lauantai 15. lokakuuta 2016

SUORIA KULMIA

Suomen kieleen otetaan virallisesti 600 uutta sanaa mukaan ensivuoden alusta. Käytännössä kyse on ilmaisuista jotka ovat jo vakiintuneet. Yksi tälläinen uusi sana on perseillä. Kantasana perseestä johdettu verbi joka tarkoittaa huonoa käytöstä. Huono käytös ei välttämättä ole asiatonta mutta joukossamme on kestoperseilijöitä jotka seisovat asiansa takana ymmärtämättä että juuri heidän itsensä tulisi tehdä asialleen jotakin eikä olettaa että muut hoitavat hommat kuntoon heidän perseilynsä jäljiltä.
Erään perseilyn mukaan perintörahoilla on kiva rällätä. Niin olisi minustakin mutta se perintövero ! Ihmisen elämäntyö kun rahastetaan moneen kertaan hyvinvointisuomessa - myös sen viimeisen kerran. Joten töihin siis.
Toisen perseilyn mukaan poika peri komeat kiinteistöt Lapista ja nyt on helppoa. Tämä vaatii hieman syventävää tutkiskelua ja taustatiedon jakamista.
Etelän nyt jo myyty kotimme, Käpykolo, on erittäin hyvässä kunnossa. Pohjoisen uusi koti, Kotala, on sekin kunnossa mutta kaukana sellaisesta mitä minä kutsun erittäin hyväksi. Helppoa ei siis tule olemaan ja tähän vaikuttaa eniten kiinteistön sijainti. Jos pohjoisessa jotain korjaan niin kaikki tavara on tuotava 42 kilometrin päästä Ivalosta paikalle. Eli ei kannata perseillä tässäkään asiassa, muuttamalla pohjoiseen sain lähinnä kättenvoiteita ja muita vaikeuksia mutta korostan että valintamme oli harkittu.
Isän voimien ehtyessä kehotin häntä usein ottamaan apua vastaan siivoukseen ja muihin talon töihin, myös rakentamiseen liittyviin. Suurten ikäluokkien tyypillisenä edustajana isä tyrmäsi kaiken sanomalla että kyllä minä itse. Lopputuloksen lapioimme me Kirsin kanssa pohjoisessa ja lapioiminen jatkuu vielä pitkään.
Suomen vanhustenhoidon on sanottu olevan mitä suurimmassa määrin perseestä. Hoitajia on liian vähän ja rahaa puitteisiin vielä vähemmän. Asia on ja ei ole noin yksioikoinen. Paikkakuntakohtaiset erot ovat valtavia mutta eittämättä kädestä kiinni pitämiseen ja rauhalliseen seurusteluun vanhuksen kanssa hoitohenkilökunnalla ei ole aikaa, ainakaan riittävästi.
Kokonaan toinen tarina on sitten se että vanhus ei aina ole välttämättä kovin myötämielinen hoidettava. Suurien ikäluokkien asenne on usein se että heidän mielestään vanhustenhoidolla rahastetaan. Tästä voisi vetää karun johtopäätöksen että rahaa siis on kun sillä kerta rahastetaankin. Yhteiskunnanko pitäisi maksaa viulut alenevista verorahoista ja yrityksen joka tuottaa hoivaa pitäisi olla hyväntekeväisyyttä ? Hankitaanpa taas elämä.
Isoisäni Mauno hoiti asiansa kuten minusta pitääkin. Kuollessan vaarilta jäi vuokra-asuntoon tohvelit ja kasa vanhoja vaatteita muutaman huonekalun lisäksi. Hän käytti tai lahjoitti kaiken pois. Näin olisi ehkä isänkin pitänyt tehdä jolloin lapioitavaa olisi jäänyt hieman vähemmän.
Lukijan mielestä saatan perseillä kirjoittaessani näin suorasta kulmasta. Karu totuus on että emme elä ikuisesti joten täällä olosta voisi yrittää nauttiakin. Minulla on nyt esimerkiksi yhteensä 23 jakoavainta ja 13 pilkkivapaa. Hyvä niin mutta en voi syödä niitä. Ylenmääräinen tavaran hamstraus ei auta jälkipolvia yhtään koska ajat muuttuvat. En käytä jakoavaimia vaan hylsysarjaa ja kiintoavaimia joita niitäkin omat mukaanlukien on hirveä määrä.
Menetyksen kokeneena ihmisenä annan tilaa myös negatiivisille tunteille. Se on tärkeä osa surutyötä. Näin kaiken jälkeen tunteiden kirjosta siilautuu se hyvä keskiverto ja totuudenmukainen esiin. Minun tapauksessani kulma jää positiivisen loivaksi. Perseilyyn ei ole tarvetta eikä myöskään ylimielisyyteen. Elämän jatkuminen pohjoisessa omista arvoista käsin eteenpäin on selvää minulle.
Moni varakas ikäihminen istuu rahojensa päällä eikä suostu irrottamaan senttiäkään kunnes valtio tulee ja hoitaa homman. Olisikin elämänmyönteistä käyttää omaisuuttaan itseensä, jälkikasvuunsa tai heikompiosaisiin. Isä sanoi joskus että vanhetessaan ihminen tulee jälleen lapseksi. Tämän perusteella viikkoraha siis riittäisi tai ainakin hyvät lelut ?
Tulevaisuudessa ihmiset haluavat omistaa entistä vähemmän. Riittää kun perustarpeet tulee tyydytetyiksi ja elämä itsessään maistuu kokemisen arvoiselta. Juuri se on se missä minä teen valintani ja ajatusprosessini jokaisena päivänä joka uutena aukeaa eteeni.

 
 Viikolla 39. yksi juoksulenkki 8 km - 50 minuuttia ja yksi parin tunnin vaellus. 

Viikko 40.

Ma- 8 km - 52 min.
Ti- 5 km - 40 min.
Ke- Lepo
To- 6 km - 38 min.
La- 9 km - 1.00.
Su- Lepo

Viikko 41.

Ma- 7 km - 38 min.
Ti-Ke - Lepo
To- 8 km - 55 min.
Pe- Lepo
La- 10 km - 1.01. Nilkka ympäri.
Su- telakalla siis.

Kolmessa viikossa 62 km - 6 tuntia ja 34 minuuttia.

SYYSKUUSSA 87 km - 9 tuntia ja 43 minuuttia.

Päivitän vähäisen juoksuni näkyviin ihan silläkin että kaikki tajuavat kuinka katoavaista on kauneus. Illuusio superihmisistä rapisee rehellisyyden kautta. Yleensähän ultrajuoksijat vaikeuksien myötä hiljenevät ja tulevat sitten esiin taas hurjien kilometrien myötä - siitä välillä tapahtuneesta ei haluta kertoa mitään.
Koko tämä postaus piti julkaista vasta huomenna mutta koska nilkkani meni pahasti ympäri tänään lauantaina niin päivitetään nyt sitten jo. Luita ei mennyt mutta veripahka kehräsluun päällä ei anna mahdollisuutta muuhun kuin että lepoa ja yksi viski.
Mutta vielä koittaa aika...

Sitten vähän erilaisia kuvia joista yhdessä on Thyra -mummun ajatus kaukaa menneisyydestä.
Aloitin lukea Lauri Viidan Moreenia. Voin hyvin, myös henkisesti, toivottavasti tekin.








Jos pahoitit mielesi tekstistä niin kommentoi, jos et niin kommentoi sekin, yhtälailla voit olla hiljaakin, sehän on myöntymisen merkki.
Yleensäkin haluan kiittää kaikkia kommenteista vaikka en niihin aina vastaakaan suoraan vaan pyrin hahmottamaan vastauksia tai ajatuksia seuraaviin teksteihini.

Lopuksi tämä soi radiossa pitkästä aikaa...

 


 

3 kommenttia:

  1. Pirulainen! Nilkka siis.. tai se, joka sen pyöräytti. Toivon täältä Pohojoispohojanmaalta parasta mahdollista toipumista. Onneksi ei mennyt sentään kiimaisena määrämättöaikana, jos kohta milloinkaan se ei tunnu hyvältä. Kun ihmisen jaloilla juuoksee yli 70000km, voi se nilkkakin joskus vääntyä. Mikähän mahtaisi olla suhteellisesti sama määrä autolla ajettuna? ;) Saattaisi siinä puskurikin natista.

    Voimia!

    VastaaPoista
  2. Täällä pohojoispohojanmaan pohojoisosassa alkaa nilkka jo kestää, toivottavasti sielläkin talven mittaan. Kotalasta on jo muotoutunut mielikuva vaikka en muista onko siitä edes ollut valokuvia. Onko jo lunta? Hienoa että julkaiset kilometrit kylmän rehellisesti, itsekin saattaisin tehdä niin jos muistaisin merkitä niitä ylös. Jos olisin tavoitteellisempi. Nyt tiedän vain minuutit, tasatunnit, kuukaudet, vuodet.

    VastaaPoista
  3. Terve Onni ja Jyrki !
    Nilkka kestää kävellä varovasti ja turvotukset ovat laskemaan päin KKK-hoidon ansiosta mutta mustelma on komea etenkin siinä jalkapöydän päällä. Juosta ei kannata hetkeen muuten se menee lopullisesti ja siitä saa kestomurheen.
    Olen monesti toitottanut huolellisutta harjoittelussa - tähän kuuluu esimerkiksi että ei niin löysät kengät poluilla ja nopea keskittynyt reagointi, nyt ei onnistunut minulta kumpikaan lehtien alla olevan pienen pyöreän irtokiven päällä tanssatessa.

    Olen nyt etelässä, edessä pakkausta muuttoon liittyen, töitä ja muutakin mukavaa; jotakin kauan sitten lukkoonlyötyä mutta valitettavasti nyt hieman toisin.
    Kotalassa ei ole lunta, Nellimissä näihin aikoihin Inarinjärvi toimii kuten meri, se siis lämmittää.

    VastaaPoista