RYITYTTÄÄ

   Tupsahdin kotipihaan 18 päivän reissun jälkeen juuri rykimäajan aluksi. Suomen pisimmästä polkujuoksusta, Nivalan SuperPepistä, on kulunut nyt 17 päivää. Ruska alkaa 9.9. kello 9.00. Meillä Lapissa ollaan joskus tarkkoja ajan kanssa, täytyyhän turisteille olla selvät aikataulut. Minä olen elänyt jo niin kauan ilman aikatauluja, että niiden kanssa alkaa olla arjessa vaikeuksia. Mutta rykimäaika on selvä asia, porot notkuvat pihassa.
   Nivalasta suuntasin toipumaan Käsivarren Lapin ja Norjan tutuille maisemille. Toipuminen tosin on kyseenalaista kun 174 kilometrin kilpailun jälkeisen 34 kilometrin viikon perään tulee heti 80 kilometriä ja reilut 11 tuntia harjoittelua. Nyt syyskuu on varattu toipumiseen ja eräänlaiseksi ylimenokuukaudeksi. 
   Näiden termien kanssa hymyilyttää. Ylimeno? Aivan kuten olen hyvin tietoinen, että kaunokirjallisessa tekstissä numerot tulisi kirjoittaa kirjaimin. Kahdeksankymmenen kilometrin viikkoni tuli vertikaalista nousua kaksituhattakaksisataaviisikymmentä metriä. Jos sallitte näin blogissa numerot, ne ovat napakan yksiselitteisiä kuten rykiminenkin.
   Kotiinpaluun kunniaksi pesin neljä koneellista pyykkiä, matkailuauton lakanat, pyyhkeet ja kylpytakin. Minä olen aina ollut kylpytakkimiehiä. Jos tulee tilanne niin kylpytakki on helppo kietaista päälle tai pois. Perinteinen vyötäröltä vyöllä sidottava malli ei jätä mitään arvailun varaan tietyissä tilanteissa. Olen siis ennustettava. Jos joku kummastelee lakanapesua, niin tokihan vaihdoin lakanat autoon Nivalan toipumisviikon hikoilujen jälkeen. Meillä matkailuautoilussa on oltava tyyliä, viinilasit ovat muovia mutta konjakkilasi lasia tai ainakin puhtaat lakanat.
   Usvainen aika on meneillään. Kilpailun väsymykset putosivat päälleni kotiinpaluun jälkeen. Osasin odottaa. Kuuden päivän kilpailun jälkeen jalat ovat usein vailla elastisuutta ja näivettyneet. Nyt jalat tuntuvat isoilta ja raskailta. Hitailta ja kankeilta. Muuten keho on toipunut tavanomaisesti, jopa hieman odotettua nopeammin.
   Juoksin viikonloppuna mökille Talvituvalle. Kävimme Kirsin kanssa Goddohjärvellä mustikassa ja kalassa. Ei kalaa mutta mustikat ovat nyt vasta makeutuneet. Luonnon hiljaisuus tasaa kilpailussa riekaleiksi raastetun mielen ja kumppani ymmärtää - näkee kuluneen ja aika ajoin poissaolevan äijän haahuilemassa, vaihtaa selkokieleen ja yhteys syntyy. Sitä se on - ultrajuoksu. On aikoja jolloin se ottaa joka päivän ja yön, mutta kokonaan sille ei saa antaa itseään koskaan.
   Syksy saa ja minä myös. Joskus ryityttää, menee kurkkuun jotakin, joten kaikki on hyvin kunhan vaan saa ryittyä ja sitten kulkee taas kevyesti - ainakin hetken.

VIIKKO 35.

Ma- Norja Heligskogen Casual, Lavkarittettiä Rihpogaissalle ja alas autolle Várdutin ylängön kautta. Kova tuuli esti huipulle menon. 14,81 km - 2.41.
Ti- Norja Heligskogen itäpuoli. Löysin vihdoin mönkijäreitin ylös. Kiitos Inaturin kartoille. 13 km - 2.23. Ylämäkeen ei paljon annettavaa.
Ke- Lepo. Pakkolepo.
To- Hetassa Pyhäkerolle ja takaisin. 24,09 km - 2.59. Voi näitä kuluneita turistireittejä.
Pe- Kevolla 12 km - 1.35. Väsynyt, väärät kengät. Kotona illalla.
La- Lepo
Su- 15,5 km - 1.39. Talvituvalle kotoa.

yhteensä 80,2 km - 11:11 - 2250 metriä vertikaalia.

Viikon tavoite oli hyödyntää loput kilpailun superkompensaatiosta mutta ei nivelien eikä jänteiden terveyden uhalla. Voimaharjoituksen tarttuvuuden tutkiminen jo valmiiksi väsyneeseen lihakseen. Hermotushuomiot viikon jälkeen.

Polar Vantage V

   Minulla on kaksi urheilukelloa, Garminin Forerunner 910XT ja vanhempi 310XT, jonka sain palkinnoksi aikanaan Ruotsin Täbyn satamailisesta. Molemmat kellot toimivat edelleen, mutta molempien akut alkavat olla vanhoja eivätkä varaudu enää pitkiin kilpailuihin riittävästi. 
   Garmin on kaikkina näinä vuosina päivittänyt Ant-muistitikun avulla kellojen purkamiseen tarkoitettua softaansa kiitettävästi, mutta nyt monien ultrajuoksijoiden kokemusten perusteella ollaan kellosoftan osalta menty metsään uusissa Fenix malleissa. Jatkuvia vaikeuksia ja takuukorjauksia.
   Polarin härvelin akunkesto on markkinoiden parhaimpia ja kokemusten mukaan rannesykemittaus markkinoiden tarkimpia. Polarin heikkous on, että sitä ei voi ladata kesken suorituksen liikeessä, koska suorituksen tallennus keskeytyy kun lataus kytketään.
   Urheilukellot maksavat maltaita. Polar 480 eurosta aina 550 euroon riippuen paketin sisällöstä. Niinpä ostoksen jälkeen on todellakin lupa odottaa toimivaa laitetta. 
   Polarissa minua kiinnostaa sen antama palaute kehon palautumisesta. Kellossa on kardiokuorman mittaus ja muita algoritmiperustaisia herkkuja, joiden tiedon oikeanlaisuutta voi sitten kukin soveltaa tapauskohtaisesti. 
   Polarin käyttöohjeessa 12 tuntia viikossa treenaava on jo tavoitteellinen huippu-urheilija, joten tässähän täytyy rintaa kohta röyhistää, sillä  koen treenaavani tosissani vasta siellä 20 viikkotunnin vaiheilla.
   Käytän harvoin sykevyötä treenatessani koska se hiertää ihon helposti rikki varsinkin juoksuliivin alla. Tarpeeni uusia urheilukello lähtee siis akunkestosta sekä suorituksen purkamisesta puhelimen bluetoothin avulla, jotta aina ei tarvitse säätää läppärin ja Ant-tikun kanssa. 
   Suhtaudun varauksella juoksun tehon mittaamiseen ranteesta. Parametrejä algoritmin pohjalla lienevät nopeus, eri sykealueilla vietetty aika, suoritusaika ja kiihtyvyyden erot sekä mahdolliset korkeusvaihtelut. Nämä toteutettuina gps:n ja ilmanpainebarometrin kautta hieman arveluttavat, mutta olen päättänyt jossain vaiheessa uskaltaa kokeilla Vantagea. Hankintaa puoltaa vielä useiden huippu-urheilijoiden palaute ko. kellosta ja sen laadusta päivittäisessä käytössä.
   Vuosia sitten en käyttänyt edes pelkää kelloa juostessani, katsoin vain ajan lähtiessä ja palatessa kotona. Mittarifriikkiä minusta ei vieläkään saa, mutta vanhakin voi opetella uusia temppuja. Sisäinen tuntemus on kuitenkin tärkein. Jos Polar ranteessa arvioi, että olen liian väsynyt juostakseni 200 kilometriä täyteen harjoitusviikkooni, ei se liikutta minua paskaakaan. Luotan itseeni ja kokemukseeni, mutta lisäinfo ei ole ainakaan haitaksi.


LUKIJALLE INFOA:

   Lisäsin blogini internetversion alaosaan tunnistepilven teksteistäni. Näin lukija löytänee vanhoja aiheita helpommin tunnisteiden perusteella. En kuitenkaan ole blogin alkutaipaleella käyttänyt tunnisteita ollenkaan, joten lukijan on välillä vaivauduttava käyttämään sivupalkin vuosiarkistoja etsiessään menneitä aikoja - pahoittelut tästä.