KEHYS JA KUVAN TAUSTA

Lenkillä Pyhävaaralla.

Kalalla eräällä järvellä.

Yritin pyrkiä arkirytmiini pitkän matkustamisen jälkeen. Kasatessani ajatuksiani ultrajuoksua, mutta etenkin kirjoittamista varten häkellyin: arkirytmiä ei ole ollut viimeiseen seitsemään vuoteen! Tuon ajanjakson olen asunut Nellimissä, Inarin Lapissa.

Pitäisikö kaikilla ihmisillä olla arkirytmi, entä viitekehys? Tausta? Tarkoitan näillä omiin asenteisiin vaikuttavia tekijöitä. Pitäisikö minunkin pysyä lestissäni, kuten vanhan sanonnan mukaan suutarinkin. Miten voi kehittää itseään, kun zen-filosofian mukaan sitä ei ole. Minulla, kuten useimmilla muillakin, on sisäsyntyinen tarve uudistua.

Eräänlainen ajatusten uudistaminen pitää virkeänä, pakottaa ajattelemaan uusilla tavoilla. Helpommalla pääsen kirjoittamisen kanssa, se on jatkuvasti uuden luomista. Vaikeinta on ultrajuoksun kanssa. Kun on juossut kolmekymmentä vuotta, voinko löytää enää mitään uutta?

Kirjoittaessani kirjaa näen kuvia. Kuvat ovat todellisuudesta tai tarinasta, mutta missään tapauksessa en kirjoita koko kuvasta. Kuvalla on myös tausta. Ainoastaan minulla on mahdollisuus katsoa sinne. Kuvani ovat aina tiukkaan rajattuja, kehystettyjä yleensä mustilla kehyksillä. Kehyksetön kuva on loputon, eikä sitä voi kuvainnollisesti sanoen katsoa niin, että ymmärtäisi mitä kuvassa on.

Ultrajuoksussa on myös tausta. Hyvä harjoittelu perustuu taustalla oleviin hyviin asioihin. Pitää olla aikaa harjoitella ja toipua. Pitää antaa itselleen mahdollisuus kehittyä. Pitää olla juoksussaan läsnä. Ultrajuoksun kuvassa ei voi olla kehyksiä. Omaa kehittymistään ei voi rajoittaa, jos haluaa ylittää itsensä. Ylittää omat kehyksensä.

Koko elämässäkään ei pitäisi olla kehyksiä. Dalai Lamalta kysyttiin mikä ihmiskunnassa yllättää häntä eniten. Hän vastasi:

"Ihminen. Koska hän uhraa terveytensä, jotta saisi rahaa. Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä. Sen jälkeen hän on niin huolissaan tulevaisuudesta, että hän ei nauti tästä hetkestä, mistä seuraa, että hän ei elä tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa. Hän elää ikään kuin hän ei koskaan tulisi kuolemaan, ja sitten hän kuolee ilman, että on koskaan oikeastaan edes elänyt."

Tuohon ei ole mitään lisättävää. Ja juuri tuon takia ei minulla ole arkirytmiä. Olen poistunut kuvasta, pois kehyksistä. Tausta hiukan vielä haittaa, mutta se häipyy tässä jatkuvassa olemisen virrassa.