KUKA OLET

Oletteko koskaan juosseet pitkin pimeätä metsätietä talvella otsalampun valossa seurananne vai sydämen lyönnit ja hengityksen höyry ? Oletteko kenties koskaan kesken juoksun - mittaamattoman ajan kuluttua - pysähtyneet ja sammuttaneet lampun, nostaneet katseenne ylös tähtitaivaaseen ja kuunnelleet hiljaisuutta ?
Joskus kun juoksen lenkillä Nellimistä etelään päin minut valtaa tunne että en osaa takaisin kotiin. Ensin katuvalot loppuvat ja sitten yksin pimeässä hiljaisuudessa menetän ajantajuni. Olen joskus puolitosissani miettinyt että jos olenkin unohtanut kääntyä takaisin. Kun tien kummallakaan puolella ei ole mitään ihmisen rakentamaa niin kumpaan suuntaan olinkaan menossa ?
Kolttasaamelaisilla on sanonta että jos sutta ei pelkää niin susi alkaa pelätä. Tämän voisi ajatella että lenkkini varrella on pahoja voimia jotka haluavat minut takaisin etelään. En kuitenkaan koskaan enää vapaaehtoisesti palaa vakituisesti asumaan etelään. Henkinen kotini on vailla mitään epäilyksiä täällä pohjoisessa sillä tunnen ennenkokematonta ja syvää sisäistä rauhaa täällä.
Tunne rauhasta sisälläni on merkillinen siitäkin syystä että tuntuu kuin olisin palannut kotiin pitkän poissaolon jälkeen. Tämä on ihmeellistä, olenhan syntynyt Tampereella ja viettänyt Hämeessä suurimman osan ajastani lukuunottamatta murrosiän pikavisiittiä Jyväskylä - Mikkeli suunnalla. Lukuunottamatta viimeisen 20 vuoden lapinmatkojen jälkimaininkeja en ole koskaan kuvitellut muuttavani tänne tosissani.
Olen aina kunnioittanut luontoa ja yrittänyt kuunnella sitä. Urbaani voisi pitää vitsinä että luonnolle voi myös puhua kuuntelemisen ohessa. Millainen vastaus on riippuu aina kyvystä tuntea itsensä osana luontoa. Täällä pohjoisessa missä aika on välillä sekä vähäeleinen että puhdas on siis viihtyäkseen tarpeen tullen pystyttävä vastaamaan kysymykseen kuka olet ?
Luonnossa on voimia mistä me emme ymmärrä mitään. Oikeastaan säälin niitä pahoja voimia jotka yrittävät erheyttää minut suuntaamaan etelään takaisin. On niin paljon helpompaa olla hyvä kuin paha. Elän täällä mieluummin vaatimattomasti kunhan elän nyt. En sitten eläkkeellä tai joskus sitten, vaan nyt. Mielellään hieman nauraen, myös itselleni mutta hyvässä mielessä.
Olen kohdannut täällä useita vanhoja ihmisiä kylmästä. Viimeksi Sarren Pekka (Johan-Peter) nauroi minulle ja pyysi käymään. Hänellä olisi yksi kirja minulle luettavaksi. Lisäksi hän kertoi mökin lähellä olevasta vesipaikasta ja paljon muustakin. Pyysi minua soutamaan kauniisti hänen vanhalla puuveneellään lompolossa.
Löydän näiden ihmisten kanssa välittömästi yhteyden. Osa heistä tietää minut Paavon poikana joka juoksi Suomen läpi mutta he eivät määritä minua juoksijana. He ovat nähneet meidät Kirsin kanssa hiihtämässä kuin myös moottorikelkkailemassa. Jutellessaan meidän kanssamme he tuntevat että me aidosti välitämme Pohjoisesta ja Pohjoisen luonnosta sekä myös liikumme siellä. 
Luontoa täällä täytyy kunnioittamisen lisäksi myös ihmetellä. Pekka sanoi että tämä Nellim on sellainen että jos ensin on kolmekymmentä astetta pakkasta niin kolmantena päivänä on jo vesisade. Tämän koin kun pesin lauantaina ulkona kaksi autoa ja yhden peräkärryn painepesurilla, lämpöä oli kaksi astetta. Kävelimme Kirsin kanssa Kitisijäniementietä aina Konkeloniemen puoliväliin josta oikaisimme metsän poikki vuonolle kahlaten märässä lumessa. Turisteilta on ehdottomasti kielletty menemästä jäälle mutta me kävelimme vuonon poikki Käärmeniemen suuntaan. Me osaamme varoa jokisuuta toisin kuten aasialaiset turistit.
Juostessani Ivalon suunnasta takaisin kotikylää kohti olen joskus tarkistanut garminista että kuinka paljon on matkaa katuvaloihin. Olen leikkinyt ajatuksella että jos ne eivät kilometrilukemasta huolimatta tulekaan. En ole milloinkaan elämässäni nähnyt näin paljon revontulia ja tähdenlentoja enkä niiden myötä ole koskaan niin paljon toivonut. Ainahan pitää toivoa kun näkee tähdenlennon. Revontulet taas ovat syntyneet kuolleiden ihmisten verestä, voin kertoa sen kolttasaamelaisten tarinan joskus.
Hiljaisuus luonnossa on rikkumaton. Oikein hävetti juosta sunnuntaina kuuden asteen pakkasessa nastoilla. Kovettunut lumenpinta ja nastat pitävät hirveää ääntä hiljaisuudessa. Tie oli toki hiekoitettu ja luminen, ei siis jäinen, mutta halusin juosta rennosti askeltaen. Paksupohjaiset ja hiljaiset Hoka Onet olisivat saattaneet lipsahdella ja aiheuttaa ikäviä tuntemuksia vieläkin silloin tällöin vaivaavassa nilkassa.
Salaa juosten tai hiljaa askeltaenkaan ei voi saapua kylään. Käärmeniementien koira aloittaa haukkumisen. Sitten uimarannantien koirat jatkavat. Pari muuta vielä ja ohitan erähotellin tienhaaran. Kun käännyn Siikajärventielle viimeiset kolme koiraa aloittavat tervehdyksen ja sitten käännyn kotitielle laantuvan haukun saattelemana lumen rapistessa hiljaisuudessa. Kotipihassa voin kuulla lopulta joen kohinan ja taas on yritetty nöyrästi kehittyä ihmisenä parhaassa arjessa.
Parhaassa arjessa kysymys kuka olet kulkee aina mukana. Kun viikolla makasin pyhitetyn Hiacen takapuskurin alla telttapatjalla yli kymmenen asteen pakkasessa vaihtamassa perävaunun pistoketta ja Kirsi seisoi vieressä lämpöpuhallin suunnattuna johtoihin. Tai kun istuin takaoven kuistilla vaihtamassa lukkoa oveen ja yksi ruuvi putosi kuistin ulkorappusten lautaväleistä kadoksiin. On oltava kärsivällinen aivan kuten vaihtaessani tupakeittiömme sähkölämmittimiä uusiin. Johdotuksen ymmärtäminen vaati virtatestauskynän lisäksi kuulakärkikynää ja paperia mutta onnistuin.
Tunne onnistumisesta kärsivällisen puurtamisen tuloksena. Tunne. Leipominen on kuulemma kemiaa mutta minusta se pääosin tunnetta. Leivoin kaksi piimäkakkua tänään. Kaikkien ainesosien tulee olla tasalämpöisiä ja ainekset on sekoitettava puuhaarukalla juuri ja juuri sekaisin. Mummun ohjeen mukaan hiukan säveltäen. Paras tapa luoda joulun odotuksen tunnelma on leipoa kakkuja. 
Roolin vaihto urheilevasta ruuvimeisselimiehestä pehmeäksi ja leipovaksi kotimieheksi ei ole tarpeen. Minulla ei ole olemassa mitään rooleja vaan tärkeintä tässä on päämäärä. Yritys olla oma itsensä läsnä eikä koskaan enempää. Kysymykseen kuka olet on olemassa useita vastausvaihtoehtoja. Minä olen valinnut omat vastaukseni tunteen perusteella - enkä ole katunut.

VIIKKO 50. LIIKKEET

Ma- 8 km - 1.00
Ti- Ke-Lepo
To- Aamulla varhain 8 km - 51 min.
Pe- Lepo
La- Selkäkipua. Kävelyä osin umpihangessa 8 km.
Su- 10 km - 1.03.
yhteensä juoksua 26 km - 2:54.

Ei kai sole pukki kyyvissä ?

Kakkua tulossa ?

Raitilla Nellimin.

              KAIKILLE RAUHALLISTA JOULUA JO TÄSSÄ VAIHEESSA !

Kirjoitan kyllä joulubloginkin kunhan ensin saamme hirvipaistin uuniin, odotellessanne mahdollisen kinkkunne paistumista kuunnelkaa vaikka tätä :