Nyt etenen kohti Unkarin kuuden päivän kilpailua, jossa tavoitteenani on juosta 80 - 100 km päivässä. Eli kaksi ja puoli maratonia päivässä. Naamani lienee melko litteä kuuden päivän juoksun jälkeen - törmäänhän siis muuriin keskimäärin kolme kertaa päivässä...
Vakavasti ajatellen muurit ovat itseltäni kauan sitten murtuneet. Tällä en nyt tarkoita sitä ettei tuntuisi "miltään" 32 - 36 kilometrin vaiheilla vaan todellista kehoni tilaa ultrajuoksussa. Vuodet kilometreineen ja henkisen keskittymisen kehittyminen ovat mahdollistaneet omien rajojen siirtämisen yhä kauemmas normaaleista. Ylipäätään en usko enää nykyisin olevani ollenkaan niin väsynyt kuin miltä äkkiseltään tuntuu. Esimerkiksi vuonna 2009 juoksin Käsivarren Lapissa pääosin kairassa 49 km + 50 km + 69 km repun (8 kg) kanssa ja luulin loppuni tulleen kolmannen päivän iltana - hyvä kun sana tuli ulos suusta. Kuitenkin neljäntenä päivänä olin jälleen liikkeellä ja kohtuullisissa voimissa. Olin siis siirtänyt rajojani jälleen kerran, vahingossa.
Kyse on mielen hallinnasta ja osittain tottumuksesta. Yleensä kilpailuissa tai harjoituksissa syvimpien väsymystilojen jälkeen avautuu uusia näkemyksiä väsymyksen todelliseen tasoon. Keho pyrkii suojelemaan itseään ja jos sitä kykenee kuuntelemaan ennakoivasti voi päästä hyvinkin pitkälle. Toisaalta voi päästä myös sairaalaan tai uransa loppuun. Hälytysmerkkien ohittaminen vaatii siis harjoitusta. On juostava paljon tietääkseen mikä on liikaa. Ja sittenkin voi erehtyä. Mutta aina se on yrittämisen arvoista.
Minulta on kyselty miksi en juokse enemmän ylipitkiä 33 - 60 km harjoituksia kun kuitenkin tähtään noinkin mittaviin kilometrilukuihin. Syitä on kaksi. Ylipitkistä palautumiseen menee omalla kohdallani kauan ja vammautumisriski kasvaa. Kun muutenkin juostaan suhteellisen paljon (?) kuukausittain nousee rasitus jollakin 50 km yksittäisellä lenkillä melkoisesti. Näihin tänä vuonna 49 vuotta täyttäviin niveliin ja jännekalvoihin siis. Toiseksi varsinkin nyt kun edessä on kuuden päivän taivallus viivalle pitäisi päästä nälkäisenä ja terveenä. Nälkäisenä kilometreihin siis. Viime vuosina olen ollut varsin laiska juoksemaan ylipitkiä lenkkejä ilman tavoitetta. Tavoitteella tarkoitan tässä esimerkiksi jotain uutta mielenkiintoista paikkaa katsottavaksi kuten viime syksynä Lavkarittetillä. Tai ilman hyvää seuraa, poikkeuksena esimerkiksi 17.2. Onnin kanssa juostu 34 km. Summa summarum - en siis juuri nyt koe hyötyväni ylipitkistä harjoituksista.
Muurit murtuvat jos on rohkeutta yrittää. Jos on nöyryyttä alistua kilometrien nielemiseen. Jotkut sanovat että heidän ei tarvitse. Ei kuulemma ole mitään järkeä. Usein nämä yksilöt tekevät palkkatöitä 50 tuntia viikossa ja vapaa-ajan horjuvat promilleissaan. Valitettavasti he jäävät muurinsa juurelle.
En arvostele. Kukin tyylillään. Mutta minulta on sitten turha kysellä minne se elämä meni. Minne vuodet vierivät. Mistä minä tietäisin ? Minähän vaan juoksen...
VIIKON 12. HARJOITTELUNI
Ma - 14 tuntia töitä ja sitten illalla pakkasessa, pimeässä 21,5 km - 2.25.
Ti - 8 km - 52 min. Laiskuus...
Ke - 16 km - 1.40. Jäätävä tuuli; elämme pakastimessa !
To - 24,5 km - 2.35. Kolmena lenkkinä, välillä kotona kuivaa ylle ja tankkausta.
Pe - 20 km - 2.20. Pääosin polkuja ja kelkkauraa. Upea keli. Periksiantamattomuus.
La - Lepo ( 15 päivää edellisestä lepopäivästä)
Su - 30 km - 3.22. Tästä kävelyä 2 km. Lamminpään hautausmaalle ja takaisin. "Et poika luovuta, nii..."
yhteensä 120 km - 13 tuntia ja 16 minuuttia
 |
| Hiljaisilla poluilla. |
 |
| Voima tulee luonnosta. |
 | ||
| Palokärki on ahertanut. |
Elämä on yksinkertaista ? Kuuntele ja mieti onko ?
Tuollaistahan se on, ei ole rajaa. On vain mahdollisuus. Mie olen yrittänyt ajatella maratonilla aina niin, että sitten aletaan olla kestävyysjuoksun ytimessä, kun paha olo alkaa tuntumaan hyvältä ololta. En näin keltanokkana oikein osaa edes kuvitella, millainen se olo voi olla esim. sadan kilometrin jälkeen.. Täytyy varmasti joskus kokeilla, ja muistaa silloin kaikki nämä sinun viisaudet.
VastaaPoistaTerve!
VastaaPoistaLuin tuon sinun lapin reissun kertomuksen ja hyvältä ja mielenkiintoiselta vaikutti. Oliko niin ,että se on käsivarren suunnalla. Itse olen kolunnut lappia myös jonkin verran, mm. kilpisjärveltä kalotti reittiä pitkin norjaan, kemihaarasta saariselälle ja saariselän maisemissa juoksua ja hiihtoa useana vuonna. Lappiin joko mieltyy heti tai ei sitten ollenkaan, itse tykkään siellä käydä ja irtaantuminen muusta tekee enemmän kuin hyvää niin kuin sanoit. Olin juuri viikon saariselällä viikon vähän samoilla teemoilla. Juoksua ja hiihtoa joka päivä painotuksena mäet! Kaunispään ja Kiilopään tunturit tuli kyllä tutuksi. Tarkoitus oli tehdä 2 reeniä päivässä ja aika hyvin siinä onnistuin, kun vaan muistaa keskittyä siihen olennaiseen. Jep, mutta edelleen kaikkea hyvää ja onnea!
T:juhani
munkkitossu : Mahdollisuus rajan ylittämiseen. Rajat ovat aina läsnä, riippuu itsestä miten ne vaikuttavat.
VastaaPoista"Tie valmis on, voin löytää sen keskellä kysymyksien. "
antti juhani : Käsivarsi ja sen viimeiset 50 kilometriä. Suur- ja välituntureiden alue. Norjassa Heligskogenin laakso ja sen ympäristö.
Huomattavaa on, että Kilpisjärveltä pääsee "helposti" massiiveillekin, esimerkiksi Parakselle ja Pältsanille.
Huippujen huumassa unohtuu helposti omat kotimaiset erikoiset; Ropi ja Kalkkoaivi välituntureilla ja suurtuntureilla Kodderassakin ylänkö.
Juurikin tuo viimemainittu haastaa sekä tyhjyydellään että kivisyydellään. Palkintona on sitten hiljentyminen Koddejärvellä jos jalat ovat sinne saakka kantaneet...