sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

EI VÄKISIN

Toukokuussa sain kasaan 255 juoksukilometriä. Jos olisin ylimielinen tai normaali suomalainen mieskestävyysurheilija niin nyt pitäisi kirota tai syyttää itseään laiskuudesta tai muuten kyvyttömyydestä. En kuitenkaan tee niin vaan totean että olen tulossa. Olen tyytyväinen toukokuuhuni ja etenkin tunnelmaan kehossani kokonaisuutena.

Ultraurheilussa joutuu väistämättä pohtimaan tekemisiään jatkuvasti. Ultrajuoksun harjoittelu ei ole rakettitiedettä mutta ultrajuoksun harjoittelun kokonaisuuden kestäminen ja etenkin harjoittelun pitäminen rakentavana sensijaan on.
Minun tapauksessani pääperiaatteet ovat selvillä ja valmiina. Olen 52-vuotias ja tavoitteet ovat ainoastaan monipäiväjuoksuissa. Lukija voi seurata tätäkin ikäänkuin matkana joka alkoi 1.5.2016 ja päättyy uskoakseni onnellisesti vuoden 2017 toukokuussa Unkarin kuuden päivän kilpailun viimeisenä päivänä kello 12.00. Että kuinka alhaalta joutuu vanhempikin teuras lähtemään aikansa parressa maattuaan.

Omat näkemykseni hyvästä ultrajuoksuharjoittelusta ovat selkeytyneet vuosien varrella. Turha on jäänyt pois ja harjoittelun tavoitteet on siksi helppo asettaa. Hyvässä ultrajuoksuviikossa on neljä lepopäivää joina jokaisena juostaan minun tapauksessani 8 - 14 kilometriä. Sitten on kaksi perättäistä pitkää lenkkiä, ensimmäinen 24 - 32 km ja toinen 28 - 40 km. Lisänä vielä yksi pitkä lenkki 18 - 30 km.
Esimerkkiviikko tai pikemminkin seitsemän päivän sykli näyttää tältä:

Ma- 8 - 14 km
Ti- 8 - 14 km
Ke- 18 - 30 km
To- 8 - 14 km
Pe- 8 -14 km
La- 24 - 32 km 
Su- 28 - 40 km
maksimissaan yhteensä 158 km

Ennenkuin kukaan kommentoi mitään on syytä lukea seuraavat kappaleet tarkasti :

Yleisin virhe ultrajuoksijoilla on että pitkät lenkit ja etenkin pisin lenkki juostaan aivan liian kovalla vauhdilla ja sitten itse kilpailussa homma valuu reisille jo alussa koska koko talven helpolta tuntunut juoksu onkin kuluttanut urheilijan loppuun.
Pisimpien lenkkien vauhtia voi miettiä jopa 6.30 - 7 min/km näkökulmasta. Vai onko niitä kymppi tunnissa miehiä ja naisia paljonkin esimerkiksi 24-tunnin kisan jälkeen ? Sehän on siis 240 km. Juu, kisassakin kyllä syödään ja touhutaan vessassa välillä mutta siltikin tässä on monella itsetutkistelun paikka.
Toinen virhe on se että uskotaan että kun harjoitteluun käytettävissä olevasta ajasta vähennetään 10 - 15 prosenttia niin arvellaan tämän riittävän juoksusta palautumiseen. Näin todellakin on. Mutta sitten ei tehdä palkkatöitä eikä leikitä perheleikkejä. Eikä tehdä mitään muutakaan kun vaan pysytään järjissään, palaudutaan ja etenkin juostaan.
Yllämainittu seitsemän sykli ei kiellä nuorempaa ja lahjakkaampaa urheilijaa kuin minä juoksemasta enemmän - 200 km ja ylikin viikossa on oikein hyvä. Eikä myöskään kiellä juoksemasta tasavauhtista kovaa esimerkiksi keskiviikon harjoituksessa. Sensijaan varsinaisen vetoharjoittelun se kieltää kuten määrää myös noin 50 prosenttisesti harjoittelemaan sillä alustalla millä kilpailee, syömään ja nukkumaan riittävästi sekä korkealaatuisesti sekä rentoutumaan aina silloin tällöin. Muista tukevista oheislajeista ja täysistä lepopäivistä jokainen kantaa vastuunsa itse.
Viimeaikoina trailrunning eli polkujuoksu on tullut muotiin ja myy hyvin. Pidän itse kovasti metsässä juoksemisesta mutta jos kilpailen kuuden päivän kilpailussa asvaltilla niin juoksen mieluummin enemmän hiekkatietä ja asvalttia kuin polkua kestääkseni kilpailussa tarvittavaa monotonista matalaa askelta.
Oma harjoitteluni ei ole näyttänyt vuosien varrelta noin siistiltä eikä kaavamaiselta. Syitä on monia - niistä suurin syy on 28-vuotiaana sairastettu syöpä. Tiedän erittäin hyvin mitä kestän missäkin elämäntilanteessa. Olen myös koittanut mitä en kestä. Eli se siitä. Siltikin kehotan kaikkia koittamaan jossain vaiheessa. Jääräpäisyydestä on hyötyäkin. Periksiantamattomuus syntyy sitten vuosien ja kilometrien myötä ja joskus itkettyjen itkujen kuivuessa.

Juoksun on tultava ensin helposti. Itse olisin tällä viikolla pystynyt helposti juoksemaan sata kilometriä mutta en nähnyt siinä mitään järkeä. Pitkän lepo- ja sairasjakson jälkeen on poikamainen innostus turhaa. Äskettäin enemmänkin vaivannut akillekseni tulee taatusti pahenemaan jos luulen että innostuminen on kuntoa.
Ei siis väkisin. Mutta en kiellä että en nauttisi odotuksesta. Sen seuraavan lenkin nimittäin...

TOUKOKUU 2016

Juoksua 255 km - 26 tuntia ja 56 minuuttia.

VUOSIKILOMETRIT 2016 tähän asti 883 km. (Lepokausi loppui virallisesti 1.5.2016.)

Kilometrit vuodesta 1992 - 5.6.2016 ovat  70033 km.

VIIKON 22. JUOKSUT

Ma- 12 km - 1.11.
Ti- Lepo
Ke- 13 km - 1.27.
To- 14 km - 1.34.
Pe- 15 km 1.40.
La- 7,5 km - 0.48.
Su- 17,5 km - 1.53.
yhteensä 79 km - 8 tuntia ja 33 minuuttia



Perjantain lenkin jälkeen.  Ei siis mikään lippalakkipää.

3 kommenttia:

  1. Toivotaan terveyttä ja sitä kautta nautittavia ulkoiluhetkiä. Nyt kun olet päästänyt itsesi ns. karsinasta niin photkhase nyt pari kertaa niityn laidalla ja hirnase! Parasta on matka, ei päämäärä. Olet siis parhaan äärellä. Lautanen on täynnä. Syömään.

    VastaaPoista
  2. Sykli näyttää hyvältä mainittuun tarkoitukseen. Toki kovilla harjoituksilla voisi nostaa vauhtia huomattavasti ja ottaa samalla riskiä nivelille mutta miksi?

    VastaaPoista
  3. Asiallista pohdintaa, Pasi. Omat tavoitteet ovat ainakin vielä olleet 24h-kirmaisuissa. Muun kuin juoksuelämän kiireet ovat "rytmittäneet" harjoittelua. Välillä on menty todella säästöliekillä, välillä on ollut pätkiä, jolloin olen saanut harrastaa jopa hiukan puurtamisen puolelle. Viime joulu-tammikuulle sain kuusi vapaata, työtöntä viikkoa. Kun kevyt treenirutiini oli säilynyt, ja syksy oli mennyt työstä ja parista pikkusairastelusta huolimatta keskimäärin edes sinnepäin, tohdin vapaaviikoilla nostaa määriä ja hiukan tehojakin. Tuloksena oli cooper-ennätys joulukuun loppuun, määräviikkoennätys tammikuun puolivälissä ja 24h-ennätys Espoossa. Mutta tuolloin minulla olikin mahdollisuus treenin ohella levätä ja muutenkin keskittyä harrastamiseen. Työt vei kuusi viikkoa ennen starttia, mutta hyvä oli ehtinyt jo tapahtua. Jos olisin tavoitellut samaa lopputulosta työn ohella, luvassa olisi ollut tarkkaa tasapainoilua rauhallisemmin nousujohteisen treenin, työn, perheen ja levon välillä. Silti hommassa olisi ollut isompi vamma- ja tautiriski, eikä kunto olisi välttämättä kantanut kisan lopputunneille. Muutaman vuoden epäsäännöllistä treenailuani mananneena olen alkanut pitää sitä ihan passelina tyylinä mulle. Kroppa ja mieli palautuu ja latautuu hiljaisina aikoina uusiin rynnistyksiin. Ja noissa tavoitteellisissa treenijaksoissakin on tietty maltti säilynyt. Vaatimattomalla huippumääräviikolla juoksukoppini matolla totesin, että se parikymmentä kilsaa täyteen kahteensataan menisi vielä kohtuukevyesti. Tyydyin 180 kilsaan ja nautin ajatuksesta, että ehdin vielä olla pari tuntia enemmän sunnuntai-illasta perheen kanssa ennen uuden työn alkamista. Sen kaksisataakilsaisen vuoro oli sitten helmikuun lopussa kisatoimissa. :)

    VastaaPoista