IVALO SARJAN YHDEKSÄS OSA : KOLMAS LASI

IVALO SARJA on yksi blogini sarjoista, se kertoo ajatuksista ja sattumuksista vakituisesti Lappiin etelästä muuttaneena. Havainnoi olemistani sydämeni kodissa - Pohjoisessa.
   Blogissani näkyi aiemmin OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI-sarja. Tämä sarja on poistettu, koska sen aiheista on tekeillä kirja.
   Ivalo sarja edustaa nykyisin yksin blogissani hiukan kurinalaisempaa, enemmän mietittyä kirjoittamistani.

---

KOLMAS LASI


Istuimme Talvituvan erämökin pyöreän pöydän ääressä Kirsin kanssa kahvilla ja konjakilla. Pöydässä oli kaksi kuppia ja kaksi lasia sekä kynttilä. 
   Ulkona aurinko laski lompolon taakse. Noustuaan aamulla hyvissä ajoin ennen kuutta ja kierrettyään kierroksensa se painui tyytyväisenä unilleen iltayhdeksältä, noin suunnilleen, sillä ei se nyt niin kellontarkkaa ole meillä Lapissa.
   Keinuttelin tuolilla ja pyörittelin konjakkia lasissa, takanani puuhellan pesä humisi.
   -Älä keinuttele, Kirsi sanoi ja nauroi hyväntahtoisesti päälle. 
   Tiesi että minua ärsyttäisi ja sanoisin, että aivan kuin äiti aikanaan. 
   En sanonut tällä kertaa mitään, mutta lakkasin keinuttelemasta.
   Olimme saunoneet pitkään rantasaunassa. Istuessamme höyryämässä kuistilla pohjoistuuli oli yrittänyt vielä, mutta heikolla menestyksellä. Tuuli oli ollut hiukan empivä. Aivan kuin se olisi miettinyt omaa mahdottomuuttaan kevään voiman edessä.
   Sauna oli tehnyt hyvää ja avannossa käyminen vielä parempaa. Päivän lumikenkäily oli ollut katastrofi. Upottavan raskas suojalumi oli pakottanut meidät kävelemään moottorikelkan jälkiä. Paavalintupavaarassa oli ollut kanalintuja ja riekkoja. Aurinko oli pelannut pelejään pilvien kanssa. Hiljaisuus oli katsellut sivusta ja me myös.
   -Jokohan ahma on kiinni, kysyin ja naukkasin konjakkia.
   -Nähtiin sen jäljet viime viikolla kelkalla Kippikselle mennessä, Kirsi sanoi.
   -Itäturisti ja vasominen lähestyy, teettää poromiehillä töitä retale, päätin yksiniittisesti.
   Jatkoimme hiljaa istumista. Katselin varpusen pesän kokoista tupaa. Ei sähköä, ei televisiota, ei kunnollista kännykkäverkkoa eikä nettiä. Mutta silti paljon muuta tarpeellisempaa.
   Talvitupa on minulle kaikkein pyhin. Se on ikkuna tulevaisuuteen ja suljettu ovi menneisyyteen. Isä meni pois siellä. Se menneisyydestä. Erämaan rauha avaa aistit. Se tulevaisuudesta. (Etelän ihmisille on selvennettävä: isäni kuoli Talvituvalle.)
   Kurottaessani kohti konjakkilasia tuli yhtäkkiä tunne, että pöydässä olisi kolmannelle lasille tarvetta. 
   En koskaan ehtinyt saunoa isän kanssa rantasaunassa mutta tuvassa sentään istuttiin  jokunen kerta ja puhuttiin niin kuin isä ja poika puhuvat. 
   Isä puhui ja poika kuunteli.
   Kuilun yli ei ollut siltaa.

   Istuimme siinä vielä pitkään puhumattomina.
   Ulkona hämärä laski peittonsa kevättä odottavan erämaan ylle.
   Nuku, nuku rauhassa, minä jaksan vielä.
   

---

Kuvissa on tekstit, tarkoituksella.

Paavalintupavaaralla.

Yönvanhat riekon jäljet leviävät auringossa.

Metsot ovat hakoneet eli syöneet latvoissa.

Kuukkeli oli täällä.

Elämää.

Lapin mieheksi muuttumassa?

Iltasyönti.

VIIKKO 15.

Ma- Poluilla 10 km - 1.15.
Ti- Tiellä 12,03 km - 1.18.
Ke- Aamupäivällä hankihiihtoa 2,5 metrisillä suksilla Kirsin kanssa 7,8 km - 2.21.
       Iltapäivällä tiellä 10,02 km - 1.00.
To- Lepo
Pe- Lumikenkäilyä/vaellusta 4,9 km - 1.29. Upottava suojalumi ja moottorikelkkaura.
La- Paavalintupavaaralle 6,4 km - 52.09. Moottorikelkkauraa, upotti hiukan.
Su- Nellimintiellä paljaalla hiekalla 10 km - 1.04.

Juoksua 48,6 km - 5:30