sunnuntai 2. helmikuuta 2014

VASTAUKSIA SYVIMPIIN KYSYMYKSIIN

On uskottava. Jokaisena päivänä. On harjoiteltava jokaisena päivänä. Uskoa on harjoitettava. Yhtenä päivänä viikosta on hyvä levätä. Mieli ei lepää koskaan. On oltava henkisesti läsnä myös lepopäivänä. Alttiina asialleen.
Juoksuni eivät poikkea rukouksesta tai meditaatiosta. Jalkani takovat teiden ja polkujen pintaan häviävät jäljet. Kahden kimmottoman ja väsyneen askeleen välissä on hetki johon satsaan. Hetki ilmassa yksin, tyhjänä. Sillä tyhjäksi on tultava ymmärtääkseen ajan jossa aika menettää merkityksensä.

Vain ajassa aika menettää merkityksensä.

Minä en ole mitään. Minun ei tarvitse voittaa eikä hävitä. Ei tarvitse mitata aikaa kellolla eikä kilometreillä. Kaikki saamani palkinnot ja tunnustukset ovat vain muistoja ajasta jolloin opettelin ymmärtämään aikaa. Tuo aika jatkuu vieläkin. Minä en ole mitään vieläkään enkä miksikään halua tullakaan.
Kymmenien tuhansien kilometrien jäljet näkyvät. Pois on kitketty uho ja pakko. On vain hetki ilmassa jolloin uskon. Silmäni ovat lempeät. Palo on sammunut ja tilalle tullut onnellisuus. Sopusointu itseni ja ympäröivän kanssa. Äärimmäisessä rasituksessa kohtaan ihmisyyden rajat.
Lempeys syntyy itsekurista. Jumala antoi rakkauden mutta minun on tehtävä osani. Sairauteni jälkeen sain mahdollisuuden. Se ei ole toinen mahdollisuus vaan mahdollisuus jatkaa matkaa. Myös minussa itsessäni.
Sosiaalinen moraali sovittaa ihmisen vallitseviin vaatimuksiin. Ja sitten olen minä itse. Oma kuvani itsestäni. Näiden kahden läpi en tahdo erottaa ympäröivää. Niinpä rikon rajani. Valitsen itse tieni. Olen epäsovinnainen. Ja kuva selkeytyy. Kuva ympäröivästä itseni läpi.
Kaikki mitä toistetaan tarpeeksi häviää jäljettömiin. Lopulta kaikki on turhaa. Lähdön hetkellä raukeus tai kurotus. Muistot ihmisestä jäävät elämään. Vieras katsoo palkintopyttyä. Jossain, joskus ja jollakin matkalla ajassa. Kolmas tai ensimmäinen. Vain muisto jää. Parempi jos se on onnellinen.
Juostessani mieli työntää esiin kaikenlaista epäoleellista. Lämpimässä kesäillassa heinän tuoksussa tai talvella pakkasessa rätti kasvoilla, hengitys huuruten. Mieli valittaa mutta sydän on täynnä voimaa. Silloin olen oppinut rakastamaan kipua ja väsymystä joita hetki sitten vihasin. Toistan loputonta spiraalia. Liikettä ylös ja alas. Eteenpäin. Kahta askelta ja hetkeä niiden välillä.
On päiviä jolloin usko horjuu. Askel on raahaava. Tästä ei tule mitään. On nöyrryttävä kotiinpäin takaisin. Mutta sentään yritin. Kohtaamalla rajansa tyyntyy. Osaa antaa tilaa. Salattu pysyy piilossa. Ja jää odotus. Odotus seuraavasta lenkistä. Odotus etsinnästä.
Niille jotka mittaavat kaiken kellolla, numeroilla tai rahassa olen epäsovinnainen. Vaikeasti tajuttava. Korpifilosofi. Hullu juoksija. Mutta kuinka muuten voisin kertoa kuin juoksemalla. Antamalla kasvot toisinvalitsijalle. Miten muuten saisin heidät miettimään että loppujen lopuksi elämää ei voinutkaan ostaa. Vaan se piti kokea. Itse. Ja vain kerran.
Kun katselen kodissani olevia esineitä en niistä montaakaan tarvitse. Toisaalta ne ovat kuin aikakapseli. Tuon taulun äitini maalasi. Tuon kellon voitin palkinnoksi. Tuossa on ystäviltäni hauska lahja, majakka johon voi sytyttää tuikkukynttilän. Hauska iso kirjava kahvikuppi, sekin ystävän tuoma. Esineet kuten palkinnotkin auttavat muistamaan. Ilman menneisyyttä ei voi olla tulevaa.
Parasta on tavallinen arki ja läheiset. On ymmärrettävä että juoksun maalissa on vasta tavoitteensa puolivälissä. Käsittämättömien kilometrien jälkeen on tultava takaisin. Uupunut sielu ja torjuttu mieli. Hiljainen riisuttu hymy. Tyhjyys. Vasta silloin pohjasi punnitaan. Pitää tuntea kosketus kun vierellä kuljetaan ja sitten on viimeinen raja.
Juoksen koska olen onnelllinen juostessani. Harjoitan itseäni uskomaan jokaisena päivänä. Olen tehnyt päätöksen yrittää juosta 3100 mailia New Yorkissa. Siellä on 52 päivää aikaa ja jokaisena päivänä tulisi juosta noin 97 kilometriä. En usko että pystyn siihen mutta uskon että pystyn yrittämään. Tuota tapahtumaa varten en enää harjoittele ollenkaan. Sensijaan uskon ja juoksen. Tässä on huikea ero.
Juoksen jotta tulisin täysin tyhjäksi. Tehdäkseni tilaa jollekin muulle. Löytääkseni aarteen sydämestäni jakaakseni sen muille. Enemmän tarvitseville. Sillä minä en tarvitse kultaa enkä kunniaa. Olen saanut mahdollisuuden jatkaa matkaa. Ja se totisesti riittää.


Ylläoleva on vastaus lukuisiin kysymyksiin mitä minulle on esitetty sähköpostilla ja henkilökohtaisesti.
Se kertoo myös aukottomasti mihin Unkarin vuoden 2013 6-päivän juoksu kohdallani ajatukseni johti.
Paluuta entiseen ei enää koskaan ole.

6-päivän kilpailussa 2013 keväällä Unkarissa.

6 päivää loppui -545 km merkki.


VIIKON 5. HARJOITTELUNI

Ma- Edellisen päivän vauhtileikittelystä hieman väsyneenä juoksen 10 km - 58 min. Kun tällä reitillä tavanomainen aika on noin 1.01 - 1.08 niin tätä voidaan pitää siis reippaana.
Ti- Hidasta matkavauhtia hiljaisuudessa 20 km - 2.23. Kylmä - 18 astetta.
Ke- Aamulla ennen matkaa Helsinkiin 8 km - 51 min. Väsynyt. (Omaperäinen ilmaus...)
To- Syvässä mielenrauhassa Helsingissä Talosaareen ja takaisin. 15 km - 1.37. Raaka merituuli.
Pe- Kotona taas. 20 km - 2.14. Pakkanen lauhtuu ja oli liukasta. Silti vielä - 11 astetta. Matkavauhtia jäljitellen mutta tämä hieman karkasi. Syvä mielenrauha.
La- Lepo ja hieman kävelyä huopavuorikumisaappailla hangessa.
Su- 29 km - 3.14. Rokkakosken lenkki.

yhteensä  102 km - 11 tuntia ja 17 minuuttia

Tyydyttävä viikko. Viitteitä paremmasta. Hyvästä kaukana. Mutta tarkoitus on pitää paikat ehjinä.
Jatkuva runsas kestävyysharjoittelu kuluttaa ja kun nyt valmistaudun 1000 mailin eli 1609 km juoksemiseen niin kaltaiseni noviisin on kuunneltava vaistoaan. Näissä isojen poikien leikeissä on oltava paikat kunnossa.
Nyt olen terve ja suorituskykyinen. En halua polttaa pois tätä tunnetta itsestäni.

TAMMIKUUN SUMMAUS

Juoksua yhteensä 509 km johon kului 56 tuntia ja 55 minuuttia. Vain kaksi täyttä lepopäivää.
Lisäksi siis hieman metsätöitä, hiihtoa ja kävelyä.

Viikon spesiaalit : 

Kiasma: Mika Taanila; Aikakoneita. Näyttely sisälsi lyhytelokuvan Kuuden päivän juoksu

Helsingin taidehalli: Esko Männikkö; Time Flies. Valokuvanäyttely.

Luettavana nyt : 

Veikka Gustafsson ja Eino Leino; Kohti Huippua

Jorma Luhta; Metson Kuolema
Olli Valtonen; Tänään Kalevi Lehtinen




3 kommenttia:

  1. New Yorkin 3100K-juoksu on jotain sellaista, josta en uskalla edes unelmoida, ja siltikin se on mielessä.

    Siinäpä sitä on tavoitetta, hurjaa tavoitetta. Ei tuota kannata yrittääkään selittää kuin kanssa-ultraajille, mielettöminä pitävät jo 100K juoksua.

    Hurjasti tsemiä ja ehjiä kilometrejä.

    VastaaPoista
  2. Marko; Varmaan tiedätkin mutta New Yorkin tapahtuma on 3100 mailia joka on siis 4989 km.

    VastaaPoista
  3. Voiko sellaista matkaa varten edes harjoitella, siis fyysisesti? Henkisesti kylläkin ja sinulla jos jollakin, on sellaiset voimavarat mielen syövereissä, että mahdollisuudet onnistumiseenkin ovat olemassa. Liki 5000km.. Käsittämätöntä.. Hieno ja motivoiva kirjoitus taas kerran.

    VastaaPoista