Palasin kairasta.
Jokainen sukupolvi ymmärtää asiat tavallaan. Blogiani saattaa lukea joku minua huomattavasti nuorempi, joten selitän nyt hieman toisin miksi siellä kairassa, erämaassa, kiveliössä, palkisella tai pöpelikössä on niin rentouttavaa viettää aikaa.
Erämaassa ei ole yhtään bottia. Ei ainuttakaan algoritmia eikä silmukkaa kaulaani. Mikään keinotekoinen ei reflektoi minuun siellä. Niin kauan kun kännykkä ja radio ovat kiinni olen siellä vapaa.
Jos ette ymmärrä niin googlettakaa effi. Jos ette usko, niin istukaa alas tukevasti ja selvittäkää mihin algoritmit ja tekoäly yltävät. Huomaatte, että maailmassamme on kovin vähän aitoa jäljellä. Mihinkään ei voi sokeasti luottaa - ei mihinkään. Paitsi tulitikkuihin ja kirveeseen ja näihinkin varauksella. Tikut on pidettävä kuivana ja kirves terävänä.
Lähtiessäni torstaina aamulla oli -27 pakkasta. Täytyi laittaa huppu päähän ja moottorikelkalla ajaessa hanskat käteen (vitsi). Tuossa kylmyydessä on syytä värkeissä olla varaa ja suunnitelma pelastautumiseen valmiina jos tekniikka pettää. Jos mies pettää niin sitten ei voi mitään, ei ole minun murheeni.
Tein lumikengillä reilun tunnin lenkin. Lunta oli paljon mutta ei todella paljon, silti syvää ja upottavaa. Pahimmissa paikoissa eteneminen oli vaikeuden rajamailla kenkää ylösnostettaessa.
Tänään pilkin mutta kylmä tuuli ajoi pois jäältä. Ei kalaa.
Menossa on Arne Dahlin esikosteos, Verikyynel. Toivottavasti se ei ole koneen kirjoittama, sillä siihenkin keinoäly jo pystyy.
Taustalla ei soi mitään.
Huomiseen.
electronic frontier finland eli effi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti