Olin kalastanut rannalta systemaattisesti erään nimeltämainitsemattoman joen kosket, suvannot ja asentotaimenten kivet. Ei mitään paitsi vuorotellen vesisadetta ja lumisadetta. Vaihdoin kevätkalan metkuihin tuskastuneena paikkaa erään ison nimeltämainitsemattoman järven niemeen keittokalan toivossa. Ei mitään vieläkään. Sitten tuli kahvintuska. Oli nöyrryttävä ja palattava mökille kun en ollut ottanut kahvivehkeitä mukaan.
Puskin mönkijän suosta rinteelle ja takaisin kiviselle metsätielle. Ajelin kaikessa rauhassa hiljaisessa erämaassa kunnes ajatus iski: onko tämäkin päivä pilattava juoksemalla. Kauheaa! Minähän olen ultrajuoksija päivästä päivään ja vielä jonkinmoinen filosofinen itseni kehittäjä. Voiko sellainen levätä jo toisen päivän peräkkäin? Meneekö maine ja kunnia saati kunto?
Keitän nykyisin nokipannukahvia muinaisella tavalla: pannuun mitataan ensin oikea määrä kahvijauhetta, päälle kaadetaan oikea määrä kylmää vettä, kansi kiinni ja tulille. Sitten kun nokasta sylkee kunnolla on kahvi valmista. Ei sekoiteta, ei säikäytetä, ei keitetä vettä ensin eikä muutenkaan taiteilla kolmasti kuohauttaen. Hyvää tulee kerrasta.
Ennen kahvinkeittoa olin asetellut ritilälle transrasvat ojennukseen. Juustomakkara ja lihapiirakka juustolla ja paprikalla. Poikaruokaa. Vegaanit on erikseen. Neljä palaa sokeria kuppiin ja maitoa. Rajansa se on ravinnon kanssa runkkaamisellakin! Terveystrendit vaihtuvat vuosittain mutta pohjoiskarjalaprojekti on ja pysyy. Riittävästi kun polkee polulla hiessä niin kaikki palaa ja suolaakin on lisättävä.
Ryystäessäni kahviani mökin terassin katon alla sateelta suojassa palasin kauhuajatukseeni. Pilata päivä juoksemalla. Jeesus sentään mitä ajatuksia. Olin levännyt edellisenä päivänä, koska ajoin kahdessa päivässä 1600 kilometriä pakettiautolla jonka perässä oli peräkärry ja pitkä, painava lasti. Mutta että nyt taas!
Istuin aikani ja päätin että syy on kalassakäynnissä, erämaassa ja Lapin kylmässä keväässä. Jotenkin rentoutuminen mökillä saunoen ja kirjaa lukien oli sekoittanut pääni muiden juoksusta irroittavien aktiviteettien ohella.
Suomen Scot Jurek (Mikael Heerman) kirjoitti blogissaan, että pihatyöt haittaavat juoksemista (harjoittelua) ja juokseminen pihatöitä. Olen samaa mieltä. Lukemattomia kertoja olen vuosien varrella lähtenyt juoksemaan velvollisuudentunnosta metsätöiden, lapiotöiden tai rakennusprojektien jälkeen väkisin. Kun on pakko mennä. Kun ei voi pitää lepopäivää.
Olin lenkillä kun sairaalasta soitettiin että äitini on loppusuoralla. Olin Norjassa tuntureilla juoksemassa kun poliisi soitti ja ilmoitti että isäni on kuollut. Ollessani entisessä elämässäni yrittäjänä juoksin usein neljäntoista tunnin taksin ratin takana istumisen jälkeen kankein jaloin ja myös yöllä, kun päivällä ei ehtinyt.
Lukemattomia kertoja minut on tavoitettu kesken lenkin eri asioissa. Joku saattaa ihmetellä, että onko pakko pitää puhelinta lenkillä mukana. Tottakai pitää, minun lenkkini kestävät joskus kauan ja maailma ei odota. Nykyisin juoksen jo usein ilman puhelinta. Toisaalta musiikkia on mukava kuunnella ja pitää kameraa mukana karhujen varalta tai muuten vaan. Voi ottaa selfien ja tarkistaa kotona oliko itsensä kanssa lenkillä. Jos ei tunne itseään kuvasta lenkin jälkeen on syytä lopettaa.
Olen opetellut antamaan periksi aina välillä. Vaikeaa se on vieläkin mutta välillä on pakko levätä. Yksinkertaisesti en pysty samanlaiseen tuottavaan harjoitteluun jos elämässä on liikaa muita aktiviteetteja. Parhaillaan meneillään oleva polttopuiden teko on loppusuoralla. Sen jälkeen pitäisi rakentaa...
Transrasva on luku sinänsä. Oikeasti olen aika tarkka syömisistäni. Ryhdyin jälleen syömään magnesiumin ja b-vitamiin yhdistelmää koska on ollut kramppeja ja väsymistä. Rinnalla Lapin vakituisena asujana menee d-vitamiinia. Hyöty noista voi olla pieni mutta uskossaan vahvat palkitaan tai ainakin paljon hikoilevat.
Vyötärölle kertyvä transrasva on oiva tuulisuoja, ei palele, mutta juoksussa se on turha painolasti. Parempi olisi juosta tuulelta suojaan, mutta aina siihen ei pysty. Toisaalta tuuli pyyhkii ajatukset kirkkaiksi luonnossa juostessa, paras tuulisuoja olet itse.
Harjoittelussa on aikoja jolloin ei kysytä millä tuulella olet. On mentävä jos mielii menestyä. Ja jätettävä kaikki muu. Ei ole kyse henkilöstä tai hyvästä tarinasta. On kyse menemisestä. Miten siihen pystyy? Vastaus: menemällä tarpeeksi pitkälle, myös itsensä kanssa.
VIIKKO 22.
Ma- 10,1 km - 1.12. Haapakuru polkua.
Ti- 11,5 km - 1.42. Mäkeä.
Ke- 13,2 km - 1.27. Paksuniemi tietä ja polkua.
To- 8,7 km - 1.04. Haapakuru polkua aikaisin aamulla.
Pe- 8,3 km - 55,54. Lapinlahti mäkinen kuntorata.
La- Su - Lepoa
52 km - 6:22
TOUKOKUUN SUMMAUS
Juoksua 355 km pääosin poluilla - 43 tuntia.
Kohtuullinen kuukausi kun ottaa huomioon kaiken muun juoksemista häiritsevän tekemisen, jota tuntuu riittävän aina vaan.
Scott Walker kuoli maaliskuussa. Rest in peace. Täysin poikkeavaa musiikkia, surrealistisia sanoituksia ja tunnelmaa jostakin tavoittamattomasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti