sunnuntai 21. toukokuuta 2017

VOILEIPÄÄ

Ne teistä, jotka ette koskaan ole tehneet pitkiä matkoja, olleet kauan poissa kotoa syystä jos toisesta - teille voi olla haasteellista tavoittaa niitä tunteita mitä nyt kuvaan. Mutta kehotan edelleen uskaltamaan ja lähtemään elämän mittaiselle matkalle, välillä pois tutusta ja turvallisesta, sillä niin paljon sielunrauhaa ja ymmärrystä se antaa.

Olemme pyöräilleet joenrantaa kohti Krakovan vanhan kaupungin juutalaiskortteleita. Edellisenä päivänä ajoimme taksilla Wawelin katedraalille ja kävelimme historiaa ristiin rastiin. Hirveä liikenne, koululaisia ja rihkamakauppoja. Ukkossateen pakottamana juoksimme Galleria Krakovskan ostoshelvettiin. Neljä kerrosta pelkkää illuusiota mutta sentään Samar Khanaferin Libanonilainen ravintola ja huikeaa ruokaa. Make hummus, not war.
Nyt on toisenlainen tunnelma. Puolitoista kilometriä Oskar Schindlerin tehtaaseen. Asetehtailija pelasti tuhansia juutalaisia toisen maailmansodan aikaan mutta itse pelasi, joi ja huorasi. Sanotaan että ristiriita mahdollisti toiminnan jonka panoksena oli oma henki. 
Joen toisella puolella Ulica Mostowan muurin kivinen vihreys ja vastapäätä katukahvila. Koskinen viihtyy. Latte on iso. Omenapiiras vielä isompi. Aurinko paistaa ja mittari väpättää kolmeakymmentä.
Elämä soljuu silmien edessä verkkaisesti. Kaiuttimista tulee ensin Sweet Dreams ja sitten Elon Rain Is Falling. Muistot palaavat jonnekin Unkarin yöhön jossa kylmähorkkaisena tauon jälkeen tungen luureja korviini ja kuin ihmeen kaupalla saan jalkani toimimaan.
Kirsi katsoo sivusilmällä pitkään. Hän tietää miten paljon sieluuni sattuu mutta ymmärtää että olen toipumassa. Olen pannut kuuteen päivään kaiken ja nyt on aika toipua. Hitaasti mutta erittäin onnellisesti.

Moottoritien laidalla meluaidan takana on ihmeen hiljaista. Olemme pysähtyneet kahvitauolle. Asetelma on erikoinen, koska jos katson oikealle näen pittoreskin Puolalaisen kylän takapihoja. Huivipäisiä mummoja ja kuopsuttavia kanoja. Omenapuut kukkivat, ihmiset arkiaskareissaan yrittävät jäädä henkiin maassa missä talouden mitalla mitattuna Suomen pienituloinen on kuningas.
Jos katson vasemmalle näen neljä pysäköityä rekkaa. Lämmintä on kolmekymmentä astetta ulkona ja auton sisällä kolmekymmentä kaksi. Automme ilmastointi ei toimi, joten auton ikkunat ovat nyt kaikki auki. Ruoholle jätetty vaippa ei enää haise ja lämpö väreilee lohduttomassa asvalttikentässä.
Juon hitaasti kahvia. Punarinta lennähtää auton vierelle hyönteisiä etsimään. 
Tavoitan samanlaisen tunteen kuin pienenä rintamamiestalon keittiössä. Olin kaatunut ulkona ja polvesta tuli vähän verta. Kiipesin rappuset yläkertaan itkien. Äiti pyyhki polven puhtaaksi, laittoi siihen laastarin ja antoi käteeni voileivän. Mussuttaessani voileipää katselin ikkunasta ulos poikasiaan ruokkivia pääskysiä, jotka asustivat muuratuissa pesissään räystäämme alla. Yhtäkkiä en enää itkenyt vaan turvallisuuden tunne palasi.

Kun otan matkoillani valokuvia on ihminen niissä turha. Jos kuvassa on ihminen niin hänet on siihen tarkoituksella jätetty. Historia kertoo tarinansa ilman ihmistäkin. Luonto on ja pysyy - me olemme läpikulkumatkalla. Saamme hetken ihastella ympäröivää ja sitten kaikki on ohi.
Osalta meistä kaikki on ohi ennenkuin mitään ehti tapahtuakaan. On aivan eri asia lentää ultrajuoksukilpailupaikalle, kiertää kehää kuusi päivää ja lentää välittömästi takaisin kotiin väsyneenä ja kipeäjalkaisena, kuin että kilpailun jälkeen lepää sananmukaisesti radan varrella muutamia päiviä. Näkee kuinka järjestäjät purkavat kaiken pois. Näkee kuinka kilpailuradasta tulee pelkkä merkityksetön ja mittaamaton kiemura jossakin vailla sen suurempaa tarkoitusta.
Minäkin olen mielestäni turha. Omissa kuvissani olen vailla merkitystä. Se mitä koen ja opin matkoillani jää kuitenkin minuun itseeni. Vain sillä on merkitystä. Sitten kun aikani on ohitse kokemukseni jäävät minulle. Muut saavat itse kokea jos uskaltavat olla avoimia kokemaan. Kokeminen ei ole yksipuolista. On annettava itsestään pois jotakin jotta saa uutta tilalle. Muutenhan olisi se vanha sama !

Pyörät ovat kääntyneet kotimatkalle. Kirjoitan tätä 53. syntymäpäivänäni Puolan Suwalkissa. Olemme Zajazd Privatessa Jan Leszczyńskin vieraana. 
Valitettavasti joitakin vuosia sitten suomalaisen Autoliiton eräät karavaanarit joivat täällä itsensä sikakuntoon. Jan joutui rauhoittelemaan heitä ja käskemään heidät nukkumaan jo peräti kahdelta yöllä, jotta muut vieraat saisivat yörauhan. 
Episodista seurasi armoton palstakirjoittelu Suomessa ja joukolla paikan dissaaminen perisuomalaisine huhupuheineen. Kanta-asiakkaat kuitenkin ovat palanneet - ympärivuoden avoinna oleva paikka on edelleen pittoreski ja erittäin siisti.
Metsä vastaa Puolassakin niin kuin sinne huudetaan. Täällä joen rannalla täydellisesti hoidetun puutarhan keskellä kukaan, joka elämästä edes jotakin ymmärtää, ei ainakaan sikaile, vaan ottaa rauhan ja tilaisuuden levätä kaukana asvalttiteiden nokipölystä kiitollisena vastaan.
Suomalaisena, karavaanarinakin, haluaisin suomalaiset muistettavan jostakin muustakin kuin pelkästään öykkäröivinä karvanaamareina.

Jokaisella pikällä matkalla, tehtiin se sitten juosten tai matkailuautolla, tulee hetkiä jolloin tekisi mieli lähteä kotiin. Toisista hetkistä selviää voileivällä ja toisista sillä, että opettelee ymmärtämään omaa elämäänsä ja elämänsä suuntaa. Ja jatkaa matkaa.

Zajazd Private  

VIIKKO 20.

Ma - Krakovassa 7,5 km tunnustelua juosten 1.00.
Ti-Su-Lepoa,pyöräilyä ja kävelyä maan päällä ja alla. 

14.5. viikolla 19. juoksin Unkarin kisaradan Garminin kanssa kerran ympäri. Kiinnostuneet näkevät sen nyt Garminin profiilistani, linkki sivupalkin yläkulmassa.

6-päivän juoksun jälkeen käytyjä paikkoja : Unkari ; Tihanyn niemimaa, Vesprem. Tsekin Hranicea. Puola ; Krakova; vanhakaupunki ja juutalaiskorttelit sekä esikaupunkia, Wielickan suolakaivokset 135 metriä maan pinnan alla, Pyhän Ristin luostari; Nowa Slupia ja esihistoriallinen rautakaivosalue ja osa Pyhän Ristin kansallispuistoa. Kielceä ja Augustowia silmäilty autolla ajaen.











Nights in white satin...take care. We are coming home.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti