sunnuntai 18. joulukuuta 2011

OMAN TIEN KULKIJA - viikko 50.

Tietyllä tavalla olen koko elämäni ollut oman tieni kulkija. Tietyllä tavalla tarkoittaa tässä yhteydessä valintoja, joita olen tehnyt ja joutunut tekemään. Tarkastelen tässä kirjoituksessa lähtökohtiani, jotka ovat mahdollistaneet ultrajuoksuni. Sekä fyysisesti että henkisesti.

Syöpätautini hoidot loppuivat 26.6.1993. Hyvä ystäväni Make haki minut silloin Pikonlinnan syöpäsairaalasta. Matkalla kotiin autossa hän totesi : " Se on ohi nyt. " Vastasin : " Nyt se vasta alkaakin. " Aivan sanatarkasti en muista mutta jotenkin noin se meni. Vastauksellani tarkoitin normaaliin elämään palaamista ja edes jonkinlaisen fyysisen kunnon takaisinsaamista. Mitään urheilu tai muita haaveita tuolloin ei ollut. Oli vain lähes loppunajettu keho ja etenkin mieli. Hauras haave terveenä pysymisestä.
Silloiseen työhöni palasin 16.8. samana vuonna - puoli vuotta ennen sairasloman loppumista. Täysin omasta tahdostani. Fyysinen kunto tuolloin oli aivan raunioina. Työni liikuntavammaisten lasten kanssa sisälsi nostoja ja muuta aktiivista liikkumista - olin täysin poikki työpäivien jälkeen. Varsinkin kemoterapiaa kun oli annettu suoniin käsien kautta niin särkyjä riitti öisin. Käsissäni hermoratavauriot aiheuttivat puutumisia, kuten vielä nytkin, eli hauskaa ei aina ollut. Tai oli ! - olinhan "terve" ja töissä. Elin elämää suhteellisen normaalisti.
Lupa juosta annettiin 31.8.1993. Ensimmäisen lenkin tein 6.9. - 3km ja seuraavan 8.9. - 2 km. Näitä seurasi viikon flunssa ja sitten päälle viikon lepo. Kilometrejä kertyi syyskuussa 13 - lokakuussa 64 - marraskuussa 67 ja joulukuussa 139.
Lokakuussa muistan elävästi kun kävelin koirani kanssa metsässä 15 kilometrin lenkin. Tampereen Horhasta miltei Julkujärvelle ja takaisin. Paskansin housuihini kaksi kertaa tuolla lenkillä ja oksensin kerran. Pusikkoon ei siis aina yksinkertaisesti ehtinyt. Jopa koirani mielestä olisi kannattanut luovuttaa - siksi säälittäviä katseita siltä sain... Kemoterapia oli vienyt paitsi voimat myös suolinukan ja vatsa oli sananmukaisesti paskana. Hemoglobiini tuolloin hieman yli neljä kuukautta siraalastapääsyn jälkeen oli 110 - melko laihaa 183 senttiselle ja 83 kiloiselle miehelle ? Ei tarvetta hemohesiin... En luovuttanut. Jatkoin sisukkaasti kolme kertaa viikossa juoksua ja kävelyt päälle.
Vuoden 1993 lopussa sairastin vielä toisen flunssan. Vuosi vaihtui 283 juoksukilometriä rikkaampana. Kaikki kilometrit syöpätaudin jälkeen.
1994 tammikuussa harjoittelua kertyi 143 kilometriä. Oli käytävä hallissakin pakkasia paossa. Tautia oli löytynyt myös toisesta keuhkosta eli arkuutta kylmään esiintyi häiritsevästi.
Pakkaset jatkuivat helmikuussa ja taakse jäi 159 kilometriä. Lisäksi yksi hiihtolenkki ja kävelyä koiran kera. Maaliskuussa olin ensimmäisellä viikolla mahataudissa ja juoksin 28 km. Toisella viikolla 53 kilometriä kolmannella viikolla jälleen flunssa ! 26.3.1994 juoksin sitten ensimmäisen maratonin syövän jälkeen pakkasessa Toholammilla. Aikaa kului noin neljä ja puoli tuntia. 273 päivää syöpäsairaalasta pääsyn jälkeen.
Erittäin moni piti minua tuolloin täysin hulluna kun 1994 alkuvuodesta ilmoitin osallistuvani maratonille. Yhteinen toteama oli, että en voi selviytyä siitä mitenkään näin lyhyen ja repaleisen jakson jälkeen - syövän jälkeen. Jo tuolloin oli itselleni selvää, että nöyrästi työtä tehden unelmia voi saavuttaa. Tavoitteet täytyy myös asettaa riittävän korkealle ja on vain rohkeasti yritettävä. En koskaan olisi tässä, ellen olisi yrittänyt. En koskaan olisi juossut Kaustisella 243 kilometriä "ei pysty"-asenteella. Jos ei pysty ensimmäisellä kertaa niin sitten toisella tai kolmannella tai...

Tänä vuonna juoksin yhteensä 563 kilometriä kolmessa ultrakilpailussa. Tähän on ollut pitkä matka vuodesta 1993. Tämä on vaatinut paljon uhrauksia ja uskoa omiin tekemisiin, uskoa omaan tiehen. Näinä vuosina olen oppinut tuntemaan itseni aina vain paremmin sekä fyysisesti että henkisesti.
Henkisesti ensin oli rankkaa elää syöpätaudin uusimisen pelossa. Kontrollit jatkuivat viisi vuotta ja sitten jäin omilleni. Myöskin kehon vaurioiden korjaaminen on kestänyt kauan. On ollut henkisesti raskasta kun ei aina ole tiennyt kuinka paljon rasitusta sietää. Kyse oli ensin elämästä. Nyttemmin myös ultrajuoksusta mutta edelleen elämästä - jokainen päivä on lahja.
Olen valinnut  elämääni asioita, jotka tukevat filosofiaani elää, juosta ja olla läsnä joka päivä. Ystävät ympärillä ovat auttaneet minua suuresti hahmottamaan haasteiden mittavuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Niinpä olikin pieni yllätys, kun maanantain saunalenkin yhteydessä sain tuomion liian kovasta 2012 kilpailuohjelmasta Rainelta. Semminkin kun kisakilometrejä olen suunnitellut noin 429 eli vähemmän kuin tänä vuonna. Tosin kilometrien ennakointi on hieman vaikeaa kun ei tiedä varmasti kuinka paljon niitä kertyy 6-tunnin ja 24-tunnin kisoissa. Tähän lisäksi olen suunnitellut 100 km maantiekilpailua ja 84 km maastokisaa.
Vaikka kisat lyhenevät ei rasitus toki putoa - joskus päinvastoin.
Mutta entäpä jos elänkin vain tämän yhden kerran? Tähänasti olen asettanut tavoitteet hyvin korkealle ja myöntänyt jälkeenpäin, jos oli liikaa. Joskus myöntämiseen on mennyt hieman aikaa mutta näin vanhemmiten virheitä on helpompi myöntää. Kaikki  ylläoleva on kerrottu, jotta ymmärrettäisiin mistä olen matkalle lähtenyt. Matka jatkuu. Eteenpäin katsoen - mennyttä kunnioittaen.
Etukäteen rajojen asettaminen on mielestäni kahlitsevaa ja jopa "tuloksia" rajoittavaa. Myöskin henkisiä kasvun "tuloksia" rajoittavaa.  Koskaan ei varmasti voi ennustaa mitä tapahtuu - kuinka keho ja mieli reagoivat. Nouseeko taso vai putoaako se. Jos aina ollaan "järkeviä" ei koskaan saavuteta mitään. Keskinkertaisuus kokemisessakaan ei minua viehätä. Varsinkaan kaiken jo kokemani jälkeen. Itsensä likoon pistäminen kiehtoo. Elämän nälkä on edelleen läsnä. Kunnioitus elämää kohtaan kasvaa suoraan oman rajallisuuden tajuamisen kautta.
Kyky juosta mielen toiselle puolelle vaatii rohkeutta. Haaveiden tavoittaminen henkistä kasvua. Kasvua syntyy vain haaveiden toteuttamisyritysten kautta.

" Even though we face the difficulties today and tomorrow, I still have A DREAM. "                           
-Martin Luther King Jr.


Viikon 50. juoksentelut


Ma - 11,5 km - 1.07 - Saunalenkillä Rainen kanssa Hervannassa, pitkästä aikaa!                                                           kv. 5.49 min./km
Ti - 15 km - 1.36 - Lumessa, viimeinen kilometri metsää 9.00 min./km. kv. 6.27 min./km
Ke- Hieronta - Lepoa
To - 8.5 km - 1.00 - Jäiset tiet. kv. 7.13 min./km
Pe - 20 km - 1.54 - Helsingissä Malmin lentoaseman ympärillä. kv 5.44 min/km
La - 14 km - 1.33 - Liukkaat tiet, osa metsässä umpihangessa. kv 6.36 min/km
Su - 12 km - 1.12 - Sohjoa. kv. 6.03 min./km
yhteensä 81 km - 8 tuntia ja 22 min.

Tämä ei ollut varsinaista harjoittelua. Kunhan juoksin ja nautin siitä.

Oman tien kulkija.  Kuvan nappasi Kirsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti