TERVEISET POHJOISELTA ITÄRAJALTA

Maanantaina uitin talviverkon pohjoisen itärajan rajavyöhykkeeseen rajoittuvan järven jään alle. Ympäröivä luonto on hiljainen ja kaunis. Ilmankosteuden vaihtelut ovat liimanneet lunta puiden oksille, joiden välistä matalan kulman aurinko vielä kurkkii. Kaamos, yhden asian päivä, alkaa itsenäisyyspäivänä.

    Puhutaan kaamosmasennuksesta. Meillä Lapissa termiä ei käytetä. Kaamos rauhoittaa. Hidastaa, mutta antaa ajatuksen soljua vapaasti - pakottomasti. Liimaa otsavalon päähän tarkempiin ulkotöihin, niihin joihin sinisen hämärän kajo ei riitä. Jos joku täällä masentuu, on siihen muita syitä. Yksi voi olla koko maailman kohtaaminen. Onko siihen tarvetta - sen jokainen päättää itse. Internetin saa kiinni, kuten radion ja televisionkin. Lehti sytyttää hellanpesän lukemattakin. Sitten voi mennä ulos tai istahtaa tulen ääreen hyvän kirjan kanssa.

    Jäätä järvessä on kymmenen senttiä ja lunta jään päällä kymmenen senttiä. Nykyikaiselle moottorikelkalle jää on vielä liian ohutta, vanhoilla jo pääsee. Mönkijällä kulkee kotoa rannalle, kukaan täysjärkinen ei jäälle sitäkään vielä aja. Vielä maanantaina jalanjälkiin pusertui kosteutta. Keskiviikkona kokiessani verkkoa ensi kerran kosteus oli häipynyt. 

    Pitää pakkasta. Jää ei ole terästä, naskalit mielellään kaulassa ja siitä ylöspäin pitää olla tietoa mistä minne voi mennä, tai kannattaa mennä. Uimassa käyn mielelläni saunasta ilman vaatteita, kotijoen rannan avannossa.

    Rajavyöhykkeen maat ovat hiljaisia kulkea. Seurana näin talviaikaan korpit, ketut, jänikset, kuukkelit ja lapintiaiset. Joskus ahman- ja sudenjälkiä. Karhut nukkuvat. Omasta lajista poromiehet ja rajavartijat, joku harva pyytömies selvinä päivinään.

    Viime aikoina etelämpänä Suomen itärajalla on ollut muitakin kulkijoita. Lain mukaan turvapaikanhakijan on kyettävä osoittamaan, että häntä kotimaassaan vainotaan, eikä hän voi elää siellä. Kyse on tässä viimeisimmässä aallossa ihmisten salakuljetuksesta, kuin myös Venäjän mahdollisista hybridivaikuttamisen keinosta.

    Uutisten kuvissa on jäyhien rajamiesten lisäksi joukoittain hylättyjä polkupyöriä. Julkinen keskustelu on alkanut. On väläytetty rajan sulkemista samalla kun on muisteltu länsirajan kautta vuonna 2015 tulleita, lähes 30.000 ihmistä.

    Mainittu 30.000 on vähän verrattuna esimerkiksi Italian miljooniin tulijoihin Välimeren kautta. 30.000 osittainkin elätettävää on kuitenkin paljon kun se suhteutetaan Suomen väkilukuun ja hyvinvointialuiden jonoissa kärvistelevien kokemuksiin hoitamatta jättämisestä. Toisaalta on kyselty mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa, eikö ihmisiä pidä auttaa.

    Pikkuhiljaa jopa vasemmistossa on huomattu, että ideologiaan perustuva monikulttuurisuuden toitottaminen ei ehkä toimikaan kaikilta osiltaan. Uutiset Ruotsista ja etenkin Tukholman isoista lähiöistä pistävät miettimään miten monikulttuurisuutta tulisi kehittää. Jos menette Helsingin Itäkeskuksen vieressä olevalle vanhalle Puhoksen ostarille, huomaatte yhden kulttuurin lähes täydellisen puuttumisen - suomalaisen nimittäin.

    Minulla oli aikanaan kaksi maahanmuuttajaa töissä, irakilainen ja egyptiläinen. Molemmat olivat Suomen kansalaisia, ahkeria ja asiansa hoitavia. Suomalaisia heistä kummastakaan ei saa millään, molemmat olivat ja ovat arabeja. Yksinkertainen asia: jos minä muutan Japaniin ja saan Japanin kansalaisuuden, ei minusta tule japanilaista. Syntyperästään kannattaa olla ylpeä. Tällä ei ole mitään tekemistä rasismin tai nationalismin kanssa.

    Nellimin erähotellissa, tuossa puolen kilometrin päässä, on monikulttuurista väkeä kausitöissä. Voi olla, että jos menen baaritiskille, joudun tilaamaan englanniksi. Voi olla, että viidenkymmenen vuoden päästä on pieni joukko suomalaisia, jotka taistelevat kielensä ja kulttuurinsa puolesta. Tämän kielen, jota nyt kirjoitan - tämän saman kielen, jota te nyt luette, puolesta. Sama tilanne on eri saamelaisryhmillä juuri parhaillaan.

    Pitääkö kaikkia tulijoita auttaa? 

    On selvää, että täällä pohjoisella rajalla kukaan ei tule polkupyörällä yli yhtään mistään. Ja jos tulee talvella, jäätyy kuoliaaksi. Jos tulee kesällä, uppoaa soihin ja tulee sääskien syömäksi. Niinpä suurin osa tulijoista päätyy eteläsuomeen, karkeasti Tampereen tasolle ja siitä alaspäin - tietenkin Helsinkiin. Niinpä jätän kysymykseeni vastaamisen heille, jotka sielläpäin elävät.

    Lapissa on kulkija perinteisesti otettu vastaan omana itsenään. Jos on halunnut jäädä yhteisöön, on ollut hyväksyttävä yhteisön tavat ja elämäntyyli. Näin on edelleenkin. Ilmaiseksi täällä ei kukaan saa mitään. Lappiin syntyneitä ja Lapin luontoa on kunnioitettava. Kunnioittaminen ei merkitse pokkurointia, vaan tervettä uteliaisuutta perinteisiin ja ajatustenvaihtoa. Kaikki ei käy, eikä pidä käydäkään, onhan tämä Suomen Lappi.

    Terveiset siis täältä Pohjoiselta itärajalta. Erämaa vastaa niinkuin sinne huudetaan. Pyytäjä saa jos pyytää, menemällä ottamaan tuskin mitään.

    Hyvää alkanutta talvea kaikille, pasi.

 

 

VIIKOT 42. - 45.

42.

Ma- Ke- Lepo

To- 12,06 km - 1.20. Siikajärventie.

Pe- 14,10 km - 1.34. Asvalttia.

La- 8,76 km - 1.00. Polkua myös.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 3,86 km - 55 min. 

Yhteensä juoksua 34,9 km.

43.

Ma- 18,03 km - 1.58.

Ti- 15,09 km - 1.47.

Ke- Lepo

To- 20,08 km - 2.18. Asvalttia

       Kävelyä Kirsin kanssa 5,12 km - 1.14.

Pe- Juoksumatolla kiihdyttäen 10,10 km - 1.00. Kaksi viimeistä kilometriä 4,35 min/km.

La- 10,08 km - 1.12. Siikajärventie.

Su- Lepo

Yhteensä 73 km.

44.

Ma- Tuurissa 10,04 km - 1.04. Talasnevan hiekkatie.

Ti- Lepo

Ke- 19,03 km - 2.23. Osittain Janin kanssa märässä lumessa Hämeenkyrö, Ylöjärvi.

To- 12,31 km - 1.11. Vauhtileikittelyä Janin kanssa.

Pe- Lepo

La- 50,29 km - 6 tuntia ja 21 minuuttia. Hämeenkyröstä Pyynikin näkötornille. Vesisade ja sohjoa. Laitakaupungilla tulva.

Su- Lepo

Yhteensä 91,6 km

Kauniita poikia 50 kilometrin kuraleikin päätteeksi. Silmälasit päässä allekirjoittanut ja oikealla Jani Rautonen.

 

45.

Ma- Saunalenkki pimeässä vesisateessa Hämeenkyrössä 7,43 km - 56 min.

Ti- 10,12 km - 1.12. Iltalenkki Janin kanssa osin maastossa.

Ke- Lepo

To- Kävelyä Kirsin kanssa Kokkolassa 3,74 km - 50 min.

Pe- La- Lepo

Su- Kotona 10,07 km - 1.10. Pakkasta - 20 astetta.

yhteensä 27,6 km.

LOKAKUUSSA JUOKSUA 165 km.

Vasen kantapää on ulkosyrjältä kipeä. Motivaatio raihnaisena harjoitteluun on nolla. 

On muutakin. Elämää nimittäin.

 

Verkkolauta on uinut maaliin. Minä käytän vanhanajan lonksua. Tarjolla on jousilautaa ja patterihärpäkkeitä, mutta vanha konsti on paras - edellyttäen että osaa käyttää sitä. Keppi etualalla on koukkari, jolla saa jään alta narut käsiinsä.

Kirsi korjaa kotisatamasta lepuuttajan talven alta pois.

Tauolla lumitöistä.

Matkalta kirjoittajapiiriin.

Siikajärventie, miinus kaksikymmentä.

Käärmeniementie, kotikylässä.

Matkailuautossamme on talvikäyttöön uusi SNT-groupin kanssa yhteistyössä valmistuttamamme lämmin etupeite. Sen saa tarvittaessa edestä auki näppärästi, sivuilla on vetoketjut. Peitettä myyvät jälleenmyyjät kautta maan.