KAHDEN VAIHEILLA

Kivijärven rauhaa.

Tässä on viimeaikoina tullut kirjoitettua eli julkisesti pohdiskeltua enemmän kuin juostua. Ilman muuta selvää velliperseilyä. On se kumma että minun kokemuksellani varustetun juoksijan on niin mahdottoman vaikeaa mennä ovesta ulos ja lenkille. Varsinkin kun vielä väitän juoksun olevan elämäntapani ja etenkin kun nyt alkaa olla aikaakin kaiken kaaoksen jälkeen.

Menneellä viikolla tuli muutama lenkki tosin tehtyä joista yksi täyttää jopa harjoituksenkin kriteerejä. Mutta vaisua silti on. Oikein nolottaa heilua tässä kahden vaiheilla. Lukijatkin kyllästyvät tähän ainaiseen vatvomiseen. Iso mies ! Koita nyt päättää ! Mikä siinä voi olla niin vaikeaa ?

Polulla kun juoksee niin ihmisen asento ja liikkeen rytmi alkaa olemaan lähellä alkuperäistä ja luonnollista. Myös havaintojen teko ympäröivästä helpottuu. Verrattuna tasaisen tien juoksuun polulla on keskityttävä enemmän ja se vie ajatukset helposti pois arjesta eli tuulettaa korvien väliä.

Harva on tullut ajatelleeksi mitä tie luonnonkansoille aikanaan merkitsi. Saamelaiset täällä pohjoisessa näkivät tien puiden välistä soralla koristeltuna kulkukeinona. He liikkuivat metsässä juuri siihen suuntaan kun oli asiaa mutta tielle tullessaan oli valittavana enää kaksi suuntaa. Tien on perinteisesti kuviteltu tuovan jotakin hyvää mutta toisinkin voi ajatella.

Vietimme viikonlopun mökillä Talvituvalla, rajaseudulla keskellä ei mitään. Kännykkä menee Venäjän verkkoon jos yleensä on mitään verkkoa. Teitä ei talvella ole auki. On vain moottorikelkka ja sukset tahi lumikengät. Lunta on nyt polveen joten hiki tulee ilman apuvälineitä.

Kävimme pilkillä Kivijärvellä. Tapahtui pahin mahdollinen eli sain yhden kalan. Jäi epävarmuus jos olisi ollut toinenkin kala tai kolmas. Vai sainko viimeisen ? Ei auta - on mentävä uudelleen taas joskus.
Kivijärvi tuo mieleen hyviä muistoja koska olen käynyt isän kanssa siellä kalassa. Muistoja tuo mieleen myös Talvitupa, jossa isän henki on vahvasti läsnä. Etukäteen mietin miten saan nukuttua paikassa josta isä lähti taivaan kotiin mutta uni yllätti rauhallisuudellaan.
Ennen nukahtamista kuuntelin puuhellan napsumista, katselin täysikuun valaisemaan erämaahan ja mietin että rauhallisempaa paikkaa olemiselleen saati viimeiselle lähtemiselleen saa hakea.

Mökin rauhassa on hyvä kuunnella luontoa ja siinä sivussa myös itseään. Harjoittelevana ultrajuoksijana kolmen päivän juoksemattomuus voi merkitä helposti kuudenkymmenen kilometrin puuttumista viikosta. Nyt kun en varsinaisesti harjoittele niin ei ole tarvinnut ottaa paineita kilometrien puuttumisesta. Se juuri siinä on niin vaikeaa.

Nyt te sanotte että sehän on vain harrastus. Onko ? Jos haluaa menestyä tai parantaa niin on harjoiteltava kunnolla ja intohimolla. On oltava valmis luopumaan jostakin muusta saadakseen jotain toista tilalle. Muussa tapauksessa voi sitten pilkkiä tai askarrella muuta mutta silloin kun harjoitellaan niin se on aina ensin.

Pohjoisen syvän rauhan keskellä tunnen keskeneräisyyttä. Kohtaloni lienee kirjoittaa siitä ajatuksiani julki. Keskeneräisyys on myös tunne joka motivoi minua jatkamaan ultrajuoksua. Tämä ei voi päättyä näin. Siispä on lukemattomia polkuja tai teitä minua varten. Ja vain eteenpäin.

Askartelua, tein talliin ajosiltaa.

Kirsi Inarinjärven Lusmanuorassa.

Talvitupalompolon maisemaa.

Vedenajoa saunaan moottorikelkan reellä.

Siis onhan kalaa...

Isä-Paavon sauna lämpiää Talvituvan hämärtyvässä illassa.

VIIKKO 2.

Ma- Lepo, askartelua.
Ti- 8 km -54 min. -22 astetta pakkasta.
Ke- 11,5 km Palovaaralle - 1.35. -1 aste pakkasta. Nousua 205 metriä.
To- 5 km - 36 minuuttia.
Pe-La- Mökkeilyä.
Su-Mökkeilyä ja tunti lumikenkäilyä Kirsin kanssa, upotti huolella.

Yhteensä juoksua 24,5 km - 3 tuntia ja 5 minuuttia

HIHNA

Muutossa meni vanhasta Technicsin vinyyliaurasta vetohihna. Vanha hihna ei kestänyt pakkasta kuljetuksessa ja se mureni käsiin. Vanhoihin levysoittimiin on nykyisin vaikea saada hihnoja mutta vanhana tiskijukkana tiedän nämä jutut eli soitin Helsingin Kruunuradioon . Nimenomaan soitin koska halusin hihnan pakettina kotiin enkä postilaatikkoon pakastumaan. Viikossa sain hihnan kotiini eli olipas hyvää palvelua Kruunuradiolta.
Ensimmäinen levy jonka soitin uudella hihnalla oli Gary Mooren Still Got The Blues koska en löytänyt Ramonesien Pet Sematarya mistään. Saakeli. Ehkä tämä on uuden alku ?
Hihnan käyttöohjeissa kiellettiin Beatlesien soittaminen mutta J.J:n ja muiden asianharrastajien iloksi saatan rikkoa kieltoa. Nykymusiikkihan on suuremmaksi osaksi täyttä paskaa tyyliin "älä tuu droppaan mun tunnelmaa" ja muita vinkumisia.

VIIME AIKOINA LUETTUJA :

Veli-Pekka Lehtola : Nickul rauhan mies, rauhan kansa
Catherine Millet : Catherine M:n seksuaalielämä
Seppo Saraspää : Eräretkiä valon ja hämärän maassa
Veli-Pekka Lehtola : Saamelaiset suomalaiset, kohtaamisia 1896-1953
Aku Ankan Taskukirja : Pyrypallo (Taskarin jouluspesiaali)

OIKEIKIRJOITUKSESTA :

Ennen kuin joku muu ehtii niin selvennän : Talvitupalompolo kirjoitetaan juuri noin. Olen Saamelaisten kielitoimistosta kysynyt asian. Suvun kesken me olemme käyttäneet Talvitupalompolo-nimeä emmekä muotoa Talvitupalompola. Paikalla ei ole mitään tekemistä Kittilässä olevan samannimisen paikan kanssa vaan nimen historia juontaa Sulkusjärven saamelaisten kesäpaikasta ja heidän talvipaikastaan, joka sijaitsi juurikin siinä missä mökkini nyt on.