ULTRAJUOKSUKILPAILUUN VALMISTAUTUMINEN

 

VALMISTAUTUMISTA VAI VARAUTUMISTA

Ultrajuoksukilpailuun voi varautua monin tavoin, ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Jokaisen on kilpailukokemustensa kautta löydettävä itselleen sopiva tapa varautua. 

    Kestävyysurheilussa laajemmin käytössä oleva termi valmistautua on täysin filosofiani vastainen. Mihinkään ei kannata valmistautua, sensijaan kannattaa yrittää olla läsnä jokaisessa hetkessä. Odotuksesta seuraa aina pettymys, mikään ei tapahdu kuvitellulla tavalla. 

    Lukijalle suosittelen tämän tekstin lukemista loppuun, vaikkakin jo tässä vaiheessa kiusaantuisi tai kokisi olevansa mukavuusalueensa ulkopuolella. Filosofiani ei ole uskontoa ja koko ultrajuoksuni yksi keskeisistä tavoitteista on sietää mukavuusalueensa ulkopuolista elämää, tai toisella tavalla sanottuna: löytää kokonaan uusi elämäntapa.

Hyvin varautunut ultrajuoksija kestää kilometrejä. Toisin sanoen hänen kehonsa kestää kilometrejä. Toisin sanoen keho toimii kokonaisuutena päiväkausia liikkeessä. Lapsellinen ajatus kunnonajoituksesta voidaan unohtaa. Sensijaan kannattaa tuntea olevansa kunnossa. Tähän tunteeseen päästään jatkuvan, vuosikausia kestävän harjoittelun tuloksena. 

    Kannattaa myös levätä. Tässä ei lue, että kannattaa levätä kilpailuun harjoitusta kevennettäessä. Aina kannattaa levätä, kuten aina kannattaa myös juosta pari tuntia päivässä.

 

On luonnollista, että en harjoittele samalla tavalla nyt kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Miltä kuulostaisi, jos vakavalla naamalla ilmoittaisin juoksevani viisi kertaa kilometrin nopeusharjoituksen kuuden päivän ultrajuoksua varten. Tai että viimeisellä viikolla ennen kilpailua verryttelisin ensin kaksi kilometriä, sitten kiihdyttäisin kilpailuvauhtiin ja jatkaisin sitä kolme kilometriä, sitten verryttelisin kaksi kilometriä. Ei uskottavaa. Nuohan ovat esimerkiksi maratonjuoksijan tyypillisiä lajiharjotteita.

    Mikä sitten on kuuden päivän ultrajuoksijan lajiharjoite? Entä tuhannen mailin lajiharjoite?

    TÄRKEINTÄ ON OPETELLA OLEMAAN JUOKSEMATTA KILPAILUA ETUKÄTEEN.

    Kilpailua ei saa juosta harjoitellessaan etukäteen. Kilpailua ei saa juosta mielessään etukäteen, paitsi hyvin pieniä, kuviteltuja osasia, ja loppujen lopuksi nekin ovat vääriä. Mielikuvina voi opetella kohtaamaan vaikeuksia kaikessa, mutta vaikeuksia ei pidä odottaa - ne tulevat kyllä.

Luonnollisesti on ymmärrettävä mihin on ryhtymässä. Voi olla hyödyllistä juosta kilometrin kierrosta harjoituksissa, jos kilpailun rata on kilometrin pitkä. Jos aikoo juosta kilpailussa tietyn kilometrimäärän päivässä, on harjoitellessa hyvä tutustua edes puoleen siitä. Miltä se tuntuu. Miltä seuraava päivä tuntuu. Mutta loppujen lopuksi mikään ei ennakkoon tunnu samalta kuin sitten. 

    Sitten jos. 

    Joskus.

    Ehkä ei koskaan.

 

HUOMIO PÄIVITYS 1.7.

Jos luit tämän tekstin aiemmin, on kilpailun nettiseuranta tällä hetkellä epäselvä ChampionChip Eestissä tapahtuneen sairastapauksen vuoksi.

Facebookin Kauhajoen Ultrafestivaalin ryhmän julkaisun mukaan ajanotosta vastaa Alge.

Nettiseurannasta ei tätä kirjoitettaessa vielä tietoa.

(ALKUPERÄINEN TEKSTI:

Kauhajoen Ultrafestivaalia voi seurata täältä: ChampionChip Eesti

Hieman varttuneemmalle lukijakunnalle tiedoksi: ChampionChip Eesti ei ole mikään hyökkäyssivusto, vaan linkistä aukeaa kalenteri, jonka kautta erilaisia ultrajuoksuja voi seurata.)

    Kilpailussa juoksijalla on jalassaan panta, jonka siru mittaa matkan aina kun juoksija ylittää kierroksen päätteenä olevan maton radalla.

VIIKKO 25.

Ma- Saunalenkki 10,04 km - 1.13.

Ti- 8,87 km - 1.01.

Ke-To- Lepo

Pe- 11,24 km osittain polkua - 1.20. Juhannusaaton lenkki, 30 vuotta sitten kotiin syöpäsairaalasta.

La- 18,78 km - 2.10. Asvalttia.

Su- 12,18 km - 1.23. Lyhyttä kierrosta mutta ei 1,5 kilometrin kierrosta.

Yhteensä 61,1 km - 7:10

 

Minulta on usein kysytty miten kykenen pitämään pääni kasassa ennen ultrajuoksukilpailua. Harjoittelu kevenee ja aikaa ajatella vapautuu?

Olen tietenkin poikkeus, koska olen elänyt ilman kelloa jo ties kuinka kauan. Elin ilman kelloa myös työurani viisi viimeistä vuotta - pienin poikkeuksin tosin.

    Kuvassa on kaksi ruohonleikkuria. Vasemmanpuoleinen maksoi 50 markkaa käytettynä hieman yli kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt siihen tuli ensimmäinen varsinainen vika, äänenvaimentaja ruostui puhki. Aiemmin kaasuttimen ja bensiinitankin kiinnityksiä on pitänyt kunnostaa, öljyä vaihtaa ja terää terottaa. Vaihdoin vaimentimen, vanha lähti irti lämmittämällä, Wurthin boltexilla ja lyömällä metallitaltalla ja vasaralla varovasti kierteet rikki kiinnityshelasta. Uusin myös ilmansuodattimen vaahtomuovin, jonka hiiret olivat nyt syöneet lopullisesti. 

    Osat maksoivat enemmän kuin koko kone aikanaan. Osamyyjä sanoi, että ei näitä enää kukaan korjaa. Minä sanoin, että minä korjaan. Ja että en osta sähköautoa, enkä robottileikkuria.

    Oikeanpuolimmaisen leikkurin olen saanut lahjaksi uutena. Se ei ollut käynyt viiteen vuoteen. Purin kaasuttimen ja löysin tukoksen suuttimesta sekä ilmavuoto-ongelman kaasuttimen imukaulasta. Nyt kone käy moitteetta. Erotin myös kaasuvaijerin kuorestaan ja voitelin sen, sekä tietenkin puhdistin koko koneen.

    Pienkonebensa näissä on välttämättömyys. Tavallinen ei säily ja tukkii paikat.

 

Lisäksi lisäsin laituriin yhden ponttoonin. Ostaessani ponttoonia, ei myyjä löytänyt haluamaani Keskon järjestelmästä. Lopuksi selvisi, että järjestelmään se oli laitettu ponttoniksi. Ponttoonilaiturissamme etelässä on siis kahden ponttoonin lisäksi nyt myös ponttoni. Visit Finland.

 

Huolsin yhdessä Janin kanssa Elovainion Autohuollon tiloissa matkailuautomme, tapasin ystäviä ja kuuntelin laulurastasta, peippoa ja ihastelin sammakoita.

 

Grillasin kasviksia ja istuin kuistilla Kirsin kanssa.

 

Aika kuluu kuluttamattakin, ja vain täysin vapaa on ihminen, joka ymmärtää ja hyväksyy elämän olevan pelkkää kärsimystä, nauttii kärsimyksistä, sekä antaa kärsimysten mennä menojaan.  

  

 

JUHANNUSTUULETUS

 

Julkisesti jotain mieltä oleminen tuntuu minusta joskus ylivoimaisen yksinäiseltä. Ihmiset ovat äärimmäisen varovaisia ottamaan julkisesti kantaa mihinkään asiaan.

 

Seuraan hiukan huvittuneena niitä, jotka maailmojasyleilevän positiivisuuden vallassa työntävät sosiaalisen median eri profiilinsa täyteen kivaa ja helppoa koettavaa. Sitten kun tapaan heidät, onkin naama rutussa ja ongelmia tuntuu riittävän.

    Jos julkisesti esitän jonkin oman valintani, esimerkiksi lapsettomuuden, minut osa porukasta lokeroi sillä perusteella automaattisesti niin, että en pidä lapsista. Olen tehnyt lasten kanssa töitä kymmenen vuotta päätoimisesti, lapset ovat valloittavia ja heissä saattaa olla tulevaisuus, mutta itselleni en heitä halua. 

    Olen siis itsekäs ja haluan nauttia elämästäni vapaana? Voi olla, mutta te, joilla lapsia on, olette todennäköisesti harkiten heidät tehneet. Jos lapset aiheuttavat teille harmia tai tunnetta, että teillä ei ole omaa elämää, niin minun valintani ei ole arvostelu teitä kohtaan. Minun ei myöskään välttämättä tarvitse yhtään yrittää ymmärtää valintojanne, kuten ei teidänkään minun valintojani. Ja kliimaksi: Te ette voi tulla sanomaan minulle, että pääsisin jotenkin helpommalla ilman lapsia.

    Edellämainitussa lapset olivat vain esimerkki. Roolinveto ei minua kiinnosta. Ei filttereitä kiitos.

---

Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, kävimme  kotona kesken etelän kesän. Etelän kesä on ollut tähän mennessä vittumainen osittain, hirveästi hyttysiä ja sadetta sekä kylmää - tuulista.

 

Todennäköisesti vielä vittumaisempaa on olla työnantaja tänä päivänä. Mistä saa tekijöitä. Tekijä ei ole henkilö, joka tulee työpaikalle, on siellä ja lähtee kotiin. Tekijä on henkilö, joka tekee työpaikalla annettuja tehtäviä. Olemisen ja tekemisen ero on merkittävä.

    Pohjoisen reissulla pakettiautolla jouduimme ulkopuolisten majoitus- ja ruokapalvelujen varaan. Matkailuautoillessa olemme omavaraisia. Minua ja Kirsiä pisti rajusti silmään tiettyjen palvelujen toimimattomuus.

1. Mäkipeura eli vanha kunnon Peuraesso Kemin ja Rovaniemen välillä. Kello on 20.00 ja sulkemisaikaan on tunti. Ei yhtään pullaa tiskillä syötäväksi vaikka ne paistetaan siellä. Kaikki pöydät notkuvat sokeri yms. tähteistä sekä likaisista astioista. Henkilökuntaa yksi tiskillä, se jolla on eniten luomiväriä ja pisimmät rakennekynnet, henkilökuntaa keittiössä kokoontuneena naureskelemaan ja runkkaamaan puhelimiaan, ne joilla on eniten tatuointeja.

2. Lintulahden Neste ennen Jyväskylää. Sama kaaos kuin Mäkipeurassa, ilman tatuointeja ja luomivärejä sillä erotuksella, että nyt oli pullaa.

3. ABC-ketjun lounaspöytä on aina arvaus. Jossakin se on siisti ja hyvin hoidettu sekä etenkin hyvin täydennetty, joissakin paikoissa sinänsä kelvollisesta ruoasta saadaan höyrytettyä mössöä samalla kun tiski notkuu ruuantähteistä ja puolityhjistä ruuansäilytysastioista.

4. Juustoportti Jalasjärvi, kuten myös Ylöjärvi, säästävät siivouksesta. Asiakas on onnensa kukkuloilla kahlattuaan paskaiseen pöytäänsä paskaisella lattialla. Ruoka sentään on kelvollisen alarajalla.

    Pitäisikö vielä jatkaa?

    No entä hyvää? Esimerkkeinä Tervolan Tervakuksa, siisti majoitus ja hyvä aamiainen. Ivalossa Kultahipun lounas.

    Minä olin 17 vuotta työnantajana, eikä tekijöistä ollut koskaan puutetta. Tekijöitä arvostin, tekemisestä maksoin enemmän kuin itselleni, jaoin huolet, sekä yritin auttaa mahdollisuuksieni mukaan. Hyvä johtaminen ei ole rakettitiedettä, sensijaan jatkuva kasvu ja osakkeenomistajien jatkuva lihottaminen ovat utopiaa. Asikas maksaa, mutta kuinka kauan ja etenkin mistä.

    Julkisuudessa on ollut useita tapauksia, joissa työntekijöitä on kohdeltu ala-arvoisesti. Kahvila- ja ravintola-ala on näistä pahin. Oletuksena on jopa ollut, että osa töistä tehdään talkoilla, esimerkiksi siivous. Vessataukoon ei ole aikaa. Uskomatonta.

    Hoitoala on omansa. Enemmän kuin palkasta on kyse arvostamisesta ja siitä, että saisi tehdä sitä työtä mihin on koulutettu. Lisäksi väkeä on osittain liian vähän. Osittain taas on kyse siitä, että töissä ei suinkaan tarvitse olla aina kivaa vaikka yleisesti niin luullaan. Henkilökohtaisuuksiin mennään asiakkaiden taholta usein ja on omasta päästä kiinni kestääkö tämän. Oma irtisanoutuminen ei oleellisesti vähennä kusipäiden määrää maailmasta. Takaisin pitäisi voida sanoa, mutta sehän on heti kunnianloukkaus, ahdistelu, asiaton käytös tai muu mee too.

---

Ylenmääräisen sensitiivisyyden aikakauden lisäksi elämme kuulemma lama-, sota- ja ilmastokatastrofiaikaa. 

    Ihminen on ajanut itsensä suhteessa elinympäristöönsä nurkkaan ja yrittää nyt pelastautua ummistamalla silmänsä siltä, että zairelaiset pikkupojat louhivat akkumalmia käsin ilman suojavarustusta uusiin maailmanpelastaviin sähköautoihin. Tai sillä, että kotimaamme metsät muuttuvat pusikoiksi, joissa punkit ja villisiat risteilevät. Kas kun kohta ei hiilinielun menettämisen pelossa saa katkaista risuakaan.

    Ihmisen tulevaisuuden suunnan kruunaa ajatus, että tulevaisuudessa syömme hyönteisiä, keinotekoista proteiinia tai juomme omasta kusestamme suodatettua olutta. Kloonaamme aivomme supertietokoneeseen, nyt jo on onnistuttu kloonaamaan hiiren aivot mutta koneessa ilmeni resurssipulaa.

---

Ratkaisuksi kaikkeen edellämainittuun minä tarjoan läsnäoloa, pysähtymistä ja rauhoittumista. Vähemmän kuluttamista ja luopumista turhasta. Edellämainittu ei tunnu riittävän niille, jotka intohimoisesti uskovat loputtomaan kasvuun.

    Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että ei ole muuta taikaa kuin elämä itse?

 

Kaikesta huolimatta toivotan lukijoille HYVÄÄ JUHANNUSTA!

 

 

JUHANNUS LÄHESTYY

 

Siirryttäessä juhannuksenviettoon maaseudun rauhaan on ennen juhlintaa syytä tarkistaa huvilan piano.

Näinä sukupuoliroolien ylivertaisina aikoina perheenjäsenet eivät useinkaan ole juhlapyhinä tehtäviensä tasalla. Miesten siirtyessä kalastamaan, uimaan tai riippumattoon filosofoimaan jää huvilan siisteydestä huolehtiminen muun perheen tehtäväksi. Jos tässä tilanteessa esiin nousee ongelmia, tarjoan ratkaisuksi JOKANAISEN NIKSIKIRJAA, seitsemäs painos (82. - 102. TUHAT) vuodelta 1952.

 

Kirja opastaa näin:

 

PIANON PUHDISTAMINEN

 

Piano kuten muutkin kiilloitetut huonekalut puhdistetaan hankaamalla pintaa huonekaluöljyyn kostutetulla hienolla villatilkulla. Hyvää huonekaluöljyä saa sekoittamalla tavalliseen ruokaöljyyn muutaman tipan etikkaa tai punaviiniä.

 

PIANON KOSKETTIMIEN PUHDISTAMINEN

 

1. Pianonkoskettimet saadaan puhtaiksi ja valkoisiksi hankaamalla niitä pumpulirievulla, joka on kostutettu maidossa.

2. Valkoiset koskettimet puhdistetaan tärpättiin kastetulla tilkulla.

3. Norsunluiset pianonkoskettimet puhdistetaan seoksella, jossa on 1 osa tärpättiöljyä ja 3 osaa väkiviinaa.

4. Ammoniakilla voi myös kokeilla.

5. Kärpäsenlika irtaantuu kylmällä vedellä tai spriillä tai kölninvedellä.

 

 

 

 VIIKKO 24.

 

Ma- 21,01 km - 2.31.

Ti-15,05 km - 1.38.

Ke- Lepo

To- 44,22 km - 5.20. Janin kanssa, pääosin asvalttia.

Pe- Erikoisharjoitus vauhtileikkiä poluilla 17,53 km - 2.11. Maastoon suhteutettuna erittäin kovaa osittain.

La- Polkupyörällä kauppaan. 4,01 km - 19 min. 3,99 km - 14 min.

Su- 10,06 km - 1.09.

 

yhteensä 107,8 km - 12:51.

 

Fyysisesti alan olla Kauhajoen kuuteen päivään valmiina. Kuntoutuminen Kokkolan kilpailusta mutta etenkin mökkimuutosta on ollut odotetun hidasta.

Henkisesti en koskaan elämässäni ole ollut näin tasapainossa kuin nyt. Ja jos näin on, ei minun tarvitsisi sitä edes sanoa, mutta jotakin on kysyjille vastattava.

Tärkeintä on, että en juurikaan ole juossut Kauhajokea ennakkoon harjoituksissani - en juurikaan, aina on parannettavaa.

 

 

 

JO JOUTUI ARMAS AIKA

 

Kuva Tarmo Lehtosalo.

 

Lapin ortodoksisen kappeliseurakunnan Ivalon alueen pappi, isä-Rauno Pietarinen jäi eläkkeelle. Kävimme Kirsin kanssa Nellimin kirkolla palveluksen jälkeisessä kahvitilaisuudessa toivottamassa isä-Raunolle antoisia eläkepäiviä.

    Isä-Raunolla on Lappiin muuttomme yhteydessä ollut merkittävä rooli keskustelijana kanssani eksistentiaalisista kysymyksistä. Rohkenin esittää hänelle ajatuksen: kulkeeko aika menneisyydestä tulevaan, tulevasta menneisyyteen vai kulkeeko aika mihinkään. Kokemuksesta tiedän, että eläkkeellejääminen tai työelämästä sivuun hyppääminen ei ole aina niin helppoa tai vapauttavaa, kuin luullaan.

    Minusta tärkeintä on olla uskomatta mihinkään. Tämä ei poissulje sitä, että jotakin korkeampaa voimaa voi olla. Tämä ei myöskään poissulje sitä, ettei itseensä voisi uskoa. Mielikysymykseni on ollut vuosikausia: mihin käännyt kun voimasi loppuvat. Tuossa lukee mihin, ei siis kenen puoleen.

    Mitä tulee aikaan, on vastassa pelkkää mielettömyyttä. Et voi muuttaa mennyttä etkä kovin paljon vaikuttaa tulevaan. Näin on aivan sama miten päin aika kulkee. Viisarien liike kellossa on pelkkä mekaanisen keksinnön ja sopimisen tulos. Minusta me olemme ajassa, ja olemme siinä ilman muotoa vielä senkin jälkeen kun kuolemme, aivan kuten ajassa ovat kaikki, mitä on ollut aiemminkin, ilman muotoa.

    Eläkkeelle jäämiseen tai työelämästä sivuun hyppäämiseen liittyy aina luopumista. Moni on tehnyt työstä merkityksen olemassaololleen, säälin heitä. Edesmennyt isäni sanoi minulle aikanaan: elä elämääsi! Tuolloin kivuliaassa keskustelutilanteessa ensin loukkaannuin, mutta vasta vuosien jälkeen olen oivaltanut huutomerkin merkityksen. Elä nyt, tässä! Isäni sanoi myös usein kysyjille: pojalle nämä kaikki jäävät, poika tekee sitten mitä tykkää. Näin sanoessaan hän opetti minua luopumaan, antoi valita.

    Syksyllä ilmestyvässä esikoiskirjassani kerrotaan kuinka poika kaivaa yksikätisen isoisän kanssa lapiolla multaa kovasta, kivisestä ja juurien läpitunkemasta maasta. Kirjassa ei kerrota kuinka kasvimaan reunat kivettiin, kuinka ranta kivettiin, kuinka rakennettiin kaksi seitsemän metrin kivilaituria ja salmen keskelle seitsemän metriä syvään mutaan kiviarkku, jonka varassa laitureita yhdistävien siltojen kautta pääsi mökin edustalla olevaan saareen. 

    Kivet kerättiin viiden kilometrin päässä asuvan maanviljelijän pellolta, käsin nostamalla traktorin peräkärryyn tai isommat traktorin talikolla tontille kuljettaen, josta ne sitten rautakangen ja käsirattaiden (maitokärryt) avulla kuljetettiin talvella jään päältä veteen.

    Kysyin Hämeenkyrön Kirsinrannan saunassa, miksi minulla ei voinut olla sellaista isää tai isoisää, jotka olisivat jatkuvan raatamisen sijaan vain lukeneet kirjoja, lämmittäneet saunaa tai kalastaneet mökillä. Kirsin vastaus tuli epäröimättä: ettei sinun tarvitsisi. Olen aina sanonut, että Kirsi on mahdottoman viisas ihminen.

    Tämän blogin päivitysväli on jälleen kerran venähtänyt - minäkään en pysty mahdottomiin, edes fyysisesti. Siitäkään huolimatta, että olen nuorena kerännyt kiviä, vetänyt käsin reellä puita metsästä tienvarteen tai tehnyt heinää ja kaivanut lapiolla. Mökille oli matkaa 60 kilometriä, ajoin sen usein pyörällä. Töiden välissä kävin juoksulenkeillä. Ja niin edelleen.

    Matkustimme kesken Hämeenkyrön kesän takaisin kotiin Lappiin. Luovuin erämökistäni Talvituvasta, jonka alkuperäinen nimi oli Sirkanmäki. Mökin uudet omistajat halusivat mökin käyttöönsä ennen juhannusta, joten kaikki ylimääräinen tavara oli rahdattava mökiltä pois. Edelleen jäljellä oli paljon hirsiä ja rakennuspuutavaraa, pari venettä, siirrettävä tulipaikka, savustin, kaksi agrekaattia ja vaikka mitä muuta. 

    En muista aikoihin olleeni näin lujilla fyysisesti, eikä asiaa auttanut yhtään Kokkolassa juoksemani kilometrit tai viideskymmeneskahdeksas syntymäpäiväni. Mitä tulee viimemainittuun, on se minusta pelkkää mielenharhaa.

    Isän kuoleman jälkeen saatoin erämökin tarinan osaltani loppuun. Maalasimme rantasaunan ja liiterin talkoilla. Tein pitkospuut rantaan ja sinne tulipaikan penkkeineen virtaavan veden ääreen. Köysikaiteet ja toisen ulkovaraston. Ja niin edelleen.

    Minä tein, myös surutyötä. Mutta yhtään kiveä en kantanut minnekään. No, ehkä pari pitkospuiden somisteeksi. Tämän tekstin jälkeinen kuva osaltaan kertoo luopumiseni syistä. Kuva ei ole mökiltä vaan Nellimin kylän kotimme pihalta. Minä aloitin mökkeilyn viisivuotiaana Hulppojärven rannalla Ikaalisissa, Kirsi aloitti seitsemänvuotiaana Hämeenkyrössä. Kyllä tässä mökkeilty ollaan yhdessä ja erikseen. Mitä teemme mökillä kun asumme joen rannassa, kilometrin päästä kotoa alkaa Haapakuru ja erämaat? Aivan niin, emme mitään.

    Ajassa kulkiessa jätämme useimmiten huomiotta pysähtymisen mahdollisuuden. Parhaiten tämä realisoituu matkailuautoilussa, kun pyörämökki pysähtyy, on maisema aina uusi. Ihminen kiintyy helposti paikkoihin ja niiden tunnelmiin. Palaaminen on aina helpompaa kuin uuden löytäminen. Ikävuosien karttuessa uusintojen määrä lisääntyy. Minä olen tovi sitten oivaltanut, että en ole yhtä kuin mieleni. Ne maisemat, mitkä elämäntapani minulle näyttävät, ovat ainutkertaiset. 

    Jo joutui armas aika. Miten niin jo?

 VIIKKO 21.

Ma- Kävelyä 1,88 km - 29 min.

Ti- Lepo

Ke- Polttopuiden kantamista tunti.

To- Hämeenkyrö polkua ja tietä 14,13 km - 1.36. (Siis 4 päivää 24-tunnin juoksun jälkeen.)

Pe- Polkupyörällä 7,28 km - 31 min. Hain pakettiauton lainaan, puunkantoa.

La- "Lepo" Matkalla.

Su- Kotona Nellimissä tiellä 10,09 km - 1.01. 

25, 8 km

Nellimin harjun polkua.

 

VIIKKO 22.

Ma-"Lepo" Mökkimuuttoa.

Ti- Mökkimuuttoa. Kävelyä Kirsin kanssa 3,98 km - 1.01.

Ke- Mökkimuuttoa.

To- 10,14 km - 1.05. Valokuvaaja Tarmo Lehtosalon kanssa kuvaussessio loppukesästä tai syksystä ilmestyvään henkilökuvaan Sport-lehdessä ja Helsingin Sanomien verkkosivuilla. Mökkimuuttoa.

Pe- Mökkimuuttoa.

La- Haapakurussa 10,12 km - 1.09. Mökkimuuttoa.

Su- Nellimissä 10,39 km - 1.09.

30,65 km

Tuomipihlaja kukkii Nellimissä.

 

VIIKKO 23.

Ma- Lepo. Aivan poikki.

Ti- 5,30 km - hölkkää 39 min.

Ke- 10,31 km - 1.00.

To- 10,28 km - 1.13. Pientä 3 kilomerin lenkkiä kuuden päivän kilpailun tyyliin. Matkalle.

Pe- Matkalla. "Lepo".

La- Matkailuauton huoltoa Ylöjärvellä, "Lepo".

Su- Rajamäellä synttäreillä päivä. Ylöjärvellä  yöllä 7,31 km - 48 min. Palautin pakettiauton.

25,89 km

Ylöjärven Sasinharjun polkua.

 

Matkailuauton huoltoa. Pakoputken jousto-osan vaihdon yhteydessä laipan ruostuneiden pulttien irtiporaus. Kovaa metallia!

Viimeinen matka. Kolme harmaakuvemyyrää Fiatin ilmansuodatinkotelossa. Kuvassa suodatinelementti on keskeltä poistettu.

Maanantai 13.6. Pikku-Ahveniston suppa. Puolimaratonin mittaisella lenkillä peukku ylös.

Kauhajoen kuuden päivän juoksun starttiin on 20 päivää. Kilometritavoite? Uskokaa nyt: mielessäni on runsaasti tyhjää tilaa kilometreille ja jos näin on, minun ei tarvitsisi sitä edes sanoa - mutta jotain on kysyjille vastattava.