DINOSAURUS

ALUKSI :

Juoksen Pyhävaaran rinnettä myötäilevää surkeaa tiepahasta ylös. Sykemittari näyttää huohotuksen tueksi viisitoista lyöntiä alle maksimin. Tie on ylhäältä alas valuvan veden peitossa eli juoksen pienessä joessa. Huipulle on vielä matkaa.
Alakuloa torjumaan Spotify tykittää kasaridiskoa korviin. Harvoin juoksen luonnossa luurit päässä mutta nyt mieli on työntänyt kaikenlaista mustaa kuraa korvienvälin täyteen.

Tie vaihtuu mönkijäuraksi ja bongaan Tuomivaaran Laurin rinteessä marjaämpäri kädessä. Tökkään musiikin hiljaiseksi kuulokkeiden napista.
-Minne hoppu ? Hyväntuulinen ikäihminen huikkaa perääni.
-Kotiin, viisastelen huohotuksen sivussa. Oletko muuten Lauri kuullut että syyttömän ei tarvitse juosta ?
-En ole, Lauri nauraa.

Pääsen vaaran huipulle ja laskettelen toisella puolella alaspäin. Mönkijäuraa, polkua ja märkää suota. Lopun kivikon jälkeen käännyn takaisin ja samat esteet toistuvat päinvastaisessa järjestyksessä mutta nyt ylöspäin. Syke nousee pilviin, minä en. 
Paluumatkalla huipulla katselen tovin Inarinjärveä kunnes täytyy keskittyä mönkijäuralla tiukemmin.

Lauri on tällävälin noussut ylemmäs.
-Et sinä syytön ole !
-No en varmaan.
Nyt huomaankin että Laurin vaimo, Maija, on ylempänä rinteessä kaukana oikealla. Heilutan kättäni ja keskityn sitten tiukasti vetiseen kivikkoon alaspäin. Maisema imee mustaa kuraa päästäni pois kiihtyvällä tahdilla kun laskettelen alas kohti kotia.

Myöhemmin saman viikon lauantaina Trifon Pyhittäjän rantajuhlissa Maija naureskelee minulle.
-Ihmettelin kun siellä ei näy yleensä ketään ja sitten joku juoksee hirveää vauhtia vaaraa edes takaisin.
-Jos se olikin hirvi ? Naureskelen kahvikupin takaa.
-Syytön ei ainakaan, Maija vastaa.

---

Pohjavireeni on ollut hieman raskamielinen viime aikoina. Tunnistan itsessäni jälleen loppuunpalamisen ensimerkkejä. Onnekseni nämä merkit kuvaavat elämääni vain ultrajuoksun tämän vuoden annoksen osalta, muuten ei paremmin voisi olla. 
Aikanaan erään suuren mielenhuoltoyksikön ylilääkäri totesi kaikkien ihmisten haluavan voida paremmin. Minä en halua. Aina ei voi parantaa. Syy : Ahneus - kuolemansynneistä pahin. Avain kestävään onneen on tyytyminen, joskus kultainen keskitie.

Minulle tuntuu riittävän yksi ultrakilpailu vuodessa. Tänä vuonna 554 kilpailukilometriä. Luku kuvaa ehkä tunnelmaa niille joiden ensi ajatus oli että vain yksi kilpailu ? Kuinka paljon itse olet juossut kilpailukilometrejä tänä vuonna ?
Kyse ei kohdallani ole niinkään fyysisestä jaksamisesta vaan henkisestä puristuksesta. Kuinka paljon saat itsestäsi irti kilpailutilanteessa eli pystytkö motivoimaan itsesi antamaan kaikkesi. Matka vuoden toiseen kilpailuuni, Pyssymäki Ultra Festivaaliin, on yhtä tuskallinen tänä vuonna kuin se oli viime vuonnakin. Norjan leiriä lukuunottamatta pelkkää negaatiota aina silloin kun harjoitellessani ajatukset sivuavat tulevaa kilpailua. Muuten juoksu päivästä päivään sujuu leppoisasti kuolemanväsyneenä, varsinkin nyt taas kun vasen akilles on tyytynyt osaansa ja on matkalla täyteen normaaliinsa.

Oman harjoitteluni reitit on nähtävillä Stravassa. Palvelun kartoista ainakin satelliittipohjista on nähtävissä missä ja miten juoksen. Minua on alkanut ärsyttämään tiettyjen ultraintoilijoiden vaahtoinen kiima heidän ihannoidessaan toistensa tekemisiä. 
On aivan eri asia käyskennellä kävelytietä, tanssahdella tunturissa saati yrittää juosta polveen asti ulottuvassa märässä varvikossa ylämäkeen. On myös täysin eri asia jos edellämainittuja asioita yrittävä juoksija on 24-, 34-, 44- tai 54-vuotias. Viimeistä suhdelukua käytän toukokuussa minulle tapahtuneen onnettomuuden johdosta.
Suoritteita arvioitaessa olisi hyvä tutkailla myös tilastoja. Esimerkiksi DUV-ultratilastoista selviää onko joku tietty henkilö jättänyt taakseen onnistuneita kilpailuja ja kuinka paljon. DUV-tilastoista selviää myös syntymäaika tämän arvioinnin tueksi.
"Tämä on vain sellainen hauska harrastus, omaksi iloksi." Mitähän järkeä sitten on esitellä ilojaan julkisesti ? Onko niin vaikeaa myöntää tavoitteellisuus ja kehittymisen, jopa voittamisen, halu ?
Miksi kirjoitin nuo edelliset rivit ? Nuoren urheilijan itseluottamus rakentuu pala palalta. On äärimmäisen tärkeää ymmärtää lajin pitkäjännitteisyys ja se karu tosiasia että pärjätäkseen ultrajuoksussa kansainvälisesti on luovuttava paljosta turhasta niin sanotusta muusta elämästä. Positiivinen asenne yhdistettynä ymmärrykseen kantaa jo jonkinverran. Kaikki tieto sekä jopa kaltaisteni dinosaurusten näkökulmat lienevät eduksi omaa polkua etsittäessä.

Dinosauruksille kävi köpelösti. Uusimpien arvioiden mukaan Jukatanin niemimaalle putosi iso asteroidi ja sen nostattama pilvi aiheutti auringon pimentymisen ja kaikki vihreä katosi. Ruoka loppui. Toivottavasti nykypäivän kasvissyöjille ei käy samoin.
Minä olen kova poika syömään salaattia. Aterialautasestani puolet on kasvisten peitossa mutta silti laitan joskus makkaran tikkuun tai leivän päälle hevosenlihaa. Hevosenlihaa ? Kyllä. Onhan selvää että sekä hevonen että poro juoksevat ihmistä nopeammin, joten niitä kannattaa syödä ominaisuuksien siirtymisen toivossa.
Edelläkuvatun perusteella voidaankin kysyä mihin jatkuva banaaninsyönti johtaa ? Todellisuudessa minä olen etuoikeutettu jaksaessani juosta pitkään. Ruotsista nimittäin on löydetty jopa kolmesenttiseksi venyvä vertaimevä punkki, joka jaksaa juosta saaliinsa perässä kymmenen minuuttia. Luonto tulee ihollesi, halusit tai et.

Ne ihmiset jotka ovat oppineet positiivisuuden kursseilta tai muuten ei-luontaisella tavalla ovat rasittavia. He ovat samanlaisia kuin päivästä toiseen juokseva ultrajuoksija, joka ei uskalla pitää lepopäivää pelätessään kadottavansa heti itsensä tai juoksunsa. Joskus urheilua harrastetaan siis pelkästä pakosta. Pelätään heti lihomista tai pulloon tarttumista kun liike lakkaa. Peräänkuuluttaisin näille yksilöille elämän todellisten, syvien, arvojen pohtimista. 
Minä olen kasvanut positiivisuuteen syöpätautini jälkeen vuosi vuodelta. Taustalla on aina läsnä ajatus että jossain vaiheessa kaikki menee täysin pieleen. Ymmärtämällä synkkää negatiivisuutta ja sen jatkuvaa uhkaa voi tavoittaa todellisen, kestävän positiivisuuden.

Huipulla ei ole mitään. Silti sinne halutaan. Palavasti. 
Minä olen muuttunut ajan saatossa. Aikanaan en edes käyttänyt kelloa lenkeilläni. Lähtiessäni juoksemaan katsoin sisällä kelloa ja palatessani taas jos muistin. Tämän ajan ja arvioidut kilometrit merkitsin muistiin almanakkaan kuten vieläkin. Paitsi että nyt on urheilukello, sykevyö, fotokromaattiset silmälasit ja lopuksi Stravan analyysit tietokoneessa.
Oman huipun saavuttamisen tai omien rajojen saavuttamisen kautta olen hyväksynyt itsessäni tapahtuneet muutokset. Näyttämällä harjoitteluni julkisesti esittelen siis ylpeänä vanhenemisen vaikutusta, ei ole syytä luovuttaa jos hidastuu.  
Parhaat juoksunautintoni saan edelleen yksin kaukana ajasta, syvällä erämaan hiljaisuudessa. Poissa kilpailujen ja suorittamisen kohinasta.

Paitsi valtavan paljon positiivisia kokemuksia ja voimavaroja on ultrajuoksu jättänyt minuun lähtemättömän ristiriidan. Kuinka kauan vielä kilpailen ja miksi ? Kuinka kauan jaksan vielä puristaa ja miksi ?
Viimeisen viiden vuoden aikana olen kehittänyt varasuunnitelman sille hetkelle kun ortopedi sanoo että tämä on tässä. Ensinnäkään en edes mene ortopedille. Lopetan ennenkuin maksimoin kivut. Olen vielä terve isoista nivelistäni. Olenko kulunut ? Älkää nyt, minähän olen dinosaurus.
Ainoa huoleni on että putoaako asteroidi uudestaan Jukatanin niemimaalle ? Ja minä olen ihan saatanan kaukana sieltä. Onneksi.

VIIKOT 33 - 34 HARJOITTELUNI

Ma- Haapakurussa 11 km - 1.14.
Ti- Lepo
Ke- Linjan pehmeä lenkki 8,3 km - 53 min.
To-Pe- Lepo
La- Mökillä Palojärven lenkki 10 km - 1.05.
Su- Mökillä Paavalintupavaaralla 11 km - 1.23.

yhteensä 40,5 km - 4:37 - vertikaalia 540 m. Totuttelua juoksuun jalan tuntemusten ehdoilla.

Ma- Palo-Pyhävaara ja Pyhävaara. Tempoa. 16,1 km - 1.51.
Ti- Ampumaradan lenkin kesäversio 10 km - 1.09. Palauttavaa hidasta.
Ke- Lepo
To-  Ip.Mökillä Paltsavaaroilla osittain turpeessa 11,4 km - 1.18.
        Ilta mökillä Paavalintupavaaralla 6 km - 47.31. Hidasta pravistelua mutta osittain turpeessa.
Pe- Mökillä Paltsan karhun lenkki 10 km - 1.12. Ainainen väsymys matkaseurana.
La- Virtaniemen lenkki tiellä melko kovaa 16 km - 1.24. Palautunut.
Su- Talvituvalle surkeaa tietä 15,6 km - 1.36. Heti perään tossujenvaihto ja rymyä Paavalintupavaaralla 6,3 km - 49.21. Aivan tyhjä lenkkien jälkeen mutta niin oli tarkoituskin.

yhteensä 91,8 km - 10:10 - vertikaalia 1409 m. Kohtuullinen viikko, annat vain kaiken...

Tässä blogikirjoituksessa ensimmäinen kuva on Paltsavaaran huipulta, siis sen keskimmäisen.

Toisessa kuvassa on nähtävissä miten aurinkolasit tummuvat. Linssi on mahdollisimman vaalea ja ruskean sävyinen. Näitä ei tarvitse ottaa pois missään vaiheessa vaikka pimeneekin ja kontrastit ovat luonnollisen terävät. Suosittelen fotokromaattisia laseja kaikille juoksijoille ja muille ulkoliikkujille.

Kolmas kuva on Paavalintupavaaralta.

Neljännen kuvan idea on vapaasti lainattavissa. Viki-merkkisestä saunankiukaasta on rälläköity kivitilaan aukko tulipesän päälle. Savustuspönttö lämpiää tuulisellakin kelillä hallitusti. Pöntön tilalle voi vaihtaa muurinpohjapannun tai ritilän. Tuli palaa pesässä ja samalla tiskivesi ulkokokkaukseen lämpenee vesisäiliössä. Lisäksi olen tehnyt kiukaan päälle laatikon kanneksi vesivanerista ja painepuusta joten kun laitosta ei käytetä se ei täyty vedellä tai talvella lumella.

Neljännen kuvan taustalla näkyy heinäniitty, jossa sijaitsi 1930-luvulla Saamelaisten talvipaikka, niin sanottu Kivijärven talo. Johan-Peter poikkesi käymään mökillä tässä taannoin. Hän on syntynyt rannassa sijainneessa savusaunassa 1937. Paikalla voi aistia sellaisten ihmisten hengen perinnön jotka todella olivat luonnon kanssa yhtä. Nykyihminen on valovuosien päässä noista kyvyistä. Minä olen sentään edes jäljillä. Minulla kun on ollut aina aikaa kuunnella näitä vanhoja tietäjiä rauhassa.

Viidennessä kuvassa on käsitykseni hyvästä ruuasta harjoittelun tukena. Puolet lautasesta itsetehtyä kaalisalaattia, mussakkaa (lihaton) sekä papupataa (myös härkäpapuja) jossa erittäin vähärasvaista jauhelihaa hiukan mukana. Itse tehtyä täysjyväleipää ja alkoholitonta olutta ja vettä.

---

LOPUKSI :

Ennenkuin tosissasi alat miettiä putoaako asteroidi Jukatanin niemimaalle uudelleen, niin helpotusta voi olla saatavissa osoitteessa Joh 14:27. Aina on mahdollisuus.