OLEMASSAOLON OIKEUTUS

Koti-ikkunan takaa maisemaa.

Torstaina 7.8. juoksin kahden kuukauden tauon jälkeen kotipoluilla Palo-Pyhävaaran huipulle ja takaisin kotiin saunaan. Mielenliikutus vaaralla oli järisyttävä, katselin kotimaisemaa kyynelten läpi. Taakse oli jäänyt kaksi kuukautta matkailuautossa asumista. Liikkumista eteenpäin autolla 6794 km ja omin jaloin 964 km. 
Jälleen kerran nousi vaaralle nousussa vastattavaksi kysymys miten ihmeessä jaksan tämän kaiken niin henkisesti kuin fyysisesti ? Vastaus tuli alamäessä välittömästi : niin valtavan paljon se antaa, niin valtavan paljon se opettaa.

Saunassa Kirsi kysyi näkyikö muulia ? Olen juostessani nähnyt kaikenlaista, myös aistiharhoina, mutta en muulia. Kirsi tietää että eittämättä olen kokonaisvaltaisesti pihalla kuin lumiukko aina näiden reissujen jälkeen. Jatkuva liike aiheuttaa pysähtymisen jälkeen väsyneen aivosumun, joten purskahdin nauruun. Ei, ei muuleja - toistaiseksi ! Myöhemmin selvisi että ranskalainen perhe on lastensa ja muuliensa kanssa Sarmin erämaassa. Ai miksi ? Kysykääpä heiltä. Ehkä he vastaavat aivan kuin minä : " Koska se on siellä !"

Lapissa, oikeassa Pohjoisessa, on tilaa niin muuleille kuin myös erilaisille ajatuksille. Kuten olen monasti todennut olen täällä kotonani, kuulun tänne. Erämaan hiljaisuus ja pieni kotikylä sen laidassa lataavat mielen kuten harjoittelun ja levon myötä kehonkin. Lainatakseni kirjailija Marjomaa-Hahlia : "Täällä kovinkin saa vertaisensa vastustajan."

Erilaiset arvojärjestykset ohjaavat yksilön valintoja. Harva on tullut miettineeksi oman olemassaolonsa oikeutusta saati sitä onko omalle kohdalle annettu jokin tehtävä tämän maailman pyörimisen tueksi. Sana tehtävä on tässä oravanpyöräyhteiskunnassa usein synonyymi työlle. Paskajuttu siitä syntyy sitten yhteiskunnallisista perusteista tehdä jotakin työtä ja vielä pääosin jonkin muun hyväksi kuin itsen.
Elämme kovien arvojen aikaa ja monesti työn myötä arvotetaan koko ihminen ja hänen tarpeellisuutensa. Vähempi ei tahdo riittää, ei yksilön henkilökohtaisten kykyjen kuten ei määränkään suhteen. 
Kovat arvot perustellaan poikkeuksetta rahan säästämisellä. Todetaan että meillä ei ole varaa. Todellisuudessa ei ole olemassa mitään "me". Luokkaerot syvenevät ja kansa jakautuu ainakin kahteen ellei jo kolmeen porukkaan.

Paskajuttukin voi olla palkitsevaa jos sitä tekee sydämestään. Itse nykyään suosin kovasikajuttuja ja mielellään individualismia ellei peräti itsekkyyttä valinnoissani. Olen korteni yhteisen hyvän kekoon kantanut työelämän suhteen ja varsin nuoresta ollut valjastettu varsin painaviin ikeisiin. 
Vuodet vammaisten lasten auttajana ja myöhemmin taksinkuljettaja-yrittäjänä, jossa oman toimen ohella psykoterapeuttina (ei virallistettu), lohkoivat sielustani paljon - toisaalta sain paljon uutta tilalle. Taksistakin vaakakuppi jäi niukin naukin positiivisuuden puolelle vaikka raskas vittuilu vuosien ajan miestä söikin.

Uskon että tulevat sukupolvet ymmärtävät tulevaisuuden olevan avoin niille jotka osaavat ajatella inhimillisesti ja tuntea. Oman kehon kuuntelemista ei opi sykemittarilla vaan menemällä rohkeasti yli normaalin ja poiketen tavanomaisista odotuksista. Tämä tuli todistettua kotimatkalla kun kutsuttuna juhlimme yhtä uutta ylioppilasta Tampereen Hervannassa.

Nuorissa on tulevaisuus. Eräs poliitikko totesi että jokaisen suomalaisen on aamulla noustava ylös ja mentävä töihin. Kyseiseltä meni pahasti pieleen jo toisessa verbissä. Maailma on avoin valinnoille ja nuoret vailla moraalisia kahleita osaavat valita polkunsa itse. Näin vanhempana teuraana nousen kyllä ylös joka aamu jos pystyn mutta sitten kahvinjuonnin jälkeen harkitsen mitä tänään olisi kiva tehdä.  

Vain yksi on selvää. Niin kauan kuin pystyn ja keho on valmis vastaanottamaan harjoitusta niin solmin nauhat kiinni ja menen ulos olemassolon oikeuteeni : leikkimään juosten luonnossa kuin pieni lapsi.

Kotimatkalta: Ounasvaara. Kuinka pieni oletkaan ?

Lapissa ei perunaa istuteta Kustaan päivänä, sensijaan talvirenkaat voi jo vaihtaa.

VIIKOT 22. - 23. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo. Aivan pihalla kehon katabolian kanssa.
Ti- 12 km - 1.21. Polkuja ja teitä sekaisin. Verttiä 127 m. Tyhjää on kehossa edelleen.
Ke- To - Lepoa.
Pe- Kävelyä Kirsin kanssa metsässä vajaa tunti.
La- Lepo
Su- Lapinlahti verttiä. 11,2 km - 1.21. 404 metriä vertikaalista nousua. (verttiä)  Parempi tunne.

Juoksua 23,3 km, 2:43. Verttiä 531 m.

Ma- 10 km Ounasvaaralla. 1.21. Verttiä 602 m.
Ti-Ke - Lepo, kotihommia ja kotiintulon orientoitumista. Jalat väsyneet.
To- Palo-Pyhävaara 8 km - 0.58. Verttiä 195 m. Ei näy Stravassa Garminin päivitysten vuoksi.
Pe- Palo-Pyhävaara 8 km - 1.00. Verttiä 208 m. Väsynyt mutta ei mieli.
La- Lepo, vasemman isovarpaan kynsivalli vaivaa.
Su- 7 km Paavalintupavaara - 0.47. Verttiä 136 m.

Juoksua    33,3 km, 4 tuntia,  verttiä 1141 m.

TOUKOKUUN SUMMAUS

Juoksua 616 km, tunteja 154.

---

Kotalan keittiön pöydässä kahvilla :

Pasi : Täysin terveenä olisi mennyt enemmän. Ahneus - kuolemansynneistä pahin. Naurua...

Pasi jatkaa : Tämä ei lopu koskaan...

Kirsi : Pitäisikö sitten ?

Pasi : Naurua...Koetaan Elämä !

Kirsi : Sydämellistä naurua...Hyvinkin !

---


Kuunnelkaa sanoja :