POISSA

"Kun päättyvät pitkospuut, kuka rinnalles jää ?"

Kuljemme Kirsin kanssa kohti Heikinjärveä. Olemme jättäneet taittopyörät metsään puuhun lukittuina ja alkaneet kävellä yhä kapenevaa polkua. Heikinjärven laavulla kuuntelemme hiljaisuutta. Vesijätöllä metsäpeurauros laiduntaa laiskasti. Olemme tuulen alla joten se ei huomaa meitä lainkaan.
Mehutauon jälkeen jatkamme mäntykangasta kohti Tavilampea. Siihen tulet ja makkaraa. Kahvia termospullosta. Jätän pöydälle murennetun keksin tiaisille. 
Ja sitten Heikinjärvenneva. Lintutornissa kylmä tuuli puhaltaa. Tupasvillat taipuvat alhaalla suolla. Tiirayhdyskunta kurittaa ampuhaukkaa. Vieläkään ei kuulu mitään muuta kuin luonnon omia ääniä. Mistään ei kuulu ainuttakaan ihmisen aiheuttamaa keinotekoista ääntä. Olemme retkeilleet ties missä mutta Pohjoisia suurtuntureita lukuunottamatta missään ei ole ollut koskaan näin hiljaista.
Sanon Kirsille hiljaa että tänne täytyy palata vieläkin. Olimmehan täällä joskus aiemmin teltalla ? Kumpikaan meistä ei muista muuta kuin että oli kuuma ja uimme lumpeiden seassa Koirasalmella. Millaista täällä olisi talvella ? Ajattele jos lumikengillä kävelisi yöllä jäätyneelle suolle. Levittäisi makuualustan hangelle ja ryömisi untuvamakuupussiin selälleen. Kymmenen astetta pakkasta ja yllä miljoonat tähdet. Ja aivan äänetöntä, pakkanen vain napsumassa hongissa. Höyryävä hengitys. Tähdenlento ja toive.
Tyytyväisinä palaamme pyörille. Poljemme hiljaa kylmässä vastatulessa Koirasalmen parkissa odottavaan lämpimään matkailuautoon. Katselemme tienvieren mäntyjä ja kivikoita, punaista sammalta. 
Yöllä on alle kymmenen astetta lämmintä ja raivoisa tuuli. Herään hetkeksi ja muistan valkoisen lakan kukan pitkospuiden välissä. Astuin varovasti sen yli. Toivottavasti muutkin astuvat.

---

Nilakassakin joka seitsemäs aalto on voimakkain. Vesi velloo siitepölystä keltaisena hienolla hiekkarannalla. Juomme kahvia melontareitin laavulla Manginniemen kapeimmalla kohdalla ja katselemme kuivuneita järvikortteita. Niitä on kekoina hiekalla harvojen näkinkenkien seassa. 
Matkalla pyöräilimme Tervamäen näkötornin kautta tarkistamassa mihin olemme menossa. Kuinka laajat maisemat sieltä aukenivatkaan. Joskus sitä toivoisi olevansa lintu niin olisi mahdollisuus nousta siivilleen ja katsella kaikkea ylhäältä. Puinen torni huojui ja minua huimasi vähän. Ei taitaisi minusta olla siivekkääksi.
On lämmin. Edessämme aukeaa Tukiaisselkä luoteeseen. Yksinäinen joutsen sukeltaa lahdella syötävää. Kun se ui lähemmäksi huomaan yllättäen että se on kyhmyjoutsen. Se tutkailee epäluuloisesti lähellä olevaa tukkasotkaa mutta jättää sen rauhaan. Rantasipi lennähtää kivelle surullisesti laulaen.
Odotamme kärsivällisesti. Oikeastaan emme odota mitään vaan pidämme taukoa pyöräilystä mutta ehkä sittenkin. Tiedämme että alueella on ainakin neljä kalasääksen pesää. Lämpö hyväilee raukeana kuluvaa aikaa. On vain pari päivää kun palelimme Salamajärvellä ja nyt - kesä !
Yhtäkkiä huomaan että tumma lintu lekuttaa nousevassa ilmavirrassa lahdella ennen Lokkiluotoa. Sitten se vetää siivet suppuun ja syöksyy majesteetillisesti vedenpintaan. Kalasääksi kalastaa. Se toistaa syöksyn vielä pari kertaa ja lentää sitten jonnekin Ruissaaren yli.
Vaihdamme kaakonpuoleiselle rannalle. Vesi on täällä toisella puolella aivan tyyni. Haluaisimme kävellä Koluniemeen mutta yhtään kunnollista polkua ei löydy eikä paljain säärin viitsi lähteä varvikkoon. Lähdemme pyöräilemään takaisin kohti Äyskoskea. Asvalttitien pientareella on metsämansikkaa kukassa. Ja jotain muuta punaista kukkaa.
Illalla seison virveli kädessä leirintäalueen rannassa. Heitän matalaan veteen parikymmentä kertaa. Vaihdan viehettäkin mutta tuloksetta. Haikeana muistan kalasääksen. Onneksi se onnistui - minun ei ole niin väliä.


VIIKKO 21. 

Ma- 15 km - 1.35.
Ti- 15 km - 1.37.
Ke- Lepo
To- 11 km Salamajärvellä - 1.12.
Pe- Salamajärvellä polkupyörällä 11km plus vaellusta 8 km.
La- Tervossa 11 km - 1.08; tästä 10 km 55 min. Kirsi pyörällä mukana.
Su- Tervossa polkupyörällä 25 km.
yhteensä 52 km juoksua - 5:32, muuta ei lasketa

---

KOIRASALMEN MATKAPARKKI JA TERVO CARAVAN

Salamajärven kansallispuistossa on Koirasalmen matkaparkki matkailuautoille. Kelvollista hiekkatietä on kymmenisen kilometriä, riippuu mistä suunnasta puistoon tulee. Sähköpaikat ovat Koirasalmen luontotuvan pihassa. Palveluihin kuuluu ajokaivo, raikasveden otto, tilaussauna, veneenvuokraus ja ilmaiset nuotiopaikat. Kahvio myy kalastuslupia. Koirasalmella on myös erinomaisia sähköttömiä paikkoja kahdessa eri paikassa. Kaikki paikat ovat maksullisia, 13 - 18 euroa, mutta ne ovat kovapohjaisia taskupaikkoja, isollekin autolle sopivia ja osittain omassa rauhassa.

Tervo Caravan on 33 sähköpaikan kokoinen täydellinen leirintäalue Äyskosken rannalla aivan Lohimaan välittömässä läheisyydessä.
Nykyinen pitäjä Heikki hoitaa aluetta ja siellä kävijöitä kuin kukkaa kämmenellä ja mielestäni se menee viihtyisyydessään Suomen kymmenen parhaan leirintäalueen joukkoon varsin kirkkaasti.
Normaalien peruspalvelujen lisäksi on korostettava että aluemaksuun kuuluu veneiden vapaa käyttö ja vapaa oikeus kalastaa Äyskosken tuntumassa rajoitusosaa lukuunottamatta.
Lapsille korkeatasoinen leikki- ja pelipaikka. Lähellä on frisbeegolfrata ja alue tarjoaa pienimmille pyöriä ja polkuautoja.
Neljänsadan metrin päässä on Lohimaan kesäravintola, hotelli ja sen ravintola. Palvelut ovat erittäin korkeatasoisia. Kesäravintolasta saa esimerkiksi lohi- ja hirvikeittoa ja kypsää kalaa voi ostaa mukaan. Perhokalastuksen lisäksi voi onkia lohilammikosta ja ostaa saamansa kalan valmiiksi loimutettuna pakettiin mukaan.
Tervosta on mainittava vielä erikseen Puoti ja Puhvetti. Paikasta saa ostaa paikallista käsityötä kuin myös leivonnaisia. Paikka myy myös himoittuja KARI-käsilaukkuja, vinkiksi kauniimmalle sukupuolelle...

Tunnistatko toisessa kuvassa olevan valkoisen kukan ? Se kasvoi vesirajassakin, myös suoraan vedestä. Me emme tunteneet sitä.

 

HANKITAANKO ELÄMÄ

Täytin viime lauantaina 52 vuotta. Koska en ole ollut kolmeen vuoteen kotona tähän aikaan niin soittelin lähimmät läpi ja totesin että en pidä mitään juhlia mutta tarjoan kakkua ja kahvit jos poikkeatte. Sanoin jo soittaessani että en pahastu jos joku ei pääse, varsinkaan kun soitin vasta viikon puolessa välissä.
Kaikki eivät tietenkään päässeet. Oli työkiireitä tai muuta sovittua. Ja kuulemma jääkiekon MM-kisat. Syynä olla tapaamatta minua kahvin merkeissä syntymäpäivänäni oli tuo jääkiekon MM varsin kaksijakoinen. Minä vanhenen joka vuosi ja kisat pelataan joka vuosi. Ainoa ero on että minä yksin vanhenen joka vuosi mutta kisoissa pelaavat vuosittain eri ihmiset.
Näistä eri ihmisistä onkin riittänyt tarinaa joka tuutista. Jossain kerrottiin ihan uutisena näistä nuorista kiekkolupauksista, etenkin siitä yhdestä. Tämä ei kuulemma erottunut juniorina mitenkään paitsi että omasi hyvän laukauksen ja oli vähän tuittupäinen. Sitten hän kuulemma alkoi harjoittelemaan kovasti ja kehittyi yhtäkkiä huimasti. Harjoittelemaan ? Jotkut isot pojat ja tytöt uskovat siis vieläkin että menestys tulee harjoittelematta kunhan äiti ja isä vaan maksavat kivanpidon.
Kirjoitan usein ristiriitaisuuksia. Kritisoin kovasti työsidonnaisuutta mutta samalla peräänkuulutan ultrajuoksussa pitkäjännitteisyyttä ja harjoittelumoraalia. Minulta on usein kysytty että miten eroaa 15-tuntista työpäivää tekevä työnarkomaani jatkuvasti pitkiä lenkkejä juoksevasta ultranarkkarista. Olen aina vastannut että ihmisarvon läpi tarkasteltuna ei mitenkään mutta kokemustensa lopputuleman perusteella sitäkin enemmän.
En usko että mitatun aineellisen hyvän lisäämisellä saavutetut kokemukset kasvattavat ihmistä lainkaan. Päinvastoin ne lypsävät koneiston osana ihmisestä viimeisetkin inhimillisyyden rippeet ja heittävät lopulta loppuunpalaneen syrjään uudella sinisilmäisellä korvaten.
Sensijaan elämästään turhaa karsiva ultrajuoksija toistaa konemaisesti päivästä toiseen liikunnan riemun mantraa. Hän tinkii töistään ja joskus jopa ihmissuhteistaan varastaakseen aikaa vain itselleen. Ja tuon ajan hän juoksee vapaana kahleista. Antaa ilman virrata aivojensa läpi ja juostuaan riittävän pitkälle kokee jotakin sellaista mikä antaa tilaa ja ymmärrystä arvostaa ainutkertaista elämää ja omaa elämäntapaansa.
Ultrajuoksijan elämäntavassa ei osteta ruusuja usein kenellekään. Ruusu kuolee viikossa mutta jos sanot jollekulle hyvän sanan se saattaa elää ihmiselämän. Jos tapaat ihmisen lyhyen hetken aikana kahvikupin äärellä on se aina kultamitali molemmille. Juoksu opettaa että että mitään ei saa ilmaiseksi. Mikään ei tule ilman vaivaa ja pitkäjännitteisyyttä. Ja että etenkään mikään ei pysy yllä vaivaa näkemättä - harjoittelematta.
Suunnitelmien mukaan seuraavina vuosina en ole kotona jatkuvasti tähänkään aikaan kahvia keittämässä. Vuosien vieriessä tunnen itseni yhä ulkopuolisemmaksi joten on aika poistua takavasemmalle. Minä en siis aiokaan olla jatkuvasti tavattavissa. Silloin ei sitten muiden pidä pahastua jos en olekaan läsnä. Saatan vaikka olla hankkimassa elämää - juosten.


VIIKKO 20.

Ma-Ti - Lepo / Rakennustöitä terassin katon merkeissä. Väsynyt, kyynärvarret kipeät ja kädet tunnottomat.
Ke- 10 km - 1.04.
To-15 km - 1.40.
Pe- 10 km - 1.05.
La- 10 km - 1.05.
Su- 15 km - 1.37.
yhteensä 60 km - 6:21

Kuvissa kakku, kortti ja kutsumaton vieras.

PALUU IHMISEKSI

Paluu ihmiseksi on alkanut. Käytän ilmausta useimmiten silloin kun olen ollut kotona maalla päiväkausia ja sitten tulee lähtö ihmisten pariin töihin tai muulle asialle. Ajan tukanjuuret pois leuasta, kiillotan kaljun ja käyn suihkussa. Kun kävelen pyyhe lanteilla vaatteita vaihtamaan niin tokaisen usein että paluu ihmiseksi on alkanut.
Tänään lenkillä kaatosateessa ilmaus putkahti mieleeni jossakin ylämäessä. Toki elämäni on omasta mielestäni laadukasta ilman päivittäistä juoksemistakin mutta jotenkin juoksu selventää kokonaisuuden kokemisen. Osittain tämä vaikutus syntyy tavoitteista jotka siintävät jossakin kaukana tulevaisuudessa. Osittain taas kysymys on siitä mihin keho ja etenkin mieli on vuosien varrella kestäneen juoksun harjoituksen aikana totutettu.
Sekä keho että mieli on totutettu kehittymään. Pelkästään konemainen päivästä toiseen jatkuva juokseminen ei minua motivoi ellei se vaikuta positiivisesti. Positiiviseen vaikutukseen kuuluu myös lenkkien varrella koetut asiat, niin hyvät kuin huonotkin. Huononkin asian kokeminen voi kehittää jos sen onnistuu kääntämään positiiviseksi.
 
Luin jostakin joskus että kuolema ei ole piste vaan kaksoispiste. Kotona terassin valokate on kestänyt yli kymmenen vuotta mutta nyt tuli eteen uusinnan aika. Maalatessani kattorakenteita pihassa mietin että uudelle katteelle annetaan viidentoista vuoden takuu. Kun takuu loppuu olen 67-vuotias jos Jumala suo. Kuinka monta kertaa ihminen joutuu tekemään tietyt asiat uusiksi elämässään ? Tai saa tehdä ? Ehkäpä siksi asioiden tekeminen vanhempana hidastuu. Kun ne yrittää tehdä kunnolla. Takaraivossa saattaa kummitella että onko viimeinen kerta sitä mitä tekee. Eli minkälaista jälkeä haluaa taakseen jättää. 
Edelläkerrottu pätee ultrajuoksuunkin varsin hyvin. Väistämättä miettii mihin projekteihin voimansa uhraa. Kuuden päivän kilpailu päättyi Unkarissa. Tuloslistan kärkipäässä on edustettuna varsin varttunutta väkeä. Kokemus puhuu karua kieltään niille jotka luulevat että pelkästään nuoruus ja urheilullisuus ovat pitkälle pääsemisen ainoat edellytykset. Vanhemmalla teuraalla on vielä tulevaisuutta !

Olen usein kirjoittanut elämän valinnoista. Oikeasti olen huolissani siitä mihin koko ihmiskunta arvoineen on menossa. Jos seitsemänvuotiaat ovat konsertissa äitiensä ja isiensä kanssa ja laulavat mukana Sannin biisiä että mitähän v**tua tai että Helsingin Sanomat suitsuttaa viidentoista tunnin työpäiviä tekevän hotellinjohtajan arvomaailmaa niin ohutta on. Kovin ohutta kaukana ihmisestä ja inhimillisyydestä.

Olen päässyt liikkeelle. Siksipä moiset ylläkerrotut huolenaiheet tuntuvat epätodellisilta. Kukin valitsee itse alueensa millä liikkuu. Minulla tuo alue on mielellään epämukavuusalue. Vain siten voi saada itsestään hieman enemmän irti, oppia uusia asioita ja väsyä terveesti. Epämukavuusalueelle pääsee helposti juoksemalla ja sitten kun alkaa tuntumaan helpolta niin harjoitusmäärää ja tehoa lisää. Siitä se ihmiseksi paluu tiivistyy.

VIIKKO 19.

Ma- 12,5 km - 1.17.
Ti- 10,5 km - 1.07.
Ke- Lepo
To- 12,5 km - 1.18.
Pe- 8 km - 52 min. Remontista väsynyt.
La- 10,5 - 1.08.
Su- 16 km - 1.42.
yhteensä 70 km - 7:24.

Lankkumaalarista juoksuun, kipeän akilleksen syntysyyt selviävät pikkuhiljaa: koko vasen takalinja on kireä. Uskokaa tai älkää, kireä nimenomaan juoksemattomuudesta. Liikkumattomuus tappaa - akta sig !

 
Ensi viikonloppuna kisataan Kokkolassa ultrajuoksun juhlaa. Onnea matkaan kaikille. Kuunnelkaa seuraava biisi ennen lähtöä :

KAHVIA JA KORPPUJA

Kun emun 6-päivän kilpailu 2016 Unkarissa alkoi istuin keittiön pöydän ääressä juomassa kahvia. Kastoin korppua maitokahviin ja katselin ulos ikkunasta järvelle. Jäät lähtivät edellisellä viikolla ja luonto heräsi kesään. Hämmentyneenä tajusin että en ole ollut kotona kolmeen vuoteen tähän aikaan vuodesta. Ensin 2013 toukokuussa ensimmäinen kuuden päivän juoksuni Unkarissa, 2014 Suomen halki; reissu alkoi tuolloin jo 9.5. matkalla pohjoiseen ja sitten toukokuussa 2015 toinen Unkarin kuuden päivän juoksu.

Edes minua lähimpänä olevien ihmisten on vaikea ymmärtää miten suuri pettymys on että 2016 kuuden päivän juoksu oli pakko jättää juoksematta. Siitä tuli ensimmäinen ultrani johon olin ennakkoon ilmoittautunut mutta jonka osanoton peruin. Tunne on täynnä pettymystä mutta etenkin suurta surua. Yhdellä sanalla sanottuna lohduton kaipuu.

Kilpailun perumiseen johtaneet ongelmat on perusteellisesti tutkittu, hoidettu ja näin nyt taakse jäänyttä elettyä elämää. Suomen halkijuoksun jälkeinen syksyn mykoplasma johti epätasapainoon kehossa ja romutti harjoittelun laadun varsinkin palautumisen osalta 2015 keväällä. Vielä tuolloin en tiennyt piilevistä hammasongelmista ja kuuden päivän kisasta tulikin tuskien taival. Ylikuntoisena ja terveydentilaani nähden liikaa harjoitelleena väsyin kisan jälkeen kohti viime syksyä yhä pahemmin kunnes vihelsin pelin poikki. 
Vaikka verikokeissa tulehdusarvot eivät kovin korkealla olleetkaan niin on selvää että myöhemmin juurihoitoon ja sen jälkeisiin parodontologisiin (hampaiden sidekudos) löydöksiin liittyvät tulehdukset romuttivat loputkin fysiikasta. Ikeniini sain elämäni kovimman antibioottikuurin jonka jälkeen vatsan normaali bakteeritasapaino on puoli vuotta pihalla. 
Tauko tässä tilanteessa on siis ollut todella paikallaan. Monen vuoden yhtämittaisen ultraamisen rasittaman kehon toivuttamiseen niin fyysisesti kuin henkisestikin ja tietenkin edelläkuvattujen ongelmien ratkaisemiseen.

Edelläkerrottujen tapahtumien valossa on selvää että lähtöviivalle tänä vuonna ei ollut mitään asiaa. Varsinkaan kun tapanani ei ole katsella kilpailua osallistumalla siihen. Tällä tarkoitan että jos osallistun mihin tahansa kilpailuun niin lähtökohtanani on kyetä haastamaan ensin edes itseni kunnolla saati sitten muita. Kuuden päivän juoksu on siksi hieno laji että minä en pelkän kilpailun kokemuksen takia Unkariin matkusta mukaan hortoilemaan ja netissä roikkumaan.
Vaikka ultrajuoksu on sosiaalinen tapahtuma ja kisoissa voi tavata tuttuja seurustelumielessä niin juoksutauostani huolimatta olen vastannut puhelimeen, henkilökohtaisiin viesteihin ja sähköpostiin toisin kuten Kopakkalan Aku, joka tällä hetkellä kertomansa mukaan on matkustanut Unkariin seuraamaan kilpailua osallistumalla siihen. Olen yrittänut Akua tavoittaa blogivieraskeskustelun merkeissä jo puoli vuotta mutta turhaan. Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys on siis venyvä käsite ultrajuoksussakin.

Minulle ultrajuoksusta on tullut kokonaisvaltainen elämäntapa. Elämäntapa joka karsii turhaa pois ainutkertaisesta elämästä - myös paskapuheita. Mielestäni on hedelmällistä julkisesti kertoa mikä mättää jos ei onnistu. Muuten syntyy illuusio että kerran ultrajuoksija - aina ultrajuoksija. Olet juuri niin hyvä kuin viimeinen kilpailusi tai kuten minä sen sanon : olet juuri niin hyvä kuin viimeinen lenkkisi.

Taukoni aikana pääsin tekemään toisenlaisia asioita. En lainkaan kiellä kaivanneeni juoksua tai monen vuoden mukanaan tuomaa päivittäisen harjoittelun rytmiä. Tauon pitämistä helpotti suuresti filosofiani siitä että en yleensäkään juokse kuin lyhyitä aikoja väkisin. Kovimpien harjoittelujaksojenikaan sisällä en yleensä ylitä tiettyjä tuntemuksia kuin hetkellisesti. Näin säästyn pahemmilta vammoilta tai lopulliselta loppuunpalamiselta. Tämä pätee myös kilpailujen ja projektien jälkeisten tyhjyydentunteiden käsittelemiseen. 
En kuitenkaan malta olla tässä yhteydessä varoittamatta että kannattaa tarkasti miettiä kuinka syvälle ultrajuoksun päästää elämäänsä. Muutoin voi käydä niin ettei ole mitään sitten kun juoksu loppuu. Ote tavalliseen elämään vaikeutuu helposti kun tavoittaa ultrajuoksun vahvoja tunteita ; mielenrauhaa, elämisen kokemisen helppoutta ja loputonta fyysisyyttä.

Paluu kilpailemaan vaatii hyvää pohjatyötä. Kun otan tavoitteeksi jonkun juoksun niin ensin on syytä tutkailla paljonko aikaa on käytettävissä harjoitteluun ja mistä se aika otetaan. Tässä kohtaa keskustelut perheen tai läheisten kanssa antavat perspektiiviä kaikille - myös minulle itselleni.
Tauon aikana tavoitteeni ovat selkiytyneet ja ne ovat vain ja ainoastaan monipäiväjuoksuissa. Keskustelut on käyty. Tauko on päättynyt. On aika lähteä liikeelle kohti verenpunaista tunnelia.


VIIKKO 17.

Ma- 12 km - 1.15.
Ti- 7 km maastossa - 50 min.
Ke- 10 km osin maastossa - 1.02.
To- Lepo
Pe- Lepo
La- 10 km - 57 min.
Su- Lepo

yhteensä 39 km - 4:40.

VIIKKO 18.

Ma- 6 km - 38 min.
Ti- Lepo
Ke- 10 km - 58 min.
To- 10 km - 1.04.
Pe- 15 km asvalttia - 1.38.
La- 8 km - 52 min.
Su- 12 km osin poluilla - 1.18.

yhteensä 61 km - 6:28.

Aika kotona kuluu juoksemattakin mutta ...

emu 6-days seurantasivu