KOTONA?

 

HARJOITTELU

 Viikko 17.

Ma- Poluilla - 12,01 - 1.30.

Ti- Poluilla 8,01 km - 1.01.

Ke- Kurainen, upottava hiekkatie 15,50 - 1.40.

       Ilta matolla 15,8 km - 1.41.

To- Hiekkatietä Kessiin 22,26 km - 2.30.

       Ilta poluilla, tämäharjoitus NBU-kilpailuun 8,81 km - 1.01. Siirtymä erilaiseen alustaan väsyneillä jaloilla.

Pe- Pidennetty palautus poluilla 15,07 km - 1.54.

La- Matolla 10,04 km - 1.03. Ulkona hirveä lumisade.

Su- Poluilla, keskeytetty harjoitus; selkäkipu 6,01 km - 0.45.

Yhteensä 101,5 kilometriä juoksua.

Viikko 18.

Ma- Lepo

Ti- 8,68 km - 1.08. Polkua.

Ke- Matolla 30,52 km - 3.16.

To- Matolla 31,79 km - 3.26. Ilta poluilla 10,02 km - 1.09.

Pe- Poluilla 10,03 km - 1.13.

La- Matolla 23,11 km - 2.31.

Su- Lepo / Meditaatiota. Juoksemisen ilon säilytys, ks. teksti.

Yhteensä 114,1  kilometriä juoksua.

HUHTIKUUN SUMMAUS

Juoksua 370,8 km - 5 lepopäivää - muutama hankihiihto metsäsuksilla.

Kohtuullinen kuukausi, josta juoksin noin 15 km yli 80 prosentin tehoilla. Huomattavasti parempaan on varaa ja pitää pystyä - ei kuitenkaan tehoharjoittelussa, vaan pelkästään syväkestävyyden kehittämisessä. 

   Mieli seilaa myös aivan liikaa. Olen varsin kaukana itsetranssendenssistä. Tähän osaltaan vaikuttaa matkustamattomuus ja lämpimissä olosuhteissa tapahtuvan elämän elämisen puute. Viimeksimainittuun on tulossa raju parannus, näin uskon.

 

KOTONA?

 

On tullut aika lähteä tien päälle. Käytännössä tämä tarkoittaa kodin siirtämistä matkailuautoon. Periaatteessa palaan lopullisesti kotiin vasta joulukuussa, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Toki kesän ja syksyn mittaan käyn kääntymässä välillä kotona. Tätä vaatinee esimerkiksi koronarokotus tai ystävien tapaaminen Lapin maaperällä.

   Tavaroita ryhmitellessäni tulin miettineeksi kotona olemista, missä olen kotona? Minulle koti on pikemminkin mielentila kuin pysyvä asuinpaikka. Olen kotonani missä päin maailmaa tahansa, kunhan saan elää tavoitteideni mukaista elämää. Minulla on sisäisiä ja ulkoisia tavoitteita. Yksi tavoitteista on vapaus ja se liittyy olennaisesti matkailuautossa asumiseen. Olemalla ei missään vakituisesti, on ainakin läsnä itsensä kanssa suhteessa kulloiseenkiin ympäristöönsä.

   Minulta kysyttiin Ivalossa, mikä on tavoitteeni NBU:ssa, eli Nuuksio Backyard Ultrassa.

Tavoitteeni on olla onnellinen koko kilpailun ajan juostessani sekä auttaa omalta osaltani kaikkia muita onnistumaan tavoitteissaan.

    Juttelin puhelimessa erään henkilön kanssa, jolla on ultrajuoksun ja henkilökohtaisen mission yhdistämisen tavoite. Henkilö ei ole aiemmin juossut maratonia tai muuta pidempää matkaa. Kannustin henkilöä tavoitteissaan. Uskon, että hän saavuttaa tavoitteensa, mikäli ymmärtää, että on edettävä pala palalta. Annan mielelläni osaltani taustatukea, mutta loppujen lopuksi kaikki ovat askeltensa kanssa yksin. 

   Ultrayhteisö on poikkeuksellinen, mitä tulee toisten tukemiseen. Apua saa, jos eteenpäin ei pääse, mutta etenkin, jos on valmis kasvamaan ihmisenä ja ottamaan apua vastaan.

   Myös minä olen askelteni kanssa yksin. On älyttömän vaikeaa yrittää selittää itsensä ylittämistä tai pyrkimystä korkeampaan päämäärään tässä maailmassa, mikä on täynnä numeroilla vertailuja ja itsensä esiintuomista.

   Todellisissa ultrajuoksuissa, jotka kestävät useita päiviä peräkkäin, jää väistämättä kiinni ellei ole sovussa itsensä kanssa. Kunnossa oleminen on vasta puolet - on haluttava juosta, on haluttava ylittää ja voittaa itsensä. On arvostettava itseään, juoksuaan, mutta ennenkaikkea muita juoksijoita ja kilpailun järjestäjiä sekä huoltoa.

   Äärimmäisen moni minua nuorempi ja lahjakkaampi ei ymmärrä ollenkaan miksi hyvässä kunnossa ollessaan ei kuitenkaan onnistu, matka jää kesken. Esimerkkinä käytän ylläolevaa viikon 18. sunnuntaita omasta harjoittelustani: hyvin menneen viikon jälkeen olisin voinut juosta sunnuntaina vaikka 50 kilometriä mutta yllätys - en juossut ollenkaan. Sain sen mistä luovuin, kyvyn juosta ne 50 kilometriä sitten kun on pakko ylittää itseni. 

   Tuona sunnuntaina tein matkavalmisteluita ja seurustelin Kirsin kanssa. Hiljennyin myös kotisohvalla istuen puolen tunnin ajan, kävin systemaattisesti mielessäni läpi mitä haluan ultrajuoksultani. Vastaus on yksiselitteinen - onnellisuutta. Minähän olen yleensä onnellinen juostessani, paitsi en kokoajan kilpaillessani, on siis kehitettävää.

   Kannustan kaikkia toteuttamaan haaveitaan, poikkeamaan tavallisesta ja etsimään itse oma tapansa olla kotonaan - mielellään kaikkialla ja kaikkien kanssa.