SOHVASAKKAUS

Suhtaudun varsin kovalla asenteella harjoitteluuni. Tämä ei tarkoita väkisin tekemistä mutta teen aina parhaani. Minulla ei ole asennevarastossani meneillään olevien talviolympialaisten tiettyjen urheilijoiden "kaikki pelaa", "kaikki täällä ovat voittajia" tai "on hienoa olla olympialaisissa" -tyylisiä asenteita.
Pystyin juoksemaan viikolla vain 49 kilometriä. Näin vähän olen juossut viimeksi neljä kuukautta sitten !
Tiistaina olo oli vielä normaali mutta keskiviikkona päänsäryn jälkeen kaipasin raitista ilmaa joten lähdin kuitenkin kevyelle lenkille. Sinne sitten katkesin totaalisesti. Horjuin kotiin ja sakkasin sohvalle.
Tyhmyyden raja on mielestäni siinä kun on nestettä kengässä ja hana vielä kantapäässä mutta kenkää ei saa tyhjäksi vaikka kuinka yrittäisi. Eli ultraurheilijan on aina mielestäni syytä tarkistaa onko parasympaattisesti tai sympaattisesti ylikuormittunut. Koko kestävyysharjoittelu perustuu hallittuun hetkelliseen ylikuormitukseen ja aina on syytä tarkastella tekemisiään kovalla asenteella.
Itse totesin harjoituspäiväkirjojen ja muiden parametrien avulla että olen vain jonkinlaisen virustaudin kourissa. En siis yliharjoitellut enkä enää yliväsynyt vaikka edelliset kaksi "vain" reilua sadan kilometrin viikkoa tuntuivatkin jotenkin rasittavilta. Kohonnutta lämpöä, lihassärkyä ja voimattomuutta ja niin edelleen.
Kova asenteeni kuitenkin turhauttaa. Olympiakisoja on kiva katsoa ja sohvallakin on mukavaa mutta nyt juuri piti harjoitella ja varsin paljon. On siis henkisesti yhtä perkelettä kun addikti sakkaa sohvalle !
Armoa on kuitenkin annettava myös itselle. Toipilaana ei ole syytä hevosteluun tai itsensä rankaisuun kostoksi.
"Verta, hikeä ja kyyneleitä." Saanen oikaista että näin hän ei sanonut. Winston Churchillin aikanaan ensimmäisenä pääministerinä pitämän puheen oikea sanamuoto oli "verta, ponnistuksia, kyyneliä ja hikeä".
Hyvään lopputulokseen tarvitaan ponnistuksia. Jos tekee liikaa oikeita asioita voi lopputulos olla silti väärä. Eli on käytävä jatkuvaa keskustelua itsensä kanssa jos vaikka välillä tekisi vääriäkin asioita.
Lepääminen liikkumaan tottuneelle ultra-addiktille on kauhistus. Taannuttava ja turha jakso josta ei voi seurata mitään hyvää. Juoksijan on juostava kunnes on jäljellä pelkkä nahka. Näinhän se on ? Vai onko ?
Yksi suurimpia puutteita suomalaisessa urheilussa on rutiinin ja rentouden puuttuminen. Tämä pätee myös ultrajuoksuun. Munkkimaisella raatamisella pärjää tiettyyn rajaan asti kunnes nahka napsahtaa tai lokit vievät.
Rutiinilla tarkoitan vahvaa peruskuntoa; perustekemisen jatkuvaa tasoa ja rentouden puuttumisella tarkoitan niitä kuuluisia viimeistelyharjoituksia. Näitä on nytkin talviolympialaisssa tehty ja muut korjaavat sitten levänneenä potin.
Joten omakin matka jatkuu. Hetken tässä kärvistelen ja sitten taas mennään jalan. Oikeasti.

VIIKKO 7.

Ma- Haastava metsätyö (tuulikaatoja ristiin rastiin) 4 tuntia - Lepo juoksusta.
Ti- Metsätyö/puunajo 3 tuntia - Ilta tiellä tasaista 19 km - 2.14.
Ke- 10 km - 1.16. Osin poluilla; kaput total...
To- Sairas / Lepo
Pe- Sairas/ Lepo
La- Varovainen tunnustelu 8 km - 50 min. Voimat pois.
Su- Varovaisesti 12 km - 1.19. Parempaa.

yhteensä 49 km - 5 tuntia ja 19 minuuttia

CAN AM

Urheilijan on hyvä saada ajatukset joskus muualle. Kävinkin pitkästä aikaa ajamassa lauantaina mönkijällä rapsakan neljän tunnin vapaa-ajon omilla ja vierailla maastoilla.
500 kuutioisen V-twinin kuritus maastossa helpottaa ja käy kuntoilusta. Ajaminen opettaa riskienhallintaa ja terävöittää keskittymiskykyä.
Keli oli mitä mainioin ja avonaisemmilla soramonttuosuuksilla oli luntakin mukavasti. Ja tietenkin kuraa josta kaikki kaltaiseni pikkupojat iloitsevat - varsinkin kun sen saa lentämään.

LINKKI PDF-TIEDOSTOON

Marjoona Teljo on tutkinut urheilijan ylirasitustilaa. Ohessa linkki 40 sivuiseen yliopistotasoiseen tutkimukseen mistä selviää mikä on parasympaattista ja mikä sympaattista.
Ultraurheilijan tulee mielestäni suhtautua tähän maalaisjärjellä mutta apua tästä matkan varrelle itsetuntemukseen on varmasti.

PDF