HYVÄ SYY NIIN TUNTUU HELPOLTA

Usein kuulee juoksijan sanovan että harjoittelu tuntuu hyvältä. Että juoksu tuntuu hyvältä ja jalka vie eli kulkee kivasti. Ulkopuolisille jää helposti kuva että siinä se mennä laukkaa rinta rottingilla päivästä toiseen. Ja helposti. 
Syntyy illuusio että juoksu on helppoa kun se kerran tuntuukin niin helpolta. Ulkopuolinen saattaa innostua itsekin kokeilemaan varsinkin näin kevään korvalla kun pyrkii rantakuntoon. Hyvä näin. 
Paitsi että tukehtuu ensimmäiseen ylämäkeen tai liian kovaan alkuvauhtiin. Tulee kakkahätäkin. Ja sitten se juoksu loppuu lyhyeen. Harmi.

Juoksu on minulle aina helppoa. Olenhan juossut jo yli kaksikymmentä vuotta. Se sensijaan miltä juoksu tuntuu minäkin päivänä on aina yllätys.
Vuosien varrella olen juossut kuukausimääriä kivun ja jatkuvan pahanolon tunteen kanssa kunnes sitten asiat ovat loksahtaneet kohdalleen ja olen yllättänyt itseni. Joskus muutkin.
Jos harjoittelu tuntuu koko ajan hyvältä tai helpolta on varsin todennäköistä että ei ole olemassa mitään harjoittelua. Ei siis ole alkukantaisintakaan tietoa mitä pitäisi tehdä päästäkseen valittuun päämääräänsä.

Itse valmistaudun nyt juoksemaan kuusi päivää yhtämittaa Unkarissa todennäköisesti varsin lämpimässä kelissä kilometrin tasaista asvalttikierrosta kiertäen. Kierros kierretään myötäpäivään leirintäalueella Balatonjärven rannalla. Asvaltti on leirintäalueasvalttia eli aavistuksen pehmeämpää kuin suomalainen tie ja myös liukkaampaa eli kitkattomampaa.
Harjoitteluni tähtää siis yksinomaan monotoonisen, tasaisen ja yksitoikkoisen juoksun kestämiseen kuuden päivän ajan tauotta. On aivan selvää että taukoja on pidettävä ja myös välillä käveltävä mutta perusprinsiippi on kuitenkin selvä - yhtämittaa 144 tuntia.

Edelläkuvattuun tapahtumaan spesifi valmistautuminen Suomen talvessa on haasteellista. Vaikka juoksisi osan kilometreistä matolla sisällä tai sisähallissa radalla niin siltikään ei välttämättä menestyisi. 
Jatkuva päiväkausien yhtämittainen juokseminen vaatii herkkää taitoa säädellä polvien ja nilkkojen kulmia sekä pitää keskivartalo ryhdissä. Myös kehon kyky käyttää sille annettua energiaa liikeessä punnitaan perusteellisesti.
Lakonisesti voidaan todeta että jos halutaan tulla hyväksi polkujuoksijaksi niin sitten juostaan poluilla. Jos elämäntehtäväkseen on ottanut lumessa kahlaamisen niin sitten on kahlattava lumessa. Ja niin edelleen. 
Tokihan kestävyys ja sitkeysominaisuudet sekä voima kehittyvät poluillakin mutta mitään tekemistä niillä ei ole tasaisella asvaltilla huipputulosta yritettäessä. Yksinkertaisesti tasainen, loputon juokseminen tappaa kimmoisuuden jaloista ja jos siinä kohtaa ei ole valmiuksia tehdä jotakin niin matkanteko loppuu täyteen jumiutumiseen.
Harjoittelun rytmityksenä käytetään usein kaksi kovaa viikkoa ja yksi kevyt. Jos lukija on tarkastellut minun viimeaikaisia tekemisiäni niin hän on saattanut huomata että näin en ole tehnyt. Sairastelujen jälkeen viikkokilometrit 102-94-100-101-101 kertovat niinsanotusta pikkunätistä sopeutuksesta. Eli kehoa kokonaisuutena olen opettanut jatkuvan väsyneenä juoksemisen sietoon. Loputtomaan toistoon kuten tulevassa kilpailussakin.
Myönnän avoimesti että olisi paljon mukavampaa juosta vaikkapa 110 - 120 - 60 - 100 - 108. Mutta harjoittelun ei nähdäkseni pidäkään olla aina mukavaa. Tämä on yksi tapa minulla tavoittaa sairasteluissa menetettyä aikaa ja kilometrejä.
Näkemykseni mukaan ultrajuoksija hyötyy aina rypäsharjoittelusta ja pitkistä lenkeistä mutta valmistautumisessa monipäiväjuoksuihin niiden merkitys vähenee. Sensijaan loputtoman tasaisuuden merkitys nousee arvoon arvaamattomaan.

Henkisen keskittymisen osuus monipäiväjuoksun onnistumiseen on valtavan suuri. Sellaista sankaria ei ole tehtykään joka pystyy liikkuen meditoimaan 144 tuntia putkeen. Välillä on syötävä ja ulostettava eli sisään otetaan uutta ja sieltä poistetaan käytettyä. Tämä pätee myös aivoihin. Levytila saattaa loppua kesken kisan jos ajatukset jumiutuvat.
Nöyryys punnitaan. Juoksemalla liikaa ensimmäisenä vuorokautena saa euforisen tunteen omista kyvyistä ja erittäin liikuntakyvyttömän viimeisen vuorokauden. Jonkinlainen rehellinen käsitys omista kyvyistä omaa tulostavoitetta asetettaessa on tarpeen. Esimerkkinä mainitsen että kannattaa ehkä lähteä yrittämään kuuden päivän yhtämittaista liikettä jonkin ajatuksia rajoittavan kilometritavoitteen sijaan. Kirjoitan tämän tähän koska tiedän että muutama ensikertalainen mukaan lähtevä lukee tätä(kin) blogia.

Minulta kysyttiin TV-2 Inhimillisen tekijän kuvauksissa että pystyisinkö lähtemään samantien juoksemaan esimerkiksi 100 kilometriä. Vastasin että kyllä. Epäilemättä.
Vastaus olisi aivan sama jos kysytte että pystyisinkö nyt juoksemaan kuusi päivää yhtämittaa. Kyllä. Epäilemättä yhtään.
Kokonaan toinen tarina on sitten kuinka paljon kilometrejä kertyisi noiden kuuden päivän aikana. Kiinnostavampaa onkin syy. Miksi lähteä ylipäätään juoksemaan minnekään saati kuusi päivää yhtämittaa.
Minulta kysyttiin viimeksi viikonloppuna Helsingin Kalastajatorpalla tulevista juoksuista. Vastasin että jos löytyy maksaja niin lähdemme Kirsin kanssa juoksemaan maailman ympäri. Minä en tarvitse muuta kuin kulut peittoon, Kirsi sensijaan hieman palkkaakin. Luvattiin harkita. Minä myös. Ja jos lähdemme myös palaamme kierroksen tehneenä. Epäilemättä. Yhtään.
Rahako siis on motiivi ? Älkää nyt naurattako. Motiivi löytyy elämänmittaisesta matkasta. Henkisestä kasvusta ja ainutkertaisen elämän elämisestä Voiman kanssa.
Samasta syystä lähden Unkarin kevääseen. Kyseessä on kollektiivinen kokemus. Ystävien tapaaminen juosten. Vain harvat ja valitut kykenevät seurustelemaan liikkeessä kuusi päivää samanmielisesti. Ja ovat varmasti harjoitelleet kyetäkseen siihen. Tokihan kilpailu on kuuden päivän MM. Ehkä tosin hieman epävirallinen mutta kilpailuna ehdottoman virallinen ja tilastokelpoinen.
Minut on jossakin yhteyksissä tuomittu Jeesustelevaksi elämäntapajuoksijaksi ilman tuloshakuisuutta. Olen itse moneen otteeseen kertonut että en ole varsinaisesti motivoitunut enää vuosiin mistään kilpailemiseen tai normaaleihin tulostavoitteisiin tähtäävistä ajatuksista.
Kuitenkin on selvää että yritän aina parhaani kun numero on rinnassa ja kellot sekä mittarit vinkuvat kierros kierroksen perään. Kompetenssiksi voisin mainita vaikkapa vuoden 2014 viikot 20 - 23. Kilometriluvut viikossa olivat tuolloin 401 km - 397 km - 368 km - 456 km. Tuohon verrattuna kuusi päivää putkeen kuulostaa rantalomalta.
Matkantekoon on oltava hyvä syy - sitten se taittuu. Epäilemättä. Yhtään.

 VIIKKO 11. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo, sauna ja avantouinti sekä yksi 2,8 % olut. Helppoa mutta kankeaa.
Ti- Työpäivän jälkeen 8 km - 1.10. Helvetin vaikeaa.
Ke-Työpäivän jälkeen 8 km - 50 min. Aivan normaalia.
To-Helsinki Talosaaren lenkki 22 km - 2.26. Väsyttävän yksitoikkoista mutta aurinkoista.
Pe-Helsinki Ramsinniemi aamulenkki 8 km - 53 min. Jumissa. Venyttelyä.
      Ip. Helsinki Mustavuoren lenkki 14 km - 1.37. Raskasta.
La- Helsinki Talosaaren lenkki sisältäen pari kilometriä polkuja 25 km - 2.51. Aivan poikki.
Su- Aamupäivällä kävelyä Kirsin kanssa puolitoista tuntia. Mukavaa.
       Ip. Helsinki Mustavuori ja Ramsinniemi - 16 km - 1.35. Kevään paras tunne juoksusta tähän asti.

yhteensä 101 km - 11 tuntia ja 22 minuuttia

Jääkaapin termostaatti kotona hajosi maanantaina. Säästin rahaa vaihtamalla sen itse uuteen.

Menossa Unkaria kohti.