Tänään lenkillä kaatosateessa ilmaus putkahti mieleeni jossakin ylämäessä. Toki elämäni on omasta mielestäni laadukasta ilman päivittäistä juoksemistakin mutta jotenkin juoksu selventää kokonaisuuden kokemisen. Osittain tämä vaikutus syntyy tavoitteista jotka siintävät jossakin kaukana tulevaisuudessa. Osittain taas kysymys on siitä mihin keho ja etenkin mieli on vuosien varrella kestäneen juoksun harjoituksen aikana totutettu.
Sekä keho että mieli on totutettu kehittymään. Pelkästään konemainen päivästä toiseen jatkuva juokseminen ei minua motivoi ellei se vaikuta positiivisesti. Positiiviseen vaikutukseen kuuluu myös lenkkien varrella koetut asiat, niin hyvät kuin huonotkin. Huononkin asian kokeminen voi kehittää jos sen onnistuu kääntämään positiiviseksi.
Luin jostakin joskus että kuolema ei ole piste vaan kaksoispiste. Kotona terassin valokate on kestänyt yli kymmenen vuotta mutta nyt tuli eteen uusinnan aika. Maalatessani kattorakenteita pihassa mietin että uudelle katteelle annetaan viidentoista vuoden takuu. Kun takuu loppuu olen 67-vuotias jos Jumala suo. Kuinka monta kertaa ihminen joutuu tekemään tietyt asiat uusiksi elämässään ? Tai saa tehdä ? Ehkäpä siksi asioiden tekeminen vanhempana hidastuu. Kun ne yrittää tehdä kunnolla. Takaraivossa saattaa kummitella että onko viimeinen kerta sitä mitä tekee. Eli minkälaista jälkeä haluaa taakseen jättää.
Edelläkerrottu pätee ultrajuoksuunkin varsin hyvin. Väistämättä miettii mihin projekteihin voimansa uhraa. Kuuden päivän kilpailu päättyi Unkarissa. Tuloslistan kärkipäässä on edustettuna varsin varttunutta väkeä. Kokemus puhuu karua kieltään niille jotka luulevat että pelkästään nuoruus ja urheilullisuus ovat pitkälle pääsemisen ainoat edellytykset. Vanhemmalla teuraalla on vielä tulevaisuutta !
Olen usein kirjoittanut elämän valinnoista. Oikeasti olen huolissani siitä mihin koko ihmiskunta arvoineen on menossa. Jos seitsemänvuotiaat ovat konsertissa äitiensä ja isiensä kanssa ja laulavat mukana Sannin biisiä että mitähän v**tua tai että Helsingin Sanomat suitsuttaa viidentoista tunnin työpäiviä tekevän hotellinjohtajan arvomaailmaa niin ohutta on. Kovin ohutta kaukana ihmisestä ja inhimillisyydestä.
Olen päässyt liikkeelle. Siksipä moiset ylläkerrotut huolenaiheet tuntuvat epätodellisilta. Kukin valitsee itse alueensa millä liikkuu. Minulla tuo alue on mielellään epämukavuusalue. Vain siten voi saada itsestään hieman enemmän irti, oppia uusia asioita ja väsyä terveesti. Epämukavuusalueelle pääsee helposti juoksemalla ja sitten kun alkaa tuntumaan helpolta niin harjoitusmäärää ja tehoa lisää. Siitä se ihmiseksi paluu tiivistyy.
VIIKKO 19.
Ma- 12,5 km - 1.17.
Ti- 10,5 km - 1.07.
Ke- Lepo
To- 12,5 km - 1.18.
Pe- 8 km - 52 min. Remontista väsynyt.
La- 10,5 - 1.08.
Su- 16 km - 1.42.
yhteensä 70 km - 7:24.
Lankkumaalarista juoksuun, kipeän akilleksen syntysyyt selviävät pikkuhiljaa: koko vasen takalinja on kireä. Uskokaa tai älkää, kireä nimenomaan juoksemattomuudesta. Liikkumattomuus tappaa - akta sig !
Ensi viikonloppuna kisataan Kokkolassa ultrajuoksun juhlaa. Onnea matkaan kaikille. Kuunnelkaa seuraava biisi ennen lähtöä :
Itsekin akilleskivun kanssa varsinkin keväisin painivana tohtisin epäillä että lihakset kipeytyvät lisää akilleksen varomisesta jolloin kipu/vamma ei pääse paranemaan kun akillekseen kohdistuu juostessa ylimääräinen epänormaali jännitys. Epäilys on kuitenkin ihan mutu-tuntumaa.
VastaaPoistaAnimals. Voi pojat. Ajalta jolloin Bob Dylan teki vielä kunnon biisejä. On siitä kauan.
Itse olin viikonloppuna kohtuu pöyristynyt vieraillessani siskon perheen kanssa "lastenraveissa". Koko raviradan paskaisin paikka oli tuo lasten leikkipaikka.. Maassa pyöri jos jonkinmoista karkkipaperia ja liiskattua snadi-pillimehutölkkiä. Ihan käsittämätöntä, kun se pikkukansa kuitenkin oli siellä pääsääntöisesti aikuisen seurassa! Kauaksi vissiin on tultu ajoista, kun tikkarintikku piti takintaskussa kantaa kotio roskikseen... Ja lisättäköön vielä, että em. tapauksessa oli kuitenkin vaihtoehtona se ihan paikalle toimitettu ROSKAPÖNTTÖ!
VastaaPoista