PITKÄ MAA

"Päättyy yö, aamu saa, uusi päivä kun kirkkaana koittaa, 
sulle, oi kotimaa. Sävel kaunehin tuulessa soittaa."

Niin kauan kun on luontoa vierailtavaksi, hiljaista ja ilman ihmisiä omassa rauhassaan elävää erämaata, on toivoa.

   Kesäaikaan siirtymisen myötä kevättä odotellaan. Aurinko nousee meillä Inarissa puoli kuusi aamulla ja laskee iltakahdeksan jälkeen. Ilman aurinkolaseja kirkkaalla ilmalla ei ulos ole mitään asiaa.
   Suomi on pitkä, Helsingin leskenlehdistä on matkaa Nellimin hangille. Lunta on rajaseudulla valtavan paljon. Olimme Kirsin kanssa Sulkusjärvellä pilkillä länsituulen riehuessa. Lumi nousi jäältä pystysuoraan ylös puuskissa ja teimme tulet Aittasaaren itäpuolen rinteeseen kallioiden suojaan. Hain kelkalla kahvivettä Kirsin hoivatessa tulta, kävely on rannan puolitoistametrisessä hangessa mahdotonta. Jossain vaiheessa innostuin ottamaan valokuvia ja lopulta putosin vyötäröäni myöten rantaan kasautuneeseen lumeen. Paksussa rajahaalarissa olikin vaivalloinen kierittely pois hangen sisästä!
   Viimeisen viikon aikana tuuli on puhaltanut lähes taukoamatta. Kyse ei ole kevätauringon virtauksien mukanaan tuomasta nosteesta vaan raivokkaasta, puuskissa lähes kaksikymmentä metriä sekunnissa olevasta jatkuvasta virtauksesta. Paltteet, eli nietokset, kohoavat kohoamistaan ja kaikki tehdyt urat peittyvät joko osittain tai kokonaan. Tuuli kiillottaa järvien hangen pinnan kiiltäväksi teräkseksi, joka kuitenkin moottorikelkan alla murtuu aiheuttaen jatkuvaa keinumista ajamiseen. Mökin kaivon kannen esiinkaivaminen päivittäin käy harrastuksesta.
   Menneellä viikolla vietimme aikaa erämaassa monin tavoin liikkuen ja kelien takia myös tupaillen. Teimme lähes kolmentunnin hiihtolenkin Talvituvan lähellä. Hanki kantoi aluksi ja alkoi sitten lopulta upottamaan, lämpöä oli kaksi astetta. Etsimme näädän jälkiä, emme löytäneet kovin paljon. Loukku oli tyhjä: tuttavamme loukuttaa hetitappavilla raudoilla haittaeläintä pois ansiokkaasti, näätä on lintupoikueiden pahin surmaaja.
   Talvituvan lintujenruokinnalla, kuten kotonakin, on taviokuurnien lisäksi jo urpiaisia, ei kuitenkaan vielä pulmusia. Oravat ja kuukkelit kinastelevat tiaisten kanssa ja joskus paikalle kiipeää käpytikka rasvamakkaraa kurittamaan. 
   Hiihtolenkillä näimme neljä metsoa ja muutaman hyvävoimaisen koppelon. Sunnuntaina kaksi merikotkaa kaarteli majesteetillisesti tuulen pyörteissä Kivilompolon tuntumassa. Lopulta ne syöksyivät alas, todennäköisesti jäniksen perään.

   Seisoimme Kirsin kanssa kelkkojemme päällä ja ihailimme isoja lintuja. Olimme paluumatkalla pilkkireissulta, tuuli tuiversi raivokkaasti ja lumi lensi ympärillämme joka suuntaan. Tunsimme voimakasta yhteenkuuluvuutta Lapin luontoon juuri tuolla hetkellä. Kelkkani perässä ahkiossa, pilkkirepun pussissa, oli huonosta kelistä huolimatta muutama saaliskala. Juuri paljon enempää en voi päiviltäni pitkän maan lopussa enää toivoa.


"Rakastan elämää joka uutena aamussa aukee, rakastan elämää joka uupuen illassa raukee."
  - Pauli Salonen 

Kuvasaraja Talvituvan rannasta kertonee teille siitä, että ei ole kahta samanlaista päivää ihmisen silmien edessä - pitää vain malttaa katsoa.

Kuvassa näädänloukku joen varrella.

Lady K ulkoilee.

Kuukkeli on vekkuli ja erittäin viisas.

Elämä sähköttömässä, tiettömän taipaleen takana olevassa erämökissä ei meidän tapauksessamme ole ollenkaan epämukavaa, hyvä ruoka ja juoma lämmössä kruunaavat päivät ulkona kylmässä.

 
VIIKKO 13.

Ma- Lepo
Ti- 10 km - 1.05.
Ke 6 km saunalenkki - 40,41.
To- Lepo
Pe- Umpihankihiihtoa Kirsin kanssa 8,2 km - 1.58.
La- Su - "Lepoa"

Juoksua 16 km ja hiihtoa 8,2 km

MAALISKUU

Juoksua 81,2 km ja hiihtoa 34,2 km