sunnuntai 8. marraskuuta 2015

ANARKIAA

 "Miksi meidän pitää olla kärsivällisiä ? Elääksemme seitsemänkymmentä vuotta ja jotta muut tulevat jälkeemme elääkseen seitsemänkymmentä vuotta ja niin edelleen suvusta sukuun, ja samalla vanha ihanuus kuolee yhä enemmän ja enemmän."

"Olet sanonut itsellesi joka aamu : -Mitä tänään onkaan tehtävä ? Kun olet ollut illalla väsynyt, olet ajatellut seuraavan päivän työtä. Jos soit itsellesi tunnin levon, se tapahtui vain siksi että jaksaisit sitten tehdä työtä sitä paremmin. Mutta vasta kun on pannut työn sivuun, silloin alkaa elämä."

( Vaununtekijä Martin,  B.W. Yeatsin näytelmässä Tähdistä tullut yksisarvinen.)
---

Olet mitä syöt. Jos syöt höyrymakkaraa niin se sitten siinä. Tulet löysäksi massaksi tiukassa kuoressa ja alat höyrytä.
Ultrajuoksijalle ylläkuvatusta tulee helposti totta kun liikunnan määrä vähenee. Varsinkin jos ei katso mitä tai kuinka paljon syö. Lähtee siis lenkille ihan niinkuin parhaina aikoinaan tiukoissa trikoissa ja jossain vaiheessa löysä massa alkaa höyrytä.
Ylläkuvatun jälkeen on helppo todeta että olet mitä suurimmassa määrin sitä mitä ajattelet. Negatiivisuus luo lisää negatiivisuutta. Todellisuudessa elämässä hyvät asiat tapahtuvat jatkumona taustalla. Huonoihin asioihin tulee kiinnitettyä enemmän huomiota ja sitten niitä yrittää korjata. Mielestäni korjattu huono asia ei suoraan muutu hyväksi tai eteenpäinvieväksi. Keskitytään siis niihin hyviin asioihin ja etenkin niiden lisäämiseen.
Väistämättä huonoina aikoina tulee etsittyä elämälle syvempiä merkityksiä. Tämä ei tarkoita että homma menisi vakavaksi - päinvastoin. Edellistä blogikirjoitustani oli kommentoitu ahkerasti ja eräässä kommentissa sivuttiin tätä rivien välistä kenties heijastuvaa vakavuutta. 
Päätökseni vetäytyä ultrajuoksun kilpailemisesta ja tavoitteellisesta harjoituksesta toistaiseksi ei ollut ollenkaan vakava minulle. Se oli päinvastoin helpottava ja iloinen. Ja etenkin erittäin henkilökohtainen ja täysin vapaaehtoinen.
Sensijaan sisällöttömään hömppään en sorru tässä blogissa. Ainakaan usein. Hauska ei ole kiellettyä. Tositeeveemäinen kuka nai ketä tuskin kiinnostaa teitä. Sensijaan kuinka kylläkin - vaikka ette sitä myönnäkään. Kirjailija joka ei järkytä ketään kelpaa vain keskustelemaan - ei muuhun. Ja minä en edes ole kirjailija. Ainakaan vielä.
On yhtä tyhjän kanssa painaa lehteen varoitus, että Jare Tiihosesta (Cheek) kertovaa dokumenttia ei suositella lapsille kun se sisältää kirosanoja. Vittu, ihanko totta ? Mitäs jos kuuntelisitte nuorten kieltä hetken ja hankkisitte sitten elämän. Äitini ohje joka toisen vitun väliin jättämisestä pätee edelleen. Sitten kun on sen aika. Ja nuorilla se aika tulee ihan itsestään aikanaan.
Huonoina aikoina tulee siis etsittyä elämälle syvempiä merkityksiä. Nyt on minun mittapuuni mukaan huono aika minulla. 15.4.2014 alkaen on kanssani kuljettu päivittäin. Sitä ennenkin kyllä mutta ehkä en ehtinyt pysähtyä huomaamaan. Juoksu ei ole kaikki minulle mutta se on paljon. Ilman sitä tai sen kanssa voin todeta että aika on nyt huono. Juuri nyt ei onnistu ja nautin siitä koska perusta kestää.
En edelleenkään kaiken kokemani perusteella suostu uskomaan että minäkään olisin kehittynyt elottomasta materiasta sattumia täynnä olevan prosessin kautta tähän pisteeseen jossa teen analyysiä omasta kehittymisestäni ja elämäni osittaisesta tyhjyydestä. 
On looginen mahdottomuus että tyhjyys analysoi ja tulee tulokseen että Jumalaa ei ole. Jos Häntä ei ole, ei ole todistajaa eikä todistettavaa eikä ennen kaikkea edes todistusta. Juostessani ajatukseni kulkee vapaasti ja parhaat rukoukseni syntyvät siinä samalla. En siis todellakaan aio lopettaa juoksemista - vuoropuhelua itseni ja ympäröivän maailman välillä.
Sensijaan juuri sillä hetkellä kun juokseminen alkaa tuntua työltä, kilpaileminen pakolta ja tavoitteellinen harjoittelu hyödyttömältä puurtamiselta on aika etsiä uutta tietä. Vaikka sen alku tuntuisikin kulkemiselta kohti dystopiaa kuten koko tämänhetkisen maailmankin kulku tällä hetkellä myös tuntuu.
Suurin ongelma ihmisillä on nihilismin puute. Ympäröivä maailma työntää tajuntaan erilaisia mantroja siitä mitä yksilön tulisi tehdä. Tehdä milloin itsensä, milloin maansa tai peräti koko maailman hyväksi. Parasta arkipäivän anarkiaa on lähteä juoksemaan metsään tai hiljaisille teille. Kohottaa kuntonsa sille tasolle että tarvittaessa kykenee pakenemaan omasta mielestään riittävän kauas.

Sillä jos vain pakenemme, on elämä valheellista. Mutta jos emme lainkaan pakene, elämä on mahdotonta.

VIIKKO 45.

Ma- 8 km 50 min.
Ti- 7 km sauvakävelyä Kirsin kanssa.
Ke- Maastojuoksua 8 km -57 min. Juurihoidon jälkeen mielenkiintoista...
To- Lepo; älytön työpäivä.
Pe- Murskeen lapiontia peräkärryyn ja tielle 4 kuutiota. Päänsärkyä illalla.
La- Murskeen lapiointia tielle, kuormat teki nyt minikaivuri. Päänsärkyä illalla.
Su- 10 km - 1.06. Päänsärky loppui.
Juoksua 26 km - 2 tuntia ja 53 minuuttia.






SIVISTYSSANOJA :

Dystopia on tulevaisuuden epätoivottava yhteiskunta.

Nihilismi on vallitsevat arvot ja käsitykset kieltävä ajatussuunta.




3 kommenttia:

  1. no nyt on vihdoin aikaa siihen biitlesin kuunteluun.
    t. järvelä

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa terveysliikkujien kerhoon. Olen huomannut että se mitä ennen pidin kuntoliikuntana on selvästi liian vähän, ja kohtuullinen palautuminen asettaa ylärajat (ilman palautumista liikunta muuttuu kuluttavaksi). Iän myötä liikuntaa pitää lisätä ja vauhtia hidastaa.Tuo höyrymakkaravertaus pätee koko kansakuntaan vähän liiankin hyvin.

    Minä ajattelen että työtä ja urheilua ei kannata asettaa tärkeysjärjestykseen, mutta liikunta on aina tärkeämpää kuin ylityöt! Teen valintani tämän mukaan ja hitot kaikista töistä jotka tunkevat yksityiselle alueelleni.

    - X.

    VastaaPoista
  3. Paikalla ollaan? Mikä on homman nimi? Töttöröö! https://www.youtube.com/watch?v=Eag8lYXk9VE ;=) T: Varamies

    VastaaPoista