Quando sono solo e sogno all'orizzonte e mancan le parole.
Kun olen yksin ja unelmoin taivaanrannassa sanoja ei löydy.
Matkalla Nivalan, Iisalmen ja Keminmaan kautta Pohjoiseen tapasin ystäviäni ja osan kanssa oikein juostiinkin. Kaikki minulle tärkeitä ihmisiä jotka pitävät minut järjissään.
Juostessani perjantaina matkaväsymyksiä pois vesi- ja raesateessa shortseissa Neljän tuulen tietä Pätikkää kohti näin kahden kalamiehen rynnistävän autoonsa pakoon kurjaa keliä. Herroilla oli kahluusaappaat ja goretexit mutta niin vain oli unohtunut että vettä ei kannata pelätä. Kas kun se kalakin siellä ui.
Lauantaina laitoin repun selkään. Pitkä odotus päättyi ja tunturikilomerejä alkoi kertymään selän taakse.
Ropinsalmelta kun lähtee suoraan itään mönkijäuraa niin päätyy lopulta hirveiden soiden ja pajupusikoiden läpi Ropijärvenperän kautta Paihkasvaaralle. Tässäkohtaa edessä siintää Koarvevarrin laki 733 metrin korkeudessa ja sen takana näkyy Ropin huippu ujostellen.
Ennen nousua Koarvevarrille söin hilloja puropahasen kupeessa. Lapintiirat ottivat selvää olenko vaarallinen vaikka tämän kesän tummat poikaset lentävät jo komeasti. Ympärilläni hiljainen tuulen humina ja lakimaan kutsu.
Oivallus mitatusta juoksijasta iski. Näistä hetkistä syntyy lopullinen ymmärrys kuinka kaukaa on tultava tajutakseen. Mikä suuri rikkaus on pysähtyä kesken kaiken juoksun ja alkaa syömään marjoja vaikka kello käykin koko ajan. Ei ole numerolappua eikä pakkoa muutakaan. Minkä helvetin takia yleensä on kilpailtava ja mitattava kaikki ?
Tiedon että pystyy suorituksiin ja kokemuksiin joista useimmat vain unelmoivat voisi salata. Pitää tiukasti itsellään ja elää siinä päivästä toiseen. Toisaalta maailma on täynnä ihmisiä jotka eivät uskalla tehdä valintoja vaikka haluaisivatkin. Siksi jaan tämän kaiken jotta ymmärtäisitte että teillä kaikilla on mahdollisuus. Vain ensimmäinen askel ja se on menoa.
Koarvevarrin ja Ropin välissä on surkeaa suota ja vaivaiskoivua. Nimettömät vesilampareet pakottavat valitsemaan länsipuolen reitin mutta itse nousu 944 metriin on helppo. Tunturin laki on kivinen mutta jopa osin juostava.
Huipulla odotti yllätyksenä Hämeenlinnalainen vaeltaja. On äärimmäisen harvinaista että kaksi ihmistä löytää yhtäaikaa perille Välitunturien korkeimmalle huipulle. Tarinatuokion ohessa join kahvit repusta ja lisäksi juustosämpylä metwustilla, alla tillituorejuustoa ja päällä kurkkua. Tyyli pitää säilyttää rymytessäkin.
Paluumatkaa tein syvän kiitollisuuden vallassa. Kuten Onni myöhemmin totesikin niin helppo juoksuni kuulemma näyttää taas helpolta ja siltä se myös tuntuu jopa tunturissakin. Toki etureidet vastustivat pyrkimyksiäni jossain vaiheessa mutta geeli ja kävelypätkät paluttivat nekin loppuun suorituskykyisiksi. Nousua lauantaille tuli 829 metriä joka jyvitettynä reiluun 31 kilometriin on jo kohtuullista.
Con te partirò.
Lähden sinun kanssasi.
Jossain viestissä ystäväni Onni iloitsi että olen saanut juoksun takaisin. Toisalta en ole sitä menettänytkään mutta nuorempi ystäväni ymmärtää mitä pitkät kilpailut ja Suomen halki juokseminen vaativat. Kun yrittää antaa itsestään riittävästi voi päästä perille ja sitten on aika nöyrtyä, olla sivussa ja toipua.
Juoksu on ollut osa minua kaikki nämä vuodet yhtä uskollisesti kuin minä olen juossut kuuliaisesti nämä vuodet. Juoksun kanssa on aina hyvä lähteä. Milloin kauas ja milloin lähelle.
Kaukaa on tultava kokeakseen Yliperän tunturien hiljainen rauha.
VIIKON 30. JUOKSUT
Ma-Lepo
Ti-12 km - 1.22. Onnin kanssa PEPIN reitillä.
Ke-12 km - 1.08. Onnin ja Keijon kanssa maastopyöräreitillä Pyssymäellä.
To-18 km - 1.52. Markon kanssa katseltiin rantoja Keminmaalla.
Pe-18 km - 1.58. Asvalttia ja pieni osa polkua, Ropinsalmi-Pätikkä.
La-31,72 km - 5.28. Ropitunturille
Su-9 km kevyttä verryttelyä - 1.05.
yhteensä 100 km - 12 tuntia ja 53 minuuttia.
Hyvät viikot jatkuvat. Viikon tärkein lenkki oli sunnuntain kevyt verryttely. Paitsi että sain lauantain rymistelyn kuonat pois jaloistani ja hyvän tunnelman ensiviikon Norjan vaatimuksiin niin pitkästä aikaa sain myös vastauksen kysymykseen mihin suuntaan olen menossa; palautuminen paranee koko ajan.
HEINÄKUUN SUMMAUS
Juoksua 398 km - 48 tuntia ja 48 minuuttia.
KUVAT SUURENEVAT KLIKATTAESSA, viimeinen kuva kertonee miksi juoksu Käsivarressa on joskus hidasta.
Video on vähän liiankin lyhyt pyyhkäisy Ropi-tunturin laelta mutta jotain sekin kertoo.
PYSSYMÄKI EXTREME POLKUJUOKSU on mahdollisuus ylittää itsensä. Itse reitin kokeneena en kerro miksi se on Suomen hitain polkujuoksureitti vaikka nousua ei ole edes nimeksikään. Osallistu ja ota ITSE selvää !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti