kello on 20.00 ja sulkemisaikaan on tunti. Ei yhtään pullaa tiskillä syötäväksi vaikka ne paistetaan siellä. Kaikki pöydät notkuvat sokeri yms. tähteistä sekä likaisista astioista. Henkilökuntaa yksi tiskillä, se jolla on eniten luomiväriä ja pisimmät rakennekynnet, henkilökuntaa keittiössä kokoontuneena naureskelemaan ja runkkaamaan puhelimiaan, ne joilla on eniten tatuointeja.
2. Lintulahden Neste ennen Jyväskylää. Sama kaaos kuin Mäkipeurassa, ilman tatuointeja ja luomivärejä sillä erotuksella, että nyt oli pullaa.
3. ABC-ketjun lounaspöytä on aina arvaus. Jossakin se on siisti ja hyvin hoidettu sekä etenkin hyvin täydennetty, joissakin paikoissa sinänsä kelvollisesta ruoasta saadaan höyrytettyä mössöä samalla kun tiski notkuu ruuantähteistä ja puolityhjistä ruuansäilytysastioista.
4. Juustoportti Jalasjärvi, kuten myös Ylöjärvi, säästävät siivouksesta. Asiakas on onnensa kukkuloilla kahlattuaan paskaiseen pöytäänsä paskaisella lattialla. Ruoka sentään on kelvollisen alarajalla.
Pitäisikö vielä jatkaa?
No entä hyvää? Esimerkkeinä Tervolan Tervakuksa, siisti majoitus ja hyvä aamiainen. Ivalossa Kultahipun lounas.
Minä olin 17 vuotta työnantajana, eikä tekijöistä ollut koskaan puutetta. Tekijöitä arvostin, tekemisestä maksoin enemmän kuin itselleni, jaoin huolet, sekä yritin auttaa mahdollisuuksieni mukaan. Hyvä johtaminen ei ole rakettitiedettä, sensijaan jatkuva kasvu ja osakkeenomistajien jatkuva lihottaminen ovat utopiaa. Asikas maksaa, mutta kuinka kauan ja etenkin mistä.
Julkisuudessa on ollut useita tapauksia, joissa työntekijöitä on kohdeltu ala-arvoisesti. Kahvila- ja ravintola-ala on näistä pahin. Oletuksena on jopa ollut, että osa töistä tehdään talkoilla, esimerkiksi siivous. Vessataukoon ei ole aikaa. Uskomatonta.
Hoitoala on omansa. Enemmän kuin palkasta on kyse arvostamisesta ja siitä, että saisi tehdä sitä työtä mihin on koulutettu. Lisäksi väkeä on osittain liian vähän. Osittain taas on kyse siitä, että töissä ei suinkaan tarvitse olla aina kivaa vaikka yleisesti niin luullaan. Henkilökohtaisuuksiin mennään asiakkaiden taholta usein ja on omasta päästä kiinni kestääkö tämän. Oma irtisanoutuminen ei oleellisesti vähennä kusipäiden määrää maailmasta. Takaisin pitäisi voida sanoa, mutta sehän on heti kunnianloukkaus, ahdistelu, asiaton käytös tai muu mee too.
---
Ylenmääräisen sensitiivisyyden aikakauden lisäksi elämme kuulemma lama-, sota- ja ilmastokatastrofiaikaa.
Ihminen on ajanut itsensä suhteessa elinympäristöönsä nurkkaan ja yrittää nyt pelastautua ummistamalla silmänsä siltä, että zairelaiset pikkupojat louhivat akkumalmia käsin ilman suojavarustusta uusiin maailmanpelastaviin sähköautoihin. Tai sillä, että kotimaamme metsät muuttuvat pusikoiksi, joissa punkit ja villisiat risteilevät. Kas kun kohta ei hiilinielun menettämisen pelossa saa katkaista risuakaan.
Ihmisen tulevaisuuden suunnan kruunaa ajatus, että tulevaisuudessa syömme hyönteisiä, keinotekoista proteiinia tai juomme omasta kusestamme suodatettua olutta. Kloonaamme aivomme supertietokoneeseen, nyt jo on onnistuttu kloonaamaan hiiren aivot mutta koneessa ilmeni resurssipulaa.
---
Ratkaisuksi kaikkeen edellämainittuun minä tarjoan läsnäoloa, pysähtymistä ja rauhoittumista. Vähemmän kuluttamista ja luopumista turhasta. Edellämainittu ei tunnu riittävän niille, jotka intohimoisesti uskovat loputtomaan kasvuun.
Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että ei ole muuta taikaa kuin elämä itse?
Kaikesta huolimatta toivotan lukijoille HYVÄÄ JUHANNUSTA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti