HARMAA HONKA

 

Nellimissä tupakeittiömme ikkunan alla on koristepensas metrin päässä ulkoseinästä. Kun join lenkin jälkeen vaniljakahvia pitkän pöydän ääressä, havaitsin pensaan oksalla vajaan metrin korkeudella maasta olevan sienen. Orava lienee sen sinne asetellut talvivarastokseen tai sitten se on jätkän kaverin, kuukkelin, eväs.

    Koska sinä olet katsonut viimeksi ympärillesi luonnossa liikkuessasi, ja oletko edes liikkunut luonnossa? Jokainen meistä marssii ymmärryksensä mukaan niiden asioiden puolesta joihin uskoo, mutta on haaskausta jos vieraantuu luonnosta. Samalla vieraantuu omasta alkuluonnostaan.

    Syksy on tullut Lappiin ja se on parasta aikaa hengittää raikasta ilmaa sisään ja ulos. Tämän päivän kahdentoista kilometrin lenkki suuntautui Pyhävaaralle, jossa maa hohtaa osittain punaisena. Tietääkseni ei ole ollut pakkasta vielä, mutta pian on sen aika.

    Lenkillä otin tukea vanhasta kelosta. Mieleen juolahti kuinka monta sukupolvea ennen minua siihen on tukeutunut. Kotimaisemani ei ole kansallispuisto eikä museo. Yhteys luontoon on käsin kosketeltavissa hiljaisuudessa. Äärimmäisen harvoin kohtaan ihmisiä lenkeilläni, eläimiä sitäkin enemmän.

    Äskettäin ihminen kohtasi eräässä etelän kansallispuistossa suden ja soitti hätäkeskukseen. Poliisi pelasti ihmisen ja susi sai karkoitustuomion. Tämä mieletön esimerkki osoittaa yhteiskuntamme suunnan - poispäin luonnosta, mutta etenkin pois omasta alkuluonnosta. Missä susi saa olla? Entä voiko ihminen olla suden kanssa silmätysten ilman kännykällä hosumista?

    Omalla alkuluonnolla tarkoitan ensimmäisen kysymyksen tärkeyttä: mitä minä olen. Luuleeko joku, että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa maailman kulkuun? Luuleeko joku pystyvänsä muuttamaan maailmaa omalla toiminnallaan? Ei kuka luulet olevasi, vaan mitä luulet olevasi.

    Minun maailmaani ei pysty kukaan muuttamaan. Tarkkaan ottaen en edes itse pysty siihen. Jos joku teistä väittää, että on muuttanut minun maailmaani, valehtelee. Minun maailmani on hengitys kahden askeleen välissä. Heiluva ovi ei missään. Ilma virtaa sisämaailmaani sisäänhengityksessä ja ulos hengittäessäni se virtaa ulkomaailmaan. Tarkkaan ottaen näillä maailmoilla ei ole eroa, mutta jos jonkun maailmassani olen kohdannutkin, niin julkisesti siitä emme kumpikaan puhu.

    Juostessani yksin mieleni on tyhjä. Yleensä ihmiset ymmärtävät tämän väärin. Tyhjä mieli on itsessään riittävä ja valmis kaikkeen, valmis vastaanottamaan kaiken. Tyhjä mieli on kirkas ja luo mahdollisuuden havainnoida maailmaa hetki hetkeltä.

    Sieni on edelleen rusopajuangervossa, jonka porot syövät joka kesä. Mutta niin vain pensas sinnittelee vuodesta toiseen, kuten se harmaa honkakin. Tukea tarjoten.

 

VIIKKO 36. JUOKSUT

Ma- Haapakuru polkua 10,20 km - 1.15.

Ti- Poluilla 10,52 km - 1.12. Murskeen lapioinnin jälkeen.

Ke- 10,51 km - 1.23.

To- Kävelyä Kirsin kanssa sienessä ja marjametsässä 2,53 km.

Pe- Lepo

La- Haapakuru 10,26 km - 1.11. Keho jäykkä pienen rakennusprojektin takia.

Su- Asvaltilla 10,09 km - 1.09. Aivan poikki fyysisestä työstä.

Yhteensä 51,5 km - 6:12.

Hyvä viikko kun ottaa huomioon muun kuormituksen. Palautuminen paranee.

Se nyt vaan on tyhmää jos ei käytä ilmaista superruokaa. (superfood; käännös nuoremmille sukupolville - Who is this fucker anyway?)

Syksy tuo vettä soille, juostessa kenkä kastuu ja tuntee elävänsä.

Nellim on muutakin kuin metsää.