Syntymäpäiväni oli ja meni. Ei ollut pyöreitä lukuja, eli ystäväni, jos et muistanut niin ei tarvitse potea huonoa omatuntoa. Minäkään en muista kenenkään muun kuin Kirsin syntymäpäivän. Iällä ei edelleenkään ole minulle merkitystä. Myönnän, ikä tuntuu joskus - myös hyvältä.
Vuosien vieriessä ystävyyssuhteet elävät omaa elämäänsä. Itselleen tärkeistä asioista on mukavaa puhua ja vaihtaa ajatuksia, kaiken perustana on kyky hyväksyä erilaiset mielipiteet ja saada niistä itselleen uusia ajatuksia. Ihmiset kasvavat erilleen jos ei yhteistä puhumista tai molemminpuolista kykyä hyväksyä täysin toisenlaisia ajatuksia löydy.
Omissa vanhoissa ystävyyssuhteissani olen huomannut vuosi vuodelta lisääntyvää etääntymistä. Ultrajuoksu ja Lappi sensijaan ovat tuoneet tilalle uusia ystäyyssuhteita, myös erittäin syvällisiä. Muutettuamme Lappiin vain äärimmäisen harvat etelän ystäväni ovat pitäneet yhteyttä saati käyneet. Filosofiani mukaan tämä asia on. Se ei siis ole hyvä tai huono asia.
Yhteiskunta jossa elän, ei ole muuttunut ollenkaan vuosien varrella vaikka monet niin uskovat. Sensijaan ihmiset ovat muuttuneet, myös minä. Olen kirjoittanut lukuisista aiheista ultrajuoksun läpi ja itsensä kehittämisen kulmasta katsoen.
Aika ajoin olen laittanut ajatukseni ympäröivästä ylös:
1. Kun ihmiseltä riistetään hänen vapautensa, riistetään samalla kyky inhimillisyyteen.
2. Sananvapaus säilyy, jos sitä uskalletaan käyttää. Jos mukaan tulee itsesensuuri, se ei säily.
3. Jos pitäydytään puhumasta joistakin asioista ja valitaan hiljaisuus, on se jo uhka sinänsä.
4. Luonnollisen erottaminen luonnottomasta tai yliluonnollisen erottaminen luonnollisesta on äärimmäisen vaikeaa. Inhimillisyys on osa luontoa. Äly ei voi tutkia itseään.
Aika ajoin olen kritisoinut yhteiskuntaa:
1. Ilmastonmuutoksen ja muiden tätä planeettaa vaivaavien ongelmien perimmäinen syy vaietaan.
Syy on liiallinen väestönkasvu. Tämän esittäminen johtaa naiiviin oikeudenmukaisuuden etsintään ja kysymykseen kuka saa syntyä. Ihmiskunta tekee joka hetki varsin paljon päätöksiä, joiden seurauksena ihmisiä kuolee. Jos pystytään päättämään kuka kuolee, ei luulisi olevan vaikeaa päättää kuka saa syntyä. Vai onko tämä eräänlainen liukuhihna?
2. 1970-luvun Suomessa oli taistolaisten vihaamia toisinajattelijoita. Nyt meillä on "väärinajattelijoita". Keskusteluilmapiirissä on etiketti, jonka rikkomisesta saa sanktion. On määritelty vihapuhe, eli painostetaan ajattelemaan samankaltaisesti. Keskustelu tämän seurauksena siirtyy internetin laudoille piiloon.
3. Internet merkitsee fragmentoitumista ja toisiaan vihaavien ryhmien syntymistä. Internet on kontrollin väline eikä ole yhteiskunnan äänitorvi.
4. Sukupuolen ja ihonvärin tai rodun oletetaan vaikuttavan yksilön asemaan sortavasti. Stereotypioista ei synny tasa-arvoa.
5. Tiedeyhteisö ei suhtaudu vakavasti ihmisen yliaistillisiin kokemuksiin. Parapsykologiaa väheksytään tieteessä. Uskontokeskustelu liittyy tähän: Charlie Hebdon pilapiirtäjä Juni on sanonut, että sananvapaus, sekularismi ja oikeus jumalanpilkkaan eivät ole vanhentuneita arvoja.
6. Markkinatalous ja globalisaatio ovat luoneet pilipalisaation. Yhteiskuntajärjestys luhistuu juuri tästä syystä.
Irralleen otettuina ylläolevat ajatukset saattavat olla vaikeaselkoisia. Itsetranssendenssissä on kyse itsensä ylittämisestä. Jos sinulle on kerrottu, että jokin ei ole mahdollista ja sinun nyt vaan täytyy tyytyä osaasi, olet koneiston uhri. Valtavilla stereotypioilla luodaan mielikuva, joka vääristää yksilön mahdollisuudet etsiä elämässään uutta. Jokaisella meistä on mahdollisuus ilman mutta kun- ajattelua tai sitten kun- ajattelua.
Vanhat ystäväni saattavat ajatella, että vuosieni varrella olen tullut uskoon tai että olen juossut aivoni solmuun. Ylläolevista numeroiduista luetteloista saattaa joku pystyä päättelemään mitä itsensä kehittäminen on, olen ainakin kyennyt ajattelemaan siinä juostessani. Mitä tulee uskoon tulemiseen, on eksistentiaalisten kysymysten pohtiminen luonnollista ajan kuluessa. Yksi hyödyttömimmistä kysymyksistä on: onko jumalaa isolla tai pienellä kirjoitettuna edes olemassakaan.
Vuodet vierivät selkäni takana. Tämän voi tulkita niin, että ajattelen olevani itseäni edellä. Nöyryyteeni liittyy keskeinen ajatus siitä, että tulee aika jolloin en ole itseäni edellä.
Mitä kaikesta jää, on jotain sellaista mikä koskettaa ihmissydäntä. Sadan vuoden päästä näitä tekstejä lukiessa kukaan ei ole kiinnostunut aatteesta, brändistä, tuloksista ja numeroista, vaan siitä mikä kosketti matkani varrella toista ihmissydäntä.
HARJOITTELU VIIKOILLA 19 - 20.
Ma- 16,21 km - 1.48. Nellimissä tietä ja polkua.
Ti- Nivalassa 6,02 km - 39 min. Ajomatkan jälkeistä ravistelua.
Ke- Onnin kanssa Pyssymäeltä perhereitti ja PEP12 reittiä 20,45 km - 2.25. Polkua.
To- Tuuri Käpykangas hiekkatietä 20,12 km - 2.13.
Pe- Lepo / Kävelyä 2,3 km - 39 min. Kirsin kanssa.
La- 8,05 km - 52.18. Asvalttia pääosin.
Su- Polut Hämeenkyrössä 23,03 km - 2.49.
Yhteensä 93,9 km - 10 tuntia ja 48 minuuttia - vertikaalisia nousumetrejä 926
Ma- 25,07 km - 2.51. Kaikki harjoittelu tästä eteenpäin polkua, hiekkatietä ja umpimetsää ellei toisin mainita.
Ti- 27,15 km - 3.16.
Ke- Pyörällä 9,93 km - 54 min. Kirsin kanssa. Ilta 12 km reipasta - 1.17.
To- 30,69 km - 3.31.
Pe- 12,02 km - 1.22.
La- Janin kanssa 17,94 - 2.25. Perään yksin VL 13,14 km - 1.22. Osittain 85 % teholla.
Su- 13,02 km - 1.30. Palauttaen.
Yhteensä 151 km - 17 tuntia ja 39 minuuttia - vertikaalisia nousumetrejä 2120
HARJOITTELUSTANI
Harjoitteluani voi yrittää ymmärtää monelta kantilta. Olen kiinnostunut sitkeydestä ja kestävyydestä: kilpailuista jotka menevät yli normaalin ymmärryksen ja suorituskyvyn.
Olisin voinut juosta ylläolevilla viikoilla 300 km viikossa, mutta se ei olisi ollut harjoittelua eikä myöskään ominaisuuksien kehittämistä, vaan purkamista ja itsensä rikkomista.
En ole kiinnostunut mittaamaan nopeuttani ikäisteni seurassa esimerkiksi kymmenen kilometrin maantiejuoksussa. En ole kiinnostunut kyttäämään pystynkö mitäkin minkä ikäisenä. Tämä ei tarkoita etten arvosta niitä, jotka yrittävät pysytellä kiinni nopeudessaan.
Minulla on ulkoisia ja sisäisiä tavoitteita. Toteutan ja kontrolloin niitä kuuden päivän juoksuissa, edelleen olen menossa kohti 52 päivän kilpailua New Yorkissa. Pystyäkseni siihen minun on saavutettava ensin tietyt sisäiset tavoitteeni. Yksinkertaisesti: en ole tarpeeksi pitkällä itseni kanssa vielä.
Juostuani Suomen halki 1000 mailia olin jo varsin pitkällä kohti New Yorkia. Sitten isäni kuoli, lopetin yritykseni, muutimme Lappiin ja kun olisi ollut aika tehdä päätös, tuli korona ja perui kuuden päivän kilpailun, jonka jälkeen seuraavana vuonna piti yrittää matkustaa kevääksi Sri Chinmoyn tiimin järjestämään lyhyempään kilpailuun.
Tulevaisuus on pelkkiä mahdollisuuksia täynnä. Epäonnistuminen on myös mahdollisuus kehittyä, etenkin ihmisenä.
Alla You Tube video: Lenkillä Janin kanssa Näkyy vain blogin internetversiossa. Jos katselet blogia kännykällä, valitse lopusta internetversio tai katso video suoraan linkistä.
