maanantai 27. tammikuuta 2020

SYVIEN VESIEN JÄLKEEN


"Joka hetki koen, että meidän tulee tehdä valinta valon ja sen vastakohdan väliltä."

- Marja Pessi, taiteilija ja kirjoittaja Ivalosta.




Tikkoja on kaksi. Toinen likainen, toinen puhdas, ja molemmat käyvät hakkaamassa talimakkaraa takapihan männyssä. Mänty näkyy kirjoitusnurkkani ikkunasta. Vieressä on isän tekemä punainen lintulauta, jonka alla lukuisat jäniksenjäljet juovattelevat jäätyneestä jokirannan koivikosta edestakaisin.
   Pakkasta on 31,5 astetta, celsiusta. Kolmekymmentäyksi ja puoli astetta, celsiusta. Taustalla soi Jori Otsa & Mah´Orkka, kappaleita löytyy pari Spotifyn listaltani. Ultrarunninglist by ultrakoskinen.
   Koskinen. Legenda.
   Älkää nyt saatana viitsikö!
   Jos suomessa etsitään ultrajuoksun legendoja täytyy jaksaa vääntää vanhanakin vielä: Montelan veljekset; Kalevi ja Olavi, erikseen ja yhdessä, Seppo Leinonen - siinä esimerkiksi.
   Tuvassa tuoksuu rievä. Leivoin aamulla kolme. Kyä vanhan tamperelaisen ny riävä täytyy osata tehrä.

   Elokuun 2019 puolenvälin tienoilla onnuin maaliin 176,5 kilometrin polku-ultran jälkeen käytännössä ilman varpaiden alapuolista nahkaa. Viimeisen 30 kilometrin aikana jouduin antamaan kaiken, sairastelujen ja jalkavaivojen rikkoma alkuvuosi tuntui. Olin kilpailussa toinen, kovin moni ei uskaltanut edes lähteä. Suuntasin kilpailusta Käsivarteen toipumaan, ja jo kymmenen päivän päästä juoksin Pyhäkerolla kolme tuntia kivikossa, 24 kilometriä.
   Palasin kotiin ja muka lepäsin syyskuussa, taakse jäi 201 kilometriä ja vain 25 tuntia juoksua. Lokakuussa laitoin polkimet työasentoon. Kohti kuuden päivän juoksua. Taakse jäi 383 kilometriä ja 43 tuntia.
   Marraskuu kääntyi talveksi. Taakse jäi 428,8 kilometriä ja 56 tuntia. Joulukuun alussa juoksin kovassa pakkasessa rinta kaarella Kessin erämaahan 50,1 kilometriä aikaan 5 tuntia ja 36 minuuttia. 50 kilometrin ennätykseni on vuodelta 2008 ja juostu tasaisella asvaltilla, aika on 5 tuntia ja 6 minuuttia. Kessissä oli huonosti aurattu tie ja pakkanen kiristyi. Takki jäätyi, "legenda" lisäsi vauhtia kotiinpalatessaan.
   Viittäkymppiä seuraavana päivänä juoksin 20 kilometriä hiljaa ja vielä seuraavalla, kevyellä viikolla hiihdon ja lumikenkäilyn ohessa superkompensaatiossa 24 kilometriä aikaan 2 tuntia ja 41 minuuttia.

   "On hetki yksinäisen pienen ihmisen."
    "Niin odottaa kai sydän saa, kun kaikki unelmat on vaan."

   On hetki kun järki uinahtaa, kokemus unohtuu ja ahneus saa vallan. Edelläkuvattua episodia seurasi reilu kuusi viikkoa väsymystä unihäiriöineen, palautumattomuutta, monipuolisesta syömisestä huolimatta jatkuvaa painon alenemista ja hirmuinen negatiivisuus. Hirmuinen negatiivisuus kääntyi lopulta lohduttomaksi toivottomuudeksi, loppuunpalamisen tunteeksi ja täydellisen epäonnistumisen kokemukseen.

   En voi olla näin tyhmä.
   Istuin alas ja tutkin harjoituspäiväkirjat. Laskin vauhdit ja tein vertailut. Huomasin juosseeni etenkin marraskuussa 2019 aivan liian kovaa lähes kaikilla lenkeillä suhteessa talveen, harjoitusmäärään ja etenkin palautumiseen. Olen 12 vuotta vanhempi kuin juostessani 50 kilometrin ennätyksen. Toki olen kehittynyt, mutta talvella kesken harjoituskauden vain puolen tunnin päähän ennätyksestä!
   Tiesin juoksevani liian kovaa suhteessa tavoitteeseen. Tavoite on kyetä juoksemaan kuudessa päivässä mahdollisimman paljon. Takaraivossa oli tiedossa, että maaliskuussa tulee 10 päivän kevyempi jakso kuin myös huhtikuun puolessavälissä. Nämä jaksot muun, minulle juoksua tärkeämmän elämän johdosta.
   Onneksi Unkarin 6 päivää vaihtui myöhäisempään KURFin 6 päivään. Saan ehkä pelastettua tämän vielä, mutta en ole varma pitäisikö.
   
   Analyyshi on siis tehty. Toisaalta kraapaisee ja toisaalta ei. Hulluna on kivaa. Apinana myös, sen kun kaikki tuntee mutta se ei tunne ketään, ei edes itseään, vaikka usein niin väittääkin.
   Vuosimallin 1964 perusvikoihin kuuluu kärsimättömyys, itsensä yliarviointi ja periksiantamattomuus liiallisena. Täytyy mainita 100000 (sadantuhannen) kilometrin huollossa.

   Rievä on hyvää. Pakkasta on edelleen riittävästi, jotta tänään juosten ulkoilua edes harkitsisi. Tikat ovat vaihtuneet punatulkkuihin. Jori Otsa on oikeastaan aika hyvä.

   Valon vastakohtaa ei määritellä, jokainen miettiköön tykönään. Joka hetki. Valoon päin, syvien vesien jälkeen.






VIIKKO 4.

Ma- Tiellä 8km - 52.12. Moottorikelkkailun jälkeen.
Ti- Umpihankihiihto Kirsin kanssa 6,87 - 1.37.
Ke- Lepo, lumitöitä.
To- 10 km - 1.05. -20 pakkasta.
Pe- Virtaniemen lenkki 17 km - 1.54. -10 pakkasta.
La- Aamulla metsässä 6,05 - 51.44. -23 pakkasta.
       Illalla tiellä 10.01 km - 1.06. -16 pakkasta.
Su- Ap. perinteisen hiihto ladulla 15,03 km - 1.39.
       Ip. tiellä 12,09 km - 1.20.

Juoksua 63,2 km - 7:12
Umpihankihiihtoa 6,87 km - 1:37.
Perinteistä hiihtoa ladulla 15,03 - 1.39.

10 tuntia ja 28 minuuttia liikkeellä. 











      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti