KUUDEN PÄIVÄN JUOKSU - 2.

Kuuden päivän juoksua käsittelevän blogini ensimmäisen osan tehtävä oli herättää ajatuksia ja avartaa näkemystä monipäiväisiin ultrajuoksuihin ja etenkin niiden aikaperspektiivien ymmärtämiseen.
Tämän toisen osan tarkoituksena on tehdä selkoa harjoittelusta ja muusta valmistautumisesta kilpailuun. Voi olla että saan (on pakko) kirjoittaa vielä eräänlaisen yhteenvedon ja pääkohtien esiinnoston osassa kolme, mutta se jää nähtäväksi. Riippuu kommenteista ja palautteesta.

KUKA HALUAA JA MIKSI ?

Kuuden päivän juoksuun tullaan etsimään rajoja ja hakemaan kokemuksia joita rahalla ei voi ostaa. Usein aloittelija tulee ensimmäisen 6 päivän juoksun kilpailunsa lähtöviivalle maratonien, 100 kilometrin tai 24-tunnin ultrajuoksun tai muiden pitkäkestoisten kestävyyssuoritusten, kuten vaelluksen, pyöräilyn tai hiihdon kautta.

Tässä välissä korostan edelleen 144 tunnin kilpailuaikaa.

Vasta harvoin järjestetty 48-tunnin juoksu antaa kalpean aavistuksen mitä univaje tekee yksilölle, joka haluaisi vain juosta päivästä päivään. 48-tunnin juoksu paljastaa jalkojen iskunkestävyyden puutteet mutta etenkin se paljastaa puutteet henkisellä puolella. Toisin sanoen se lyö uhon pois ja palauttaa varmasti maan tasalle harjoittelemaan lisää tai sitten sängyn pohjalle.

On siis edelleen erittäin tärkeää ymmärtää mitä on tekemässä kun/jos lähtee juoksemaan kuutta päivää.

HARJOITTELU

Ennenkuin harjoitellaan tulisi ymmärtää mitä kestävyysharjoittelu tai harjoittelu ylipäänsä on.

HARJOITTELU ON KEHOA JA SEN OMINAISUUKSIA KEHITTÄVÄÄ TOIMINTAA SITÄ TEHTÄVÄÄ VARTEN MIHIN KEHOA KULLOISELLAKIN HARJOITUKSELLA HARJOITETAAN.

Ultrakestävyysharjoittelu perustuu siihen että kehosta ja lihaksista otetaan toistuvalla harjoituksella pois kaikki tai osa energiasta ja levon myötä saadaan enemmän tilalle. (superkompensaatio) Samalla kehitetään rasvanpoltto-ominaisuuksia eli kehon kykyä tehdä energiaa omista varastoistaan. Kehitetään jalkojen iskunkestävyyttä sekä MIELEN KÄRSIVÄLLISYYTTÄ.
Jatkuva varsin suurilla ja osittain matalatehoisilla määrillä harjoitteleminen on pidemmän päälle erittäin puuduttavaa, joten jokainen virittää oman mielensä torjumaan yksitoikkoisuutta omalla tavallaan.
Musiikin kuuntelu, mielikuvaharjoittelu, luonnon seuraaminen ja etenkin kavereiden kanssa harjoittelu lievittää yksitoikkoisuuden tuskaa. Joskus voi pysähtyä huutamaan kesken lenkin ja jos joku sattuu kuulemaan niin sitten vaan karkuun juosten - riippuen toki siitä mitä huusi...

ASENNE

Harjoittelun kuten kilpailemisenkin asenne vaihtelee valitettavan paljon. Voi olla että sitä ei ole lainkaan vaikka yksilö (juoksija itse) niin luuleekin.

Vain töitä tekemällä voi menestyä mutta on osattava myös levätä. Lue : uskallettava levätä.

Allekirjoittanut seurasi toisen kuuden päivän juoksunsa aattoiltana matkailuautonsa markiisin alta ranskalaisia ja suomalaisia ultraajia. Ranskalaiset joivat pullon viiniä ja seurustelivat hyvän ruuan ja seuran merkeissä. Suomalaiset ähkivät lämmössä edestakaisin eivätkä osanneet rauhoittua lainkaan koko iltana.
Seuraavana päivänä ranskalaiset juoksivat kuin eläimet ja suomalaiset hissukseen yrittivät päästä vauhtiin.
Allekirjoittanut juoksi koko kisan piilevän hammastulehduksen kourissa eli olisi kannattanut jättää pari lenkkiä väliin ja käydä ajoissa hammaslääkärissä. Myöhemmin juurihoitoon asti vienyt tulehdus ei aiheuttanut kipua ja verikokeissa selvisi vielä menneen mykoplasman markkerit, joten tullakseen viisaaksi oli minunkin oltava hölmö. 
Sensijaan energiaa säästin chillailemalla Kirsin kanssa koko illan. Itse kisassa voimat menivät heti ensimmäisenä päivänä, jouduin hiippaamaan oikein tosissani. Ja vitutti raskaasti varsinkaan kun en paikanpäällä ollenkaan ymmärtänyt mistä oli kyse.

Edelläkuvatulla haluan edelleen myydä teille sen ajatuksen että urheilun pitäisi olla joskus kivaakin. Tällä ei ole mitään tekemistä asenteen kanssa eivätkä kaikki pelaa vieläkään. Pitää nauttia vaikka onkin määrätietoinen tai latautunut tavoitteellisuuteen. Joskus on otettava se vähäkin mitä annetaan.

HARJOITTELUN MÄÄRÄ

Yleensä tavoitteita kestävyysurheilussa luotaessa tehdään ensin jonkinlaiset kuntotestit, lääkärintarkastus ja sitten mietitään mitä tavoitellaan. Luodaan harjoitusohjelma samalla miettien kuinka paljon aikaa harjoitteluun on käytettävissä huomioiden myös henkilön liikunnallinen tausta ja muut arkirasitteet.

Ultrajuoksija juoksee noin 100 - 250 kilometriä viikossa läpi vuoden. Aina tähän ei pysty mutta on selvää että tässä lajissa pikavoittoja ei ole jaossa. Vie vuosia hankkia syväkestävyyttä ja kuuden päivän juoksu sopiikin mainiosti myös hieman vanhemmille atleeteille.
Harjoittelutunnit ovat kaikkea 700 tunnista alaspäin. Tai ylöspäin. Harkitun itsemurhan voi tehdä myös juosten mutta se vaatii munaa tai naista joka on kova jätkä.

Olen juossut 1992 vuodesta tähän päivään noin 74000 kilometriä. Parhaat vuodet ovat olleet viidentuhannen kilometrin kahtapuolta. Siis juossut. Lisäksi olen tehnyt maatalous- ja metsätöitä, hiihtänyt, lumikenkäillyt, kävellyt, vaeltanut, ajanut pyörällä jne. Mutta vain juoksukilometrit olen laskenut.
En ole mielestäni harjoitellut kovin paljon. Olen jossain vaiheessa joutunut kuntoutumaan syövästä, olen pilannut monta hyvää harjoitusta yksityisyrittäjänä olemiseen enkä aina ole yksinkertaisesti ollut motivoitunut. MUTTA nyt 53-vuotiaana olen edelleen harjoituskelpoinen eli juoksukykyinen ja päästäni ainakin osittain terve. (tarkistin Kirsiltä ja hän sanoi että ilman diagnoosia ainakin...)

MITEN SITTEN ???

YLEISIÄ AJATUKSIA

Kuuden päivän juoksussa on haasteena että varsinaista kilpailuvauhtia ei voi oikein tarkasti määrittää etukäteen.

Kun kisojen tilastoja katsellaan jälkikäteen niin moni asiaa tuntematon sanoo että hidasta oli. Tuntematon ei siis käy vessassa, syö, juo eikä nuku kuudessa päivässä yhtään. Ei myöskään vaihda kenkiä tai vaatteita tai joudu pysähtymään silloinkaan kun tuntuu että nyt lähtee taju. Tuntematon on myös usein pelkuri ja bessewisser, joka itse ei uskaltaudu juurikaan kymmentä kilometriä pidemmälle - joten annetaan tuntemattomien puhua ja pysytään me asiassa.

Vauhtiin vaikuttaa huollon lisäksi kävelyn määrä. Kilpailussa elimistön on kestettävä jatkuvaa kävelypätkien ja juoksun vaihtelua joten aloittelijan olisi hyvä harjoitella ultrajuoksun-kävelyn-syömisen ja juomisen-nukkumisen yhdistelmää. Myös öisin. 144 tuntia aikaa...

Hyvä ultrajuoksuharjoittelu on MONIPUOLISTA. Voimaharjoittelu on olennainen osa ultrajuoksua koska suuret juoksumäärät heikentävät voimaominaisuuksia. Myös kehon sisäisiä lihaksia kannattaisi harjoittaa jotta juoksuasento säilyisi hyvänä. Lue : pysyisi kuusi päivää edes pystyssä.

Kaikkea harjoittelua ei tarvitse tehdä juosten. Muut asiaa tukevat kestävyyslajit mielikuvituksen mukaan ovat oikein käyttökelpoisia kunhan pitää mielessä että hyväksi juoksijaksi tullaan lopulta pääosin juoksemalla.
Tähän väliin totean, että vaikka kuuden päivän ultrajuoksu on ulkoilmalaji niin juoksumatolle on kasvihuonesuomessa, ainakin eteläsuomessa, sijansa. Matolla voi juosta myös ylämäkeen silloin kun ulkona on musta jäinen paska mitä täällä Lapissa ei ole. Sensijaan täällä on kylmä mutta se ei haittaa paljon.

Olen sanonut lukuisille nuorille urheilijoille että ultrajuoksussa ei koskaan saa olla kaukana vauhdista. Tarkoitan tällä, että vanhetessaan hidastuu, ja jos hidastumista onnistuu edes jotenkuten torjumaan, niin aina parempi on. Kilpailussa hitaan matkavauhdin säilymiselle päiväkausiksi on etua perusnopeuden nostamisesta harjoittelussa. (edes yritys vauhdin nostoon riittää) Myös etenkin lihashermotuksen takia jotta ei täysin taannu köpöttelijäksi.

Ultrajuoksija hyötyy siis kolmesta harjoitusvauhdista. Pitkien lenkkien hitaasta tai keskivauhtisesta kestävyysjuoksusta ja ylivauhdista. Keskivauhdin ylärajalla on vauhtikestävyysalue.
Mikään ei estä suurienkaan hitaiden määrien keskellä ottamaan runkkua väliin. Runkku tässä tarkoittaa siis anaerobista juoksua, jossa hengästyy ja jossa kukaan ei enää vittuile. Nämä vauhdit ovat siis alle neljä minuuttia per kilometri. Tai ainakin neljä ja puoli...

Kaltaiselleni vanhemmalle teuraalle riittää jo alle ja päälle 5.00 kilometrivauhdit runkkuun jos ajatellaan että juoksen pitkät lenkit rasitustasosta (kelistä) riippuen 6.30 - 7.00. Keskivauhtisen kestävyysjuoksun ollessa 6.15 - 5.50. Vanhaksi paskaksi pystyn tarpeen tullen vielä lähentelemään 4.00 minuuttia mutta ei se oikein nappaa. Ei enää.

Ylläesitetyt vauhtirajat ovat summittaisia eikä niitä voi sellaisenaan soveltaa paitsi niiden eroja suhteellisesti kylläkin.

HARJOITTELU

Yksinkertaisimmillaan kuuden päivän juoksuun valmistautuminen on suuren aerobisen juoksumäärän rytmittämistä OIKEIN viikosta toiseen.

Hyvä harjoittelu pitää sisällään pitkiä 25 - 50 kilometrin lenkkejä. Lyhyempiä lenkkejä 10 - 18 kilometriä, kahden tai useamman lenkin päiviä ja ERITYISESTI tuplaharjoituksia. Näissä peräkkäisinä päivinä juostaan paljon kilometrejä useilla lenkeillä ja sitten kevennetään päiväksi pariksi tuntuman mukaan.

Kaavamaisesti voi ajatella että olisi hyvä pitää yksi lepopäivä viikossa.

Kerran viikossa voi juosta kovempaa. Joko yhtämittaa tai pätkissä. Myös maastossa ja ylämäkeen. Lumihangessa ja suossa. Vedessä. Juoksumatolla.

Juosta voi kylään, kauppaan, töihin. Lastenvaunujen kanssa tai niitä pakoon. Naisiin ja miehiin ja niitä pakoon. Voi viedä auton huoltoon ja juosta kotiin. Repun kanssa tai ilman. Kesken työmatkan. Talvella järven jäällä ja kesällä hiihtokeskuksessa. Voi juosta punttisalille ja sieltä kotiin. You name it. Yötä päivää.

Voi juosta 2 - 3 viikkoa paljon ja pitää sitten kevyttä viikkoa. Noin 30 % määrästä pois. Ainakin.

Pahin virhe on juosta pitkät lenkit sekä pitkät erikoisharjoitukset liian kovalla matkavauhdilla, jolloin ne muuttuvat kuluttaviksi kehittävän sijaan. 

Esimerkiksi erittäin kova viikkoni Maaliskuulta 2014 ennen tuhannen mailin juoksuani .

Ma- Lepo
Ti- Aamupäivä. 32 km,  Ilta - 20 km
Ke- Aamu 19 km, Päivä - 25 km, Ilta 8 km
To- Aamu 26 km, Ilta 26 km
Pe- Lepo
La- 20 km
Su - 10 km
yhteensä 186 km, minulla meni 20 tuntia ja 31 minuuttia

Viikkoa edelsi 136 km ja viikon jälkeen 100 km, koko kuukausi 515 km, yhteensä 56 tuntia.

Toinen esimerkki samalta vuodelta Tammikuusta

Ma- Aamu 12 km, Ilta 24 km
Ti- 42,5 km
Ke- 20 km
To- 21 km
Pe- Metsätyö 3 tuntia
La- 25,5 km
Su- Raskas metsätyö 5 tuntia, Illalla 10 km
yhteensä 155 km, minulla meni 17 tuntia ja 57 minuuttia

Viikot ennen 100 km ja jälkeen 121 km, koko kuukausi 509 km, myös 56 tuntia.

MITEN ALKUUN ?

Ylläolevia viikkoja aloittelija kun katsoo niin voi tulla epätoivo. (Nyt : ASENNE ?)

Suomessa on tarjolla paljon tietoa ultrajuoksun harjoittelusta. Sekä kokemusperäistä että ammattimaista ja siis sekä että.
Seppo Leinonen Lohjalta, Jari Tomppo Piikkiöstä (personal trainer), Mikael Heerman ja minä.( Pasi Koskinen) ynnä lukuisat muut kokeneet antavat taatusti hyvän kiertää kysyttäessä. Joko ilmaiseksi tai vakavammassa valmennussuhteessa pientä korvausta vastaan. (tämä ei ole mainos)

Kaavamaisesti aloittelija voi yrittää kilometrimäärän maltillista nostoa turvallisella perusharjoittelulla omatoimisesti ja sitten kun ei enää onnistu niin ottaa yhteyttä ammattilaisiin solmujen avaamiseksi. Samalla on jonkinverran kertynyt jo kokemusta ja itsetuntemusta. Ja mahdollisesti itseluottamusta. Ainakin juoksemisen himoa.

Olen matkani varrella neuvonut useita, mutta Onni Vähäahoa (Nivala City) ja Marko Mattilaa (Keminmaa Borderline) hieman syvemmin. Kumpikin on jo omilla teillään mutta konsultaatioon olen aina valmis.
Onnin tapauksessa käytiin keskeisiä kestävyysharjoittelun periaatteita läpi ja Markolle taas haettiin erilaisia vauhteja harjoittelun puuroutumisen estoon.
Molemmat edellämainitut atleetit ovat siitä mainioita urheilijoita että he eivät sellaisenaan hyväksy mitään ilman perusteluja, mutta löytävät itselleen sopivat tavat kun hieman kyseenalaistetaan. Molemmat ovat ajattelussaan monipuolisia ja hakevat omiin tarkoitusperiinsä sopivia uusia tuulia jatkuvasti.

Kaltaiseni vanhan paskan sydäntä lämmittää aina jos jompikumpi näistä minun lempikolleistani menestyy tai onnistuu. Parasta kuitenkin on nähdä heidän välillä väsyvän - on annettava kaikki, kuten olen sanonut, mutta koskaan ei itseään kokonaan.

Vanhempana täryjyränä koen velvollisuudekseni siirtää tietoa eteenpäin.

En ole mikään Santtu Mäkinen, joka aikanaan kysyttäessä löi kirjat kiinni ja vaikeni. Aikansa lapsista Veli-Matti Ranta oli avoimempi ja muistanpa vielä Veikko Vallinin ravintoluennonkin (Tuuli Matinsalon taustalta) kuten myös Kauko Karran (Teivo Stayers) ohjeet.
Suuri kiitos menee myös Raine Koivumäelle Tampereelle, joka opetti minulle harjoittelun ryhmittelemisestä aikanaan paljon. Vieläkin innostun joskus liikaa mutta ei voi mitään, terveisiä veljesliittolaiselle ja parhaalle sparraajalle for ever.
Eniten olen lukemalla perehtynyt Lasse Virenin harjoitteluun. Omistan kaikki kirjat mitä Lassesta ja Lassen harjoittelusta on tehty.
Tero Töyrylän ultrajuoksijan harjoittelu- kokoelma kestää myös hyvin aikaa (löytynee netistä vieläkin)
Juoksija lehtikin on joskus ollut tukena mutta se on hiukan sellainen "nopeasti heti mulle kaikki nyt intervallipirtelöä"- tyyppinen, ainakin osittain, mutta jollakinhan sitä lehteä on ajassaan myytävä.
Jari Tompon harjoittelun seuraamisesta on ollut suuri hyöty. Tässäkin tapauksessa harjoitusten rytmitys kuin myös sen puute muusta elämästä johtuvien seikkojen vuoksi (työ,perhe,opiskelu...) on antanut uskoa että aina ei tarvitse mennä niinkuin oppikirjassa, tulokset puhuvat. Pääasia on että kokonaisuus ja vauhtien ymmärrys on jossakin tolkussa.

Yleensäkin olen erittäin kiitollinen, että ultrajuoksussa on kiinteä yhteisö, joka nykyisen sosiaalisen median aikakaudella on erittäin avoin tekemisistään ja hyödyntää muista lajeista parhaita paloja ultrajuoksuharjoittelunsa tueksi. (jalkapallo, pyöräily, hiihto, uinti...)

 Yhteisöllisyys ei ole pelkästään hyvä asia. Harjoituskaudella ei tarvitse esittää mitään. Jos kilpaillaan aina ja kaikessa, ei lopputulos voi ultrajuoksussa olla tarkoituksenmukaista. Loppuunpalaneiden armeijalta voi kysyä jos he kehtaavat kertoa. Voi olla etteivät kerro. Ovat senverran suomalaisia - saatana sentään nyt vedetään...

HENKINEN HARJOITTELU / VALMISTAUTUMINEN

Kuuden päivän juoksussa joutuu jossain vaiheessa itsensä kanssa koville tyhmempikin juoksija. Tyhmyyden mainitsemisella tässä ei loukata eikä dissata ketään, mutta on selvää että väsyneenä pinna kiristyy ja jossain vaiheessa sisin kuoriutuu esiin.
Jollekulle itselleen tai jonkun huoltajalle ja/tai ystävälle voi olla yllätys että joku vetää äärirajoilla herneen nenään ja muuttuu kusipääksi.
Ultrajuoksulle/etappijuoksuille antautumisesta on seurannut avioeroja, alkoholismia ja yleistä vaikeutta arkeen, joten olisi hyvä uhrata edes pieni ajatus henkisten ominaisuuksiensa kehittämiselle. Pitkälle vietynä ultrajuoksu ei ole leikkiä ja jos sen varaan rakentaa koko elämänsä niin voi tulla vierotusoireita jossain vaiheessa. (omaa kokemusta on)

Suomessa on poikkeusyksilöitä jotka meditoimisen ja henkisen itse-transsendensin ansiosta ovat kyenneet mahdottomuuksiin. Jumalakin (jokin Jumalista ?) on mainittu.

Aina ei huvita, edes kilpailussakaan. 144 tuntia keskittymistä putkeen ? Ei vaan muutosta. Vuoristorataa.

Asiasta ei kannata tehdä liian vaikeaa. Joskus auttaa ACDC korvissa tai jokin muu klassinen. Joskus on hyvä vaan olla hiljaa vaikka juokseekin jonkun vieressä tuntikausia. Kärsimys on yhteinen ja päämäärä myös.

Itse käytän mielikuvaharjoittelua lenkeillä ja joskus musiikkia. Itse transsendenssi kohdallani on syöpätaudin ajoilta jalostettua kivunsietoa ja positiivisuuteen kääntymistä. Jumala on perusta mutta Hän kehottaa kohtuullisuuteen, jota kuuden päivän kilpailussa ei voi pitää hyveenä.

Olen juossut japanilaista kilpailijaa vastaan kierroksella ja ajatellut että kumpikohan meistä menee väärään suuntaan. Harakiri juosten ja niin edelleen ? Olen nähnyt Sumien (Japani) törmäävän aitaan Unkarin vanhalla radalla, koska hän yksinkertaisesti nukahti juostessaan. Olen pelästynyt kuoliaaksi, kun eräs Unkarilainen kilpailijatar hiipi taakseni ja huusi pöö laahustaessani yön synkimmällä hetkellä eteenpäin.
Suuri esikuvani Wolfgang Schwerk (Saksa) lauloi kerran aariaa. Hän oli harjoitellut 400 kilometrin viikkoja ja osittain paljain jaloin eikä koskaan juo eikä syö kesken harjoitustensa mitään. I Don`t have to be fast - I´m just going all the time. (William Sichel, Orkney) Rinnallani on pitkään juossut Johan Steene (Ruotsi) kuulostaen astmaiselta siililtä voittaen kuitenkin koko silloisen kilpailun suvereenisti.

Asenne on Rock ! - Keijo Ikälainen (Suomi)

Kaikki edelläkerrotut esimerkit kertovat päättäväisestä tavoitteellisuudesta. Intohimosta harjoitella ja menestyä mutta myös huumorista. Jos suhtautuu liian vakavasti jatkuvasti voi tulla pitkät kuusi päivää.

Muistutan kuitenkin että sitten kun me monipäiväjuoksijat juoksemme tosissamme jää keskiverto kaikin tavoin varsin kauas. En kehu itseäni vaan muita, mutta etenkin kaikkien asennetta.
Rohkeus on meidän kaikkien perustalla. Uskallus laittaa itsensä peliin. Elää ja kokea voimakkaammin kuin missään muussa tilanteessa juoksussa.(jopa koko elämässä sanovat jotkut)

LÄÄKETIEDE

Minä olen ultraurani aikana ottanut joskus muutaman asperiinin kesken kilpailun. Vatsalääkettä (Osmosal) on tarvittu. Laastaria, desinfiointiainetta ja neula rakkojen puhkaisuun. Perserasvaa. Lanoliini, Frantsilan 11 yrtin voidetta (paras).

Mutta ei mobilaattia eikä buranaa kilpailussa. Kylmähoitoa joskus.

Hierontaa. En itse erityisemmin enää pidä hieronnasta. Se vie harjoittelurasitteen tuntemukset pois ja voi syntyä vammoja liiallisesta kuormasta. Toisaalta se voi palauttaa.

Kilpailussa päivittäin mutta harjoittelussa vain poikkeuksina olen käyttänyt palautusjuomaa. Gainomax tai Teho.(laktoosittomuus puoltaa näitä paskoja) En koskaan mitään proteiinilisiä tai proteiinipatukoita. Tuhannella maililla kylläkin proteiinirahkaa ihan maun vuoksi.

Rasvaliukoiset vitamiinit menevät uskomuksen mukaan perille tai sitten ei. En ota julkisesti kantaa mutta miettikää miten paljon normaalista poiketen hikoilette ja mikä on suolojen poistuma.

Lääkäriltä ei kannata kysyä mitään näistä. Heidän tehtävänään on ylläpitää elämää. Kuusi päivää juosten on ihmiskoe. Ei sillä ole kilpailumuotona mitään tekemistä terveysliikunnan kanssa. Terveystiedekin on tässä vitsi osittain.
Sanovat velliperseet mitä tahansa mutta silloin kun on saatava kilometrejä voi ihminen syödä ensin imodiumin, sitten osmosalia ja sen päälle lihalientä ja sitten vaikka muroja ja voileipää. Ei ole mitään rajoja ennenkuin jokin (yleensä perse) repeää lopullisesti, mutta tulihan sitten yritettyä.

Sensijaan ei dopingia. En voisi koskaan katsoa itseäni peilistä. Ei piristeitä paitsi vähän kahvia jos se siksi lasketaan. Ja kisoissa on testit ainakin parhaille.

Suomalainen asenne tähän on valtavan naiivi. Ammattiurheilijoista paljastuu lajissa kuin lajissa jatkuvasti säälittäviä tapauksia narkeista. Milloin pelataan kokaiinipöllyssä tai kamppaillaan hasapäin. Piristeet ja anaboliset kaupan päälle. Aihe on etova koska taustalla on pelkkä raha, urheilija on korvattava myyntikoneiston osa. Tämä tästä.

PALAUTUMINEN

Kestävyysurheilun kuuluisin klishee : harjoituksen ja levon suhde. Unohda. Olet harjoittelemassa ultrajuoksua.

Sensijaan ohjelma joustaa - et sinä. Välillä voi levätä jos todella on tarve.

Ultrajuoksija, ja etenkin ultrajuoksija Suomen talvessa, joutuu juoksemaan kuukausitolkulla vailla varmuutta siitä onko harjoittelemassa itseään ylikuntoon tai liian syvään väsymykseen. Olen kirjoittanut blogissani aiemmin liikaharjoittelusta, joten en nyt keskity siihen tässä.
Sensijaan palautumistaan voi valvoa ultrajuoksussakin varsin helpoilla metodeilla. Unirytmi, syke, ruokahalu ja yleinen kiinnostus/jaksaminen muuhun elämään. Sitten kun lenkille lähtö on hidastettua filmiä olisi syytä olla menemättä - ilman huonoa omaatuntoa, vaikka ei tullutkaan 200 km viikkoa tällä kertaa.

Palautumista voi nopeuttaa syömällä ja nukkumalla hyvin. Juoksemalla palauttavia lenkkejä tai vaikkapa saunomalla ja uimalla. Joskus voi juoda oluen tai viiniä mutta känniä en suosittele kesken kovimpien harjoituskausien kuten en muulloinkaan. 
Pitää uskaltaa levätä ja rentoutua mutta pitää uskaltaa myös juosta itsensä ihan yöhön - niin ettei housuja saa jalasta lenkin jälkeen. Mutta ei oksennukseen eikä pyörtymiseen asti.

JÄRJEN KÄYTTÖ

Yllaolevista harjoitusesimerkkiviikoistani maaliskuun viikolla totesin torstaina illalla Kirsille että "Tämä on nyt tässä - olen valmis juoksemaan Suomen halki jos pysyn terveenä. Voisin jatkaa tällaista harjoittelua monta kuukautta mutta siinä ei ole enää järkeä." 
Toukokuussa 2014 sitten äitienpäivänä lähdettiin ja loppu on onnistunutta historiaa. Uskalsin siis löysätä ajoissa ja juuri tämä on tärkeää ennen monipäiväjuoksuja. Kisat itsessään vaativat kaiken käytettävissä olevan energian, joten on järjetöntä lähteä viivalle valmiiksi loppuunajettuna.

Tässä pitää unohtaa suomalaiskansallinen ja erittäin luterilainen viimeiseen hengenvetoon asti  ulottuva uhrautuvan työnteon kulttuuri. Työt eli raskain harjoittelu lopetetaan ainakin kuukausi ennen kuuden päivän kilpailua. Viimeisenä kuukautena voi aivan hyvin juosta vähemmän määrää mutta säilyttää tärkeimmät elementit viikottain, eli pitkän, korkeintaan 40 km lenkin ja jonkinlaisen helpon hieman kovemman vauhdin lenkin.

Olen siis sitä mieltä että yli 40 km lenkkejä tulisi tehdä harvoin. Ne kun tahtovat mennä kulutuksen puolelle liian pitkäksi aikaa. Sensijaan kahdessa päivässä viikossaan voi aivan hyvin juosta yhteensä 100 km jos lepää senjälkeen oikein.(tuplaharjoitukset ynnä muu määräkuuritus...)


LOPUKSI

Tämä ei todellakaan kaikki ole tässä. Blogikirjoitukseksi tämä on jo pitkä mutta niin on taival ultrajuoksussakin.
Valmistaudun itse parhaillaan kevään 2018 Unkarin kuuden päivän juoksuun. Pitkästä aikaa olen motivoitunut koska on aikaa ja väsymykset niin ultrajuoksusta kuin yritys- ja muusta muuttuneesta elämästäni ovat taakse jäänyttä elämää. 
Lukijana voit nyt jatkossa seurata blogistani minun versiotani valmistautumisesta kuuteen päivään ikäänkuin livenä, viikko viikolta. Aloitin Unkaria varten vasta juuri, 22.11. Vuosikilomerit ovat marraskuun loppuun 2817 km. Vain. Mutta olen vetänyt henkeä...

Stravan poikkeama lukema johtuu siitä että aloitin sen päivittämisen kesken vuoden. Uutena ominaisuutena näytän Stravassa välillä sykelukemat sekä satunnaisia kuvia.

Harjoitteluni näkyy blogin oikeasta yläkulmasta Stravasta tai Garmin Connectista.

En enää jatkossa toista niitä päiväkohtaisesti kirjoitusteni yhteyteen.

Viikko 47. 
 
 64,6 km - 7 tuntia ja 2 minuuttia - vertikaalia 590 metriä

Viikko 48. auki selitettynä

Ma- Lepo,  tiesin mitä on tulossa viikolle, joten no problem levätä ennakkoon.

Ti- Kaisanrannan lenkki 24 km - 2.31. Pitkä kestävyysjuoksuharjoitus johon nousumetrit tuovat ekstraa.

Ke- ap. Virtaniemen lenkki 17 km - 1.43. Aavistuksen kovempaa kestävyysjuoksua jonka harjoitusvaikutusta eilinen lenkki tehostaa.
ip. 7,9 km löysää ja lihaksia hierovaa hidasta juoksua osin poluilla.

To- Apinavaaran lenkki 22,3 km - 2.30. Kova pakkanen, reitistä 15 km tietä ja loppu moottorikelkkauraa. Apinavaaran ylämäkeen hiukan tiukemmin runkkua. Tahtoharjoitus. ELO korvanapeissa.

Pe- 10,2 km - 1.06. Taloudellista palauttelua kyläteillä.

La- ap. Palo-Pyhävaara ja Pyhävaara voimaharjoitus 12,9 km - 1.35. Täydet lääkkeet polvenkorkuiseen hankeen ja upottavaan moottorikelkkauraan. Sykkeet tapissa. Itku tuli vasta Pyhävaaran rinteessä - seuraavaksi olisi tullut ambulanssi. Lopussa tiellä vielä maksimisykeotatus kahdesti 151 ja henki loppui. Vanha paska.
ilta 8 km - 51 min. Palauttavaa mutta matkavauhtista juoksua.

Su- Paatsjoen sillan lenkki 19 km - 2.02. Matalalla teholla energiaa säästäen. Johdatus kuuden päivän juoksun kestävyysharjoittelun tuntumaan. Erittäin hyvä tunne helppoudesta.

yhteensä 121,6 km - 13 tuntia ja 21 minuuttia - vertikaalista nousua 1,226 metriä

Marraskuu 

 200 km - 23 tuntia

Satunnainen kuva harjoittelustani viime syksyltä.

Erittäin henkilökohtainen kuva kodinhoitohuoneesta lauantailta 2.12. Lähdössä illalla päivän toiseen harjoitukseen. Ulkona täysikuu, pakkasta ja kaamos alkanut. Aamupäivän polvenkorkuisessa lumessa ja upottavalla kelkkauralla juokseminen tuntuu vielä jäsenissä ja mielessä. 
Silti on mentävä - annat vain kaiken...

 

Rohkeutta harjoitteluusi ja unelmiesi toteuttamiseen. Jos minulta kysyt niin päivääkään en antaisi pois - enkä yhtäkään kilometriä.