POLKUJEN RISTEYKSIÄ

Juostessani tänään monsuuninkaltaisessa kaatosateessa pitkin mutaista polkua vilkaisin taakseni. Noin kahdeksan kilometrin päässä kotini suunnassa taivas oli kirkas ja aurinko pilkahteli pilvien raosta. Käännyin kuitenkin polkujen risteyksestä epäröimättä kauemmas kohti tummaa ukkosrintamaa ja sateen höyryttämää metsänrajaa.
Ulkona oli hyvä olla. Matkaa tehdessäni mietin polkujen risteyksiä mistä elämäni aikana olen kääntynyt tai joutunut kääntymään. Syöpäosaston jälkeen halusin vain normaalia elämää. Pikkuhiljaa vaatimukset kasvoivat ja tuloksentavoittelu urheilussa ja osin muussakin elämässä vei mukanaan. Nautin silti noinakin aikoina elämästä tässä ja nyt. Jossain vaiheessa juostessani tuhannen metrin vetoja kilpakengillä kovalla asvaltilla ajan mittaaminen alkoi tympiä. Jatkuva kellon kanssa taisteleminen myös muussa elämässä kyllästytti ja vei voimia pois olennaisesta - onnellisuudesta.
Kilpajuoksu jäi vähemmälle, mukaan tuli vaelluksia lapissa ja muuta elämysliikuntaa. Juoksin kuitenkin tuolloinkin samasta syystä kuin nytkin. Onnellinen on se, joka oivaltaa kahden askeleen välissä maan liikkuvan jalkojen alla ja juuri tuossa hetkessä voi kokea jotakin taianomaista. Tuohon taianomaisuuteen jää koukkuun. Sitä haluaa lisää. Kukapa ei haluaisi olla onnellinen ?
Ultrajuoksuun siirtyessäni oivalsin pienuuteni maailman ajassa. Vaikka esimerkiksi 100 kilometrin juoksussa hetkiä kahden askeleen välissä on lukemattomia on kokemisellakin rajat. Välillä on levättävä. On siis oltava juoksematta. Jonkun mielestä tässä on ristiriita. Jos juokseminen tuo onnea niin kuinka siitä luopuminen myös?
Omaksumalla uusia ajatustapoja voi luopua paljosta. Juoksu onkin yhtäkkiä maailman luonnollisin tapa liikkua luonnossa. Kello kädessäsi kenties piirtää kotona kartalle viivan ajan lisäksi mutta katsotko sitä juostessasi? Juoksetko niin kauan kuin hyvältä tuntuu? Jätätkö juoksematta kokeaksesi jotain muuta seuraavana päivänä entistä pidemmän lenkin yhteydessä?
Kyseessä on polkujen kutsu. Tapa liikkua asvaltoimattomilla alueilla olematta aivan varma mitä seuraavan askeleen alla on. Kokea ja aistia sen mitä luonnolla juuri sinä päivänä on sinulle tarjota. Kyse on siitä mistä risteyksestä käännyt. Kestävyysjuoksu vaatii syvää henkilökohtaista rohkeutta. Vielä enemmän vaatii juoksu oman mielen syvyyksiin. Tämä kaikki pätee arkeen ja juhlaan.
Ultrajuoksija juhlii kilpailussa. Arkea ovat harjoitukset. Tämä ei aina tarkoita tulostavoitteellista kilpailua vaan myös numerolappu rinnassa kilpailuun osallistumista ja siellä muiden mielenmatkaajien tapaamista. Tämä ei myöskään tarkoita sitä ettei harjoituksissa olisi usein juhlan tuntua. Päinvastoin usein kilpailu onkin arkista puurtamista ja harjoituksissa elää vapaana polkujen kutsu.
En koskaan elämässäni ole ollut näin hyvässä juoksukunnossa. Syöpätaustaani vasten olen pakahtua kiitollisuuteen aina välillä. Siksi käännynkin rohkeasti kohti tummaa tuntemattomuutta. Polkujen kutsu elää vahvasti tässä hetkessä.
Polkujen Jumala on vaitelias mutta vaativa. Kyse on rohkeudesta valita oikea risteys ja ottaa askel sivuun. Uskallatko Sinä?

Polut kutsuvat, älä odota liian kauan... - The Call of Trails, Don`t Wait Too Long...

ELOKUUN KILOMETRIT


Juoksua kertyi elokuussa 421 km. Yhteensä 71 tuntia 14 minuuttia. 9 lepopäivää. Yksi kilpailu; Kaustisen 48-tunnin juoksu (243 km, 3 sija)



SOMEWHERE OVER THE RAINBOW...

                   Onnellisuus on tärkeintä, saavutat sen sitten tavalla tai toisella.


HYVÄ BIISI :

                             Ajan täytyy välillä pysähtyä, hetki kiehtoo.