AIKALISÄ

Olen juossut viimeksi 18 päivää sitten. Erämaassa ei ole juoksua ollut ikävä. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa siitä mistä voima tulee, juoksun aika on myöhemmin - nyt on aikalisä.
   Maaliskuussa 76 kilometriä juoksua, yhteensä liikuntaa hiihdon ja kävelyn kanssa 106 kilometriä ja kymmenen päivää sairaana. Vasta-ainetestien tulokset ovat vielä tätä kirjoitettaessa kesken, tunnen itseni nyt terveeksi ja tulehdusarvo oli jo edeltävällä viikolla normaali, vielä alempi kuin helmikuun testissä.

   Maailmassa on hyvin vähän paikkoja, joista puuttuvat kaikki keinovalo ja keinotekoiset äänet. Kuulun niihin onnellisiin, jotka tietävät mistä sellaisia paikkoja vielä löytää. Perille on pitkä matka ja siellä on oltava sen arvoinen. Luontoa tulee kunnioittaa ja pysähtyen kuunnella.
   Kotiinpaluu on aina näiden retkien jälkeen järisyttävä kokemus. Kuinka paljon turhaa onkaan ympärillämme! Tulemme tarpeen vaatiessa toimeen hyvin yksinkertaisesti eläen kunhan kestämme rauhaa ja hiljaisuutta.

Seisomme ystävieni kanssa polvimme myöten lumessa. Kanssamme seisovat majesteetilliset kynttiläkuuset ja valtavat kilpikaarnaiset männyt. 
   Ilma on täysin tyyni. Takanamme moroston rinne nousee korkeuksiin. Ei ääntä, ei eläintä, ei elonmerkkiä - ei mitään muuta kuin syvää rauhaa.
   Kukaan ei sano sanaakaan. 
   Kaikki kuuntelevat.
   Luonnolla on puheenvuoro.