Ultrajuoksijan ja kirjailijan ajatuksia matkan varrelta. Perspektiivinä sairastettu syöpä vuosimallia 1993 ja 32 vuotta kestävyysjuoksua. Lukijalta toivotaan kommentteja, vuoropuhelu on rikkaus. Kansikuva Jani Rautonen, Norja/Barraś
maanantai 15. tammikuuta 2018
TYHJÄKÄYNTI KIELLETTY
Nykyihminen pyrkii suorittamaan jatkuvasti. Illuusio siitä että kaikki muutkin tekevät jatkuvasti jotakin on lujassa. Luovuus ja uudet ideat eivät synny tekemällä vaan ajattelemalla. Tähän ajatteluun olisi oltava tyhjää ja mitääntekemätöntä aikaa - eräänlaista tyhjäkäyntiä.
Tyhjäkäyntiä ei ole että istuu älylaite kourassa ja lukee uutisia vaan että pelkästään istuu ja vaikka katselee ikkunasta ulos. Näin menetellen ajatus on vapaa. Useasti tällaisina hetkinä mieleen tulee kaikki se mitä voisi tai pitäisi tehdä tai kaikki se mitä luulet että kaikki muut tekevät juuri sillä hetkellä. Se on kuitenkin harhaa. Eivät ne muut juuri sen enempää aikaiseksi saa vaikka kovasti sitä usein tuovatkin julki.
Ultrajuoksijana törmään tavoitteellisen harjoittelun myötä tunteisiin jotka eivät kestä päivänvaloa. Kun elimistön stressi nousee riittävän korkealle on helppo kerätä negatiivista ajatusmassaa väsyneenä tarpoessaan. Tässä onkin merkittävä ero tavoitteellisella harjoittelulla ja vapaalla juoksulla mistä kirjoitin viime kerralla. Vapaassa juoksussa myös ajatus on vapaa kun tavoitteellisessa puristuksessa kiinnittää huomiota laatuun ja vaadittuun vauhtiin.
Menneellä viikolla menin tietoisesti yli kehon hälytysmerkeistä. Seurauksena oli ensin yleisvitutus ja sen jälkeen sunnuntaina väsymyksen tunteen jalostuminen jaloissa kipuihin ja täydelliseen palautumattomuuteen. Nykyisillä harjoitusmäärillä jalkani ovat harvoin kipeät, harjoitusrytmi on omaksuttu ja tavoite kirkas. On aika ottaa tyhjäkäynti esiin hetkeksi.
Harjoittelu kuten elämäkin soljuu tasapainoisena täällä todellisessa Pohjoisessa. Usein mietin ihmisiä jotka pitävät Nellimiä jotenkin syrjäisenä tai kaukaisena paikkana. Miksi nämä ihmiset luulevat että Nellim on kaukana ja etenkin kaukana mistä ?
Lapin luonto on rauhallinen ja positiivinen. Ihmiset ovat positiivisia ja ottavat sinut vastaan sellaisena kuin olet ja jos kohtelet heitä empaattisesti ei sinulta puutu mitään täällä. Kaukana tämä on vain keinotekoisista arvoista ja elinympäristöistä. Turisti tulee tänne kokemaan lunta, kylmää mutta etenkin rauhaa. Erämaa antaa äärettömyyden ulottuvuutta ja perspektiiviä oman olemassaolon pienuuteen.
Tyhjäkäynti täällä antaa ajatuksen vapauden ja syvän elämisen rauhan. Juurikin niitä asioita mitä ei voi ostaa. Luonnon joka ei anna mitään ellet laskeudu sen tasolle ja anna sen määrätä. Näin toimien avautuu väylä uudelle kokemisen tasolle.
Tekstin alussa oleva kuva on Paatsjoen sillasta kuten ylläolevakin. Kuvien ottohetkien väli on puoli tuntia juoksua. Ensinäkemällä ne ovat samanlaiset mutta ovat kuitenkin eri päistä siltaa kuvattu ja täysin erilaiset.
Todellisuudessa luonto elää ympärillämme jatkuvasti - on sinusta itsestäsi kiinni kuinka lähelle sen päästät ja päällystätkö sen asvaltilla vai teräksellä. Vai annatko sen tulla ihollesi ?
Luonnossa liikuttaessa on ehdottoman tärkeää että sinne ei aina mennä tekemään jotakin vaan pelkästään ollaan siellä. Nyt en tarkoita tapaa millä luonnossa liikut vaan ajatusta. Mukana voi olla kamera ja eväät mutta tarkoitus on pelkästään olla luonnossa. Ei metsästää, kalastaa, marjastaa tai valokuvata eikä liikkua tavoitteellisesti vaan pelkästään antaa itselle mahdollisuus tyhjäkäyntiin.
VIIKKO 2. HARJOITTELUNI
Lähdin viikkoon tietoisena siitä että menen yli omien rajojeni varmasti jos juoksen kuten edellisellä viikolla.
Ma- Aamulla 20 km - 2.18. (6.53min/km) Hidasta kestojuoksua, pakkasta -24 astetta.
Päivällä erittäin kova vauhdinvaihteluharjoitus 18 km - 1.48. Harjoituksessa juoksin vetosarjan 3-2-1-2-3, vetojen välissä matkavauhtia kilometri. Harjoituksen keskivauhdiksi jäi 5.59 min/km, parhaissa vedoissa hiukan yli 5 min/km) Minulle erittäin harvinainen harjoitus teholtaan, pyrkimys oli saada väljyyttä askeleeseen ja siinä onnistuin.
Ti- 20 km - 2.15. Hitaalla ? ( talvi ja vaatteet) vauhdilla kestojuoksua. Vaati eilisen jälkeen keskittymistä.
Ke- Päivällä 10 km kevyttä - 1.06. Halusin toipua hieman enemmän. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 4 km.
To- Erittäin huonolla mielialalla.
Aamupäivällä 24,3 km - 2.37. Keskivauhdin alarajalla.
Iltapäivällä 16,3 km - 1.51. Hitaasti. Paremmalla mielellä.
Pe- 20,1 km - 2.13. Hitaan vauhdin ylärajalla. Erittäin helppoa ja hyväntuntuista.
La- Kirsin vapaapäivä joten panostimme yhdessäoloon.
Aamupäivällä lumikenkäilyä Kirsin kanssa Palo-Pyhävaaralle 7,1 km - 1.54.
Iltapäivän lopuksi 10 km keskivauhdilla - 1.03. Pakkasta alle -4 astetta. Oli pakko juosta ennen saunaa etten mene täysin tukkoon.
Su- Päivällä mökillä makkaranpaistolla ja lumitöissä.
Illalla 17 km - 1.50. Keskivauhtia mutta kova vastatuuli teki lenkistä erittäin raskaan. Samalla huomasin että tulee turpaan kunnolla ensimmäisen kerran 7. viikkoon eli väsyn siten että en palaudu.
Viikon loppuajatus : Positiivista on että keho ja mieli eivät ole väsyneet vaan jalat.
Yhteensä 156,2 km - 17 tuntia ja 4 minuuttia - 1011 metriä vertikaalista nousua.
Viimeisen 4 viikon harjoittelumäärän keskiarvo 146, 7 km /viikko eli sieltä se salaisuus paljastuu kun puhutaan kestävyyden kehittämisestä - jatkuvuus ja tekemisen nöyryys.
Viimeinen kuva ei ole ihan terävä mutta en ole aina minäkään. Lunta vaarassa oli parhaimmillaan 120 senttiä, upeaa !
Jonkinverran satunnaisia kuvia myös Instagrammissa (ultrakoskinen) ja harjoittelustani Stravan profiilissa sekä lenkkien yhteydessä.
Tsemppiä ja jaksamista!
VastaaPoista