10. PÄIVÄ

Takana 559,19 km
Tänään 54,24 km ajassa 6:16 tuntia, koko päivä huoltoineen 9:40 tuntia.

Olemme Koivussa. Tästä on Keminmaalle 60 km.

Päivän vierasesine ojassa: aurausviitta, nyt on kesä; leä keässi.
Päivän lintu: kanahaukka
Päivän kylä : Ruikka (on muuten siisti paikka, ei vain ole nurkkiin ruikittu...)
Päivän biisit : Levanterin laulu / Somerjoki sekä Hot Stuff / Donna Summer

Ensin tuli lapsivesi. Sitten minä. Tässä välissä äitini teki sisarensa kanssa matkan sairaalaan taksilla. Isä oli töissä. Siihen aikaan miehet eivät olleet synnyttämässä vaan töissä tai juovuksissa.
Seuraavana päivänä isällä oli todennäköisesti päällä valkoinen nailonpaita ja ohut musta solmio. Ylipostimies yp:lle näytettiin valmis tavara lasin takaa. Että tällainen tuli, tunnustatko. Varmaan se huokaisi kun tajusi että munat on.
Tuosta minun tulemisestani on päivälleen 50 vuotta tänä iltana. On se metkaa että eilen Rovaniemellä matkailuautolle juoksi normaalikuntoinen vähän yli neljäkymmentä oleva mies. Tänään aamulla ulos tuli kuuttakymmentä käyvä teräskuntoinen paappasarjalainen. Elämä on.

Ja sitten.

Juoksen elämälle tuhat mailia ja juhlin sitä myös itseni kohdalla. Juoksen ajassa ja tilassa. 
Aika on ihmisten sopima määre ja tila myös - valtiot rajoineen siis. Juoksuani mitataan yhteisesti sovitulla kilometrin mitalla. Itsekin käytän noita mittoja mutta siitä ei tässä ole kysymys.
Jätän pallollemme pienen jäljen. Pallo pyörii askelteni alla ja vetovoima pitää minut täällä toistaiseksi.
Ultrajuoksussa sinällään ei ole mitään järkeä. Sensijaan sillä on mitä se minulle tekee.

Se opettaa minut hyväksymään itseni ja maailman aina vain nöyremmin. Se opettaa ja antaa valtavan ajan ja tilan tarkastella maailmaa ja suhdettani maailmaan ja maahan, elävään luontoon, jonka osia kaikki me olemme.
Ultrajuoksu ei tee minusta automaattisesti parempaa ihmistä mutta se vaatii minua tulemaan paremmaksi ihmiseksi. Se vaatii minua positiiviseen ja hyvää tuottavaan ajatukseen. Jatkamaan positiivisuutta ja jakamaan sitä muille.

Rakkaat ihmiset. Ultrajuoksu tällä tavoin riisuu minulta kaiken ylpeyden. Se kuohitsee vihan. Se litistää minut asvaltin pintaan voimieni loppuessa. Se pakottaa minut etsimään voimaa jostakin jatkaakseni aina vain eteenpäin.
Loppuunväsyneenä. Hikisenä. Nälkäisenä. Kramppien vavisuttaessa uupuneita jalkojani se tiristää minulta viimeisenkin valheellisen ajatuksen.
Se pakottaa joka ilta täällä edelleen kysymään miten ihmeessä jaksan huomisen.
Sanalla sanoen se antaa voimaa vain jos ymmärtää rajallisuuden. Kaiken rajallisuuden. Se pakottaa uskomaan.
Sillä niin upea asia elämä on kun sen oikein oivaltaa.

Tänään oli lämmin päivä. Heti aamusta luonto kukkeimmillaan heräämässä talven jäljiltä. Rovaniemellä haravoitiin puistoja ja ihmiset ajelivat kesävaatteissa polkupyörillä.
Juoksin kirkolta yliopiston ohi ja kävimme tervehtimässä Keskiruokasen Ristoa Lapin Kumissa.
Siitä sitten kohti Kemiä.
Tänään pääsin sinällään helpolla koska matkasta suurin osa oli kävelytietä.
Lopussa jouduin kaivamaan hieman syvemmältä. Etureisien pieniä kramppeja jos ei lasketa niin tämä sujuu edelleen. Hämmästellen Kiitos.

Kiitos myös kaikille jotka muistivat että vuodet vierivät.
Huomenna taas. Ekstaasi syvenee.

Tätä on turha sanoa, mutta koska kaikki lukijat eivät ultrajuoksua lajina tunne niin kirjoitan sen näkyviin; yksikään metri ei tule ilmaiseksi näissä hommissa.

Nyt otan alkoholittoman kaljan Kirsin kanssa juhlapäivän kunniaksi.