Ensiksi täytyy ihmetellä että blogiani luetaan silloinkin kun en viikottain kirjoita uutta. Viimeaikaisten tapahtumien johdosta päivitysväli on ollut harva mutta sittenkin te olette siellä - kiitos siitä !
Toiseksi nyt teidän täytyy sietää että heitetään puhekielelle. Tykitetään kunnolla ja kiroillaankin välillä. Tehän halusitte tietää miten ja mistä. Minäpä kerron, korvien välistä.
On kuivaa pakkasta. Hengitys ei sanottavasti höyryä ja kenkä pitää lumisella tiellä. Katson Nellimjärven pilviä vasemmalla. Purple Rain ennen kaamosta. Taivaan värit menevät sieluun asti. Hiljainen erämaa ympärillä. Nousen ylämäkeä ja mykistyn. Neljäkymmentä joutsenta lentää tien yllä korkealla kahtiajakaantuneessa aurassa. Manaan kameran eli puhelimen puutetta mutta ei se tässä pakkasessa enää jaksaisi se vanha, uusi on tilattu verkkokaupasta mutta ei ole vielä saapunut lähipostiin maratonin päähän. Jokatapauksessa vielä muutaman päivän aurinkoa ja sitten se on horisontin alapuolella. Kaamos. Go ahead ! We can take it because we have to learn.
Illalla istuin hiljaa kotona isän vihreässä nahkanojatuolissa. Kirsi oli jo mennyt nukkumaan. Rakas. On ollut kovilla kuten minäkin tässä muutossa ja muussa. Sanoin että istun hetken yksin. Kaadoin kolme sormenleveyttä uisge beathaa. Elämän vesi. Arkena Higland Bird ja juhlassa Chivas Regal - Nick Carter tyyliin. Vitriinistä ei löytynyt kunnollisia viskilaseja joten oli tyytyminen kristalliin. Muutto on kesken. Brassailua en kuitenkaan harrasta vieläkään, perittyjä paskoja kaikki hienot lasit.
Kirjoitan aina selvinpäin mutta useimmiten juostessani. En siis punaviinissä kuten Hannu Puhakainen. Edesmennyt äitini tunsi Hannu Puhakaisen. Kirjastossani on herkällä omistuskirjoituksella äidille varustettu Hannun kirja "Särkyneiden toiveiden bulevardi". En tiedä panivatko. Minua ei sinällään kiinnosta koska kaikki panevat jokatapauksessa mutta teitä saattaa kiinnostaa. Kysykää siis Hannulta.
On siis oltava jotakin sanottavaa. Hiukan voi huoratakin sanoilla. "Kävin lenkillä ja sitten söin." Ei kiinnosta ketään kovin kauan. Pelkkä juoksublogi on kuten juoksukin välillä. Ihan saatanan kyllästyttävää. Joku pätee numeroilla mutta ei kuitenkaan jatkuvasti pysty juoksemaan plus kaksisataa kilometriä viikossa. On oltava muutakin.
On kyettävä olemaan avoin tiettyyn rajaan asti. Paljasta näytetään mutta vain osittain.
Särmää. Aiheita. Mistä ne tulevat ja miten ne pysyvät mielessäni ? Käytän samaa tapaa kuten Agatha Christiekin. Teen muistilappuja. Otsikoista, aiheista ja asian aluista. Joskus muistilappu on kuin tylsä puukko. Se lipeää sormeen heti alussa ja rivien sijasta tulee verta ja tukko. Tukko painaa kahta kirjainta ja kaikki menee. Niin... Anteeksi.
On oltava kirjoittamisen painetta. Esimerkkinä käytän vanhaa tietotekniikkaa etelän ajoiltani. Kirsi oli kylässä Urjalassa viidenkymmenen kilometrin päässä. Soitti että lähtee kotiin koska meille tuli vieraita viideltä. Minulla oli tarve kirjoittaa ja aihe paloi päässäni. Tietokoneen käynnistyminen kesti saman ajan kuin Kirsi ajoi kotiin, tunnin. Ladataan päivityksiä. Ladataan Swahilin kielen aakkosia ja itä Intian karttaa. Jumaliste näitä vehkeitä. Kusetusta. Ostan uuden. No niin ! Juuri tähän insinööri pyrkikin. Jäi tekemättä silloin. Paine kasvoi. Uusi kone on tulossa. Ehkä minä myös.
Mutta takaisin aiheisiin. Istun hiljaa. Seinällä on täytetty riekko. Juuri siinä asennossa kuin se tunturikoivikossa on viimeistä hyppyä ennen pakoonlähtöä. Pyrstö taittuneena alaspäin ja katse suunnattuna pakosuuntaan. Kopek kopek, rähähää. Sinne jäät hiihtämään valkoisen linnun paetessa horisonttiin. Juuri kuten viime keväänä Käsivarressa. Viima ja tuhannet kristallit hangella.
Lumi valkoinen. Harva tulee ajatelleeksi että lumi on ahman jääkaappi. Lumi on Lapin valontuoja kaamokseen ja etenkin se on kulkukeino. Ilmastonmuutos on kuitenkin täälläkin. Kalakannat muuttuvat, esimerkiksi siika ja rautu kuten taimenkin vaativat lisääntyäkseen viileätä happirikasta vettä. Ei mitään saviliejua kuten karpit Saksassa. Lumenpuute taas aiheuttaa epätervettä kilpailua kun uusia lajeja tulee pohjoiseen lämpiämisen seurauksena. Kettu syö maalintujen munat ja niin edelleen. Tarvon siis aiheessa. Lapioin sitä. Lasken verkkoja ja koen niitä tyhjinä tyhjemmiksi.
Kuten Aino Vennakin olen kiinnostunut luomisprosessin ohessa ärsykkeistä. Lapissa on vähemmän ärsykkeitä jolloin omalle ajattelulle on tilaa. Useimmat runkkaavat päivästä toiseen samassa ummehtuneessa oravanpyörässä edestakaisin. Olisi aika tuulettaa itseään. Matkustaminen palkitsee. Sitten on aika olla kotona. Ja aiheita onkin yllättäen lisää tai ainakin löydän ne.
Meistä kahdesta Kirsin kanssa joku saattaa ajatella että ne perkeleet teki sen. Sekin saatanan kaljupää muutti sinne susirajan taakse pohjoisen pakkaseen. Että uskalsikin. Kateus. Ja miksi ? Vanha talo ja vinot seinät ja lattiat. Hiljainen kylä. Illuusio ? En kerro. Ei ole mitään kadehtimista. Tai ehkä on. Sepä se. Kiinnostus. Uteliaisuus. Kokeilkaa itse. Lapioikaa lunta sokkelille ettei vedä sisällä nilikkaan.
Koska olet käynyt potkukelkalla kaljalla ? Meiltä se onnistuu. Nellimin erähotelli palvelee tuossa vieressä. Matka on mennessä lyhyt ja palatessa pitkä. Tämähän riippuu oluen määrästä. Selvinpäinkin on mukavaa. Mutta ainahan potkukelkkaan voi laittaa pyörätkin. Tai kävellä kotiin. Pääosin juomattakin.
Hiljaisuus. Juoksen pitkin hiljaista taivalta kohti Tsarmia. On turha syyttää itseään jos korvalappustereon piuhat ovat kierroksessa. Niitä sitten repii ja ne katkeavat. Eikö ihminen kestä hiljaisuutta ja mitä siitä kumpuaa ? Luonnon ääni. Joki virtaa kuten tajuntakin. Jossakin männyn oksalla kuukkeli tarkkailee. Kuulet rasahduksen. Pakenee. Palaa pihaan syömään rasvaa tai siemeniä. Jää henkiin kuten jätkäkin. Onhan se jätkän lintu. Vai sittenkin luurista Black in Black ? Se on itsestä kiinni kuka kestää.
Minä tein sen. Muutin pohjoiseen sen kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Isä kun aina sanoi että olisi pitänyt muuttaa jo kaksikymmentä vuotta sitten. Toivottavasti minulla on se kaksikymmentä vuotta. Kuka tietää. Mutta jokainen päivä on lahja. Siksi aistit ovat auki arjessakin. Ja periksi en anna.
Isä. Vanha laulaja. Hiihtäjä. Isä oli tietäjäkin. Sillä oli etiäisiä. Se jätti paljon kysymyksiä. Nyt olen täällä sen jalanjäljissä. Olen varma että se nauraa siellä jossain. Että jumaliste poika tuli järkiinsä. Arvostan Isää vaikka oli meillä myrskyjäkin. Kuten pappi Pietarisen Rauno sanoi että meidän tehtäväksemme jää muistaa ja muistuttaa. Muista Herra isää ja äitiä ja muita poisnukkuneita. Yksinkertaista. Sen kun uskoo.
Mutta epäilijät kertokaa miksi pihassa toisen moottorikelkan jalkalaudalla oli mun vanha lastenlapio siellä peitteen alla. Miksi se isä sen nyt sinne jätti ? Lastenlapion. Se tiesi tai aavisti. Minä en. Tässä on kehittymisen paikka. Ja paljon muuta. Me. Toinen todellisuus. Enjoy the silence...Rain is falling...On silti hyvä ettet näe minua nyt...
Aiheita tulee ja menee. Ne ovat ympärillä. Useimmat niistä ovat pelkkää paskaa. Joskus jokin osuu ja kantaa. Siellä on Siidassa nyt Jorma Luhdan valokuvia näytillä. Ja Käsivarrestakin Jyrki Kallio-Kosken kuvaamia, Kaijukan kylästä Raittijärveltä. Kävimme Kirsin kanssa katsomassa samalla myös Aili Mattuksen nuket. Olisi ollut Aurora Borealis-musikkitapahtumakin. 18.12. tulee Nellimin kylätalolle, siis alle viidensadan metrin päähän kotoani, Katja Gauriloffin Kuun Metsän Kaisa- dokumenttielokuva katsottavaksi. Mitä siellä Lapissa muka tapahtuu. Met elämme täälä !
Tossa on Saana seinällä. Äite maalasi sen. Siinä on Ailakkavaara ja se seuraavakin. En nyt muista nimeä. Oli huikeaa hakea se sama paikka Mallan päältä mistä äite teki luonnoksen. Ja sitten ne teki mut siellä soputeltassa parkkipaikalla. Ajatelkaa. Luonnos ja tulokset ! Mutta mua ette kehystä.
Kaikkea ei tarvitse muistaakaan. Siitä on kirjoittajalle hyötyäkin. Voi hieman laittaa omiaan sekaisin. Tai toisten omia. Mistä sen tietää. Polarisoitunutta filmiä menee silmien edessä. Kaikki sekoittuu.
Esimerkkinä Puhakaisen Hannu voi nyt haastaa minut oikeuteen kunnianloukkauksesta. En usko että haastaa, minulla saattaa olla täällä tallessa muutakin materiaalia - vaikka kirjeitä. Hannu muuten voisi tulla tänne meille kalaan. Olisi punaviiniäkin, ehkä. Ja aiheita. Kuka tietää ? Oikeastaan en ole kiinnostunut. Huonoja viinejä ja huonoja aiheita.
Jos aikoo kirjoittaa muutakin kuin että nyt treenasin niin pirusti ja väsyin, on luettava paljon ja erilaista kirjallisuutta. Kotonani on laaja kirjasto. Tuossa vasemmalla vanhassa paskassa lundiassa on aiheita-hylly. Käsittämättömiä kirjoja ajan takaa. Esimerkkinä 27 Pohjoismaista kertojaa vuodelta 1964. Yhtä vanha kuten minäkin. Lukekaa Terje Stigenin novelli Vihreä pullo ja ymmärtäkää mitä tarkoitan. Aika on ajassa ajaton mutta miten sen kerron teille että uskotte ? Ja että paha vastaan hyvä on aina vastassasi.
Kirjoittaminen vaatii unelmia. Että jonakin päivänä joku lähettää sähköpostin ja haluaa kustantaa jotakin tekstiäni. Päästä kovien kansien väliin. Se hivelisi. Rakkaus on parasta mutta sitten tulee painettu sana ja ehkä sitten juoksu. Se ei ole egon todiste tulla kirjailijaksi vaan se unelma omasta kirjasta. Todiste itsestä jälkipolville. Että joku lukee joskus vuosikausien kuluttua ja sanoo sitten : Tuokin runkku kirjoitti silloin noin. Mistä sekin aiheensa sai ?
Turkka sanoi joskus että tää on niin hienovaraista hommaa. Muistan kerran syövän jälkeen juhannuksena kun olin lenkillä Tampereen Ylä-Voiman kaupan kohdalla. Turkka juoksi vastaan ja tervehti. Huusin että juhannusta perkele ! Se nauroi ja mätti menemään. Jos joku ei tiedä mikä on Ylä-Voima niin se on siinä Pispalan mäen päällä. Lähellä Lauri Viidan kotitaloa. Sivistystä juostenkin.
Huono teksti on kuten huono viskikin. Aamulla pullo on tyhjä ja puristaa jalkojen sekä korvien välistä. Täytyy olla itsekritiikkiä. Täytyy pystyä allekirjoittamaan - myös huomenna ja ehkä ensi vuonnakin. Totuuden nimissä on mainittava, että jos lukee tavallisia blogitekstejään vuosien kuluttua niin kaikkea ei ehkä tarvitse allekirjoittaa, riittää kun tunnustaa omikseen. Kehittyähän tässä piti.
Toista kuitenkin on hiotut säleet omasta sielusta. Tässäkin blogissa "otteita pöytälaatikosta"-sarja. Ei ne juuri tuu enää paremmiksi, oikeammiksi. Niissä on kaikki se tuska mikä ajassa silloin oli. Purettuna. Olen niistä ylpeä, olen pannut niihin kaiken mitä pystyn. Omakustanne olisi jollakin tapaa halpa keino. Pitää olla haaveita ja tavotteita. Muuten ei mene riman yli eikä juokse kauas.
Aiheita siis on. Kyse on siitä huomaatko ne ja miten ne huomaat. Mitä haluat minkäkin aiheen kautta sanoa vai haluatko olla sanomatta. Jättää lukijalle löytämisen ilon.
Kuten huomaatte olen välillä rajapinnalla ja juuri siinä on se juju - aika ja tila aiheisiin syntyy elämällä ja liikkumalla maisemassa joka nyt suureksi onnekseni on Nellim, Ivalo ja Inari. Lappi - sydämeni koti.
 |
| Purple Rain - matkani varrella. |
 |
| Kotiranta jäähtyy. |
Ma-To-Muuttokuorman kanssa jutaamista.
Pe- 6 km -39 min.
La- 6km -36 min.
Su-Lepo, nilkka kipeä.
yhteensä 12 km - tunti ja vartti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti