ALI JA HUSU

 

ALUKSI

Ali ja Husu ovat saaneet autokyydin Venäjän viranomaisilta. Murmanskista ensimmäisten kolmenkymmenen kilometrin jälkeen ohitetaan Tuuloman parintuhannen asukkaan taajama, jonka jälkeen kaksikko ihmettelee valkoista erämaata - ei ainuttakaan taloa missään.

     Auto jyrää Svetlyin kylän läpi. Ali ja Husu eivät tiedä, että nopeasti ohi vilahtavassa kylässä on sääasema ja ainoastaan viisi asukasta. Vielä viisitoista kilometriä ja tulee tulli, jonka kupeessa on Lesnoye Ozeron pikkuinen leirintäalue.

    Matkattuaan 226 kilometriä Ali ja Husu astuvat ulos pakkaseen. Kuljettaja purkaa tavaratilasta taitettavat polkupyörät. Yrmeäilmeiset rajavartijat näyttävät kaksikolle suunnaan. Taluttaessaan pyöriään kahdenkymmenen asteen pakkasessa sinisessä hämärässä kaksikolle herää ensimmäisen kerran epäilys tulevasta. Ohuiden housujen läpi viiltävä viima antaa ensikosketuksen Suomesta.

---

Tśuhna on vanha venäjänkielinen haukkumasana suomalaisista ja suomensukuisista kansoista. Se merkitsee tyhmää hidasliikeistä ja hyväuskoista henkilöä. Sanaa ja sen muunnoksia käytettiin maataloustuotteita Venäjän kaupunkeihin myytäväksi tuoneista suomalaisista.

    Venäjällä on luontaista epäillä kaikkea valtioon liittyvää. Päämääränä venäläisillä on pelkkä selviytyminen, keinot tilanteen mukaan. Suomalaiset vastaavasti luottavat perinteisesti Jumalaan ja esivaltaan.

    Mielestäni osa suomalaisista on naiiveja, etenkin kun puhutaan turvallisuudesta. Sana naiivi kirjoitetaan usein väärin: naivi. Naiivi tarkoittaa lapsenomaista ja yksinkertaista. Ilmaus on väheksyvä, mutta moni unohtaa sen toisen merkityksen: vilpittömyyden. Usko demokratiaan voi olla vilpitöntä, kuten usko järjestelmään tai sen turvallisuuteen.

    Suomi kestää helposti sen, että Ali ja Husu kavereineen tunkeutuu maahan, mutta ei kestä sitä eripuraa mitä siitä seuraa. Suomenkielellä tämä sanotaan: On ihan saatanan väärin, että samalla kun ei kyetä omien asioiden hoitoon, yritetään silti hoitaa vielä muidenkin asiat. Valintoja, elämän valintoja?

    On myös lapsellista väittää, että maailmassa on iso joukko elollisia olentoja, joista kukaan ei syntyessään saa toista olentoa suurempia oikeuksia. Ei niitä oikeuksia kukaan syntyessään saakaan, ne oikeudet hankitaan vasta syntymän jälkeen. Tasa-arvo on utopia, kaikki eivät pelaa, eivätkä etenkään voita, mutta tämä ei automaattisesti tarkoita ihmisten jättämistä pulaan tai toisten oikeuksien polkemista.

    Vilpittömyys on kaunista, mutta se karisee maailmaa kohdattaessa. Esikoiskirjassani kuvasin erästä keskustelua pannuhuoneessa sotaveteraani isoisäni kanssa. Opin jo lapsena, kiihkottomasti, että Venäjään ei voi luottaa. Myöhemmin opin, että oikeastaan mihinkään ei voi luottaa. Tästä on vuosien varrella siilautunut voimakas yritys pärjätä omin avuin mahdollisimman pitkälle.

    Kun nyt kirjoittaessani tätä katson jokirannan lumenkuorruttamaa ryssänmaata ja veistoksellisina notkuvia, tykkylumen peittämiä puita, voin todeta päässeeni pitkälle. Todella kauas ja samalla en minnekään. Tämän myöntäminen monelle muulle tekisi hyvää, myös Ali ja Husu saisivat sen myöntää. Ei ole olemassa parempaa, ellei itse sellaista itselleen tee.

    Annoin jo 90-luvulla lehteen pyynnöstä haastattelun pärjäämisestä syöpätautini jälkeen. Se otsikoitiin "Vihaan turhasta ruikuttajia". Viha ei vie minnekään, mutta allekirjoitan syvemmän ajatuksen tuon takana edelleen. Elämässä pärjääminen vaatii asennetta. Uhriutuminen ja rajattomuus eivät tätä kehitä.

    Kauan ennen Koronaa Suomi alkoi muuttua yhä enemmän moniarvoiseksi yhteiskunnaksi. Koronan aikana suljetussa tilanteessa moni käpertyi itseensä, kuvainnollisesti jäi liikaa aikaa tutkia omaa napaansa ja etenkin navan alustaa, tai muita vaikutusalustoja. Samalla kaikkialla markkinoitiin monikulttuurisuuden ihanaa auvoa, suvaitsevuutta ja pehmeitä arvoja. Ja mitä tästä seurasi?

    Pelkkää uhriutuvaa kriisiä, sanojen kieltämistä, toimimattomuutta ja alasajoa. Sanalla sanoen täydellistä munattomuutta ja oman kulttuurin väheksymistä. Kun kilpahiihtäjää arvostellaan hänen paiskoessaan sauvojaan jäätyään toiseksi, voidaan kysyä minkälaisessa yhteiskunnassa elämme. Eikö voittamista saa haluta enää? Etenkin kun kyseinen hiihtäjä kävi ennen sauvojen paiskomista rehdisti onnittelemassa voittajaa.

    Minusta on hyvä, että sukupolvien omien taisteluiden myötä maailma muuttuu ja maailmaa muutetaan. Muuttajat päättävät suunnan? Ali ja Husu, tervetuloa mukaan lapioimaan - ellei kiinosta, niin jatkaisitteko matkaa. Suomenkielellä tämä sanotaan: Painukaa helvettiin täältä.

    Mutta entä jos he jo tulivat sieltä?

---

LOPUKSI

Ali on tehnyt päätöksen, tarjous on vastustamaton. Venäjällä tuomittuna rikollisena hänellä ei ole eloonjäämismahdollisuutta vankilassa. Hän suostuu kyydittäviksi Suomen rajalle turvapaikanhakijaksi tekeytyen. Samaan kyytiin otetaan ihmissalakuljetettu Husu. Molemmilla heillä on toive paremmasta tulevaisuudesta. Suomen maine on hyvä. Demokrattinen ja ihmisystävällinen valtio, tulijoita autetaan taloudellisesti alkuun.

    Murmanskista ensimmäisten kolmenkymmenen kilometrin jälkeen ohitetaan Tuuloman parintuhannen asukkaan taajama, jonka jälkeen kaksikko ihmettelee valkoista erämaata - ei ainuttakaan taloa missään.

     Auto jyrää Svetlyin kylän läpi. Ali ja Husu eivät tiedä, että nopeasti ohi vilahtavassa kylässä on sääasema ja ainoastaan viisi asukasta. Vielä viisitoista kilometriä ja tulee tulli, jonka kupeessa on Lesnoye Ozeron pikkuinen leirintäalue.

    Matkattuaan 226 kilometriä Ali ja Husu astuvat ulos pakkaseen. Kuljettaja purkaa tavaratilasta taitettavat polkupyörät. Yrmeäilmeiset venäläiset rajavartijat näyttävät kaksikolle suunnaan. Taluttaessaan pyöriään kahdenkymmenen asteen pakkasessa sinisessä hämärässä kaksikolle herää ensimmäisen kerran epäilys tulevasta. Ohuiden housujen läpi viiltävä viima antaa ensikosketuksen Suomesta.

    Lähestyessään rajavyöhykkeeltä Suomen rajavartioaseman valoja kaksikon eteen ilmestyy joukko suomalaisia sotilaita rynnäkkökiväärein varustettuina. Annetaan pysähtymiskäsky, varmuuden vuoksi myös englanniksi. Ali pysähtyy, mutta Husu jatkaa. 

    Husu on kotoisin Somalian sisäosista ja juuriltaan koulujakäymätön paimentolainen. Hänen on ollut pakko lähteä kuivuutta pakoon kotiseudultaan. Ansaittuaan ensin rahaa Mogadishussa sekalaisilla töillä, hän on joutunut ihmissalakuljettajien verkoston uhriksi.

    Pysähtymiskäsky toistetaan, mutta Husu ei ymmärrä. Hän yrittää kaivaa kohmeisin käsin povitaskustaan väärennettyä matkustusasiakirjaa. Pyörä kaatuu. Ensimmäisen rynnäkkökiväärin luodin osuessa Husu tuntee nenässään ruohon ja vuohien tuoksun. Sitten elämä jättää hänet ja luminietos alkaa värjäytyä punaiseksi.

    Ali näkee Husun lysähtävän riekaleina hankeen. Huumejengeissä kaiken nähneenä hän nostaa kätensä ylös. - Asylum, hän huutaa kauhuissaan. Ali ei ehdi tuntea mitään, venäläisen tarkka-ampujan luoti lävistää hänen selkärankansa. Hän jää makaamaan kaatuneen pyöränsä kanssa lumeen.

    Laukausten pelästyttämä teeriparvi pörähtää ilmaan rajalinjan koivuista kohti pohjoista.

    Rajalla on hetken hiljaista. 

    Sitten kolmas maailmansota alkaa.

VIIKOT 46. -48.

Ke 15.11. - 6,01 km juoksua kylällä - 41 min.

Su 19.11. - Kävelyä Kirsin kanssa 5,21 km - 57 min.

Ma 20.11. Hiihtoa metsäsuksilla Konkelovuonolla 7,27 km - 1.11.

Ke 22.11. Sauvakävelyä maastossa 4,01 km - 42 min.

To 23.11. Kävelyä Kirsin kanssa 4,03 km maastossa - 44 min.

Vasemman kantaluun akilleksen kiinnityskohdan tulehdus/kipu estää juoksun. Ihan en ole vielä pystynyt hankkimaan Haglundin kantapäätä, mutta hoitamattomana väkisin juosten tämä johtaa siihen.

 

Kuvassa päälläni on Lynxin Stamina kelkkapuku. Erillinen takki ja haalarihousut tuntuvat notkean mukavilta. Kiitos Sodankylän Kone-Vasara.

Parhaassa seurassa verkkoreissulla. Myös Kirsi on tykännyt Staminan housuista, Kirsillä on Sinisalon takki.

Nyt niitä on kaksi! Novellikokoelmani on ilmestynyt. Yleinen tie päättyy- niminen teos sisältää 17 novellia. Sitä myyvät verkkokirjakaupat, tilaukset myös: kustannuskasite@gmail.com tai minulta suoraan. Kirjaa kannatta myös pyytää oman kirjaston valikoimiin, ellei sitä vielä sieltä löydy.

TERVEISET POHJOISELTA ITÄRAJALTA

Maanantaina uitin talviverkon pohjoisen itärajan rajavyöhykkeeseen rajoittuvan järven jään alle. Ympäröivä luonto on hiljainen ja kaunis. Ilmankosteuden vaihtelut ovat liimanneet lunta puiden oksille, joiden välistä matalan kulman aurinko vielä kurkkii. Kaamos, yhden asian päivä, alkaa itsenäisyyspäivänä.

    Puhutaan kaamosmasennuksesta. Meillä Lapissa termiä ei käytetä. Kaamos rauhoittaa. Hidastaa, mutta antaa ajatuksen soljua vapaasti - pakottomasti. Liimaa otsavalon päähän tarkempiin ulkotöihin, niihin joihin sinisen hämärän kajo ei riitä. Jos joku täällä masentuu, on siihen muita syitä. Yksi voi olla koko maailman kohtaaminen. Onko siihen tarvetta - sen jokainen päättää itse. Internetin saa kiinni, kuten radion ja televisionkin. Lehti sytyttää hellanpesän lukemattakin. Sitten voi mennä ulos tai istahtaa tulen ääreen hyvän kirjan kanssa.

    Jäätä järvessä on kymmenen senttiä ja lunta jään päällä kymmenen senttiä. Nykyikaiselle moottorikelkalle jää on vielä liian ohutta, vanhoilla jo pääsee. Mönkijällä kulkee kotoa rannalle, kukaan täysjärkinen ei jäälle sitäkään vielä aja. Vielä maanantaina jalanjälkiin pusertui kosteutta. Keskiviikkona kokiessani verkkoa ensi kerran kosteus oli häipynyt. 

    Pitää pakkasta. Jää ei ole terästä, naskalit mielellään kaulassa ja siitä ylöspäin pitää olla tietoa mistä minne voi mennä, tai kannattaa mennä. Uimassa käyn mielelläni saunasta ilman vaatteita, kotijoen rannan avannossa.

    Rajavyöhykkeen maat ovat hiljaisia kulkea. Seurana näin talviaikaan korpit, ketut, jänikset, kuukkelit ja lapintiaiset. Joskus ahman- ja sudenjälkiä. Karhut nukkuvat. Omasta lajista poromiehet ja rajavartijat, joku harva pyytömies selvinä päivinään.

    Viime aikoina etelämpänä Suomen itärajalla on ollut muitakin kulkijoita. Lain mukaan turvapaikanhakijan on kyettävä osoittamaan, että häntä kotimaassaan vainotaan, eikä hän voi elää siellä. Kyse on tässä viimeisimmässä aallossa ihmisten salakuljetuksesta, kuin myös Venäjän mahdollisista hybridivaikuttamisen keinosta.

    Uutisten kuvissa on jäyhien rajamiesten lisäksi joukoittain hylättyjä polkupyöriä. Julkinen keskustelu on alkanut. On väläytetty rajan sulkemista samalla kun on muisteltu länsirajan kautta vuonna 2015 tulleita, lähes 30.000 ihmistä.

    Mainittu 30.000 on vähän verrattuna esimerkiksi Italian miljooniin tulijoihin Välimeren kautta. 30.000 osittainkin elätettävää on kuitenkin paljon kun se suhteutetaan Suomen väkilukuun ja hyvinvointialuiden jonoissa kärvistelevien kokemuksiin hoitamatta jättämisestä. Toisaalta on kyselty mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa, eikö ihmisiä pidä auttaa.

    Pikkuhiljaa jopa vasemmistossa on huomattu, että ideologiaan perustuva monikulttuurisuuden toitottaminen ei ehkä toimikaan kaikilta osiltaan. Uutiset Ruotsista ja etenkin Tukholman isoista lähiöistä pistävät miettimään miten monikulttuurisuutta tulisi kehittää. Jos menette Helsingin Itäkeskuksen vieressä olevalle vanhalle Puhoksen ostarille, huomaatte yhden kulttuurin lähes täydellisen puuttumisen - suomalaisen nimittäin.

    Minulla oli aikanaan kaksi maahanmuuttajaa töissä, irakilainen ja egyptiläinen. Molemmat olivat Suomen kansalaisia, ahkeria ja asiansa hoitavia. Suomalaisia heistä kummastakaan ei saa millään, molemmat olivat ja ovat arabeja. Yksinkertainen asia: jos minä muutan Japaniin ja saan Japanin kansalaisuuden, ei minusta tule japanilaista. Syntyperästään kannattaa olla ylpeä. Tällä ei ole mitään tekemistä rasismin tai nationalismin kanssa.

    Nellimin erähotellissa, tuossa puolen kilometrin päässä, on monikulttuurista väkeä kausitöissä. Voi olla, että jos menen baaritiskille, joudun tilaamaan englanniksi. Voi olla, että viidenkymmenen vuoden päästä on pieni joukko suomalaisia, jotka taistelevat kielensä ja kulttuurinsa puolesta. Tämän kielen, jota nyt kirjoitan - tämän saman kielen, jota te nyt luette, puolesta. Sama tilanne on eri saamelaisryhmillä juuri parhaillaan.

    Pitääkö kaikkia tulijoita auttaa? 

    On selvää, että täällä pohjoisella rajalla kukaan ei tule polkupyörällä yli yhtään mistään. Ja jos tulee talvella, jäätyy kuoliaaksi. Jos tulee kesällä, uppoaa soihin ja tulee sääskien syömäksi. Niinpä suurin osa tulijoista päätyy eteläsuomeen, karkeasti Tampereen tasolle ja siitä alaspäin - tietenkin Helsinkiin. Niinpä jätän kysymykseeni vastaamisen heille, jotka sielläpäin elävät.

    Lapissa on kulkija perinteisesti otettu vastaan omana itsenään. Jos on halunnut jäädä yhteisöön, on ollut hyväksyttävä yhteisön tavat ja elämäntyyli. Näin on edelleenkin. Ilmaiseksi täällä ei kukaan saa mitään. Lappiin syntyneitä ja Lapin luontoa on kunnioitettava. Kunnioittaminen ei merkitse pokkurointia, vaan tervettä uteliaisuutta perinteisiin ja ajatustenvaihtoa. Kaikki ei käy, eikä pidä käydäkään, onhan tämä Suomen Lappi.

    Terveiset siis täältä Pohjoiselta itärajalta. Erämaa vastaa niinkuin sinne huudetaan. Pyytäjä saa jos pyytää, menemällä ottamaan tuskin mitään.

    Hyvää alkanutta talvea kaikille, pasi.

 

 

VIIKOT 42. - 45.

42.

Ma- Ke- Lepo

To- 12,06 km - 1.20. Siikajärventie.

Pe- 14,10 km - 1.34. Asvalttia.

La- 8,76 km - 1.00. Polkua myös.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 3,86 km - 55 min. 

Yhteensä juoksua 34,9 km.

43.

Ma- 18,03 km - 1.58.

Ti- 15,09 km - 1.47.

Ke- Lepo

To- 20,08 km - 2.18. Asvalttia

       Kävelyä Kirsin kanssa 5,12 km - 1.14.

Pe- Juoksumatolla kiihdyttäen 10,10 km - 1.00. Kaksi viimeistä kilometriä 4,35 min/km.

La- 10,08 km - 1.12. Siikajärventie.

Su- Lepo

Yhteensä 73 km.

44.

Ma- Tuurissa 10,04 km - 1.04. Talasnevan hiekkatie.

Ti- Lepo

Ke- 19,03 km - 2.23. Osittain Janin kanssa märässä lumessa Hämeenkyrö, Ylöjärvi.

To- 12,31 km - 1.11. Vauhtileikittelyä Janin kanssa.

Pe- Lepo

La- 50,29 km - 6 tuntia ja 21 minuuttia. Hämeenkyröstä Pyynikin näkötornille. Vesisade ja sohjoa. Laitakaupungilla tulva.

Su- Lepo

Yhteensä 91,6 km

Kauniita poikia 50 kilometrin kuraleikin päätteeksi. Silmälasit päässä allekirjoittanut ja oikealla Jani Rautonen.

 

45.

Ma- Saunalenkki pimeässä vesisateessa Hämeenkyrössä 7,43 km - 56 min.

Ti- 10,12 km - 1.12. Iltalenkki Janin kanssa osin maastossa.

Ke- Lepo

To- Kävelyä Kirsin kanssa Kokkolassa 3,74 km - 50 min.

Pe- La- Lepo

Su- Kotona 10,07 km - 1.10. Pakkasta - 20 astetta.

yhteensä 27,6 km.

LOKAKUUSSA JUOKSUA 165 km.

Vasen kantapää on ulkosyrjältä kipeä. Motivaatio raihnaisena harjoitteluun on nolla. 

On muutakin. Elämää nimittäin.

 

Verkkolauta on uinut maaliin. Minä käytän vanhanajan lonksua. Tarjolla on jousilautaa ja patterihärpäkkeitä, mutta vanha konsti on paras - edellyttäen että osaa käyttää sitä. Keppi etualalla on koukkari, jolla saa jään alta narut käsiinsä.

Kirsi korjaa kotisatamasta lepuuttajan talven alta pois.

Tauolla lumitöistä.

Matkalta kirjoittajapiiriin.

Siikajärventie, miinus kaksikymmentä.

Käärmeniementie, kotikylässä.

Matkailuautossamme on talvikäyttöön uusi SNT-groupin kanssa yhteistyössä valmistuttamamme lämmin etupeite. Sen saa tarvittaessa edestä auki näppärästi, sivuilla on vetoketjut. Peitettä myyvät jälleenmyyjät kautta maan.