sunnuntai 24. helmikuuta 2019

11/30

YKSIN TIELLÄ







Koin tänään lenkillä dejavun. Tuttu tunne yksinäisyydestä tiellä realisoitui uuden alun kokemukseksi. Kuinkahan monta kertaa olen tehnyt elämässäni tämän? Pukenut juoksuvaatteet ylle ja lähtenyt lenkille yksinäisyyteen kaikkien vaikeuksien jälkeen varmana, että ennenpitkää se lähtee rullaamaan, ennenpitkää onnistun. 
   Harjoittelu on epäonnistumista ja uudelleen yrittämistä. Ultrajuoksu ei ole mitään leikkiä kaikilta osiltaan. Silloin kun elimistö ei toimi ei voi tehdä muuta kuin levätä ja unelmoida uudesta alusta - mutta koskaan ei saa luovuttaa.
 
   Lukijat olivat kommentoineet edellistä 10/30 päivitystäni. 
   Kiitos kommenteista. 
   En ole yhteiskuntakriitikko tai edes kovin kiinnostunut politiikasta mutta silloin tällöin menee kuppi nurin, toivon salaisesti jonkun poliitikon näitä lukevan ja miettivän oikeutustaan päätösten tekemiseen ja ihmisten kusetukseen.
   Lukija kysyi mykoplasman antibioottohoidosta. Myko on siitä ovela, että se ei kaikissa vaiheissaan edes parane antibiooteilla ja vielä kuurinkin jälkeen se saattaa jäädä lymyämään jonnekin puhjetakseen sitten taas. 
   Minulla aikanaan diagnosoitiin ohimennyt mykoplasma niistä markkereista. Toimintatapa on kuurin jälkeen kuitenkin sama kuin nyt ilman kuuria, elimistöä voi rasittaa jos se kestää rasituksen. Jos ei niin sitten kevennetään tai levätään. Minä seuraan tilannetta ja käyn sitten tarpeen vaatiessa yksityislääkärillä ja verikokeissa. Minulla on terveysvakuutus, jotta saan haluamaani palvelua juuri silloin kun haluan. Terveys on kaiken perusta. Paraskaan elämänfilosofia ei auta jos keho ei toimi kun minä käsken.

  
Nikon D3300, 55mm, f/6,3, 1/20s, ISO400



   Ylläoleva kuva on otettu tänään 16.45. On neljä astetta lämmintä ja föhn tuulen jälkeinen vesisade. Sateenkaari helmikuussa! Vastakkainen taivaanranta paloi oranssinkeltaisena. Täällä arktisella alueella luonto tulee syliin joka päivä.
   Tein makaronilaatikkoa ja katsoin suomalaisten hiihtoa Seefeldissä. Hyvä Norja ja Ruotsi! Onnistuneeseen juoksu- kuten hiihtosuoritukseen kuuluu olennaisena osana pystyssä pysyminen, Virenille sallittiin poikkeus tästä. Nyt naiset eivät olleet tarpeeksi hyviä ja miehillä oli huonoa tuuria. Harmittaa Hakolan puolesta, hän on kova jätkä, joka ansaitsisi menestyä.
   Oma 10 km - 1.03. Vesisade. Liukasta? Mitä sitten. Mukava oli juosta kun sai kerrankin jättää paksut talvitamineet kotiin.
   Kuulokkeissa soi Guns N` Roses, November Rain.
   Huomiseen.

---

Menossa siis 30 peräkkäisen päivän päiväkirjablogi vaihteluksi. Jos olen yhteyksien ulkopuolella erämaassa niin päivitän palattuani.

2 kommenttia:

  1. Harjoittelu on (hallittua?) epäonnistumista eteenpäin. En voi muuta sanoa juostuani ruhtinaalliset 125 kilometriä Espoon halliolosuhteissa. Tiedän kyllä, olen harjoitellut väärin.

    VastaaPoista