keskiviikko 14. syyskuuta 2022

VANHA LIHA EI VINGU


 

Palasin juuri yhdestä Euroopan hienoimmasta maasta, Norjasta. Maa tunnetaan fantastisista maisemistaan ja sikakalliista hinnoistaan. Toisaalta ystävällisistä ihmisistään. Norjalaisten ystävällisyys on seurausta hyvästä itsetunnosta ja terveestä kansallismielisyydestä.

    1970-luvulla vuonojen pohjia kiemurtelevat kuoppaiset hiekkatiet lammaslaumoineen eivät antaneet odottaa nopeaa kehitystä. Sittemmin putouskorkeuteen perustuva ja luontoa kunnioittaen rakennettu tehokas vesivoima sekä öljytulot ovat luoneet kansallisomaisuutta, joka on viisaasti käytetty infrastruktuurin rakentamiseen - omien kansalaisten hyväksi.

    Sillä aikaa kun Norja ja norjalaiset ovat luoneet omaa hyvinvointiaan on Suomi ja suomalaiset keskittyneet yhä kiihtyvään vinkumiseen. Suomi on halunnut näyttää mallia koko Euroopalle ja tämän näyttämisen laskun maksun aika alkaa olla käsillä juuri nyt.

    Suomessa kiimainen ylikoulutettu, hieman vihertävä tasavertaisuuteen pyrkiminen alkaa tuottaa tulosta: olemme kusessa monin tavoin. Energiaomavaraisuus tehtyjen ydinvoimaratkaisujen vuoksi alkaa ontua, Suomen kansallisomaisuuden moottori, metsä ja metsätalous, on vaikeuksissa sairaiden päästötavoitteiden vuoksi. Lisäksi eläkejärjestelmä takkuaa, on työvoimapula tai hoitajapula, hiukan maailmantilanteesta johtuen myös tarvikepula, mutta etenkin rahapula. Suurin rahapula on valtiolla itsellään, meillä on kohta velkaa kansalaista kohden enemmän kuin Norjassa omaisuutta kansalaista kohden.

    Kirsikkana kakussa meitä opetetaan käyttäytymään valtiojohtoisesti. Ollaan niin sensitiivisiä lähes jokaisessa asiassa - ettei missään tapauksessa vaan kukaan loukkaantuisi tai kokisi henkistä mielipahaa. Ei saisi edes ryssitellä enää, vaikka itänaapurissa meille tšuhnille naureskellaan. Sana "suhna" tarkoittaa hidasta ja hyväuskoista. Demokratian keinoin yritetään määritellä mielipiteenilmaisun vapautta historiaan vedoten, vaikka samalla toistetaan vanhoja virheitä yhä uudelleen.

    

Pärjääminen omin voimin on kaiken hyvän alku. Käytännössä tämä tarkoittaa omien kansalaisten etujen ajamista ensin. Maailmalle voi syytää loputtomasti kehitysapurahaa, mutta itse emme siitä juurikaan hyödy.

    Energiaomavaraisuuteen on pyrittävä ydinvoiman, vesivoiman ja jossain määrin aurinko- ja tuulivoiman avulla. Suomessa on mahdollisuuksia vesivoimarakentamiseen järkevästi luontoa kunnioittaen, myös pienvesivoimaloiden kehittämiseen tulisi satsata. Kalasta ja päästä- tyyppisestä toiminnasta tulisi tehdä rangaistavaa. Kalakantoja hoidetaan pääosin istutuksin, jokiuomien muokkauksessa voi vesivoimarakentamisessa helposti huomioida kalojen luonnonmukaiset kulkureitit voimalan ohi.

    Kohti fossiilitonta tulevaisuutta pyrittäessä meidän ei tule olla jonon ensimmäisiä. Sähkö voimanlähteenä liikkumisessa on välivaihe ja markkinakusetus. Akkumalmi loppuu alle sadassa vuodessa ja Suomi on lisäksi myymässä malmivaransa ulkomaille samalla kun se kielsi vähäpätöistä ympäristöhaittaa tuottavan Lemmenjoen kullankaivuun. Öljyn rinnalle kehittyy synteettistä polttoainetuotantoa ja sitten katsotaan millä liikutaan.

    Avohakkuita en minäkään hyväksy, mutta metsää pitää saada kaataa ja hoitaa. Puu palaa edelleen suomalaisten pesissä pitkään, yhtä pitkään kuin kivihiili palaa Kiinassakin. 

    Lihaa pitää saada tuottaa ja syödä tarpeen mukaan, myös rehu eläimille pitää saada tuottaa tarpeen mukaan kannattavasti. Ei auta yhtään, että kirjoitetaan orgastisista kokemuksista facebookkiin, kun on käyty syömässä 3D tulostettua keinolihaa ravintolassa. Jos syö kasviksia, niin miksi pitää yrittää korvata aito liha lihannäköisellä tulostetulla massalla, miksi sitten ei syö niitä pelkkiä kasviksia ja nauti, aivan kuten minä nautin syödessäni kasviksia tai tökätessäni paistomakkaran tikkuun nuotiolla.

    Ainoa oikea tie työn arvostukseen on peiliin katsominen: mitä minä tarvitsen? Jos tarvitsee rahaa, on töitä tehtävä. Jos haluaa luoda siinä sivussa uraa, on kammattava hiukset taakse ja ostettava kauniita vaatteita. Työpaikalla ei aina tarvitse olla mukavan löysää, töitä tehdessä tulee joskus hiki ja uraa luodessa vielä useimmin - pääosin yöllä. Oletko valmis joustamaan jos työnantajasi kotieläin on kipeä - miksi et, juurihan vaadit joustoa työnantajalta oman kotieläimesi sairastaessa? Jos asiakaspalvelussa toimivalle henkilölle joku asiakas vittuilee, ei se ole työnantajan vika vaan yhteiskunnan ansio. Hiukan pitää yrittää kestää, kuten Kollaalla ja Summassa aikanaan.

    Töitä on myös saatava teettää riittävällä työntekijämäärällä. Valtion lakatessa tuottamasta esimerkiksi hyvinvointialuiden kaltaisia hallintohimmeleitä, rahaa säästyy itse työn teettämiseen ja hyvä kiertää loppukäyttäjälle eli kansalaiselle. Perusajatus on selkeä: yrittäjien on annettava mahdollisuus voida hyvin, paremmin kuin muut. Tästä seuraa työpaikkojen määrän kasvu koska yrittäjien ahneus on loputon. Yrittäjä perustaessaan yrityksen ei perusta sosiaalitoimistoa vaan voittoa tuottavan koneen, joka jakaa hyvinvointia käyttäjilleen - yrittäjälle itselleen ja hänen työntekijöilleen. Kerrannaisvaikutuksina muille alueen yrittäjille ja heidän työntekijöilleen ja lopulta kaikille, myös eläkeläisille.

    Viimeksimainittu ryhmä on Suomessa erikoisessa asemassa. Milloinkaan suurimmat eläkkeet eivät laske. Sensijaan pienimmillä ei tule toimeen. Järjestelmä on aikansa elänyt ja esimerkiksi yrittäjäeläkkeitä koskettava lainsäädäntö on peräisin miekka ja kilpi ajalta. Miksi yrittäjän tulisi sijoittaa omaa tekemäänsä panosta tuottamattomaan eläkejärjestelmään, kun tarjolla on parempiakin sijoituskohteita. Elämme tässä ja nyt, ei sitten joskus jossain muualla.

 

Idealistinen ihminen on mieletön. Hän asettaa itselleen ihanteen tai päämäärän, jonka pyrkii saavuttamaan. Kun hän lopulta pääsee päämääräänsä, hänen saavuttamisajattelunsa luo uuden ihanteen tai päämäärän. Saavuttaminen on aina edessä päin, idealisti uhraa itsensä jatkuvasti tulevalle ihanteelleen, eikä hänelle lopulta jää yhtään mitään. 

    Vielä idealismia pahempaa on jatkuva kilpailu, myös itsensä kanssa. Lopputulos on surkea, väsynyt ja nukkavieru omasta illuusioita täynnä olevasta elämästään poishaihtuja.

    Juostessani nyt 58-vuotiaana Saanatunturin huipulle Mallan parkkipaikalta saavutin reilun 41 minuutin tuloksen. Reittiennätys on harvinaislaatuisen nuoren kultapojan, Jaakko Eskelisen, reilu 28 minuuttia. Matkaa tuossa kertyy yhteen suuntaan noin 4,2 kilometriä. Vanha lihani vinkui ylösjuostessa.

    Tulokseni on tämänikäiselle erinomainen, mutta sen tekeminen täysin turhaa. Turhaa ei sensijaan ollut se syvä läsnäolon kokemus, alasjuostessa vanha lihani ei vinkunut vaan tanssin kivillä - edelleen, vieläkin.

    Ihmisten yhteiskunta näyttää millaisia ihmiset ovat. Kaikki eivät voi pärjätä, mutta kaikki voivat yrittää pärjätä kunhan pärjäämisestä tehdään vallitseva arvo. Pelkkä pärjäämisen yritys riittää, siitä ei tule maksaa mitään vaan sitä tulee arvostaa ilman kateutta tai tarvetta puristaa kaikki samaan muottiin ja jakaa harvojen saavutukset yhteiseksi hyväksi. Voittajien on saatava voittaa ja häviäjien hävitä.

    Vinkuminen ei auta, ei edes helpota. Olemalla läsnä, suora ja avoin, voi kehittää itsetuntoaan ja löytää oman tiensä huipulle.


 

 

HARJOITTELU VIIKOILLA  34 - 36 

Ma- Palo-Pyhävaara osittain polutonta takaa 11,28 - 1.33. 

Ti- Lepo

Ke- Kevo Ruktajärvi 21,63 km - 2.34.

To- Kävelyä Norjassa 2,05 km - 29 min.

Pe- Ropitunturilte Ropijärvenperän kautta 29.42 - 5:04. Vertikaalista nousua 968 m.

La- Janin kanssa Ropijärven laaksoa 15,83 - 2.28.

Su- Janin kanssa Saana kevyesti 12,30 km - 2.03.

Yhteensä 90,4 km - 13:45 - 2473 m vertikaalista nousua.

 

Ma- Janin kanssa Jiehkas ja Saana talvireittiä takaa ylös sauvojen kanssa 15,52 km - 3.00. Stravassa videoita.

Ti- Lepopäivän kävely Janin kanssa Heligskogenissa 2,94 km - 42 min.

Ke- Rihpojärvi 14,79 km - 2.27. Janin kanssa.

To- Janin kanssa Signaldalen itäpuolen postkasse 13.01 km - 2.14.

Pe- Janin kanssa Barrakselle 15,79 km, vertikaalia 1356 m. Aikaa 2.54. Video Stravassa.

La- Yksin Ronglista ylängölle 14,37 km - 2.14.

Su- Janin kanssa sauvoilla Finnelvvatnet 16,39 km - 3.26. Video Stravassa.

Yhteensä 89.8 km - 16:17 - 4563 m vertikaalista nousua.

 

Ma-  Janin kanssa osittain Lullefjelletin kupeessa Heligskogenissa metsää 10,01 km - 1.24.

Ti- Yksin kovempaa Saanalle 12,48 km - 1.34. (ylös 44.19) Päälle 2 km hölkkää - 21 min.

Ke- Lämpöä 2 km - 15.40. Ylös Saanalle 8,42 km - 1,08. Aika ylös 41,24. Päälle hölkkää Janin kanssa 5,81 km - 51 min.

To- Ropinsalmi asvalttia Janin kanssa 8,37 1.04.

Pe- Lepo

La- Yllästunturi edestä huoltotietä ylös ja takamutkan kautta polku pois 10,40 - 1.26.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,11 km - 58 min.

Yhteensä 59,5 km - 8:06 - 2163 metriä vertikaalista nousua.


ELOKUUN SUMMAUS 214,31 km, aikaa en viitsinyt laskea. Kauhajoen kuuden päivän kilpailusta on yhdeksän viikkoa, vielä ei ole aika harjoitella kunnolla.

Sosiaalisen median vuoksi harjoittelusta tulee joillakuilla kilpailua. Hyvä harjoittelu ei näytä miltään, sensijaan hyvä kilpailu tuottaa ennätyksiä tai muita hyviä tuloksia. Keskityn harjoittelemiseen, en tavoitteisiin tai älyttömyyksiin kuten haasteisiin, tai muihin keinotekoisiin motivointeihin.

 
Tunturissa joutuu usein kahlaamaan, joten XXL- myymälän kassan kysymys: käsitelläänkö kenkäsi vedenpitäviksi, saa uudet mittasuhteet. Olen kiinnostunut lähinnä siitä, miten nopeasti vesi tulee kengästä ulos.


Jos asuu liian kauan yksin tunturissa alkaa kuvitella liikoja, Ropijärvenperä.


Ropitunturille nousemassa.


Janin kanssa Saanalla.


Jani Rihpojärvellä, takana Rihpogaissa, Norja - Heligskogenin laakso.


Heligskogenin Steinbakkenin jokileiri.


Janin kanssa menossa Barrakselle, korkeus kuvassa vasta noin 550 metriä merenpinnasta.


Jani Finnelvvatnetilla.


Leuhkat eväät.


Saana.



 ja kaikki kivestä

 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti