LAISKAN MIEHEN VIIKKO - Viikko 51.

"Viisas ihminen ei voi touhuta liikaa, eikä se, joka aina touhuaa jotakin, voi olla viisas."
                                       - Lin Yutang (Jutang) The Importance of Living ; 1937

 

Ma- 14 km - 1.36.
Herään aamulla päänsärkyyn. Koska en ole ryypännyt on kyse muusta. Makaan sängyssä ja katselen mäntyisen katon oksia ilman vähäisintäkään aietta nousta ylös.
Lin Jutang sanoisi että olen rehellinen ihminen. Hän nimittäin totesi että sellaiset ihmiset jotka eivät muka osaa sängyssä loikoilemisen taitoa eivät voi olla rehellisiä. On siis typerää yrittää esittää kaikkivoimaista ja loputonta energiapakkausta. Olen väsynyt. Piste.
Kirsi on noussut aiemmin ja pyytää kahville. Katsoo pitkään kun kankeasti kävelen vessaan. Kirsi tietää mitä edellinen 120 km harjoitusviikko vaati.

Seison Intersportissa Footbalancen tyynyllä paljain jaloin. Tehdään parit pohjalliset. Jalat ovat vuosien saatossa muuttuneet ja vanhat ortopedin kohta 20 vuotta sitten tekemät alkoivat tuntua epämukavilta. "On sinulla ihan juoksijan jalat" toteaa myyjä. "Jalat ovat juoksijan työkalut eivätkä työkalujen pidä olla kauniita vaan tarkoituksenmukaisia" totean minä.
Huomioitavaa on että kengänkoko on ultrissa kasvanut. (Jalat siis turpoavat kun juostaan pitkään; pitkään = monta päivää.)  Jos isoon kenkään laittaa liian pienen pojallisen niin on vaara että se liikkuu ja on lopulta väärässä kohdassa suhteessa holvikaareen. Näin minullakin. Ja jalkapohjan jänne ei tykkää.

Lähden lenkille. Koossa on taas kaikki mitä ihminen tarvitsee viihtyäkseen. Pimeys, vesisade ja täysin jäiset tiet ja polut. Onpa kulttuuria !
Juoksen jalkojen hermotuksen vaihteluksi metsässä. Sarvojen Xero-mallin kantapää soutaa jäänystyröillä. Nämä eivät pidä kuten Icebugit. Nastat eivät ole mukavat - eivät minkään merkkiset. Mutta pakko on käyttää. Julkujärvellä hiihtolatujen pohjat on ajettu kelkalla ja nyt ne ovat osittain jäässä ja täynnä myrskyjen alastuomaa roskaa.
Juoksen sumuisessa sateessa. Mieli on tyyni - lähes tyhjä. Harjoitus täyttyy.

Imuroin illalla matkailuautoa. Olen syönyt kanttarellipastaa ja pizzaa liikaa ja maha on kipeä. Sienisokeri jälleen kerran. Lyön autossa pääni yläkaapin kulmaan railakkaasti. Istun sivusohvalla ja tuijotan verenhimoisesti imuria ja pitelen päätäni.
Taitaa riittää tältäpäivältä toteaa Kirsi, kun tulen sisälle...

Ti- 11 km 1.22.
Juoksen aamulla kotona ennen lähtöä Helsinkiin. Edelleen liukasta vaikka yöllinen sade osittain sulattikin. Taas vaihteluksi maastossa.
Tulen metsien läpi kotitielle. Kohdalle pysähtyy mersu jonka kojelaudan päällä on grillimakkara. He hakevat jotakin kadonnutta koiraa. Toimin navigaattorina. He jatkavat. Niin minäkin. Makkaraa ei tarjottu.

Ke- 15 km - 1.37.
Kävellään Kirsin kanssa Ramsinniemessä. On paljon kaatuneita ja osittain raivattuja puita maassa. Aivan upea auringonpaiste eikä pisaraakaan lunta.
Luemme mielenosoituskutsua. Siinä vastustetaan länsirannan kaavoitusta. Siis tämäkin Vuosaaren rantako tuhotaan ? Kaupunkimetsät pitäisi säilyttää. Kaupungin keuhkot.
On tietenkin paljon halua rakentaa luksustaloja rannoille. Toisaalta olisi kohtuullista säilyttää pala luontoa kaikkien käyttöön, myös rantaa.
Kaupunkimetsiä tulisi kuitenkin hoitaa. Ryteikössä kukaan ei pääse minnekään. Edes täällä Mogadishu Avenuen kupeessa.

Juoksen kohti Talosaarta. Onpa upea keli ja pitävä pohja. Olen aina nauttinut juoksemisesta Helsingissä. Raateleva merituulikaan ei nyt tee kiusaa.
Harmi kun Viljasen Jukka ei ehtinyt lenkille. Juteltiin kuitenkin pitkään puhelimessa. Jukka on innostava persoona. Oman tiensä kulkija kuten minäkin, meillä olisi ollut yhteistä tarinaa. Joku toinen kerta.

Nämä joulunalusajat ovat aina samanlaisia - tahtoo monelta unohtua nuo perushyveet : laiskottelun arvo, joutilaisuuden palvonta ja vuoteessa loikominen.
Yritämme Kirsin kanssa löytää paikkaa missä syödä. Helsingin keskusta kuhisee ihmisiä. Kaikilla on kiire jonnekin, mutta veikkaanpa että kysyttäessä minne kiire on, vastausta joutuisi moni hieman pohtimaan. Massa on jouluostoksilla ja pikkujouluissa.
Päädymme La Famiglian alakertaan. Italialaistyyppinen joulubufee. Aivan loistavaa ruokaa ja loistavan lämminhenkistä palvelua. Ekstaasi syvenee toisen Uruquellin tullessa. Juustokakkuakin. Pasi syö ja Pasilta loppuu vyö.
Siis joulu on mielentila. Se ei tule ostamalla. Poikkeamme senaatintorin Tuomaanmarkkinoilla ja ajaudumme hetkeksi kuuntelemaan Nicholas Singers- kuoroa kirkkoon.
Our Father, which art in heaven, hallowed be thy name; thy kingdom come, thy will be done; in earth as it is in heaven. Give us this day our daily bread, and forgive us our trespasses, as we forgive them that trespass against us; and lead us not into temptation; but deliver us from evil, for thine is the kingdom, the power and the glory, for ever and ever. Amen.

To- 28 km - 3.13.
Kulutan päivää matkailuautossa. Luen kirjaa, lepään, teen ruokaa, tiskaan ja vien roskat. Olen kuten kotona mutta siis Rastilassa.
Neljän aikaan haalin juoksuvarusteet kasaan ja pukeudun. Valmistaudun pitkään lenkkiin. Tarkoitus on mennä metrolla rautatieasemalle josta Jukka Järvelän kanssa lähdetään oikomaan koipia.
Matkalla metrolle poikkean ensin Rastilan huoltorakennuksen vessassa. Istun eriössä, lattialla on juomavyö, pipo ja hanskat. Tulee pyyhkimisen aika - paperia on kaksi palaa. Ei vararullaa. No niin ! Minähän en housujani sotke. Housut kintuissa vaihdan eriötä. Samalla kuulen että ulko-ovi käy. Samanaikaisesti vielä tulee minulle tekstiviesti puhelimeen joka on taskussa. Ehdin sekunnin muto-osassa koppiin. Tulija menikin suihkun puolelle. Helpotus - olisin ollut näky...
Metroasemalla ihmettelen lippuautomaattia tai tarkemmin kertalipun hintaa. Jätin silmälasit pois koska en juokse ne päässä mielelläni. Minullahan on tasaraha 2.20 € ? Ei mutta painoin väärää nappia ! Lastenlippu. Tämäkin vielä. Onneksi en ehtinyt aloittaa rahojen syöttöä... Lopulta istun metrossa onnellisesti.
Juostaan Jukan kanssa keskuspuistoa. Jutellaan monenlaista. Mukavaa. On aina hedelmällistä tavata muita saman lajin harrastajia kuten edustajiakin. Juoksu on joskus yksinäistä puuhaa ja Jukka on hyvä tyyppi eli piristää.
Jukan mielestä minun pitäisi kirjoittaa nettiin että olen juossut vajaa kaksikymmentä vuotta sitten 3000 metriä 10 minuuttia ja 8 sekuntia Ja 5000 metriä 17 minuuttia 40 sekuntia. Tai Pyynikkijuoksun vajaan kympin 34 minuuttiin kuten puolimaratonin 1 tunti ja 21 minuuttia.
Jukka siis tarkoittaa että tulee lukijoille selväksi että on (ollut ?) muutakin kuin kuuden minuutin Koskinen. Oikeasti Jukka tarkoittaa että juoksua tulisi kokea monelta kantilta. Tai kokeilla. Lopulta saattaa löytyä oma laji kuten minulla nyt monipäiväjuoksut tai etappijuoksut tulevaisuudessa.
Puhutaan motivaatiosta. Oikeasti jos notkut omissa nurkissasi ja tapaat aina samoja ihmisiä motivaatiosi näivettyy. Kehittyäkseen on pakko matkustaa ja tavata muita juoksijoita. On aistittava positiivista meininkiä, eri tapoja tehdä asioita. Vertailu ja jopa kansainväliset kontaktit avartavat.
Motivaatio on aivan eri asia minulla 20 vuoden juoksun jälkeen kuin jollakin muutaman vuoden harrastaneella. Liekki palaa meillä eri korkeudella ja kokemus vaatii joskus veronsa korkeudesta.
Jukka saattaa minua Koskelantielle paluumatkalla. Toivotetaan hyvät joulut ja lähdetään eri suuntiin. Juoksen läpi pimeän Wiikin arboretumin kunnes pelloilla metsänrajassa on valot. Suunnistan itäkeskukselle Kurkimäen alapuolelta ja siitä Rastilaan. Lenkistä tulee vähän lyhyempi kuin olin suunnitellut mutta mitä sitten.

Pe- 13 km - 1.27.
Tämä on yksitoikkoista. Väsyttää. Juoksen Vuosaaren huipulle. Huipulta on upeat näköalat satamaan ja miksei myös kantakaupunkiinkin päin.
Juostessani alas huipulta tajuan äkkiä mitä harjoittelun pohjavireen löytyminen minulle oikeasti tarkoittaa. Siis en todellakaan voi harjoitella 1000 mailin juoksemista etukäteen. Tosi moni kokematon juoksee harjoitellessaan kunnioitettavia kilometrimääriä ja vauhteja. Sitten kun on tavoitteen toteuttamisen aika onkin suorittaminen jo suoritettu. Harjoittelusta on tullut suorittamista. Ei ole mitään jäljellä millä pääsisi perille. Ei mitään millä kävisi käsiksi tavoitteeseen ja sen toteuttamiseen.
Minun on siis vain yritettävä harjoitella normaalisti. Olla mahdollisimman terve ja hyvällä mielellä. Henkisesti ehjä. Mahdollisimman suurella itsehankitulla juoksurutiinilla varustettu. Mahdollisimman hyvässä kunnossa mutta järkevällä, itse ymmärtämälläni mitalla mitattuna. Tiedän mitä kuuden päivän 545 km vaatii. Voin vain kuvitella mitä tarkoittaa sen kertominen kolmella...
Palaan Rastilaan kummallisen tyynenä ja kiitollisena. Käydään Kirsin kanssa lounaalla kartanossa ja lähdetään kotia kohti. Matkalla poiketaan vielä kylässä Hyvinkäällä.

La- Lepo
Vuoden pimein päivä. Lyhin siis.
Palaveeraan työntekijäni kanssa meillä kotona. Syödään joulukakkua. Jyrki toi hienon kukan ja saa matkaansa lahjan minulta.
Kerron kuulumisia taksiliitosta. Maan hallituksen rakennepoliittisessa selonteossa on esitetty muutoksia taksiliikenteeseen. Lähellä on kevät 2015 ja sääntelyn mahdollinen purkaminen sen jälkeen. Muutoksia autoveroihin ja tietenkin kohta dieselin valmisteveron korotus 3 senttiä litralta.
On mahdollisesti tulossa siis varsin isoja muutoksia. Valitettavasti harva asiakas ymmärtää mihin ne johtavat...Aivan kuten linja-autoliikenteen puolella. Nythän siellä syrjäseudulla on yksi vuoro ajossa entisen kolmen sijaan...vapaa kilpailu - se parhaiten kävelee joka pystyy yleensä kävelemään.
Vastuu työnantajana painaa. On yritettävä vaan. Ikinä ei saa luovuttaa.

Olen aamusta asti harkinnut lepopäivän pitämistä. Illalla seitsemältä saan asian sovittua itseni kanssa. Juhlin päätöstä syömällä kabanossin sinapilla kylmänä.

Su - 23 km - 2.33.
Juoksu tuntuu nihkeältä. Hermoni alkavat kiristyä osin jäisellä tiellä. Kolmen kilometrin kohdalla olen täynnä negatiivisuutta. Alan mielessäni käymään läpi koko vuoden negatiivisempia asioita. Lista on lyhyt.
Poikkean Julkujärven hiljaisille poluille. Musta mieli velloo. Olo on tekohengitetty mutta juoksu sujuu automaattisen helposti..
Äkkiä pysähdyn polulle. Otan hanskat pois ja laitan käteni ristiin. Kiitän omasta terveydestäni kuten myös läheisten ja ystävien terveydestä. Kiitän että loppujen lopuksi asiat ovat hyvin. Kysyn myös mistä kaikki negatiivisuus oikein tulee. Tuleeko se ulkoa vai sisältä ihmisen sydämeen.
Koin Unkarin kuuden päivän kilpailussa vahvaa rinnalla kulkemista. Tunsin että minusta pidettiin huolta ja askeleeni turvattiin. Tiedän myös että vastauksia kysymyksiin tulee sitten kun on vastauksen aika. Juoksukin usein ottaa ensin ja sitten vasta antaa.
Puen hanskat takaisin ja jatkan matkaa. Kohta mutkassa tulee juoksija vastaan. Vanhempi mies ja tervehdin. Hän vastaa. Loittonemme. En katso taakseni. Alkaa vesisade.

Kun kirjoitan näitä rivejä ulvoo myrsky ulkona. Olemme tulleet Kirsin kanssa Vesa-Matti Loirin upean koskettavasta joulukonsertista; Sydämeeni joulun teen. Tein takkaan tulet ja Kirsi toi minulle tähän työpöydälle glögiä ja kuorrutettua suklaakakkua vaniljakastikkeella. On ollut hyvä viikko - sittenkin.

yhteensä 104 km - 11 tuntia ja 48 minuuttia

On tullut aika toivottaa kaikille lukijoille Hyvää ja merkitykseltään valoista joulua sekä elämänmyönteistä uutta vuotta. Kiitos että jaatte kanssani aikaanne.

Merry and Meaningful Christmas and Happy New Year. I thank everybody sharing my writings. 
My next goal is run 1000 miles. I start nothern Finland 12.5. 2014. It takes at least four weeks through my homecountry.
I know that I have not write so often anything on english though I have so many readers from USA and Europe too. I´m sorry...You know lack of time and so on...
But anyway, Let the Force be with You.

KLIKKAAMALLA KUVAA SAAT NE JONOON ISOMMAKSI KATSELUUN.

Luonnonsuojelulla on rajansa. Hieman aiemmin voisi puunkin kärsimyksen lopettaa ettei se kaadu kenenkään päälle. (Ramsinniemi)

Kaupunkimetsille on tilaus. (Ramsinniemi)

Järvelä ja Koskinen valmistautuvat jalkamatkaan alkaen pääkaupungin keskustassa.

 Aihetta sivuttu myös täällä.