Vaihdoimme uuden vuoden etelässä. Etelä tarkoittaa Hämeenkyröä. Ensimmäisen kerran Pohjoiseen muuttomme jälkeen kävin etelässä. Työasiat ja läheisten tapaaminen olivat hienosti sanottuna agendassa mutta toki oli mukavaa mökkeilläkin välillä.
Etelän lumeton kura ja sade. Sitten kaikki jäätyi ja jään päälle satoi pari vaivaista senttiä lunta. Kosteus ! Nellimissä ei ole koskaan niin kylmä edes viidentoista pakkasella kuin Hämeessä plus yhden asteen sumutuulessa.
Töissä sekä vapaalla tapasin koko joukon tuttuja ja tuntemattomia. Kuuntelin ja katselin ikäänkuin ulkopuolisena sitä ainaista samaa mitä olen kuunnellut ja katsellut jo monta vuotta. Useimmat läheisimmistäni ovat jo onnistuneet hieman hidastamaan säätämistään mutta tuntemattomilla tuntuu olevan aina vain kiireempi ote meneillään olevaan elämään josta he eivät kuitenkaan omien sanojensa mukaan ehdi saamaan tarpeeksi.
En ota mitään kantaa edellämainittuun. Omalta kohdaltani oli kuitenkin suuri helpotus palata kotiin. Näin vasta sen ymmärtää kun on päässyt jostakin itselle vieraasta pois. Johonkin joka tuo valtavan sisäisen rauhan olemiseen. Ja se jokin on Pohjoinen Lappi. Tänne olisin voinut tulla jo aiemmin mutta isäni kanssa tämä ei olisi onnistunut - olisi pitänyt kokoaikaisesti rakentaa loputtomia uusia projekteja ja tehdä vanhoihin remonttia sitä varten että sitten joskus kaikki on kunnossa.
Riemukkaaseen kotiinpaluuseen kuului myös pakkanen. Yövyimme matkalla Tervolassa ja kun keskiviikkona pokkesimme kaupassa Sodankylässä matkan varrella niin pakkasta oli jo yli 30 astetta. Ivalossa mittari näytti - 34 ja kotona -37 ulkona.
Sinänsä ihailtavaa miten pyhitetty 245.000 tuhatta ajettu Hiace selviää näistä keleistä peräkärryn kanssa varsinkin kun talvidieselin käyttölämpötila alkaa loppua. Autossa sisällä tarkenee mukavasti. Kiitokset menevät Ylöjärvelle Elovainion Autohuollon insinööreille hyvästä huolenpidosta.
Sisällä kotona oli 17,2 - 20 astetta lämmintä riippuen siitä mistä mittarista katsoi. Meillä on yhteensä yksitoista sisälämpömittaria - informaatio ei siis lopu kesken. Myös vettä tuli joka hanasta tarvittaessa eli Kotala näkyy meidänkin virityksillämme selviävän hieman kylmemmistäkin keleistä.
Sole vielä mithän tuo - 37 sillä vajaa seitsemäntoista vuotta sitten Inarilla oli yli viisikymmentä astetta pakkasta eli yli viisien housujen keli. Muutenkin täällä meidän perällä pakkanen vaihtelee uskomattoman nopeasti. Tänään torstaiaamuna oli enää vain - 15 astetta. Ja nyt kun kirjoitan tätä torstai-iltana niin mittari näyttää - 22 astetta.
Huvittava yksityiskohta kylmyydestä. Minulla oli puhelin taskussa kun kävelimme Kirsin kanssa -37 asteessa. Ajattelin että otan kuvan. Akkua oli jäljellä 66% Otin puhelimen taskusta ja avasin kameran jonka jälkeen puhelin sammui välittömästi. Pohjoisella leveysasteella on siis tarvittaessa turvauduttava ihan omiin voimiin sekä liikkumisessa että luonnon kuvaamisessa. Ei auta muu kuin sanoin kuvata että olipa hieno tähtitaivas jossa oli aavistus alkavia taivaan tulia.
Pohjoisessa luonnon kohtaaminen on samanlaista kuin ihmisten kohtaaminen. Jos itselläsi on rauhallista aikaa ja kyky kuunnella pysähtyen niin kokemus on vertaansa vailla. Niin hyvässä kuin pahassakin. Varon romantisointia tässä Ivalo-sarjassa. Kaikki täällä ei suinkaan ole hyvää ja kaunista mutta elämän virta on puhuttelevampi kuin etelän jatkuva kaoottinen kohina.
Hiihdin tänään Pahtalammelle pitkin Haapakurun pohjaa. Pakkasta oli - 16 ja erämaan rauha jälleen rikkumaton. Tunsin olevani etuoikeutettu päästessäni pudistelemaan pitkää ajomatkaa pois hartioistani helpolla perinteisellä hiihdolla upeissa maisemissa.
Tapasin Pahtajärven päässä vapaapäivää viettäneen Tuomaksen . Totesimme että aina on mukava tavata täällä joku muukin omin voimin liikkuva. Latu ei mene laavulle asti sillä Pahtalammen jäällä on vieläkin vettä lumen alla kelkkauran ulkopuolella huolimatta kovista pakkasista !
Kuten kuvista näette luonto oli kohdillaan. Hiljaisuudessa oli hyvä pohtia myös vaikeaa päätöstä jonka takaraja meni jo - kilpaillako Unkarissa keväällä 6-päivän juoksussa vai ei ? Takarajalla tarkoitan että harjoittelu olisi jo pitänyt aloittaa. Ehkä olen jo aloittanut, ehkä en.
Aika näyttää vastauksen. Kun hiihdin takaisin niin päässäni soi Johnny Cashin versio eräästä Elviksen paremmin tunnetuksi tekemästä biisistä. "I´m so tired and weary but I must go alone...there will be peace in the valley some day for me dear Lord I pray."
Hiihdon jälkeen maistui hirvikeitto - hirveän hyvää ja paikallista. Kuulkaa se on kaukana mistään hipsterien kasvishössötyksistä kun padassa on hirveä, perunaa, porkkanaa, suolaa, pippuria ja laakerinlehti. Koko keitto on tietysti omassa lihan keittoliemessään ja vain luut ja kalvot on otettu pois. Yksinkertaista ja hyvää aivan kuten koko elämäkin jos sen oikein rauhassa malttaa oivaltaa.
VIIKKO 52.
Ma- 10 km juoksua 1.03.
Ti-Ke-Lepo/matkustusta
To- 5 km hölkkää 33 minuuttia.
Pe- Lepo
La- 10 km maastossa juoksua 1.09.
Su- 10 km maastossa juoksua 1.07.
yhteensä 35 km juoksua - 3 tuntia ja 52 minuuttia.
Joulukuu yhteensä 113 km juoksua - 13 tuntia ja 43 minuuttia.
Juoksua vuodelle 2016 tuli 2215 km. Tunteja en nyt edes viitsinyt laskea yhteen mutta muutakin liikuntaa siihen päälle kertyi kävelyn, hiihdon, lumikenkäilyn ja pyöräilyn merkeissä. En tosin ole koskaan näitä muita lajeja laskenut. Viimeksi olen juossut näin vähän vuonna 2007 jolloin tuli vain 1961 km.
Vuosikilometrit vuodesta 1992 - 2016 ovat nyt 71348 km. Eli noin 2853 km vuodessa keskimäärin.
Omalla kohdallani ymmärrän että vuodet 2011 - 2015, eli sarjana 3817 km - 4047 km - 4722 km - 5103 km - 3443 km, olivat siis poikkeuksellisen hyviä.
Tästä on liikkumista hyvä jatkaa terveenä - hyvällä mielellä ja etenkin suhteellisen selväpäisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti