sunnuntai 6. marraskuuta 2022

IVALO SARJAN 11. OSA - TAJUNNANVIRTAA

 


Kirsi näkee aamukahvipöydässä silmistäni, että nyt on aika.

- Menen tänään lenkille.

- Mene rauhassa, niin sinun täytyykin mennä.

Ulkona on pari astetta lämmintä ja kaikki tiet kirkkaalla jäällä. 

    Puen kodinhoitohuoneessa kevyesti talvitrikoot ja kuoritakin, alusasun paidan, villanilkkasuojat, Lenzin multisport sukat, mutta kuitenkin Hokan ATR goretex- kengät. Ei nastakenkiä, ei ei, tuumin. Pari buffa-huivia, yksi kaulalle ja toinen ranteeseen varalle, pipo ja hanskat. Camelin vyöhön lötköpullo, 750 millilitraa Tailwindiä, puhelin Kirsin ompelemaan pussiin roikkumaan kaulasta takin alle, poskille Shokzin luukuulokkeet. Jaa niin, Haltin pieni nyrkkitakki vielä taskuun, jos alkaa sataa vettä.

 

- Hei hei.

- Pysy pystyssä.

 

Kello on valmis. Tajunnanvirta alkaa. 

    Kuulokkeissa Saint Etienne aloittaa Only Love Can Break Your Heart. Napsautan kellon päälle ja otan muutamat nopeat korkeat, jalkoja herättävät askeleet. Kotitie on kirkkaalla peilijäällä. Täytyy mennä pientareen lumiselle ruoholle. Vasemmalla suo-oja lotisee.

    Käännyn kulmasta vasemmalle asvaltille ja etsin jäättömän pyöränuran. Ei ketään raitilla. Pyhävaara on utuinen. Kankeaa. Kaksi ja puoli viikkoa kipeänä. Juoksemattomuus tappaa ja kerää paskaa sisään, myös päähän. 

    Biisi vaihtuu: James Newton Howardin The Hanging Tree. Tuletko hirsipuulle. Tuletko? Siltä tämä tuntuu. Are You Coming To The Tree. I told You to run so we both will be free. Vain näin olen vapaa. Juosten. Yksin.

    Ensimmäinen kilometri täyttyy. Kello värisee ranteessa. Siikajärventie muuttuu hiekalle. Tie on peilijäässä. Vain reunoilla on hiekanmuruja. Nousen mäkeä. So do it! Get it right laulaa Aretha Franklin poskiini. Luukuulokkeet ovat kätevät, kuulen liikenteen ja linnut.

    Laskettelen alamäkeä. Keho alkaa lämmetä. Pyrin täydelliseen yksinäisyyteen sanoin Hesarin toimittajalle. Tässä sitä ollaan yksin pienessä tuulessa peilijäällä lihavana sikana. Arkivaara (Pyhä-Palovaara) nousee edessäni jylhänä pystyyn ja vasemmalla pellon jälkeen alkavat pienet lompolot ennen Nellimjärveä. 

    Ystävät ympäriltä lopettavat ultrajuoksemisen yksi toisensa jälkeen. Saavat tarpeekseen. Osa löytää mukavia muita liikuntaharrastuksia ja pysyy kunnossa, mieleltään virkeinä ja läsnä olevina. Osa turpoaa omaan mahdottomuuteensa, kääntyy idealismiin, suuntauksiin tai uskontoihin. 

    Sinisilmät rakentavat yhteiskuntaa ja muut syövät rusinat pullasta. Sensitiivisyys kasvaa, mitään ei saisi sanoa. En minä tiedä miten tätä humppaa pitäisi tanssia, ei velaksi ainakaan. 30 vuotta on supistettu kaikkea. Vanhukset ja vammaiset heitteillä. Rahat muka loppuu ja isot pojat vaan silti turpoaa. Jos ei Venäjän pankki niin sitten Kiinan, luomet leikattuna pysyvästi sokeaksi - hyvät veljet. 

    Ihmisen sisäinen arvokkuus. Onko siitä enää mitään jäljellä mullan alla. Hyvä puu palaa täydellisesti. Jäljelle jää pelkkää tuhkaa. Nellimjärvi on jäässä. Rasa tunnelmoi Aaltoja Emmalle. Kaikki mikä unohtuu takaisin jumalten luo joutuu.

    Olen minä, raskaskin, välillä. Mustaa kuraa.

    On helvetin liukasta. Crazy Frog ja Axel F. Koskinen juoksee. Ding ding. Koskinen harjoittelee. Brake it. 

    Olemme yhteiskuntana käyttäneet valtavasti aikaa, energiaa ja resursseja tehdäksemme elämästä helppoa. Siitä huolimatta ahdistus, stressi ja pahoinvointi lisääntyy koko ajan. Ihminen tarvitsee tätä. Hikeä ja palelua. Vaikeita olosuhteita. 

    Enää ei tarvitse metsästää ruokaa itselleen, mutta niin voi yhä tehdä. Emme pääse perimästämme eroon. Meitä ei ole luotu käsittelemään kaikkea sitä informaatiota, jota tuupataan erilaisista elektronisista vempaimista tajuntaamme. Joudumme tukahduttamaan ihmisen elämän ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä prosesseja mielissämme ja kehoissamme.

    Riverside motherfucker! Sidney Samson. Pysähdyn kuselle ja kuulen auton takaani. Kusen rauhassa loppuun ja jatkan sitten. Lenkillä kustaan, ei pissata. Tuttu kylältä heilauttaa kättään, metsälle menossa. 

    Ylämäki ja kohta viisi kilometriä. Minne olen menossa ja miksi. Ihminen on luotu selviytymään. Ei häkkiin ja kahleisiin. Juostessani olen vapaa, irti kahleista. Itkisitkö onnesta jos panisin sua kunnolla. Sleepy Sleepers. No ehkä elämässä tarvitsee joskus selitellä itselleen ja eritellä mielessään miksi kuviot on pielessä. Kuka saa ja kenelle annetaan. Ja miten raukkamaisesti onnenlantit täällä jaetaan.

    Kävelen muutaman askeleen ja hörpin juomaa. Tänään on jaksettava seitsemään ja puoleen. Sitten ympäri ja takaisin. On päästävä standardiin takaisin. Ei ole olemassa mitään ultrajuoksua ilman tätä hiljaista perusjuoksua. Jengi tumputtaa Stravassa kilometrivauhteja. Yli 7 minuuttia kilometrille. Harhaa, koko ajan on juostava alle seitsemää kun välillä ottaa kävelyaskeleita juodessaan tai sitoo nauhoja. Kusee. Ja tänään luistelee. Ihmettelee maailmaa.

     Ja sitten kysytään miten pystyin 603 kilometriin kuudessa päivässä. 30 vuotta harjoittelua. Zen. Malttia. Hyvä harjoittelu ei näytä miltään. Niistän nenää, minä en luovuta.  

    Born in USA ja Bruce Springsteen. Mitä ne sitten sanoo kun tulee yli 150 kilometriä viikossa. Unohtavat nämä askartelut. Peukkuja sataa. Mitä sitten. Ei peukkujen vaan itsen tähden. Hyvä kun vanhaa raatoa jaksavat seurata.

    Upside Down ja Diana Ross. Boy You turn me! Oikealla on pari mökkiläisten autoa parkissa. Kelopuita Juoksemavaaran eteläpäässä. Kohta yleinen tie päättyy. Iso metso rävähtää lentoon ja vaappuu hetken tien päällä kunnes kaartaa piiloon. 

    Biisi vaihtuu, Riki Sorsan Joki alkaa. Kaukaa taas palaan joelle kerran ja huuhdon huoleni jokeen taas kerran. Ympärilläin loi vieraat kasvot rahasta taikaa, ne taivasta kai lavastaa.

     Kuinka kauan jaksan tätä. Edessä on ensin Endurancen 24 tuntia hallissa ja mitä sitten? Ranskan kuusi päivää? Täytän 60 vuotta 2024. En ole juossut tuhatta mailia kymmeneen vuoteen. Joko nyt olisi aika. 

    Korona vei pari vuotta elämästäni, enkä ole ainoa, jolta se vei vuosia ja juoksuja. Elämästäni? En ole koskaan elänyt juoksulle mutta juoksusta kylläkin. En ole koskaan elänyt työlleni mutta töilläni olen elänyt. Loppu on valintoja.  

    Springsteenin River vaihtuu Kolmen kuninkaan marssiin. Loiri. Käännyn paluumatkalle. Vielä seitsemän ja puoli.

    Kone lähtee käyntiin. Alistuu. Juoksee. Aika alhaalta on taas lähdettävä. Helvetin virukset käyvät vuosi vuodelta hankalemmiksi. Ehdin olla yli pari vuotta terve ja sitten kirjanjulkistamisissa tapasin valtavasti ihmisiä. Tämän siitä saa kun asuu kuudenkymmenen asukkaan kylässä. Vastustuskyky. 

    Jalka luistaa alamäessä. We got the time. Cause I want man with the slow hand. The Pointer Sisters.

    Souda kalastaja souda, kotona on neljä nälkäistä lasta. Row Fisherman. Inna De Yard. Kuinka monta kertaa olen juossut tämän lenkin. Mitä teen vastauksella. 

    Elämä on kärsimystä. Arjessa yhdeksänkymmentä prosenttia ajattelusta on itsekeskeistä. Mutta minä olen vapaa. Zen ja läsnä, ja minulla ei ole ongelmia. Ainakaan nyt kun juoksen. Annan kaiken mennä.

    Aurinko paistoi lämpimästi Palpakan mäen maita. Palpan killi ja Mauri Mannakorpi. Ei auta vittu tässä, sanoi Jorma Uotinen. Isojen poikien laulu vaihtuu yhteen kaikkien aikojen parhaimmista ultrajuoksubiiseistä: Katariinan kamarissa. Georg Malmstenin ja Dallapen fraseeraus on juuri oikeantahtista kun laittaa väsyneeseen askeleeseen rytmillä painetta. 

    Ne jotka eivät ole juosseet riittävästi, eivät usko kuinka paljon pystyy juoksutekniikkaa muuttamalla lisäämään eteenpäinmenemisen tempoa. Talvi tuli rakenteli järviin jäät. Siltä se näyttää.

    Viisi kilometriä vielä. Mean Blues ja Floyd Lee Band ei jätä jossittelunvaraa tulkinnan aitoudesta. Aito on oltava tässäkin. Askel askeleelta. Juoksemajärvet ovat juuri ja juuri jäässä. Kolme vuotta sitten oli jo talviverkkokelit. 

    Ilmastonmuutos. Osta sähköauto. Ostin viidensadan euron Nissanin. Minulla on aikaa, omaa aikaa. Ainakaan ei tarvitse sähköautoa maksella. 

    Hiki valuu. Minä elän ja joku istuu vieläkin Tampereen taksissa perse hiessä ja odottaa sydänkohtausta. No. Saa sen tässäkin jos niikseen. Ei minun tapani ole yhtään muita parempi.

    Ja etenkään minä en ole kukaan. Ainakaan yhtään parempi. Ei ole muuta taikaa kuin hetki kahden askeleen välissä. Ei voi selittää. Mutta pitää yrittää, kun aina kysytään miten pystyy. Pystyy kun jättää turhan pois. Ura pois. Lapset pois. Mersut ja marmorit pois. Tinkii niin saa väsymyksen halvemmalla.

    California Blue ja Roy Orbison. Kesä kuinka sinua kaipaankaan tänne sinisen jään keskelle. Talvella ultrajuoksija kysyy itseltään kuka on kuka. Talvella luodaan murtumaton pohja, ja sille sitten rakennetaan kilpailukunto. Lopulta kilpailussa kaikki hävitetään maan tasalle. Paitsi aina osa pohjaa jää paikkauskelpoiseksi. Joskus jos Sri Chinmoylaiset päästävät minut yrittämään New Yorkiin 52 päivän juoksua, niin jääkö sen jälkeen mitään. Pitäisikö juosta omatoimisesti koko homma. Ja hiukan enemmän. Ihan kiusalla. Kiertää Nellimissä kilometrin lenkkiä 52 päivää ja kutsua kaikki juoksuystävät käymään kahvilla seuraksi. Nellim Nec Plus Ultra. Tästä ei edemmäs.

    Juomapullo tyhjenee. Otanko joesta vettä. En ota. Näin lyhyellä lenkillä mitään tarvita, mutta minä juon huomista varten. Ja sitä seuraavaa päivää varten. Itsestään on huolehdittava.

    Viisi kilometriä Venäjän rajalle. Rakkauden Haudalla ja Sakari Kuosmanen. Rakkaus on kuollut elämän virtaan. Järjetön sota. Ryssä on aina ryssä sanoi Pappa. Pappa tappoi ihmisiä, jotta minä saan juosta tässä vapaasti. Olen vannonut, että jos rajan yli tullaan niin helpolla eivät pääse. Olen sen velkaa Papalle. Pystyisinkö ampumaan ihmisen.

    Viimeiseen korttiin. Topi Sorsakoski. Loppuun asti. Minä juoksen kunnes en enää. Tämä on sovittu Kirsin kanssa. Annat vain kaiken. Elän jokaisen päivän niin, että ei tarvitse miettiä jäikö jotain tekemättä. Aina jää. Ei kysellä keltään.

    Laskettelen lenkin viimeistä alamäkeä. Suora asvalttia ohi kylätalon ja sitten kohta käännyn oikealle koivukujalle kohti Kotalaa Nellimjoen rantaan. Täällä on hyvä. Täältä se lähtee. Kuukausi ja sitten juoksen Ivaloon tai Ivalosta kotiin. Kaksi kuukautta niin sitten otetaan enemmän ulos. Mikäli terveys kestää. Ava Max. Kings and Queens.

    Ennen koivukujaa hyppään yhden biisin yli. 

    Kaikki tässä tekstissä kursiivilla olevat löydät Spotifyn avoimelta Ultrarunning-soittolistaltani. 

    Vielä tulee Sash ja ikisuosikkini Encore Une Fois. Aina vaan. Vielä vaan. 

    41 biisiä (laskin kirjoittaessani). Muutama yli hypittynä. 

    Lenkki päättyy. Sammutan kellon. 15,23 kilometriä. Tunti ja neljäkymmentäviisi minuuttia.

    Kaikkea sitä ehtii tuumia yhden lenkin aikana. Ja vielä paljon muutakin, mutta kaikkea en kerro. Koskaan. Osan saatte lukea toisesta kirjastani. Jos joku senkin kustantaa. Ja etenkin jos kirjoitan sen. Ei puhuta kenellekään siitä mitään.

    Hymyilen kohti suihkua, aistit avoimina.



VIIKKO 44. HARJOITTELU

Ma- 10,02 km - 1.10. Tietä ja polkua.

Ti- Juoksumatolla 10,20 km - 1.03.

Ke- 12,04 km - 1.19. Asvaltilla. Kova tuuli.

To-10,02 km - 1.18. Poluilla palauttelua.

Pe- Lepo

La- 15,23 km - 1.45. Siikajärventie, jäinen hiekkatie.

Su- 13,08 km - 1.28. Asvalttia ja vajaa kilometri hiekkaa.

Yhteensä 70,5 km - 8:06.

Harjoittelua harjoitteluun. Katsotaan pysyykö kasassa, vieläkin limaa irtoaa aina välillä.

MARRASKUUSSA 47,6 km - 10 päivää sairaana... 


Kaitavaaran kallioleikkauksella 6.11.2022.

MUUTA MUKAVAA

Aloitimme lintujen talviruokinnan. Ukrainan sodan takia kuorellisen auringonkukansiemenen hinta on noussut älyttömyyksiin. Teimme päätöksen syöttää kuorittuja sieminiä, jolloin maksamme vain jyvistä, emme roskista. Lisäksi lintujen on helpompaa säästää energiaa, kun ei tarvitse nokkia kuorta irti. Lisäksi rasvapötköjä ja oikeaa rasvaa. Alkukokemukset kuorituilla jyvillä ovat olleet lupaavia.

 

Esimerkki blogissa mainitusta musiikista:


 

2 kommenttia:

  1. " Hyvä harjoittelu ei näytä miltään.". Allekirjoitan. Helppohan se on sanoa, mutta vaatii 30 vuotta mättöä että pystyy sen totena sanomaan. Mikään yksittäinen treeni ei ole merkityksellinen, silti ne kaikki ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopullinen ratkaisu on järkkymätön tyyneys. Siihen pääseminen on lähes mahdotonta mutta minusta kannattaa elää sitä kohti.

      Poista