JUHANNUSPULU

Pulu oli pihalla nurmikolla. Se käyskenteli vesisateessa majesteetillisin elkein nokkimassa syötävää korsien seasta. Tämä pulu oli oikeasti kyyhky, uuttukyyhky tai metsäkyyhky, mutta urbaanissa maailmassa on viisainta nyt vain puhua pulusta. Pulu kuin pulu, oli sitten kyse Nellimistä tai Pyhän Markuksen torista - Piazza San Marco versus Nellim Siida.

   Tulin Kotalan kodinhoitohuoneesta sylissäni vihreä pyykkikori täynnä puhtaita vaatteita. Nojasin keittiön tasoon ja katselin pulua. Se pysähtyi, vaistosi tai näki liikettä ikkunassa mutta jatkoi sitten tepasteluaan. Viestini oli siis vaaraton tällä kertaa. Vesisade teki juhannusta Pohjoiseen Lappiin ja pulu teki sitä mitä sen on tehtävä pysyäkseen hengissä.
   Vuosien saatossa moni asia ajatusmaailmassani on muuttunut. Nykytilaa kuvaa hyvin epäuskoisuus ympäröivään maailmaan. Vuosien ajan olen kertonut yhteydestä ympäröivään luontoon eli yhteydestä maahan. Ajatus on muovautunut hieman raadollisemmaksi. Ihminen on yksi eläimistä maan pinnalla ja ihmisen olisi tehtävä se mitä on tehtävä säilyäkseen hengissä. Säilytettävä maa.

   27.6.1993 katselin myös puluja. Ne kuhertelivat Tampereen VPK:n takapihan kiviaidalla, johon silloisesta asunnostani Puutarhadulla oli näköyhteys. Olin edellisenä päivänä päässyt kotiin Pikonlinnan sairaalan syöpäoastolta viimeisen kerran yli puolen vuoden hoitojakson jälkeen. Silloin oli juhannus kuten nyt viikonloppuna. Olen tullut valtavan pitkän matkan terveenä ja siitä asti jokaisena juhannuksena pysähtynyt muistamaan, kiittämään mutta etenkin pysähtynyt jatkaakseni taas. Tehdäkseni sitä mitä minun on tehtävä pysyäkseni hengissä.

   On tullut usein mietittyä mitä pitäisi tehdä, että pysyy hengissä. Typerin vastaus kysymykseen on kestävyysjuoksu ja ultrajuoksu sen vastauksen par exellence. Olen todennut useissa yhteyksissä juoksemiseni olevan vain tapa liikkua. 
   "Ei se juokseminen ole siinä se tärkein juttu."
   Noin olen sanonut useissa haastatteluissa. 
   Missä "siinä", voidaan kysyä. 
   Elämässä, vastaan.

   Nellimiin ja Lappiin muutto vaati kykyä hidastaa elämää ja pienentää ympyröitä. Todellisuudessa olin hidastanut jo vuosia sitten mutta ympyrät vastoin odotuksia laajenivat huomattavasti erämaan keskellä, mitä nyt rajavyöhyke hiukan rajoittaa. 
   Hyvää elämää voi elää missä tahansa missä pääsee ulos puhtaaseen ja hiljaiseen luontoon. Kun kirjoitan sen noin pienenevät mahdollisuudet huomattavasti. Hiljaisuuden vaatimus karsii varsin paljon maapallon pinta-alasta pois. Käytännössä tämä tarkoittaa liikkumista vaikeakulkuisilla alueilla ja mieluummin juosten.

   Nykymaailmassa on varsin tervettä olla uskomatta kaikkeen sokeasti. Kaikkein tyhmimmät pyörivät rattaan osina kunnes lakkaavat olemasta ja heidät korvataan. Minä ajattelen heidän olevan varsin onnellisia. Painavat päivästä toiseen menemään ajattelematta ollenkaan syvällisemmin. Riittää kun on leipää ja sirkushuveja silloin tällöin.
   Olettaakseni sitä puluakin pulutti siellä vesisateessa nokkiminen, sillä eihän pulua voi oikein voi vituttaakaan. Tai mistä me tiedämme? Juuri tässä on elämän viehätys, yrittää ymmärtää. Ainoa asia mitä minä en ymmärrä on ihmisen pakonomainen tarve luopua vapaudestaan vapaa-ehtoisesti. Sitomalla itsensä jonkin tuottavuuden maksimoinnin osatekijäksi luopuu vapaudestaan ja saa palkkioksi taloudellista hyvinvointia. Ei siis ole pakko nokkia vesisateessa?
   
   Uskonpuute haittaa minun elämääni. Perusta horjuu kun oikein mikään ei tunnu uskottavalta. Siksi mielelläni säilytän pysähtymisen ja kiittämisen tradition juhannuksena. Rehellisesti sanoen en nykyisin oikein tiedä mitä tai ketä kiittäisin, mutta pysähdyn silti.
  "Juokseminen on minulle pyrkimistä täydelliseen yksinäisyyteen, tilaan jossa on vain minä ja juoksu."
   Noin olen sanonut.
   Allekirjoitan sen vieläkin kaikkien näiden vuosien jälkeen.

   Ja se pulu lensi pois.



                                        HYVÄÄ JUHANNUSTA KAIKILLE LUKIJOILLE !