VAIKEAT AJAT

Ajattelin ensin olla kirjoittamatta lainkaan mutta elän kuten opetan.

   Elämässäni juoksu on ollut seuranani noin 30 vuotta, riippuen laskutavasta. Juoksun kuten elämänkin kanssa on eletty korvaamattomia hetkiä ja sitten myös niitä vaikeita aikoja kuten parhaillaan.
   Juokseminen on minulle tapa liikkua ja mielellään ulkona luonnossa. Juoksemisen tarkoitus on päästä täydelliseen tyhjyyteen itsensä kanssa, tilaan jossa on vain juoksu ja minä. Juokseminen on osa identiteettiäni ja osa luontosuhdettani. Kykenen nykyisin olemaan helposti juoksematta pitkiäkin aikoja. En kuitenkaan erityisemmin pyri olemaan juoksematta, ellei huono terveystilanne sitä vaadi.
   Viime viikkoina nimenomaan terveys on pakottanut pysähtymään. Tämän vuoden kahden ultrakilpailun jälkeen pidin normaalin rospuuttoajan tauon ja lähdin sitten normaalisti liikkumaan vailla harjoitustavoitteita. Ensin revähdytin vasemman pohkeen ja sen jälkeen oikean kahdesti. Tarkemmissa itsetutkimuksissa selvisi, että vasemman fibulan yläosan jänteet ja kalvot olivat suoraan sanottuna katastrofaalisen kireät. Saatatte kysyä, että enkö huomannut sitä tauon aikana tai aiemmin. Vastaan, että olen juossut Suomen halki, kivunsietoni ja keskittyminen kipuun juostessa ei ole normaalin ihmisen tasolla vaan olen etääntynyt normaalista tässä asiassa jo vuosia sitten. En ole siitä ylpeä.
   Pohkeiden tilaa pahensivat kotitontin metsätyöt turvasaappaissa ja lopulta kun sain tilanteen hallintaan viime viikolla itsehieronnan, venyttelyjen ja lääkityksen (burana ja mobilat) avulla niin sitten tuli flunssa. Kuumeettomassa virusperäisessä räkätaudissa, johon kohdallani liittyvät aina kurkkukipu ja päänsäryt, menetän toimintakykyni kokonaan. Sairastun näihin erittäin harvoin mutta sitäkin perusteellisemmin.
   Kirjoittaessani tätä sunnuntain myöhäisillassa olen tänään käynyt kävelemässä kaksi eri kertaa Kirsin kanssa. Ensimmäiset ulkoilut sitten viime lauantain. Toivo tervehtymisestä ja etenkin liikkeellelähdöstä on herännyt, mutta hyvin pieni, toistaiseksi.

   Sisälläolo sairastaessa ei ole ongelma. Saan ajan kulumaan mainiosti eikä kovin kipeänä jaksakaan paljon muuta kuin perusasiat, mutta minua ei ole tehty sisätiloihin. Maailmani on sisätiloissa keinotekoinen. Kuulun niihin ihmisiin joiden on saatava tuntea sade ja viima kasvoillaan. Saatava tuntea metsän tuoksu ja kuulla sen äänet, riippumatta vuodenajasta. Juostessani luonnossa olen jo vuosikausia koskettanut puita, kiviä ja maata ohimennessäni. Luonnossa olen aina tuntenut olevani elossa ja etenkin osana luontoa.

   En tule paremmaksi ihmiseksi lisäämällä kauramaitoa kahviini tai lopettamalla lihansyöntiä. Minun ideaaliyhteiskunnassani kalastetaan ja syödään kalaa. Minun elämääni kuuluu avotuli ja puun polttaminen tulipesässä. Sensijaan kaikki perheemme jätteet kierrätetään asianmukaisesti emmekä osta mitään turhaan. Emme aja autollakaan turhaan paitsi matkustaessamme matkailuautolla.
   Tulen paremmaksi ihmiseksi olemalla osa luontoa, elämällä luonnon keskellä luonnollisesti. Tästä syntyy luonnollinen kunnioitus elävää ympäristöämme kohtaan. Valitettavasti tästä syntyy myös ymmärrys siihen mikä maapalloa oikein vaivaa. Vastaus on yksinkertainen: ihmiset, me kaikki.
   Eläminen pääosin sisällä ja valitettavasti myös eläminen jatkuvasti kaupungeissa etäännyttää ihmisen luonnosta ja vääristää ajattelua. Espanjasta tuodulle rescue koiralle järjestetään vaikean eroahdistuksen hoitamiseksi ensin seuraa 24/7 ja sitten mielialalääkkeet. Mielialalääkkeet eläimelle? Julkista keskustelua siitä mitä hirvi ajattelee. Onko kivaa olla hirvi? Käykää kysymässä.

   Vaikeita aikoja? 
   Saatte syyttää niistä itseänne. 
   Lopettakaa uutisten seuranta. 
   Sulkekaa näytöt. 
   Menkää ulos.

   Ole sinä siellä Lapin korvessa yksinäsi ulkona ihan hiljaa vaan!

   Ivalon lentoasema, viikonlopun 48. lennot

   Saapuvat:                                              
                                                                     
   Barchelona                                           
   Helsinki                                                 
   Lontoo Gatwick                                     
   Birmingham                                          
   Lontoo Standstedt                               
   Liverpool                                               
   Manchester                                           
  
   Lähtevät:

   Luxemburg
   Helsinki
   Lontoo Gatwick
   Birmingham
   Exeter
   Belfast
   Manchester

   -Kiitos mielellään.


VIIKKO 48. ei harjoittelua, flunssa, vain pari kävelylenkkiä tänään.

MARRASKUUN SUMMAUS: 60 km - 8:00.

Olen viimeksi juossut näin vähän kuukaudessa syksyllä 2016.

   En syytä itseäni.
   Lopetan uutisten seurannan.
   Suljen näytöt.
   Menen ulos.

   -Aah!