EI ERIKOISTA

 

Syyskuun auringonlasku kultaa Talvitupalompolon. Kuvan otti Kirsi erämökin kuistilta.

 

---

Korona-aika opettaa osalle ihmisistä uutta normaalia. Erilaiset rajoitukset purevat kipeimmin juuri niihin, joiden elämän sisältö on perustunut kokemuksesta kokemukseen liitämiseen. Ostettujen kokemusten hankinta vaikeutuu maarajojen sulkeutuessa ja kun lisäksi kotimaan seuraelämä näivettyy, kaikki on peruttu. Tai ainakin niin luullaan.

   Ultrajuoksijana olen kokenut elämäni varrella paljon sellaista, mitä ei voi ostaa ja jonka saavuttamiseksi olen joutunut luopumaan paljosta muusta. Vapaa-ajan matkustamista en ole aina voinut harrastaa, koska se sotkee kurinalaisen ja päivästä toiseen kovana jatkuvan harjoittelun rytmin. Lisäksi kilometrien myötä kasvanut levontarve estää monen muun asian harrastamisen juoksun ohella. 

   En valita, enkä tekisi mitään toisin. Kilpailumatkojen matkustuskokemukset ovat korvanneet moninverroin tavanomaisen turismin ja levontarve on opettanut arvostamaan tavallisia arjen pieniä asioita. Ihmisiä olen pystynyt tapaamaan ilman kapakoita ja turhien asioiden ostaminen ei muutenkaan ole koskaan kuulunut elämääni. Pitkien lenkkien jälkeen kotisohva on paras ja pakoton paikka.

   Vastaan usein kysyttäessä mitä kuuluu, että ei erikoista. Ultrasuoritusten yli-inhimilliset, lyhyesti ohikiitävät hetket ovat opettaneet arvostamaan kotiaskareita ja jonkun mielestä hiljaista elämää. Iisalmelainen, syvästi uskova ystäväni Ari opetti minulle kerran kultaista keskitietä elämässä. Ultrajuoksijalle, joka jatkuvasti elämäntavassaan etsii mahdottoman ja mahdollisen rajaa, tekee hyvää opetella keinot palata normaaliin huippusuoritusten jälkeen. Tällä estetään kilpailujen jälkeiset masennukset ja harmauden tunne siitä, että mikään ei tunnu enää miltään.

   Valitettavan nuoret eivät jaksa elämää ja hakevat apua lääkäriltä masennukseen tai paniikkihäiriöön. Osa näistä nuorista ei ole kokenut milloinkaan aitoa hyväksyntää tai konkreettia inhimillistä läheisyyttä. Ruutuaika ja peukutukset, seuraajien miellyttäminen omassa sosiaalisen median kuplassa ei ollutkaan sitä oikeaa elämää, yhtäkkiä huomataan perustusten pettävän alta. Jää yksinäisyys ja tyhjiö vailla värejä eikä normaaliin voi palata, kun sitä ei koskaan ole ollutkaan.

   Korona-ajan uudessa normaalissa ollaan yhdessä vailla pakomahdollisuutta. Vastakkainasettelu ja kieltäminen tietenkin lisääntyvät mutta aika tuo tullessaan hyvääkin, esimerkkinä vapaaehtoistyötä tekevien määrän lisääntyminen. Kohdata toinen ihminen aidosti ja jakaa hetki elämäänsä muille on sitä aitoa elämää parhaimmillaan, ilman sinisenä hohtavaa ruutua.

   Kaikkea ei ole suinkaan peruttu. Toistaiseksi metsäpolkuja ei ole suljettu eikä luontoa rajoitettu. Ulkoilun jälkeen kotisohvalla kirjan tai elokuvan kanssa ei ole maskipakkoa. Talvi tulee ja saattaa tulla myös lunta, hiihtämistäkään ei toistaiseksi ole kielletty. Lapin Sallasta löydetty Suomen vanhin suksi on 5200 vuotias - kestävätkö nykyihmisen elämän välineet yhtä hyvin aikaa?

 

---

 

 

Varaston jatkeeksi integroitu kelkkakatos ja pienvarasto odottavat paitsi käyttöä, myös ensi kesää ja maalausta. Jos joku ihmettelee miksi tein pienen varstokopin on syy siihen selvä: ei ollut enempää puutavaraa. Tarkoituksena oli käyttää viimeiset isäni jäämistöstä löytyneet paneelit ja sekalainen muu puutavara pois. Tässä onnistuin, paneelia jäi kaksi metriä palasina.

   Katoksen runkopalkit ja katttotuolit jouduin ostamaan, kattopelti on ystäviltä lahjoituksena saadusta erästä. Kelkkojen alla ritilä on vaihtolavoista ja maantienojiin hylätyistä kakkosnelosista, juostessa löytää muutakin kuin tyhjiä kaljatölkkejä. Valot minivarastoon saatiin pari vuotta sitten pihaan kaivamastani maakaapelin varauksesta, joka sisätää hämärätunnistimen perässä olevan ulkovalojohdon. Edessä oleva porrasaskelma on kierrätetty talomme vanhasta takakuistin askelmasta, jonka tilalle tein terassin viime vuonna.

Pyhävaaralle johtavan mönkijäuran kaunista maaruskaa. Sateisena päivänä juoksu tuntui sairastelujen ja tauon jälkeen ensi kertaa helpommalta.

Ennen Keskimöjärveä kelkkaura on varsin kivikkoinen. Sääli voitti lopulta ja tavarat veneenkääntöoperaatioon kannettiin perille rantaan mönkijän kyydistä.

VIIKKO 39.

Ma-Ti- Lepo

Ke- 8 km poluilla Palo-Pyhävaaralle.

To- Lepo

Pe- 11,1 km - 1.25. Pyhävaara, osin kuraista polkua.

La-Su -Lepo

Yhteensä 19,1 km.

Heikko viikko muiden töiden väsyttämänä mutta olen sentään liikkeellä.

   

PALVELUKSIA JA SELKÄRYYPYT

 

Eilen sunnuntaina juhlistin kahden viikon flunssasta toipumista käymällä ensi kertaa kunnolla lenkillä. Toki aiemmin olin kävellyt, juossut pari totutuslenkkiä rakennusprojektin ohessa, mutta sitten ajattelin sukeltaa satumaisen kauniiseen ja syksyn väreissä hehkuvaan Haapakuruun.

   Juostessani hiljaa hautausmaan ohi kirkonkellot soivat Nellimin pienessä, mutta pittoreskissä ortodoksikirkossa. Kirkon pihalla oli papin ja suntion autojen lisäksi kaksi muuta autoa, pieni mutta pippurinen seurakunta oli kokoontunut palvelukseen. Varmaan osa oli hilautunut paikalle omin jaloin pienen ja vähintään yhtä pittoreskin kylämme laitamilta asti.

   Loivassa ylämäessä korvissani soi edesmenneen Whitney Houstonin kappale I Will Always Love You, omalta Spotifyn Ultrakoskinen- soittolistaltani. Rakastan Sinua Aina, Ikuisesti. Juostessani en voinut olla rinnastamatta omaa harjoitustani kirkon hartauden harjoitukseen, palvelukseen olin matkalla minäkin, kiviseen kuruun yksin askelten kanssa.

   Nivalan polkujuoksutapahtumassa pitämässäni luennossa korostin henkisyyttä ja tein selvän pesäeron hengellisyyteen. Ultrajuoksijana pyrin hyvään nähdäkseni selkeämmin oman vajavaisuuteni, ihmisenäkin. Rajoja on helpompi ylittää kun tajuaa, että voima tulee itsestä. Kysynkin usein väsyessäni: Mihin käännyt kun et enää jaksa?  Kukaan ei voi juosta puolestasi - haluat eteenpäin? Siis juokse. Pystyt siihen kyllä.

   Juha Mieto on aikanaan todennut, kaiken muun lisäksi, että harjoittelu on kuin uskonto. Minä en näe asiaa näin. Yhteisiä piirteitä on kilvoittelun kanssa mutta ainoa mihin voit uskoa on sinä itse. Itseesi uskomalla ja etenkin kaikkeen siihen työhön minkä olet tehnyt saavuttaaksesi unelmasi, voit saavuttaa unelmasi ja päästä perille.

   Kahden viikon sairastelun ja sitä seuranneen rakennusprojektin jäykistämä kehoni mukautui askelrytmiin ruskan väreissä hehkuvassa Haapakurussa. Todellakin, olin palveluksessa ja todellakin, juoksu! Rakastan Sinua ikuisesti kunnes on aika ottaa viimeinen askel. Mistään muusta kuin juoksusta en saa samanlaista tunnetta kehoon, mielestä nyt puhumattakaan.

   Ultrajuoksuharjoitteluun voidaan menestykkäästi sotkea keskittymistä ja mielenhallintaa mutta varsinaisesta hengellisyydestä jokainen päättäköön itse. Rukoillakin voi, jos siitä kokee apua saavansa. Kuvaamani ajatusmaailma tuomitaan usein narsismiksi tai itsekeskeisyyden par exellenceksi. Totuus on toinen. Yksin maantiellä kaksikymmentä kilometriä edessä ja takana, tai polun ylämäkeen uupuneena turvallaan, ollaan kaukana selfieistä ja narsismista. Kotiin on päästävä ja mielellään omin voimin. Mihin käännyt kun et enää jaksa? 

   Palasin Haapakurusta virkistyneenä ja onnellisena.

   Moottorikelkkakatos- ja pikkuvarasto valmistuvat tällä viikolla, vielä on edessä hiukan puunkaatoa kotona ja mökillä, ja sitten on aika pureutua tiehen ja polkuun. Mutta sitä ennen julkaisen tämän kirjoituksen ja otan kunnon selkäryypyt. Viinaa? Kyllä. Jotta kontakti täydelliseen pimeyteen säilyy vahvana mielessäni sillä tulossa saattaa olla valoisat ajat.

 

Oven raamin teossa, katoksen lähes kaikki materiaalit ovat omasta takaa ja loput kierrätettyä. Katos integroitiin jo olemassa olevan varaston jatkeeksi. Piha on lähes pelkkää hiekkaa, joten perustukseksi välttävät kestopuutolpat styroksin päällä.

 

VIIKKO 37.

Ma - La - Rakennustyötä, ensin puolikuntoisena ja sitten parempikuntoisena, talvi tulee...

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 5,72 km - 1.31.

Ei juoksua, toipilas. Väsynyt, käsiä särkee.

VIIKKO 38.

Ma- Ti - Lepo juoksusta, rakennustyötä, pitkiä päiviä kosteassa syyssäässä, katontekoa, seiniä ja lattiaa - ikkunanasennusta ja ynnä muuta.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 3,10 km - 44 min. Turisemista kävelyllä tavattujen kyläläisten kanssa. Rakennusta.

To- Juoksua 6,66 km - 47 min. Polulla. Rakennusta.

Pe- Juoksua 7,65 km - 48 min. Tiellä. Rakennusta.

La- Lepo, rakennusta, todella pitkä päivä.

Su- 10,90 - 1.14. Haapakuru poluilla. Rakennusta pitkä päivä.

Juoksua 25 km ja vissiin aikaakin kului.

  

VERKOISSA

 

Puhelu tuli järvellä. Suurinpiirtein juuri sillä hetkellä, kun kurotin jollasta kohti verkkopuikkaria Kivijärven pirunkiven takana, siinä matalikolla. Oltiin Kirsin kanssa aamulla laskettu verkot ja koettu ne, jätetty vielä sittenkin yksi suurin toivein likoamaan. Illalla tulin tunnontuskiin mökillä, vaikka vesi on jo syyskylmennyt, niin viimeinen täytyi käydä ennen yötä pois nostamassa.

   Tuuli oli tyyntynyt, jätin Kirsin lukemaan kirjaa ja kolistelin vanhalla Hiacella rantaan. Illansuussa oli satanut kaatamalla, tyhjensin jollan ja suoriuduin vesille. Rantoja koristavat harmaat, sinne tänne nakellut kivet ja kelottuneet aihkit. Pitkämäisen järven toisessa päässä on Vallen vanha erämaatalo, kaikki muut ihmisen jäljet loistavat poissaolollaan. Ikiaikaiseen tunnelmaan pääsee pirunkiven lähellä. Valtava, haljennut seitakivi huokuu rauhaa, kalat pääsevät uimaan sen sokkeloihin, ja matalikossa on hyvä pyytää kalaa - nimenomaan pyytää.

   Palatessani hymyilin tyytyväisenä, heti puikkariin tartuttuani tunsin potkut paulassa. Olimme onnistuneet laskemaan viimeisen verkon oikealta puolelta venettä. Rannassa päättelin vastaajaviestistä puhelun saapumisajan. Ivalon terveyskeskuksen hoitaja oli sunnuntai-illan ratoksi soittanut ja ilmoittanut koronanäytteen sekä nieluviljelyn tulokset. Ei verkkoyhteyttä eli suoraan vastaajaan, toki oli äänettömällä taskussa erämaahan kuulumaton kapine.

   Meillä rajaseudulla suljettu puhelin ei tarkoita tavoittamattomuutta. Jos ei tänään kuulu niin ehkä huomenna. Elämän turha, tehty kiire ei kuulu tänne. Niillä, jotka ovat tavoitettavissa kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudesta ei ole aikaa. Ihmisen aika kuluu kaikkialla suurinpiirtein samaa tahtia, mutta se mitä ajastaan kokee onkin sitten erilaista näillä ajattomilla. Monet saavat paljon aikaan, mutta eivät koskaan pysähdy saati ymmärrä: aika kuluu ja sitten se on ohi - elämä nimittäin.

   Verkoilla kalastetaan ruokaa ja herkemmät kalat, esimerkiksi siika, pilaantuvat nopeasti kuoltuaan. Jos ei muuta niin ainakin maku muuttuu. Toivoisin, että useimmilla ihmisillä olisi mahdollisuus laskea riittävän harva verkko kalastamaan aikaa itselleen. Harvaan verkkoon kun tarttuu vaan se olennainen. Maailmamme on täynnä turhaa ja mitä sillä turhalla loppujen lopuksi tekee.

   Ajelin mökille takaisin. Hämärä tulee nyt yhdeksän kieppeillä. Tienvarren männystä lähti iso koppelo lentoon ja tiaiset olivat päivällä palanneet kesätauolta koputtelemaan pihapiiriin. Perkasin rannassa kalat kuunnellen Talvitupalompolon veden solinaa. 

   Kirsi huuteli kahville. Kävelin rannasta mäentöyräälle ja potkiessani saappaita kuistilla katselin rantasaunan piipusta tupruavaa harmaata savua.

   Näytteet olivat olleet puhtaat ja puhelin sai jäädä äänettömälle edelleen.

VIIKKO 36. HARJOITTELUNI

Ei harjoittelua, sitkeää flunssaa mutta ei vitutusta.

 

COVID FAN TUTTI

 

Fan tutti tarkoittaa kaikki, sekä miehet että naiset. Alkuperäisessä Mozartin oopperassa on kyse uskottomuudesta - Cosi fan tutte, kaikki naiset.

   Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa edellisestä blogipäivityksestäni, mutta en ole paskaakaan kiinnostunut siitä, koska olen Inarilainen. Tampere kuuluu menneisyyteen eikä menneitä kannata muistella, kovin usein ainakaan.

   Mitä Tampere liittyy tähän blogikirjoitukseen tai Cosi fan tutteen. Ei mitenkään, mutta kirjoittajan on nykyisin haettava jatkuvasti uusia näkökulmia asiansa esilletuomiseen. Olen kokenut sen yrittäessäni saada omia käsikirjoituksiani kustantamoille julkaistavaksi. Myynnin eteen kirjoittajan tulisi hieman huorata, olla mieliksi ja olla uskoton jopa omalle tyylilleen. "Ongelma on rakenteessa." "Haluamme toisen version." Voi jumalauta! Taidetta ei pidä tehdä kenellekään erityisesti eikä sitä tulisi yrittää ymmärtää - vain nauttia siitä mikäli se koskettaa.

   En ole katkera. Yritän parantaa ja kestän kritiikkiä mutta kestääkö kriitikko kritiikkiä. Mikä on arvioijan kompetenssi. Myynti on valistunut arvaus. Ikinä ei tiedä mikä kolahtaa, täytyisi olla riskinottokykyä.

   Hufvudstadsbladetin Wilhelm Kvist haukkui Minna Lingrenin Kansallisoopperalle kirjoittaman Covid fan tutten. Kritiikissään Kvist syyttää laulajia narsisteiksi ja väittää ettei teoksessa huomioida Koronan uhreja mitenkään vaan tehdään vakavalla asialla komediaa.

   Arvon kriitikolle voisi kertoa että oopperalaulajan on saatava yleisöönsä kontakti ja annettava itsestään jotain esitykseen. Tämä ei onnistu itseään esiintuovalta narsistilta. Komediaa voi tehdä mistä tahansa, on sitten eri asia miten se ymmärretään. Taidetta ei tarvitsekaan ymmärtää, riittä kun syntyy keskustelua ja uusia ajatuksia sekä kontakteja ihmisten välillä.

   Tietysti saattaa olla, että Kvist laskelmoi tai hänelle maksettiin, jotta saadaan pienimuotoinen kohu aikaan. Kaikkea pitää epäillä mutta terveesti. Vakavan syövän sairastaneena en nähnyt Covid fan tutten tavassa käsitellä vakavaa sairautta mitään pahaa, pikemminkin päinvastoin. Riemastuttava esitys on katsottavissa Yle Areenasta.

   Koin takauman tässä eräänä yönä kun flunssaisena join kuumaa mehua keittiön pöydän ääressä ja söin vaaleaa leipää, jonka päällä oli pari juustonsiivua. Mieleen muistui Pikonlinnan syöpäsairaalan iltapalavaunu, teetä ja usein vaaleaa leipää ja sen päällä juustoa. Muistelin iho kananlihalla pitkiä linoleumikäytäviä ja syöpälääkkeistä ihon läpi huokuvaa metallista hajua. Seistessäni yöllä Nellimin Kotalan olohuoneen ikkunan ääressä katsellen höyryävää jokea, näin itseni seisomassa Pikonlinnan käytävän päässä katselemassa korkean ikkunan läpi kevättalviseen, valaistuun puistoon. Näin itseni katselemassa vapauteen, terveyteen.

   Tähän aikaan vuodesta teen yleensä karkeita suunnitelmia tulevasta ultrajuoksukaudesta. Covid fan tutti ja sen toinen aalto hieman rajoittaa mutta uskossaan vahvat palkitaan. Uskon nyt, että ensi vuonna järjestetään kuuden päivän juoksu. Jos pääsen ehjänä viivalle saatan malttaa ja yrittää vihdoin onnistua.

   Karkeat harjoitussuunnitelmat liittyvät lähinnä intesiteettiin eli harjoittelussa harkitun itsemurhan yrittämiseeen juosten. En halua sanoa mitään julkisesti. Parempi kun antaa numeroiden puhua jos ne ovat puhuakseen.

   Nivalan Pyssymäellä pitämässäni monipäiväjuoksuluennossa korostin, että kukaan ei voi juosta puolestasi. Syövästä kuntouduttuani olen elävä esimerkki liikunnan terveysvaikutuksista ja periksiantamattomuudesta. Tässä ei ole mitään narsistista. Olen aina yrittänyt kannustaa ja motivoida muita omalla esimerkilläni. Minä en ole tärkeä, vaan se miten yritän elää ja opettaa: älkää epäröikö vaan totettakaa haaveenne, suositus ei ole sama kuin rajoitus!

 

HARJOITTELU VIIKOILLA 33 - 35

33.

Ma-Ti-Lepo

Ke- Tiellä 10 km - 1.01.

To-Lepo

Pe- Haapakurussa poluilla 10,66 km - 1.08. Vesisade.

La- Lepo

Su- Mökillä Paavalintupavaaraa 9,19 km - 58 min. 

29,94 km - 3:07.

34.

Ma-Lepo

Ti- Paksuvuonoon tiellä 8 km - 48 min.

Ke- Rovaniemi asvalttia 7,12 km - 48 min.

To- Nivala SuperPEP 2020 kisareitti lenkkinä 58,5 km - 9:52. Vettä järvistä ja geeliä liivistä, yksi ruisleipä. Kuuma ilma.

Pe- Lepo. Pidin luennon monipäiväjuoksuista Nivalan Pyssymäellä.

La- Nivalassa viimeisiä maaliintulijoita metsästä pois tukemassa 9,28 km - 1.37.

Su- Oulussa saarilla 8,04 km - 1.04. Etureidet vieläkin kipeät.

90,04 km - 14:09. Hyvä viikko mutta vähäisellä harjoittelulla tälläisen esiinkaivaminen on lievästi tuskallista.

35.

Ma- Kemissä 12,41 km - 1.26. Monenlaista alustaa ruohosta polkuun asvaltin ohessa.

Ti- Kirsin kanssa Pellossa vaellus Puruskoskelle 5,36 km - 1.25.

Ke- Kirsin kanssa vaellus Käsivarren Ropijärvenperällä; paskasuopusikkoa ja koivuskaidia 12,69 km - 3:44.

To- Norja Helligskogen  kivistä tietä ylös ylängölle 23,38 - 2.37. Osittain erittäin kovaa.

Pe- Kirsin kanssa vaellus Helligskogenin koillispuolelle ylös tunturiin 10 km - 3.14.

La- Lepo

Su- Kävelyä sairaana 666metriä - 12.44. Kurkku kipeä eikä edes vituta.

Juoksua 35,79 km - 4:03. Hieno viikko päättyi sairastumiseen jonka myötä kaikki uuteen harjoittelukauteen tehty valmistava työ valui hukkaan. Mutta säälimättömän harjoituksen aika tulee... 

 

Elokuun summana 187,84 km juoksua ajassa 25:01.