maanantai 22. toukokuuta 2023

RATKAISEMATON YHTÄLÖ

 

Asukkaat

Kotalan takapihalla on paksusta harmaasta kelopuusta tehty telkänpönttö, jonka suuaukko antaa suoraan joenrantaan yli tasaisen nurmikentän. Pöntön kattona on luonnon liuskekivilaatta ja kylkeä koristaa haljennut pahka. Sotka pesii siinä tänäkin vuonna. Olen kerran nähnyt pienten untuvapallojen laskuvarjohyppynäytöksen, ensiaskeleet jokeen ja siitä maailmalle. En koskaan unohda sitä näkyä.

    Etupihan rakoliiteriin pesi ensi kertaa tänä vuonna västäräkki. Uros istui aikansa kompostin kannella ja metsästi kärpäsiä, sitten naaras saapui komentamaan. Muutamassa päivässä pesä rakentui puupinojen päälle piiloon.

    Sotkan ja västäräkin pahimmat vastustajat löytyvät tien toiseltapuolelta männyn latvasta. Varispari pesii ja hallinnoi aluetta. Urosvariksen olen jo kerran nähnyt sotkan pöntön katolla ikkunan läpi. Löin nyrkillä ikkunanpuitteeseen ja varis pakeni. Kostoksi se käveli eräänä iltana omistajan elkein pitkin tonttia ja mielenosoituksellisesti nokkaisi lähes neljäkymmentä vuotta vanhaa halontasirkkeliäni.

    Kolmikon yhteinen uhka on orava. Orava yritti pesiä pihavaraston räystään alle, mutta minä estin sen aikeet. Todennäköisesti sillä on pesä jokirannan vuopajan ryssänpäämättäiden keskellä sojottavan vanhan aihkin pöntössä, jota en ole remontoinut. Olkoon siellä, munarosvo!

    Lintuja ja eläimiä seuratessa näkyviin tulee niiden kyky hyväksyä elämä sellaisenaan. Päivä kerrallaan, tilanne kerrallaan. Luonnonlakeihin ei ole paljon sanomista, vallitsee vahvemman oikeus. Tilaa on kaikille, mutta tarvittaessa omaa reviiriä puolustetaan viimeiseen hengenvetoon asti.

 

Kalevalan mukaan maailma sai alkunsa sotkan munasta, mutta mihin se loppuu?

    Elämme hetkeä historiassamme, jossa ihmisen vaikutus maapallolle on suurin kautta aikojen. Loputtoman talouskasvun vaatimus on kääntynyt itseämme vastaan, vaikka sitä kaikki eivät vielä tunnusta. Ihmisapinan loputon ahneus johtaa sukupuuttoihin, ensin muiden eläinten ja lopuksi omaan.

    Ennen sukupuuttoa koetaan syvää ahdistusta, joka näkyy pahoinvointina ja toivottomuutena, sekä varallisuuden jakautumisen vinoutumana. Yhä harvemmat omistavat paljon, yhä useimmat kamppailevat perustoimeentulonsa kanssa kahta, jopa kolmea työtä tehden. Aivan kuten itse kamppailin jo 90-luvulla kolmen pätkätyön kanssa eteenpäin.

    Muutosta halutaan, mutta keinot ovat vähissä. Raine Koivumäen blogissa käsitellään Jason Hickelin kirjaa Less is More - How Degrowth Will Save The World. Lainaan tässä Rainen vapaata suomennosta Hickelin kirjasta:

"Hickel pyrkii osoittamaan ongelman ihmisessä itsessään ja ihmisen tavassa ajatella. Miksi meillä ylipäätään on mahdotonta edes harkita mitään vaihtoehtoista järjestelmää nykyisen kasvutalouden tilalle?"

     Kommentoin Rainen blogia oman filosofisen ymmärrykseni pohjalta. Edellisessä Kommunistikarsina- nimisessä blogipäivityksessäni otin esimerkiksi Venezuelan. Maassa toimi pitkään riistokapitalismi ja lopullinen niitti annettiin kommunismilla. Esimerkilläni toin esiin ajatukseni, että vaihtoehtoinen järjestelmä kasvutaloudelle ei voi olla mikään poliittinen järjestelmä. Suomeksi sanottuna en siis usko politiikaan, koska se on lopulta oman edun tavoittelua.

    Olen aiemmin jo esittänyt uskontokielteisyyteni maailmanparannuksen suhteen. "Uskoa tarvitsevat ne, jotka eivät halua joutua helvettiin, uskontoa tarvitsevat ne, jotka jo ovat olleet helvetissä." Oikeasti arkkipiispa Tapio Luoma sanoi: "Uskontoon turvaavat ne, jotka pelkäävät joutuvansa helvettiin, uskoa tarvitsevat ne, jotka ovat jo olleet siellä." Uskontokielteisyys ei ole Jumalakielteisyyttä minun tapauksessani, jotain korkeampaa on. Minä olen ollut helvetissä, sitä kutsuttiin syöpäosastoksi.

    Maailmanparannustermin alle niputan tässä nyt kasvutalouden ja henkisyyden tarkoituksella. Ongelman ydin on mielestäni juuri siinä, että ihmisen eri tarpeita ei ole tarkasteltu kokonaisuutena, vaan ihminen on saatu uskomaan historiansa varrella kaikenlaista käsittämätöntä. Esimerkkinä tässä Rainen blogissa esiintyvä filosofi Descartes: "Ajattelen, siis olen." Koko länsimaisen rationalismin perusta!

    Kysyn yksinkertaisen kysymyksen täysin maallikkona: Jos lakkaatte ajattelemasta, lakkaatteko olemasta? 

    Kysyn zen meditaation harjoittajana toisen kysymyksen: Pystyttekö lakkauttamaan ajattelunne?

     En usko, mutta saatatte kyetä hiljentämään mielenne, saatatte kyetä olemaan hiljaisessa tilassa itsenne kanssa takertumatta mihinkään ajatukseen.

    Minä olen menettänyt uskoni siihen, että ihminen koskaan kykenisi lopettamaan jatkuvan kasvutalouden. Sarkastisesti toisaalta kyllä kykenee, ajamalla elinolosuhteensa ja itsensä loppuun. Sitä ennen eletään, ei ole muuta tietä.

    Vaikka elämän yhtälö on mielestäni ratkaisematon, on meillä silti toivoa. Minä laitan toivoni ihmisten henkiseen kasvuun, johon kuuluu olennaisena osana kyky nähdä eteensä, ihan lähelle, tässä ja nyt.

 

Yksin saaressa

Laskin tänään veneen vesille. Istuessani Sulkusjärven Aittasaaressa nuotiolla läsnä olivat vain tuuli, tulvivan veden ääni, viereisessä pöntössä rapisteleva sotka, koivussa laulava peippo, pari västäräkkiä, muutama joutsen ja minä - hiukkanen tähtipölyssä.


  VIIKON 20. HARJOITTELU

Ma- 11,16 km - 1.13. Poluilla.

Ti- 12,02 km - 1.19. Tiellä.

Ke- 6,01 km - 49 min. Aivan poikki.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 3,19 km - 56 min.

Pe- Lepo

La- 53,36 km - 6.00. Nellimin kylällä 7 km lenkkiä kiertäen, huolto kotipihassa. Syntymäpäiväjuoksu ja tukijuoksu Jani Rautoselle, joka osallistui Kokkola Ultran kuudelle tunnille.

Yhteensä 82,5 km - 9:12.

 

Kiitokset kuuden tunnin aherruksen jäljiltä, yksikään päivä ei ole minulle itsestäänselvyys.

No mutta kesä!

Kommunisti takapihalla.

Pitkospuita tarvitaan.

Kotijoki tulvii.

59-vuotta.

 

     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti