DINOSAURUS

ALUKSI :

Juoksen Pyhävaaran rinnettä myötäilevää surkeaa tiepahasta ylös. Sykemittari näyttää huohotuksen tueksi viisitoista lyöntiä alle maksimin. Tie on ylhäältä alas valuvan veden peitossa eli juoksen pienessä joessa. Huipulle on vielä matkaa.
Alakuloa torjumaan Spotify tykittää kasaridiskoa korviin. Harvoin juoksen luonnossa luurit päässä mutta nyt mieli on työntänyt kaikenlaista mustaa kuraa korvienvälin täyteen.

Tie vaihtuu mönkijäuraksi ja bongaan Tuomivaaran Laurin rinteessä marjaämpäri kädessä. Tökkään musiikin hiljaiseksi kuulokkeiden napista.
-Minne hoppu ? Hyväntuulinen ikäihminen huikkaa perääni.
-Kotiin, viisastelen huohotuksen sivussa. Oletko muuten Lauri kuullut että syyttömän ei tarvitse juosta ?
-En ole, Lauri nauraa.

Pääsen vaaran huipulle ja laskettelen toisella puolella alaspäin. Mönkijäuraa, polkua ja märkää suota. Lopun kivikon jälkeen käännyn takaisin ja samat esteet toistuvat päinvastaisessa järjestyksessä mutta nyt ylöspäin. Syke nousee pilviin, minä en. 
Paluumatkalla huipulla katselen tovin Inarinjärveä kunnes täytyy keskittyä mönkijäuralla tiukemmin.

Lauri on tällävälin noussut ylemmäs.
-Et sinä syytön ole !
-No en varmaan.
Nyt huomaankin että Laurin vaimo, Maija, on ylempänä rinteessä kaukana oikealla. Heilutan kättäni ja keskityn sitten tiukasti vetiseen kivikkoon alaspäin. Maisema imee mustaa kuraa päästäni pois kiihtyvällä tahdilla kun laskettelen alas kohti kotia.

Myöhemmin saman viikon lauantaina Trifon Pyhittäjän rantajuhlissa Maija naureskelee minulle.
-Ihmettelin kun siellä ei näy yleensä ketään ja sitten joku juoksee hirveää vauhtia vaaraa edes takaisin.
-Jos se olikin hirvi ? Naureskelen kahvikupin takaa.
-Syytön ei ainakaan, Maija vastaa.

---

Pohjavireeni on ollut hieman raskamielinen viime aikoina. Tunnistan itsessäni jälleen loppuunpalamisen ensimerkkejä. Onnekseni nämä merkit kuvaavat elämääni vain ultrajuoksun tämän vuoden annoksen osalta, muuten ei paremmin voisi olla. 
Aikanaan erään suuren mielenhuoltoyksikön ylilääkäri totesi kaikkien ihmisten haluavan voida paremmin. Minä en halua. Aina ei voi parantaa. Syy : Ahneus - kuolemansynneistä pahin. Avain kestävään onneen on tyytyminen, joskus kultainen keskitie.

Minulle tuntuu riittävän yksi ultrakilpailu vuodessa. Tänä vuonna 554 kilpailukilometriä. Luku kuvaa ehkä tunnelmaa niille joiden ensi ajatus oli että vain yksi kilpailu ? Kuinka paljon itse olet juossut kilpailukilometrejä tänä vuonna ?
Kyse ei kohdallani ole niinkään fyysisestä jaksamisesta vaan henkisestä puristuksesta. Kuinka paljon saat itsestäsi irti kilpailutilanteessa eli pystytkö motivoimaan itsesi antamaan kaikkesi. Matka vuoden toiseen kilpailuuni, Pyssymäki Ultra Festivaaliin, on yhtä tuskallinen tänä vuonna kuin se oli viime vuonnakin. Norjan leiriä lukuunottamatta pelkkää negaatiota aina silloin kun harjoitellessani ajatukset sivuavat tulevaa kilpailua. Muuten juoksu päivästä päivään sujuu leppoisasti kuolemanväsyneenä, varsinkin nyt taas kun vasen akilles on tyytynyt osaansa ja on matkalla täyteen normaaliinsa.

Oman harjoitteluni reitit on nähtävillä Stravassa. Palvelun kartoista ainakin satelliittipohjista on nähtävissä missä ja miten juoksen. Minua on alkanut ärsyttämään tiettyjen ultraintoilijoiden vaahtoinen kiima heidän ihannoidessaan toistensa tekemisiä. 
On aivan eri asia käyskennellä kävelytietä, tanssahdella tunturissa saati yrittää juosta polveen asti ulottuvassa märässä varvikossa ylämäkeen. On myös täysin eri asia jos edellämainittuja asioita yrittävä juoksija on 24-, 34-, 44- tai 54-vuotias. Viimeistä suhdelukua käytän toukokuussa minulle tapahtuneen onnettomuuden johdosta.
Suoritteita arvioitaessa olisi hyvä tutkailla myös tilastoja. Esimerkiksi DUV-ultratilastoista selviää onko joku tietty henkilö jättänyt taakseen onnistuneita kilpailuja ja kuinka paljon. DUV-tilastoista selviää myös syntymäaika tämän arvioinnin tueksi.
"Tämä on vain sellainen hauska harrastus, omaksi iloksi." Mitähän järkeä sitten on esitellä ilojaan julkisesti ? Onko niin vaikeaa myöntää tavoitteellisuus ja kehittymisen, jopa voittamisen, halu ?
Miksi kirjoitin nuo edelliset rivit ? Nuoren urheilijan itseluottamus rakentuu pala palalta. On äärimmäisen tärkeää ymmärtää lajin pitkäjännitteisyys ja se karu tosiasia että pärjätäkseen ultrajuoksussa kansainvälisesti on luovuttava paljosta turhasta niin sanotusta muusta elämästä. Positiivinen asenne yhdistettynä ymmärrykseen kantaa jo jonkinverran. Kaikki tieto sekä jopa kaltaisteni dinosaurusten näkökulmat lienevät eduksi omaa polkua etsittäessä.

Dinosauruksille kävi köpelösti. Uusimpien arvioiden mukaan Jukatanin niemimaalle putosi iso asteroidi ja sen nostattama pilvi aiheutti auringon pimentymisen ja kaikki vihreä katosi. Ruoka loppui. Toivottavasti nykypäivän kasvissyöjille ei käy samoin.
Minä olen kova poika syömään salaattia. Aterialautasestani puolet on kasvisten peitossa mutta silti laitan joskus makkaran tikkuun tai leivän päälle hevosenlihaa. Hevosenlihaa ? Kyllä. Onhan selvää että sekä hevonen että poro juoksevat ihmistä nopeammin, joten niitä kannattaa syödä ominaisuuksien siirtymisen toivossa.
Edelläkuvatun perusteella voidaankin kysyä mihin jatkuva banaaninsyönti johtaa ? Todellisuudessa minä olen etuoikeutettu jaksaessani juosta pitkään. Ruotsista nimittäin on löydetty jopa kolmesenttiseksi venyvä vertaimevä punkki, joka jaksaa juosta saaliinsa perässä kymmenen minuuttia. Luonto tulee ihollesi, halusit tai et.

Ne ihmiset jotka ovat oppineet positiivisuuden kursseilta tai muuten ei-luontaisella tavalla ovat rasittavia. He ovat samanlaisia kuin päivästä toiseen juokseva ultrajuoksija, joka ei uskalla pitää lepopäivää pelätessään kadottavansa heti itsensä tai juoksunsa. Joskus urheilua harrastetaan siis pelkästä pakosta. Pelätään heti lihomista tai pulloon tarttumista kun liike lakkaa. Peräänkuuluttaisin näille yksilöille elämän todellisten, syvien, arvojen pohtimista. 
Minä olen kasvanut positiivisuuteen syöpätautini jälkeen vuosi vuodelta. Taustalla on aina läsnä ajatus että jossain vaiheessa kaikki menee täysin pieleen. Ymmärtämällä synkkää negatiivisuutta ja sen jatkuvaa uhkaa voi tavoittaa todellisen, kestävän positiivisuuden.

Huipulla ei ole mitään. Silti sinne halutaan. Palavasti. 
Minä olen muuttunut ajan saatossa. Aikanaan en edes käyttänyt kelloa lenkeilläni. Lähtiessäni juoksemaan katsoin sisällä kelloa ja palatessani taas jos muistin. Tämän ajan ja arvioidut kilometrit merkitsin muistiin almanakkaan kuten vieläkin. Paitsi että nyt on urheilukello, sykevyö, fotokromaattiset silmälasit ja lopuksi Stravan analyysit tietokoneessa.
Oman huipun saavuttamisen tai omien rajojen saavuttamisen kautta olen hyväksynyt itsessäni tapahtuneet muutokset. Näyttämällä harjoitteluni julkisesti esittelen siis ylpeänä vanhenemisen vaikutusta, ei ole syytä luovuttaa jos hidastuu.  
Parhaat juoksunautintoni saan edelleen yksin kaukana ajasta, syvällä erämaan hiljaisuudessa. Poissa kilpailujen ja suorittamisen kohinasta.

Paitsi valtavan paljon positiivisia kokemuksia ja voimavaroja on ultrajuoksu jättänyt minuun lähtemättömän ristiriidan. Kuinka kauan vielä kilpailen ja miksi ? Kuinka kauan jaksan vielä puristaa ja miksi ?
Viimeisen viiden vuoden aikana olen kehittänyt varasuunnitelman sille hetkelle kun ortopedi sanoo että tämä on tässä. Ensinnäkään en edes mene ortopedille. Lopetan ennenkuin maksimoin kivut. Olen vielä terve isoista nivelistäni. Olenko kulunut ? Älkää nyt, minähän olen dinosaurus.
Ainoa huoleni on että putoaako asteroidi uudestaan Jukatanin niemimaalle ? Ja minä olen ihan saatanan kaukana sieltä. Onneksi.

VIIKOT 33 - 34 HARJOITTELUNI

Ma- Haapakurussa 11 km - 1.14.
Ti- Lepo
Ke- Linjan pehmeä lenkki 8,3 km - 53 min.
To-Pe- Lepo
La- Mökillä Palojärven lenkki 10 km - 1.05.
Su- Mökillä Paavalintupavaaralla 11 km - 1.23.

yhteensä 40,5 km - 4:37 - vertikaalia 540 m. Totuttelua juoksuun jalan tuntemusten ehdoilla.

Ma- Palo-Pyhävaara ja Pyhävaara. Tempoa. 16,1 km - 1.51.
Ti- Ampumaradan lenkin kesäversio 10 km - 1.09. Palauttavaa hidasta.
Ke- Lepo
To-  Ip.Mökillä Paltsavaaroilla osittain turpeessa 11,4 km - 1.18.
        Ilta mökillä Paavalintupavaaralla 6 km - 47.31. Hidasta pravistelua mutta osittain turpeessa.
Pe- Mökillä Paltsan karhun lenkki 10 km - 1.12. Ainainen väsymys matkaseurana.
La- Virtaniemen lenkki tiellä melko kovaa 16 km - 1.24. Palautunut.
Su- Talvituvalle surkeaa tietä 15,6 km - 1.36. Heti perään tossujenvaihto ja rymyä Paavalintupavaaralla 6,3 km - 49.21. Aivan tyhjä lenkkien jälkeen mutta niin oli tarkoituskin.

yhteensä 91,8 km - 10:10 - vertikaalia 1409 m. Kohtuullinen viikko, annat vain kaiken...

Tässä blogikirjoituksessa ensimmäinen kuva on Paltsavaaran huipulta, siis sen keskimmäisen.

Toisessa kuvassa on nähtävissä miten aurinkolasit tummuvat. Linssi on mahdollisimman vaalea ja ruskean sävyinen. Näitä ei tarvitse ottaa pois missään vaiheessa vaikka pimeneekin ja kontrastit ovat luonnollisen terävät. Suosittelen fotokromaattisia laseja kaikille juoksijoille ja muille ulkoliikkujille.

Kolmas kuva on Paavalintupavaaralta.

Neljännen kuvan idea on vapaasti lainattavissa. Viki-merkkisestä saunankiukaasta on rälläköity kivitilaan aukko tulipesän päälle. Savustuspönttö lämpiää tuulisellakin kelillä hallitusti. Pöntön tilalle voi vaihtaa muurinpohjapannun tai ritilän. Tuli palaa pesässä ja samalla tiskivesi ulkokokkaukseen lämpenee vesisäiliössä. Lisäksi olen tehnyt kiukaan päälle laatikon kanneksi vesivanerista ja painepuusta joten kun laitosta ei käytetä se ei täyty vedellä tai talvella lumella.

Neljännen kuvan taustalla näkyy heinäniitty, jossa sijaitsi 1930-luvulla Saamelaisten talvipaikka, niin sanottu Kivijärven talo. Johan-Peter poikkesi käymään mökillä tässä taannoin. Hän on syntynyt rannassa sijainneessa savusaunassa 1937. Paikalla voi aistia sellaisten ihmisten hengen perinnön jotka todella olivat luonnon kanssa yhtä. Nykyihminen on valovuosien päässä noista kyvyistä. Minä olen sentään edes jäljillä. Minulla kun on ollut aina aikaa kuunnella näitä vanhoja tietäjiä rauhassa.

Viidennessä kuvassa on käsitykseni hyvästä ruuasta harjoittelun tukena. Puolet lautasesta itsetehtyä kaalisalaattia, mussakkaa (lihaton) sekä papupataa (myös härkäpapuja) jossa erittäin vähärasvaista jauhelihaa hiukan mukana. Itse tehtyä täysjyväleipää ja alkoholitonta olutta ja vettä.

---

LOPUKSI :

Ennenkuin tosissasi alat miettiä putoaako asteroidi Jukatanin niemimaalle uudelleen, niin helpotusta voi olla saatavissa osoitteessa Joh 14:27. Aina on mahdollisuus.

MAAN TASALLA

Vanhempana teuraana olen kokenut aiemminkin kuinka ultrajuoksu lanaa aika ajoin juoksijan maan tasalle. Olen kirjoittanut kuinka ultrajuoksu karsii turhan pois, ylpeys ja kaikkivoipaisuus katoaa ja jäljelle jää kaikkein tärkein. Silti kokemus aina yllättää, et ole koskaan valmis - aina voi kehittyä ja jos ei muuten niin ainakin ihmisenä.
Hyvän heinäkuun (449 km / 69 tuntia) oli pakko hellittää kesken kaiken vasemman akilleksen ulkotyvestä pohkeeseen nousevan kivun myötä. Vaiva parani Norjassa ja uusi Norjan jälkeen, tosin lievempänä.
Alkunsa ongelma on saanut lisääntyneestä tehosta harjoittelussa. Kestän määrää kyllä paljon mutta olen liioitellut tehon kanssa ja juossut liikaa itselleni sopivaa keskivauhtia suhteessa aivan hitaaseen juoksuun. Mäkiharjoitteluun yhdistettynä tämä kaikki on ollut liikaa kuuden päivän koettelemille jaloille.
Detalji lihaskireyksiin on polkujuoksun polkuluku - siis katseen käyttö etenemisessä. Minulla on hajataitto ja tähän asti olen juossut ilman voimakkuuksia olevilla aurinkolaseilla tai ilman. Nyt saan käyttööni fotokromaattiset voimakkuuksilla varustetut lasit. Nämä tummuvat uv-säteilyssä automaattisesti. Väriltään vihreät ja mahdollisimman vaalean sävyiset linssit on istutettu kevyisiin mutta ehdottoman suoriin kehyksiin huurtumisen välttämiseksi. Odotan näiltä helpotusta ja mukavuutta niin tie- kuin polkujuoksuun ynnä talvilajeihin.

Pyssymäki Ultra Festivaaliin, Suomen pisimpään polkujuoksuun, on nyt kuusi viikkoa ja minä olen housut kintuissa viikon levon jälkeen. Vaihtoehdot ovat vähissä. Aivan kuin Asterix-sarjakuvissa gallialaisten lyötyä roomalaiset heidän oli vaan siivottava sotku ja sitten siitä ei enää puhuttu kenellekään.
Testasin jalkaa lauantaina kolmen vartin hölkällä Nellimin pururadalla ja totesin että paranee kyllä mutta ei kestä juosta vielä säännöllisesti saati harjoitella. Menee siis jälleen kerran Nivalassa pohjakunnolla kahlaukseksi mutta minä en luovuta. Maltti riittää varmasti ennen kisaa saati sitten kisassa. Suhtaudun kolmen kierroksen kiertämiseen edelleen terveellä realismilla.

Viikon tauolla olen ollut juoksusta todella kaukana henkisesti. Ja se on tehnyt erittäin hyvää - kaikin puolin. Oheiset valokuvat kertovat aikani kulusta - oikeasta elämästäni, johon juoksun jälkeen aina palaan ja ehkä joskus lopullisesti.

VIIKKO 32.

Ma-Pe- Taukoa, jalan parantelua luonnollisin keinoin.
La- 6,2 km pururataa - 45 minuuttia.
Su- Lepo (maltti)

yhteensä 6,2 km - 45 minuuttia

Onnittelut Eskelisen Jaakolle PEPIN haamurajan rikkomisesta Nivalassa ja muille suohon uponneille sankareille, perässä tullaan syyskuussa. 
Onnittelut Mattilan Markolle Kaldoaivi Ultran kakkos-sijasta. Mukava kun Marko poikkesit Nellimissä paluumatkalla mustikkapiirakalle kertomassa kuulumiset. 
Pääsin myös hypistelemään Markon Hokan Torrenttia, joka 5 mm dropilla ja matalalla lestillä tuntui kädessä kevyeltä vaihtoehdolta, juuri ja juuri sataan mailiin asti ulottuville ulkoiluille sopivan oloiselta virsulta. Ei ollenkaan tyypillinen mohlo-Hoka.

MEITÄ JYRÄTÄÄN / ONNIN VIDEO

Suomeen on toisen maailmansodan päättymisen jälkeen juurtunut sinisilmäinen hyväksiselittämisen kulttuuri. Oli sitten kyse Tsernobylistä tai ilmastonmuutoksesta niin ei se meihin mitään pitäisi vaikuttaa. 
Kumisaapaskansa on yhteiskuntavelvoitteen ikeen alla madellessaan unohtanut elämän tärkeimmät realiteetit : pessimisti ei pety ja aina ei voi onnistua mutta aina voi epäonnistua.
Kumisaapaskansa on lanseeraamani termi sille väestönosalle joka perustelee ikiaikaiset virheensä "silloin ei tiedetty" tai "että ei semmoisista asioista ennen puhuttu"- sloganeilla.

"Politiikka oli (on) isojen lasten viimeinen leiripaikka, kerhotalo puussa, ja jos lyöttäytyi (lyöttäytyy) yhteen korttelin suosituimpien lasten kanssa, saattoi (saattaa) päästä nostamaan tikkaat ylös hölmöjen jäädessä alas ruikuttamaan." (Dennis Lehane kirjassaan Pimeyden Kutsu)

Mutta siellä oli se pienoinen huoli. Ei pitäisi vaikuttaa. Oletteko kuvitelleet miltä tuntuu kun vesi loppuu maailmasta ? Maalaan eteenne kuvan jonossa hoipertelevasta ihmisjoukosta. Ympärillä kaikki vihreä on kuihtunut, kärpäset surisevat kuolleiden eläinten ja ihmisten raadoissa. Kuuma hiekka valuu kuumassa tuulessa päämäärättömästi edestakaisin ja jono ihmisiä taivaltaa etsimässä juotavaa.
Jonomuoto on selviö koska niin pitää tehdä kuin kaikki muutkin. Kärjessä on vahvin yksilö, hän joka keksi ensimmäisenä juoda omaa kustaan. Johtopaikka vaihtuu tasaiseen tahtiin, tai ainakin kusen ehtymisen tahtiin. Haluatko olla viimeinen joka sortuu ? Se viimeinen joka tunsi kun aivot kuivuivat kitalakeen tuhansien järvien maassa.

Meille on kerrottu että maailmassa meneillään oleva lämpöjakso on mittaushistorian korkein, poikkeuksellisen korkea. Meille on kerrottu myös että jos alamme kasvissyöjiksi niin maailma voi pelastua. On annettu ymmärtää että pienillä omilla ekologisilla valinnoilla saamme ilmastonmuutoksen (-puutoksen?) kuriin. Näin voitamme aikaa arvion mukaan noin seitsemän päivää aikaa lisää näille viimeisille jonossa kulkijoille ennenkuin kaikki loppuu.

Viimeaikoina olen lukenut useita lähteistä kuinka upeaa on kun on kunnon kesä ja ainakin 30 astetta. Eräskin ultrajuoksija kirjoitti tekevänsä lenkkinsä päivän kuumimpaan aikaan ja nauttivansa juoksusta lämpöiseessä metsässä - vain vettä pitää kantaa enemmän mukana. Oikein kaunista.
Itse sain kuumasta Unkarin kuuden päivän kilpailussa tarpeekseni. Elämäni kunnossa taistelin yli 40-asteisella radalla ja sitten joku järjestäjistä unohti pestä kätensä ruokaa jakaessaan. Meni osittain laulamiseksi; "Yrjö yrittää lentää, voi kuinka yrjö yrittää lentääkään, radalla Unkarin ultran". Freud Marx Engels & Jungia mukaillen. Lisämausteena odotan ensimmäistä rekisteröityä malariatapausta Euroopasta, Balatonin rantoja kun myrkytettiin jo.

Helteessä hekumoinnin ohessa voisi pysähtyä miettimään kuinka jäätiköt sulavat ja lähellä Ruotsissa Kebnekaise myös. Kuinka tyrmistynyt olin Norjassa padoilla veden mataluudesta. Tästä seuraa sähkön hinnan raju nousu ja kalakuolemia.
Norjassa ihmettelimme Onnin kanssa Finnelvskardet jäätikköä. Se oli kooltaan kolmasosa karttaan merkitystä. Loppu siitä oli turkoosia vettä jääkannen alla ja päällä. Loppu kohisi meidän allamme maanalaisessa virrassa kiivetessämme loputonta kivivirtaa ylös.
Asun lähempänä napa-aluetta kuin keskimäärin suomalaiset. Näillä alueilla lämpötilat ovat vielä yli asteen keskiarvoa ylempänä. Asteen ! Ei ole kuin muutama vuosi kun paskapuheissa esiintyi  lukuna pari astetta, että voisimme ehkä kestää parin asteen lämpenemisen.
Nellimissä mittari näytti viikolla auringossa yli 45 astetta iltapäivällä ja varjossa reilut 33 astetta. Kankaat (metsät) ovat vaarojen välissä rutikuivia kuten soidenkin pinnat. Tähän ei tarvita kuin yksi individualistinen makkaranuotio ja kaikki palaa tuhkaksi kuten Ruotsissa tai Venäjällä.

Motivoiko sinua valitsemaan kalliimmat vaihtoehdot ympäristöystävällisyyden nimissä kun tiedät että noin seitsemän päivää saat lisäaikaa tuleville polville ? Onko varma että jos luovumme lihansyönnistä niin vesi riittää ravintokasvien kasteluun saatikka edes koko viljelyala riittää riittävään ruuantuotantoon ? 
Nykytekiikalla olisi mahdollista valmistaa lähes kaikki aikaa kestäväksi mutta sehän on myyntilukujen valossa tarkasteltuna tyhmää. Kuluttajahan tarvitsee jatkuvasti uutta ostettavaa ?

Hellettä huolestuttavampaa on että kumisaapaskansan maassa on ryhdytty keskustelemaan saako vastustaa viranomaisia. Saako ajatuksissakaan olla anarkiaa. Toisinsanoen saako heikompia (yrittää) puolustaa.
Tuliko jollekulle yllätyksenä että maassa on 20000 pakolaista ja heille(kin) alkaa pikkuhiljaa riittämään. Että oikein voi syntyä levottomuuksiakin vastaanottokeskuksissa ja jos kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ei palauteta niin syntyy laittomasti maassa olevien väestönosa ja laittomat työmarkkinat ja siihen liittyvä muu rikollisuus ? Silloin kun sinua ei ole olemassa sinulle voi tehdä mitä huvittaa - henkesi on halpa.
Pakolaisten vastaanottamisesta on tullut kilvenkiillotusta poliitikoille. Heille riittää että luvut vertaislussa muihin maihin ovat kauniita. Itse työllistin aikanaan kahta maahanmuuttajaa. Kaikki lähtee kielen oppimisesta ja kansalaisuudesta. Olisi syytä antaa edes jollekulle mahdollisuus tehdä niitä 11 euron tuntipalkan töitä jos emme itse viitsi ? Ilman konkreettisia tekoja mikään ei etene, paskanpuhujia riittää visioimaan kauniisti. 
Kyllä siinä maahanmuuttajankaan aika ei tule pitkäksi kun annetaan vesuri käteen ja laitetaan 33 asteen helteessä pusikkoa raivaamaan miljoonan hyttysen kanssa. Voi olla että tuhansien järvien maa näyttää toista puoltaan. Se puoli on se suo, kuokka ja Jussi. Traditio jonka vittumaisesta puolesta kukaan ei halua puhua mitään. Miltä tuntuu kun olet muniasi myöten suossa ja urakka painaa päälle. Tietenkin tästä on maksettava säällinen korvaus ja kaikki tämä muuttaa maailmalle kiirivien someviestien sisältöä. Tulijoiden määrä vähenee ja ehkä joudumme itse sinne suohon. Mitä valitset ?

Meitä jyrätään. Luullaan että meidänkin sukupolvemme kulkee kiltisti jonossa kohtaloonsa tyytyen eliittiä kumartaen. Että nielisimme kyseenalaistamatta kaiken meille syötetyn. Hyssyttelyn aika meni jo. 
Elämä on elämistä varten ja unelmat toteuttamista varten. Yhä useampi valitsee toisin. Yhä useampi ajattelee että elämä on tässä ja nyt. Juuri nyt. Ja vain kerran. Minulle itselleni. 
Meillä kaikilla pitäisi olla mahdollisuus. Jos tie ei muuten aukea niin on otettava henkilökohtainen anarkia käyttöön. Sen tason jokainen määrittelee itse.

VIIKKO 31. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km - 58 min. Väsynyt, vasen pohjekipu uusiutui. Kuuma ilma, 33 celsiusta.
Ti - To - Lepoa (kävelyä maantiivistäjän kanssa torstaina)
Pe- 8 km poluilla sateen jälkeen, 16 celsiusta - 1.01. Väsynyt ja pohje kipeä.
La- Su - Jään telakalle pohkeen takia.

Yhteensä 16 km ja 1 tunti 59 minuuttia.

HEINÄKUUN SUMMAUS

Juoksua 449 km - 69 tuntia harjoitusta.

Harjoittelu (oikea harjoittelu) kohti Suomen pisintä polkujuoksukisaa kohden (PUF NIVALA) alkoi kohtuullisesti. Jo ennen Norjaan lähtöä jostain selittämättömästä syystä vasen akilles kipeytyi pohjelihaksen alemmasta liityntäkohdasta mutta myös kantapäästä. Sain jänteen kuntoon alhaalta mutta kiristävä panta jäi ylös. Käsivarressa söin buranakuurin ja sain jalan terveeksi mutta osasin odottaa että Onnin kanssa juostun viikon jälkeen vaiva palaisi. Luulin jo erehtyneeni mutta paluumatkalla Saariselän Rumakurun lenkillä kireys palasi.

Olen tehnyt vuosia sitten päätöksen että minua ei leikata rasitusvamman takia takaisin juoksukykyiseksi, tapaturmat ovat sitten asia erikseen. Siksi parannan vaivan nyt pois omalla tavallani. Tai ainakin yritän. 
PUF-kilpailua ajatellen tämä on huonoin mahdollinen aika. Jatkuvaan buranansyöntiin tai väkisin vääntämään minusta ei ole. Elämässäni kun oli aika jolloin olin erittäin vaarallisesti addiktoitunut juoksuun. Nykyisin jos juoksu loppuu niin muut asiat kantavat eteenpäin vaikka ultrajuoksua ja sen tunnetiloja en mitenkään voikaan korvata.

Toisaalta viime vuosien kokemuksen myötä kuuden päivän kilpailun jälkeen taistelen tuulimyllyjä vastaan kun yritän toista harjoittelujaksoa näin lyhyen ajan kuluessa. Olen kulunut, vanhentunut ja aika tavoittaa minut joskus mutta vielä jaksan pyristellä edellä. Suurimmat juoksun nautintoni saan ilman kilpailua siitä kun matala mieli pakenee hien mukana maastoon ihan tavallisella lenkillä ja palaan parempana ihmisenä kotiin.
 
Juoksu - elinikäinen ystäväni ei jätä koskaan pulaan.

ONNIN TEKEMÄ VIDEO YHTEISESTÄ VIIKOSTAMME