RIITTÄMÄTÖN

   Reilun kolmen viikon matkailuautossa asumisen jälkeen olen palannut kotiin Nellimiin ja istun nyt työpöytäni ääressä kokien suurta riittämättömyyttä. Ulkona pimeys laskeutui iltaseitsemältä, ilmassa maistuu talvi ja lätäköt jäätyvät pudonneiden lehtien peitellessä kuolevaa nurmea.

   Aamupäivällä hoidimme asioita puhelimitse ja verkossa, sekä pesimme pyykkiä. Sitten tein harjoituksen uuden Nellimintien uudella asvaltilla, kävin suihkussa ja söin. Painuin kahvin jälkeen ulos ja vaihdoin pakettiautoon talvirenkaat samoin kuin Kirsin autoon ja myös peräkärryyn. Lisäksi vaihdoin Kirsin autoon ilmansuodattimen ja raitisilmasuodattimen. Huomiselle jäi matkailuauton renkaanvaihto, pesu ja kaikkien vaihdettujen renkaiden pesu. 
   Tulevaisuudessa matkailuauton keulamuovi puskurista pitäisi purkaa, koska odotan uutta kaasuläppäkoteloa. Moottorin vikavalo syttyi paluumatkalla Saariselällä ja koodinlukija kertoi synkät tulokset, jo kertaalleen vaihdettu läppäkotelo kesti tällä kertaa reilun kuusikymmentätuhatta kilometriä. Pakettiautoon pitäisi vaihtaa öljyt.

   Kirjoittajapiiri alkoi. Olin kaksi ensimmäistä kertaa poissa matkan takia. Kolmas kokoontuminen kului Seppo Saraspään uuden kirjan, Kaulahopeiden tarun, julkistamistilaisuudessa. Pitäisi kirjoittaa kirjoittajapiirin kotitehtävä, pitäisi kirjoittaa kirjoittajapiirin tulevaan antologiaan tekstejä, mutta etenkin pitäisi kirjottaa kirjani kolmatta versiota kustantajalle. Sille kustannustoimittajalle, joka on uutta versiota pyytänyt. Lisäksi odotan vielä erään toisen kustantajan lopullista tuomiota toisesta versiosta.
   Pitäisi kirjoittaa ja harjoitella. Nämä kaksi sujuvat yhdessä mutta paskahommat eivät oikein enää kolmanneksi pyöräksi sovi. Renkaanvaihto ei ole paskahommaa mutta kaasuläppäkotelon vaihto ulkona pihassa on. 

   Kirjoittamiseen pitää paneutua. Lisäksi pitäisi kirjoittaa blogia koska edellisestä päivityksestä on jo yli kymmenen päivää ja arvostan lukijoitani - ai niin, minähän kirjoitan parhaillaan blogia. Saunatakissa. Saunan jälkeen. Puhtaita ajatuksia, rennosti.
   Kirjan kirjoittaminen ei ole mitään pelleilyä kuten ei bloginkaan päivitys. Toivon että mahdollisimman moni itse kirjoittava lukee tämän ja yrittää ymmärtää. Riittämättömyyden kokemus kustantajalle käsikirjoitusta tarjottaessa. Olenko tarpeeksi hyvä? Kiinnostaako tarinani? Onko tarinassani riittävästi tasoja joiden avulla lukijaa alkaa kiinnostamaan? Jeesus!
    Maailmassa kaikki virtaa jatkuvasti. Mikään ei todennäköisesti pääty koskaan. Miksi näin hieno systeemi olisi pistetty pystyyn vain yhtä ihmisikää varten, mitä on sen seuraavan oven takana? Minulla on aikaa kirjoittaa vain tämä yksi ihmisikä, noin varmuudella, harmillista että aloitin vasta nyt, yli viisikymmenvuotiaana. En ole varma luetaanko tai kirjoitetaanko sen seuraavan oven takana. Todennäköisesti kyllä.

   Riittämättömyydestä kertominen ei tarkoita stressiä, kiirettä tai teille avautumista. Voisin kirjoittaa kevyttä helinää päättömästä pääministeristä, joka on pistänyt päänsä pantiksi työllisyyden kasvun takuuksi. Voiko päätön olla pääministeri? Voisin kirjoittaa järkyttäviä, vitsi, uutisia siitä että Ruotsin kuningashuone pienenee. Muistatko missä olit kun kuulit uutisen, että Ruotsin kuningashuone pienenee? Minä olin viitostiellä ennen Lapinlahtea, siinä oli kaksihaarainen kuusi oikealla ja suulin seinästä tuli putki ulos. Mutta en halua osaltani lisätä merkityksetöntä kohinaa. 
   Minua ei kiinnosta olla merkityksetön, turhan kevyt ja viihteellinen saati poliittinen. Eikä etenkään negatiivinen vaikka Postin asiakaspalvelu katkaisi puhelun viidenkymmenenkahden minuutin odotuksen jälkeen. Periaatteessa kokeilin minkälaista olisi olla ilman nettiä, en suosittele, etenkään jos on itsehillinnän kanssa vaikeuksia.

   Helsinki näytti matkallani parhaat puolensa. uusi kirjasto, Oodi, on upea ja todellinen viihtymispaikka kaikille. Siellä jopa kehotetaan viettämään aikaa, ei tarvitse edes lainata saati lukea mitään. Zetorissa on edelleen hyvää ruokaa ja olutta. Tarkistin ohikävellessäni myös yhden yksityiskohdan kirjaani varten siitä Kalevankadun alusta. Savoyssa uusi Kipparikvartetti, Tuukka ja Sampo Haapaniemi sekä Petri ja Jouni Bäckström, oli loistava ja hauska.

   Mutta että  kirjan kolmas versio? Haluanko palata sinne taas? Entä sinne? Kirjoittaessani näen kuvia joista kirjoitan, haistan hajut. Yksi hajuista oli sytostaatin, solumyrkyn haju. Toinen haju viinan haju isäni hengityksessä. Muistoja riidoista. Isovanhempien kyyneleet. Muistoja loputtomista harjoituskilometreistä. Muistoja elämästä, jonka edessä olen edelleen aina välillä riittämätön. Ja saan olla, kuten te kaikki joskus.

VIIKKO 40.

Ma- Hämeenkyrössä 6 km - 42:36.
Ti-Ke -Lepo
To- Hämeenkyrössä otsalampulla 10 km - 1:04. Märkää, pimeää ja paskaa.
Pe- 8 km Helsingin Ramsinniemessä illalla - 52:34.
La- Helsinki Husö 22 km - 2:20.
Su- Helsinki Vuosaari kevyt lievässä kankkusessa 6,3 km - 43:26.

Yhteensä 52,5 km - 5 tuntia ja 43 minuuttia.

SYYSKUUN SUMMAUS

201 km - 25 tuntia. Lepokauden juoksentelua vailla päämäärää paitsi palautua.

  Kuvat matkan varrelta, ensimmäinen ei ole väärinpäin - Oodi on hauska rakennuksenakin.
Jätin ylläolevaan tekstiin hengähdystauot lukijalle, ne eivät ole laatikkokappaleita mutta ei rakenne ihan perinteinenkään ole. Miksikö selitän? Miettikääpä sitä jos itse kirjoitatte joskus jotakin.