KUULIAINEN JUOKSIJA

Sunnuntaina 10. heinäkuuta työpäivän jälkeen istuin kuistilla lenkkikengät edessäni lattialla ja venyttelin niskaani. Tunnelma oli varsin umpeenturvonneen oloinen kuten usein pitkän autossaistumisen jälkeen. Lähdin kuitenkin toiveikkaana liikkeelle koska en päivän mittaan ollut sortunut ylensyöntiin lounaalla enkä liioin liialliseen kahvinkittaamiseen.
Juoksu oli varsinaista kyntämistä ensimmäiset kolme kilometriä kunnes aloin hikoilla kunnolla. Siinä vaiheessa tavoitin polun pään yksitoikkoiseksi muodostuneen kotihiekkatien jälkeen. Jälkikäteen en muista lenkistä kuin irtonaisia kuvia - niin voimakas oli keskittyminen ja juoksussa eläminen.
Viime viikosta mukanani seurannut tunnelman raskaus on nyt taaksejuostua elämää. Kokeneena tiedän että kestävyysharjoittelussa tulee ajoittain aikoja jolloin heikot sortuvat elontieltä. Toisella tavalla ilmaistuna elimistö ei ota vastaan harjoitusta tai niin juoksija luulee. Tällöin punnitaan kärsivällisyys ja kyky keskittyä lenkillä käymiseen sekä siellä ajan viettämiseen oli tunnelma sitten kuinka raskas tahansa.
Kuuliaisuus ultrajuoksulle peilaantuu myös kuuliaisuutena elämää kohtaan. Yksinkertaisesti aina ei elonkaan taival suju kevyesti ja nykyinen aikamme päinvastoin ruokkii helpolla pääsemisen kulttuuria joka ultrajuoksijalle on täysin vieras käsite. 
Omaa juoksuaan kuten elämäänsä on arvostettava. Etenkin jos on lähtenyt hakemaan toisenlaisia sävyjä syvemmän tiedostamisen kautta. On oltava kuuliainen omille valinnoilleen jotka tukevat henkilökohtaisia pyrkimyksiä elää tai kehittyä haluamallaan tavalla tai haluamaansa suuntaan.
Tämäntyyppinen ajattelu ja pyrkimykset eivät sulje pois uuden etsintää mutta taustalla vaikuttavat arvot ovat koeteltuja ja pysyviä. Täytyy pystyä tyytymään johonkin jossain vaiheessa. Tämän suora seuraus on että lopulta on uskottava johonkin kuten olen lukemattomia kertoja eri tavoin kirjoituksissani todistanut.
Avoimesti kerron että itse saisin aikani nykyisin kulumaan täysin pelkästään luonnossa juosten, kirjallisuutta lukien ja kirjoittaen. Toisaalta työtäkin on tehtävänä monenlaista. Niille lukijoistani jotka ovat olleet mukana lyhyemmän ajan on aina välillä ikäänkuin esimerkkien valossa esitettävä perustelu ja kompetenssi korpifilosofialle. Kaavamaisesti ajattelen esimerkiksi niin että teen mieluummin polttopuita kuin palkkatyötä ansaitakseni rahaa maksaa lämmityskulut ja samalla annan yrityksessäni työntekijöilleni mahdollisuuden tehdä työtä enemmän.
Kaikki edelläkerrottu peilautuu harjoitteluuni siten että nykyisin tiedostan voimakkaasti miten palaudun lenkeistäni. Pystyn siis jotenkuten tyytymään johonkin harjoituksen tunteeseen ilman kilometrimäärän tuijottamista koska uskon tietäväni mitä milläkin tunteella pystyn pakon edessä juoksemaan. Ainut pakko on kilpailutilanteessa tai joskus harvoin harjoituksissa kun on pakko päästä kotiin senkin jälkeen kun tuli haukattua liian iso pala.
Kuuliainen juoksija on palannut. Juoksemiseni alkaa muistuttamaan harjoittelua. Harjoitellessa kuuliaisuus punnitaan toden teolla - niin hyvässä kuin pahassakin. Aivan kuten elämässäkin.

VIIKKO 27. JUOKSUT

Ma- Lepo
Ti- 10 km - 1.06.
Ke- 10 km - 1.04. Pinkjärvellä (Eurajoki)
To- 10 km - 1.02.
Pe- 16 km - 1.45. Kotona osin poluilla.
La- 31 km - 3.22. Juoksurepulla; lenkistä 28 km asvalttia.
Su- 15 km - 1.42. Lenkistä 5 km vaativaa teknistä polkua.

yhteensä 92 km - 10 tuntia ja 1 minuutti

Viikolla luettua :

Aurinkomyrsky - Åsa Larsson

Psalmi 86