maanantai 25. helmikuuta 2019

12/30

DATAN TAKANA

17 km - 1.51. Nellimintiellä ja uudella tielinjalla. Plus kolme celsiusta.

Piti juosta kymppi. 
   Ultrajuoksussa on usein heikkoja hetkiä. Nykyisin harjoittelussani keskityn niihin heikkoihin hetkiin, niiden ennakointiin ja niistä selviämiseen. Yllämainitun lenkin data näkyy Stravassa ja Garmin Connectissa, molemmat löytyvät blogin sivupalkista.
   Juoksin ensimmäisen kilometrin tunnustellen. Luurit olivat korvissa mutta hiljaa kuten koko lenkin ajan. Sitten jatkoin ajatuksissani seuraavat neljä kilometriä hiukan liian kovaa. Nellimin uusi tie on rakenteilla ja uusi linja nousee tasaisen suoraan kylältä kohti Kaitavaaraa. Kaitavaaraa on louhittu melkoisesti, uusi tie tulee menemään vaaran läpi.
   Saapuessani viiden kilometrin kohtaan tunsin oloni heikoksi, joten päätin juosta pari kilometriä lisää. Kaitavaaran louhimispaikalta on hienot näkymät Sarmiin ja Akanlauttapäälle. Lähdinkin laskettelemaan uutta linjaa alas, koska tiesin että lopulta kohtaan välitien jota pitkin pääsen vanhalle tielle ja takaisin. Alaspäin juostessa vanha automaatti kytkeytyi, pulssit putosivat ja aloin rullata säästöliekillä.
   Saatatte pitää hulluna ajatusta, että lenkkiä pidennetään aina silloin kun tuntuu huonolta. Kyse on elimistön opettamisesta. Kuuden päivän lähes tauottomassa juoksussa, kilpailussa, on jatkuvia huonoja hetkiä ja niistä on selvittävä, niiden yli ei voi päästä mutta ne voi ohittaa ja jatkaa. Tämä on osittain meditaatiota ja osittain kestävyyttä isolla K:lla. Iso K hankitaan loputtomilla pitkillä lenkeillä.
   Minusta kaksi tuntia on täysin standardiharjoitus ultrajuoksijalle. Neljän kuukauden sairasteluiden jälkeen joudun olemaan hieman enemmän tosissaan juostessani lähelle kahta tuntia eikä se oikein palvele peräkkäisinä päivinä - vielä. Ollessani normaalissa tilassa pidän varsin normaalina juosta pari tuntia päivässä koko viikon ja levätä yhden päivän. Siis 14 tuntia ja yksi lepopäivä. Ihan normaalia. Viime vuoden helmikuussa juoksin 586 kilometriä, tunteja tuli 66, kaksi lepopäivää joista toisena kävelin kaksi kilometriä. Siitä sitten vaan.
   Tässä kuussa olen juossut noin 88 km. Siitä sitten vaan.
   Jos suoraan sanon niin saatana sentään!
  Ajatukset datan takana eivät muutu minnekään. Päästyäni lenkin käännepisteeseen aloin kavuta ylös vanhaa tietä Kaitavaaran sivussa. Sitten laskettelin kohti kylää nelisen kilometriä. Lämpötila suosi ja tuuli jäi selän taakse.
   Vasta kylällä, eli kolmella viimeisellä kilometrillä aloin aavistuksen väsyä. Kotiinpäästyäni latasin pesukoneen ja kävin makaronilaatikon kimppuun. Kun ihminen nukkuu, syö ja treenaa niin silloin hän kehittyy fyysisesti.
   Minulla on hieman liikaa rutiinia. Sairastelujen jälkeen nostan hiukan liian nopeasti harjoittelumäärää. Koska pystyn siihen. Miksi en nostaisi? Voisin tietenkin alkaa rajoittamaan mutta en koskaan olisi saavuttanut tuloksiani puhumattakaan kokemuksiani rajoittamalla. Rajoittaminen ei ole järjenkäyttöä ultrajuoksussa vaan se on vuosien varrella kehittyneen vaiston aliarvioimista. Omien, jonkun mielestä suurien, kilometrimäärien aliarviointia. 
   Kuka haluaa dissata itseään jos mielii kehittyä?
   Tässä on nyt neljä kuukautta mennyt täysin perseelleen urheilun puolella.
   Jokohan se nyt lähtisi?
   Juoksen vuonna 2020 Kauhajoella Kuuden päivän juoksun mikäli se siellä järjestetään. Jos ei niin sitten joudun lähtemään Unkariin. Olen päättänyt laittaa kerran vielä, eli vieläkin kerran, kaikki peliin. Katson saanko hengen itseltäni harjoittelemalla syksyn ja talven 2019 -2020 aikana. 
   Ennen projektin alkua täytyy tarkistaa rahatilanne, leiritys ja mahdolliset lyhyemmät kilpailut valmistautumiseen. Kirsin kanssa keskustelut on käyty. Siitä sitten mutta ei vaan. Vaan siitä sitten.
   Tämä vuonna olen harkinnut osallistumista Super Pepin perusmatkalle, 171 kilometrille. Teen päätöksen toukokuussa, ehkä sitten olen terveyden kanssa selvillä vesillä? Aika toki riittää vielä Super Peppiin varsinkin kun en nyt juokse alle kuuden päivän kilpailua.
   Mikähän saatana sinne Pesänevalle oikein vetää. Olen varmaan saanut sieltä jonkun taudin.
   Helvetti!
   Taustalla soi Tieston Love Comes Again.
   Ulkona alkaa hämärtää ja sataa lunta, pakkasmittari näyttää -0,7 celsiusta.
   Minä nousen tästä.
   Arne Dahlin Vuoren huipulle odottaa sohvalla.
   Huomiseen.








En mie tiä onko tällä mithän virkaa, sekupahan aijjankuluksi värkkään.

   
   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti